Windows 10 vai ei?

Kone (nyt Windows 7) ehdottaa uuden Windows 10:n maksutonta päivitysmahdollisuutta, tai oikeastaan varausta siihen. Kun en asiasta mitään tiedä, kysyisin a) onko käyttö maksutonta myös esim. parin vuoden kuluttua, jos varaus tehty heinäkuun aikana b) onko asentaminen helppoa taitamattomallekin? c) kannattaako ylipäätään? Olen lukenut muita kysymyksiä ja vastauksia aiheesta, mutta joudun silti kysymään aiheesta itsekin.Nykyinen kone on jo hieman hidas.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

a) Käyttö on maksutonta pysyvästi.
b) Kymppi sentunee itsestään ilman ongelmia.
c) Ei mitään erityistä etua tai hyötyä. Itse en aio asentaa kymppiä viisi vuotta vanhaan koneeseeni. Seiskan tuki jatkuu ainakin tammikuuhun 2020.

Äänestä

a). Ei ole välttämättä maksutonta pysyvästi vaan 2-4 vuoden ajan

c. Kannattaa asentaa. Uudempi on aina uudempi.

Äänestä

Tuohon ensimmäiseen kysymykseen ei löydy kuin huhuvastauksia eli ms väen möläytyksiä, tosiaan joku on maininnut 2-4 vuotta, joka olisi laskettu kytketyn koneen oletetusta käyttöiästä.
Kannattaa muistaa, että päivityksen voi tehdä ilmaiseksi vuoden ajan julkaisusta.

Äänestä
  • Minä luulen, että se on päivitystarjouksen vastaanottaneille maksuton siinä emolevyssä mihin se aktivoidaan. Eli sitten kun menee emolevy vaihtoon, esim. hajoamisen yhteydessä niin sitten menee se lisenssi.

    Melkein kaikki Windows 7 koneet ovat kuitenkin jo vanhoja.

    Sitten kun myydään uusia koneita Windows 10:llä lokakuun lopulta lähtien, niin niissä sitten on 2-5v koneesta tai Windowsin versiosta riippuen maksettua palvelumaksua ja alkaa vasta sen jälkeen maksamaan jos kone on vielä ehjä.

    Äänestä

a) onko käyttö maksutonta myös esim. parin vuoden kuluttua, jos varaus tehty heinäkuun aikana

Käyttö on todennäköisesti maksutonta kyseisessä koneessa jos varauksen ja asennuksen tekee seuraavan vuoden aikana. On pieni riski, että alkaa maksamaan muutaman vuoden kuluttua koska Microsoftin tiedotus ollut epäselvää.

b) onko asentaminen helppoa taitamattomallekin?

Pitäisi olla.

c) kannattaako ylipäätään?

Jokaisen Windowsin käyttäjän pitää siirtyy Windows 10:n ennemmin tai myöhemmin jos haluaa käyttää Windowsia jatkossa. Windows 7 ja 8.1 käyttäjät voivat siirtyä maksutta seuraavan vuoden ajan ja on maksutonta heidän nykyisissä koneissa, muutoin se maksaa.

Siirtymisen voi tehdä myöhemmin, sillä Windows 7 käyttäjillä on 4,5v aikaa siirtyä pois ja Windows 8.1 käyttäjillä 8.5v. Joka tapauksessa pitää siirtyä jossain vaiheessa. Yleensä uuden koneen yhteydessä tai sitten päivittämällä vanha. Itse voi pohtia sen, että milloin on järkevää.

Äänestä
  • Onneksi on vuosia aikaa katsella mihin tuo kymppi kääntäyätyy, jos ei miellytä ratkaisut niin aina sen voi lähettää bittihelvettiin.
    10420 on jo koneella.

    Äänestä

  • rottenpotatoes kirjoitti:

    Onneksi on vuosia aikaa katsella mihin tuo kymppi kääntäyätyy, jos ei miellytä ratkaisut niin aina sen voi lähettää bittihelvettiin.
    10420 on jo koneella.

    Jos kymppi ei miellytä nyt, niin sitten pitäisi vaihtaa merkkiä. Muutokset käy paljon helpommin kun ne tekee vähän kerrassaan. Windows 10:ssä tulee olemaan jatkuvaa muutosta mutta mitään rajumpaa tuskin tulee, että valinta Windowsin käytöstä pitäisi tehdä nyt.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Puhu sinä vaan omasta puolestasi, minä puhun omastani.
    Minä tietysti olen päättänyt käyttää kymppiä (nyt), mikään ei kuitenkaan estä minua lopettamasta sen käyttöä silloin kun sen käyttö ei enää "kivaa".

    Äänestä

  • rottenpotatoes kirjoitti:

    Puhu sinä vaan omasta puolestasi, minä puhun omastani.
    Minä tietysti olen päättänyt käyttää kymppiä (nyt), mikään ei kuitenkaan estä minua lopettamasta sen käyttöä silloin kun sen käyttö ei enää "kivaa".

    Itsellesihän siinä harmia teet.

    Äänestä

  • Valitettavasti en ymmärrä kommenttiasi.

    Äänestä

  • rottenpotatoes kirjoitti:

    Valitettavasti en ymmärrä kommenttiasi.

    Niin no selvennetään vähän,

    Kokemuksesta tiedän, että ihmisille tuottaa harmia, stressiä ja vitutusta kaikennäköiset muutokset. Varsinkin isot muutokset ja yhdellä kertaa.

    Siitä syystä tietotekniikka investointeja (investointi on käytetty aika, raha ja asioiden opettelu) ei ajatella mikä nyt on kivaa vaan mikä on kivaa tulevan 10v aikana ja muutokset porrastetaan. Eli ennen kuin vaihdetaan käyttöjärjestelmä niin pitäisi sitä ennen huolehtia tiedostojen ja ohjelmien yhteensopivuudesta muuttaa ne ensin, vähän säädellä käyttöliittymää tulevan järjestelmän mukaisesti ja sitten lopuksi vasta vaihtaa sen käyttöjärjestelmän.

    Jos nyt alat päivittämään jotain Windows 7/8.1 -> Windows 10:n etkä tiedä aiotko edes pysyä siinä niin tuhlaat vaan aikaasi ja teet itsellesi tarpeettomia muutoksia.

    Fiksumpaa on valita järjestelmät jotka ovat sellaisia mitä haluaa ja joita kehitetään siihen suuntaan ja sillä ajatusmallilla kuin haluaa että ei tarvitse muutella mitään.

    Äänestä

  • Tietysti olisit voinut lukea tuota ylempää
    "10420 on jo koneella."

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Jos kymppi ei miellytä nyt, niin sitten pitäisi vaihtaa merkkiä. Muutokset käy paljon helpommin kun ne tekee vähän kerrassaan. Windows 10:ssä tulee olemaan jatkuvaa muutosta mutta mitään rajumpaa tuskin tulee, että valinta Windowsin käytöstä pitäisi tehdä nyt.

    Miksi mainitset erikeen tuo kympin kun windowsithan on windowseja sinulle aina, eli windows ykkönen on windows 10 jne.

    Äänestä

  • M-weird kirjoitti:

    Miksi mainitset erikeen tuo kympin kun windowsithan on windowseja sinulle aina, eli windows ykkönen on windows 10 jne.

    Koska Windows 10 on tuleva Windows ja nykyinen on 8.1. Voi olla myös aikaisempi Windows käytössä.

    Siinä välttää tarpeettoman muutoksen jos ei päivitä kymppiin vaan vaihtaa merkkiä.

    Äänestä

näkemäni perusteella win 10 ei vakuuta. Uudempi ei aina ole parempi. MS yrittää sitä kyllä epätoivoisesti tyrkyttää, ovat hädissään kun jokainen firman julkaisema tuote on flopannut pahasti viime vuosina.

Äänestä
  • Mitä kympissä pitäisi olla, että se vakuuttaisi?

    Äänestä

  • d.o.b kirjoitti:

    Mitä kympissä pitäisi olla, että se vakuuttaisi?

    aitoja innovaatioita, eikä näitä muilta apinoituja lapsellisia rävellyksiä. Hyvännäköinen käyttöliittymä olisi alku mutta tässä mennään sysiruman kasin linjoilla. MS on ajanut itsensä niin syvälle suohon, että yhtiön epätoivoinen yritys olla cool aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.

    Äänestä

  • skeptik kirjoitti:

    Innovaatio tuli kasissa.

    Microsoft keksi yhdistää tunnistautumisen Microsoftin palvelimella ja paikalliset käyttäjätilit. Että on sitten muutakin vaihtoehtoa kuin paikalliset tilit ja AD.

    Windows 10:ssä ei kyllä mitään aidosti uutta taida tulla. Tekevätpähän niin miten on toivottu. Ihmiset halusivat työpöytätilaan satsausta joten se on nyt sitten tuotu takaisin ja uusittu, ja uudet WinRT sovellukset toimivat myös työpöytätilassa eikä vain kokoruudulla.

    Äänestä

Ei kai nyt helvetti Microsoft jätä mainoksena liitoksistaan vuotavia W10-järjestelmiä päivittämättä sen takia, että tekisi päivityksistä maksullisia. Sehän nyt olisi tyhmyyden huippu, ja lisäksi virukset leviäisivät niin, että lopulta kaatuisi myös päivitetyt koneet.

Äänestä
  • Sinä ja sinun fantasiasi.

    Äänestä

Jos on uudehko ja hyvä hyvin toimiva W7 kone ei kannata vaihtaa siihen 10. Voi ostaa uuden koneen sitten kun tarvitsee.

Äänestä
  • W7:n voi aina asentaa takaisin jos haluaa.

    Äänestä

  • old_profile_92569 kirjoitti:

    W7:n voi aina asentaa takaisin jos haluaa.

    Ei voi. Päivityksessä seiskan lisenssi muuttuu kympin lisenssiksi. Päivityksen voi perua 30pv ajan. Sen jälkeen jos haluaa palata seiskaan, pitää ostaa uusi seiska.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tumpelo10 kirjoitti:

Kone (nyt Windows 7) ehdottaa uuden Windows 10:n maksutonta päivitysmahdollisuutta, tai oikeastaan varausta siihen. Kun en asiasta mitään tiedä, kysyisin a) onko käyttö maksutonta myös esim. parin vuoden kuluttua, jos varaus tehty heinäkuun aikana b) onko asentaminen helppoa taitamattomallekin? c) kannattaako ylipäätään? Olen lukenut muita kysymyksiä ja vastauksia aiheesta, mutta joudun silti kysymään aiheesta itsekin.Nykyinen kone on jo hieman hidas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu