Tuommoinen peruskysymys minua on idän uskonnoissa mietityttänyt.. miksi ihmeessä niissä siis tavoitellaan valaistumista ja ikuista vapautumista elämien ketjusta?
Ymmärrän että halutaan vapautua maallisista kärsimyksistä ja tuskallisesta erillisyyden tunteesta, mutta mitä sen jälkeen? Sielu yhdistyy johonkin maailmansieluun? Lillut avaruudessa, olet kaikki mutta samalla et kukaan? Eihän se ole elämää jos et ole "kukaan", sinulla ei ole murheita mutta ei kyllä seikkailujakaan, mitään koettavaa saati odotettavaa.. eikä ole ketään muutakaan, esim. rakkaita ystäviä.
Voisiko joku viisaampi siis valaista mitä järkeä on tavoitella valaistumista, mitä ihminen/sielu siitä saa?
Ymmärrän että halutaan vapautua maallisista kärsimyksistä ja tuskallisesta erillisyyden tunteesta, mutta mitä sen jälkeen? Sielu yhdistyy johonkin maailmansieluun? Lillut avaruudessa, olet kaikki mutta samalla et kukaan? Eihän se ole elämää jos et ole "kukaan", sinulla ei ole murheita mutta ei kyllä seikkailujakaan, mitään koettavaa saati odotettavaa.. eikä ole ketään muutakaan, esim. rakkaita ystäviä.
Voisiko joku viisaampi siis valaista mitä järkeä on tavoitella valaistumista, mitä ihminen/sielu siitä saa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eihän kukaan tiedä mitä lopulta tapahtuu, mutta tuossa sinun pähkäilyssä on ongelmana se, että ajattelet mitä se tulee olemaan. Se pitää kokea. Jos harrastat tietoista läsnäoloa, niin voit päästä tilaan, jossa et ajattele etkä arvota mitään. Olet vaan ja koet syvää rauhaa. Näin voit päästä jyvälle mistä siinä voisi olla kyse.
Jep. Oikea lähestymistapa. Kannattaa ensin olla tässä tilassa, niin on jyvällä. Aiemmat arvailut ja pähkäilyt olikin vain unta.
"Lillut avaruudessa, olet kaikki mutta samalla et kukaan? "
Tilaa on yritetty kuvata, mutta kuvaukset on vain suuntaa-antavia. Käsitteellinen ajatteleva mieli ei pääse siihen tilaan, eikä se pysty sitä kuvittelemaan.
Tuo "tyhjä" avaruuskin on täynnä intensiivistä elämää. Tyhjyys on täyteyttä, ja täyteys on tyhjyyttä. Näitä sanoja voi ymmärtää vain asian kokija, joka ei hahmota itseänsä kokijaksi.
Tekijä ei hahmota itseänsä tekijäksi, kuulija ei ole kuulija eikä tietäjä tiedä olevansa tietäjä. Tarkoittaa sitä, että yksikään ajatus ei kohdistu egoistiseen olemisen mahdollisuuteen.
Huomataan esim. että kuvailevat sanamuodot hakevat itsellensä helposti molemmat ääripäät. Olet esiom. " vahvempi kuin teräs ja joustavampi kuin vesi", nämä ovta tilan kuvauksia jotka menee kyllä luultavasti yli hilseen jos ei itse ole siinä tilassa. Joka ei ole tila. Tilaton tila. Meillä ei ole sanoja kuvaamaan.
Koetetaan seuraavanlaisella konstilla: kiinnittämällä huomio laatuun, ei tekijään/kokijaan.
Ehkä löydät komeutta ja kauneutta seuraavanlaisesta kappaleesta ja maisemista.
https://www.youtube.com/watch?v=SWqC4g5IMK4
Nuo maisemat eivät säily, mutta mikä tuosta kokonaisvaltaisesta kokemuksesta son ikuista? Laatu. Kauneuden vaikutelma, mikä on käsitteiden ulkopuolella. Et saa siitä kiinni pysyvästi, se haihtuu jos koetat ottaa kauneudesta kiinni. Silti se on.
Säilytä laadullinen puoli, kauneus, ja poista muoto. Abstrakti kauneuden vaikutelma on hyvin lähellä tietoista läsnäoloa. Kauneus laatuna on elävää, siitä ei saa kiinni pysyvästi muotona. Tämänsuuntaista on läsnäolo.