Olen tässä pistänyt merkille, että myynti-ilmoituksia selatessa vastaan tulee toinen toistaan kummallisempia aivotuksia.
Yksikin myyjä etsii alle 3 viikon ikäisille pennuille jo nyt kotia (luovutus on vasta myöhemmin) ja kehuu pentuja maasta taivaaseen. Ovat kuulemma niin sosiaalisia ja todella ihmisrakkaita. Anteeksi nyt, mutta olenko se vain minä, jonka mielestä myyjän ei paljoa kannata vannoa 3 viikkoisten poikasten luonteista ennen kuin ne oikeasti alkavat kehittymään. Mikä kiire siis voi olla. Lisäksi mietin vain pentujen alkuperäistä tarkoitusta. Voiko olettaa, ettei myyjä ole aikomassa pitää pentua itse, koska noin pienistä on paha valita minkä pitäisi. Eli myyntiinkö nekin on puhtaasti teetetty?
Näinpä myös ilmoituksen, jossa tasan yhden päivän ikäisille (!) pennuille etsittiin jo uusia koteja. Luovutuspäivästä ei ollut mitään mainintaa, mutta ei myyjällä ainakaan päivän ikäisistä pennuista vielä mitään osaa sanoa. Kuka sikaa säkissä edes haluaa ostaa?!
Löytyipä edelleen pari sellaistakin myyjää, jotka luovuttavat pentuja ennen 12 viikon ikää.
Kyllä on siis hankalaa löytää kissaa sellaiselta, jonka puuhia haluan tukea. Autottomana en puolen suomen päästä voi hakea. Oletteko muut törmänneet outoihin myyjiin? Vai olenko vaan turhan tarkka.
Kissoja myyvien aivopierut
8
<50
Vastaukset
- näitä.löytyy
Itse vastasin ilmoitukseen, jossa kivan kuuloiselle kissalle oli annettu hyvin pienimuotoinen hinta. Mutta myyjän kanssa keskustellessa selvisi, että tarkoitus on kuitenkin saada "osittainen" kulukorvaus mm. kissan leikkaamisesta ja rokotuksista. No hintaa sille maatiaiselle olisi siinä vaiheessa tullut saman verran kuin monille puhdasrotuisille aikuisille tai jopa enemmän. Tuohan on jo petosta lähentelevää. Ei lähikaupankaan myyjä voi ilmoittaa hyllyn reunassa hintaa, mutta kassalla tuleekin sitten ylläripylläri, että hinta onkin oikeasti monikymmen kertainen. Minäpä hankin sitten ihanan kissan sellaiselta, joka ihan oikeasti tarvitsi rakkaalle kissalleen mahdollisimman pian hyvän kodin.
- 1790
Mä olen nähnyt saman kaavan nukaan rustattuj myynti-ilmoituksia mopoista. Mutta en saanut tältä palstalta tarvitsemaani vertaistukea lainkaan.
- outoa.on.puuha
Oman lukunsa muodostaa myös lähinnä rotukissoilla nähtävät ja mun mielestä hyvinkin kohtuuttomat jutut kuten leikkausvaatimus, kasvattaja päättää mihin kissaani käytän (lemmikki/näyttely/kasvatus) ja se, että sijoitussopimuksetkin vaikuttaa usein kohtuuttomilta (uuden kodin pitäisi huolehtia pennuista, vakuutta ei saa takaisin, nartullakin saatetaan haluta tehdä useampi pentue, joutuu leikkauttamaan ennen kuin omistajuus vaihtuu). Mikään näistä ei menisi läpi koirapuolella, mutta kissojen kasvattajat saavat vaatia mitä haluavat. Toisaalta jos joku nyt vaikka jättää leikkaamatta lemmikiksi ostetun kissan, niin pahapa kasvattajan on pakottaa. Suomessa kun juttu on niin, että omistajalla on omaisuuteensa täysi päätäntävalta, vaikka kasvattajat luulevat voivansa kaikesta päättää.
- rtyuiokpllkjuhj
Kasvattajat eivät haua että heidän pentunsa menevät pentutehtailuun.Siksi tuo leikkuuvaade.Monet teettää mixejä, tehtailumielessä....surullista mutta totta.
- kitkunatku
rtyuiokpllkjuhj kirjoitti:
Kasvattajat eivät haua että heidän pentunsa menevät pentutehtailuun.Siksi tuo leikkuuvaade.Monet teettää mixejä, tehtailumielessä....surullista mutta totta.
Jos joku on jo lähtökohtaisesti niin vinksahtanut, että aikoo ostaa kissan tehtailua varten, niin ei sellainen ihminen kiinnostu sitten tippaakaan siitä, että myyntisoppariin on leikkauspakko naputeltu. Kuten sanottua, niin lainopillisesti moiset lisäykset eivät ole päteviä. Lähinnä tuollaisista on harmin aihetta sellaisille, jotka ovat tunnollisia ja joissain tapauksissa tuommoiset älyttömyydet jopa ihan jo periaatteen vuoksi karkottaa järkeänsä käyttävät kissanostajat. Tästä syystä en itse ole leikkausta vaatinut. Erittäin moni lemmikinomistaja tajuaa sen järkeväksi itsekin viimistään siinä vaiheessa kun merkkailu alkaa.
- 7013
Suomen lain mukaan koira/kissa on tavara. Aivan kuten polkupyörä. Kun raha vaihtaa omistajaa, myös tavara vaihtaa omistajaa. Ei entinen omistaja voi määrätä mitä polkupyörällä saa tehdä ja mitä ei.
- huhjuhj
Tätä mieltä minäkin olen, mutta mites saataisiin se kasvattajien tajuntaan? Hankalaa hommata rotukissaa, vaikka haluaisi, kun en samaan aikaan kumminkaan halua tukea noin vinksahtaneita ajatuksia.
- 6014
Kauppakirja ratkaisee kaiken. Kasvattaja ei voi asettua Suomen lain yläpuolelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733