Koivun varvuista vispilät

Kiitos , hienot sivut puittemme juurista, me suomalaiset jos ketkä olemme puukansaa ja tunnemme yhteenkuuluvuuden niihin vieläkin. Miten paljon mahdollisuuksia eri puulajien monipuoliseen käyttöön olisikaan, taide-esineistä käyttötarvikkeisiin ja jopa kerrostaloihin. Puista löytyy sielu, sen ymmärtää kun käy Eeva Ryynäsen puukirkossa ja ateljeekodissa Paaterissa , veden sileäksi hioma ajopuu kertoo taas oman tarinansa, kelohongat aikaa uhmaten puhuttelevia vielä elämän niistä paettuakin.

Metsä, puut - ei niistä voi puhua kuin kunnioittaen, kallisarvoisin kansallisaartemme vesistöjemme ohella, taloudellisesti, mutta ennen kaikkea henkisesti. Vaikeina aikoina on käännytty metsän puoleen, ehkä tämä talouskurjimus saa uusia innovaatioita aikaan ja elvyttää vanhaa.

Aloituksen aiheeseen mennäkseni kerron, mitä puisia keittiövälineitä minulla on käytössä. Katajasta, vaahterasta ja omenapuusta kotiväen veistämiä voiveitsiä ja lastoja on paljon, lapsenkin on helppo suoraa puupalaa veistää, kun ei tarvitsee kaarevuutta saada aikaan kovertamalla eikä ottaa puiden syitä huomioon. Pieniä suola- ja sokerilusikoita on monta, itsenikin vuolemia. Hunajaan on markkinoita ostettu hunajahyrrä, leluiksi vähän erilaisia hyrriä. Kaulimeni on tottakai painavaa puuta, mortteli minulla on kivinen. Tummanpunaiseksi patinoitunut puolukkanuija pääsee töihin syksyllä, monen sukupolven emäntien käsissä varsi sileäksi kulunut.

Arabian isossa voipytyssä minulla on keittiön työpöydän kormistuksena vanhoja patinoituneita puukauhoja, juurista koottu kaunis patasuti ja taidokkaita salaatinottimia. Niitä ei tule juuri käytettyä, koska ne pitäisi pestä käsin. Äskettäin sain kauniin tuohilipin partioleirin tuliaisina, siihen pyttyyn kirahvipäisten afrikkalaisten salaattiottimien viereen se päätyi. Kuksia on matkamuistoina kertynyt, nokipannukahvit niistä on joskus juotu.

Inspiroiva aihe, mutta annan suunvuoron jo toisillekin .

En käytä mitään puukauhoja tai lastoja koska ne on epähygieenisiä. Konepesuun ei voi laittaa ja käsin pitäisi hangata hiekalla, kaikki pesuaineet menee puun syihin. Varpuvispilää ei saa puhtaaksi millään, mutta kait ne entisajan ihmiset oli tottuneet ettei kaikki niin hygienistä.

Hierimet tehtiin männynlatvan oksaryhmistä. Se lupaava puu tietenkin pilalla kun latva kolmen sentin paksuudelta katkaistiin.
Muuten huima juttu se nälkävuosien petun syömisen säälittely. Männyn nilasta saatiin lisää jauhoainesta.
Nykyään sitä pettuleipää ehkä sanottais terveysleiväksi.

Minä pidän puukauhoista ja paistinlastoista, voilastastakin urineen, jotka tekee voin niin herkullisen näköiseksi vuoltuna astiaan.

Pesen omani karhunkielellä ihan valkoisiksi, ainoa jota en ota huusholliini on varpuvispilä.

Niin kauhea se oli tiskata mummolassa, kuivunutta jauhopöperöä ruispuuroon vispattu, ei saanut kuin kauhealla työllä puhtaaksi. Olinko sitten antanut sen kuivua viivytellessäni tiskaamista, mutta vaikea oli puhdistaa!

Juuresluuta taas on parhaita puhdistaa lumet jalkineistaan, nittä ostin kerran vuodessa sekä navetan, että tuvan porraspieliin.