Heips,
Olen kohta 24v nainen Turusta ja haluaisin lähteä noin viikon reissulle nauttimaan auringosta!
Olin kesäkuussa jo Turkissa, mutta rusketus on jo karannut joten pakko päästä vielä reissuun kun kelit on Suomessa mitä on.
Oon miettinyt matkakohteeksi Turkkia(ei Alanya), Bulgariaa ja Kreikkaa. Ei niin väliä mikä se niistä on, pääasia että halvalla saa hyvää.
Lomamatkoilla en pidä mistään aikataulutetusta. Päiväni menevät jotakuinkin niin, että aamulla aurinkoon makaamaan, illalla syömään ja joka ilta nautin muuten sen yhden tai kaksi drinkkiä vähintään koska lomalla sitä ollaan. En tarkoita että mun täytyy olla pää jäässä koko vko eiei. Vaikka toki mä kyllä ihan semmosestakin meiningistä tykkään, en pode huonoja oloja ulkomailla:) Tykkään lomalla myös shoppailla ja kävellä ympäriinsä, mutta nähtävyydet mua ei oikeen jaksa kiinnostaa. Ennemminkin semmosta rentoa oleilua.
Ajankohtana kävis tietyt viikot elokuussa, mielummin puolesta välistä eteenpäin. 8.8 täytyy olla Suomessa vielä. Syyskuussa pystyn myös lähtemään, mielummin alkupuolella mutta ehdotella saa!
Matkaseuraksi toivoisin mieluusti naispuolista henkilöä, iällä ei oikeestaan oo väliä. Mieluiten about mun ikäsestä-kolmekymppiseen.
Jos jotain samanlaista mielessä ni laitahan viestiä henuski@live.com
Äkkilähdöllä lömpöön elo- syyskuussa
matkalleleeeee
4
<50
Vastaukset
- matkalleleeeee
Matkaseura edelleen hakusessa!
- Loempoe
Missä päin tuo Lömpö on?
- matkalleeeeeee
Ihan tosissaan siel on tommonen pilkun nusuttelija? :D Täytyy olla tylsä elämä
- Lompoe
matkalleeeeeee kirjoitti:
Ihan tosissaan siel on tommonen pilkun nusuttelija? :D Täytyy olla tylsä elämä
Kiva että kiinnostuit minusta mahdollisena matkakumppanina. Mutta et kertonut vieläkään missä Lömpö on. En lähde ihan mihin vaan. En vaikka "pilkun nusuttelua" luvassa oiskin;))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684