Yksin baarissa kokemuksia

Yksin_baarissa

Olen käynyt yökerhoissa yksin muutamakymmenen kertaa ja olen huomannut sellaisen asian, että jokainen nainen saa siellä aina seuraa, mutta jokainen mies ei.
Mies tarjoaa, nainen valitsee. Näin se menee.
Ne miehet jotka saavat seuraa, ovat aina kavereiden kanssa liikkeellä ja ovat itsevarmoja aloitteen tekiöitä. Minä harvoin teen aloitteita naisille. Olen toki ihan hyvännäköinen ja saan naisilta katseita ja monesti niihin vastaankin, mutta siihen se jää. Samantien kun katson naista takaisin, on hän kun ei huomaisikaan.
Sekä varatut, että vapaat käyttäytyvät aivan samanlailla, joten niiden erottaminen toisistaan on käytännössä mahdotonta, ellei käy kysymässä, tai odota, että naisen mies tulee naisen luokse.
70% naisista on aina varattuja ja ne 30% esittävät vaikeasti tavoiteltavaa ja ottavat sen, joka on tarpeeksi komea, pitkä, sosiaalinen ja tekee aloitteen.
Alotteita olen tehnyt pari kertaa.
Mutta se kariutuu yleensä aina siihen, että olen yksin baarissa.
"Mis sun kaverit on?" "Millasel porukal oot liikkeellä?"
Miksi yksin olioita syrjitään? Onko se minun vikani, että ystäväni ovat puukottaneet selkään ja jättäneet minut yksin ja että niitä kavereita on enää kaksi, joita harvoin pääsen edes tapaamaan, saati että niistä baariseuraa saisin?
Uusia kavereita on todella vaikea saada, sekä sen takia, että entiset ovat pettäneet luottamuksen, sekä sitä edeltävät kaverit myös, että myös sen, että yksinäiset eivät kelpaa. En ole jännittävä. eli minulla ei ole tatuointeja, ei läväreitä, en polta tupakkaa, en örvellä, en tykkää räpistä, enkä käy lääppimään kysymättä.
En hae seksiä baarista, lähinnä seuraa. Mutta en kyllä ole seksiä vastaankaan jos nainen sitä itse ehdottaa ja vaikuttaa kivalta. Baarissa joko tanssin, tai istun juomassa olutta.
Yleensä kanssani jutellaan muutama lause ja ollaan kiinnostuneen oloisia, kunnes lähtevät kaverinsa kanssa hakemaan juotavaa tai tanssimaan kahdestaan, eikä niitä sitten enää näy tai jos näkyy niin hinkkaamassa/ nuoleskelemassa jonkun toisen miehen kanssa.
Kerran kuulin ohimennen, naisen sanovan kaverilleen, että miksi vaihto minut toiseen. Vastaus: "Se oli ylimielinen"
Ja ei, en ole ylimielinen enkä ole niin edes käyttäytynyt.
Kun juttelin sen naisen kanssa sillon, niin se meni jotenkin näin:
Mä: "Moi"
Hän: "Moi, mist päi oot?"
Mä: *Kerron*
Hän: "Woo, oon siit iha vierest..." *Silmät kiiluu*
Mä: "Dodi, sepäs sattu :)" (En oikee osannu toho mitää sen kummallisempaa sanoa)
Hän: "Minkä ikäne oot?"
Mä: *näytän sormilla ja hymyilen*
Hän: "Öö.. ai siis paljo?"
Mä: "24..."
Hän: "Ooo siistii! :D Mä oon" *Näyttää sormilla*
Mä: "Täh? ai 28!? :D"
Hän: "No en ku 18! Näytäks mä muka nii vanhalt?"
Mä: "Ei, ku luulin, et näytit 28 sormillas"
Hän: "Hehe en"
Mä: "Nauran"
Hän: *Mutisee jotain, josta sain selvää sanan: Ei vielä*
Hän lähtee kaverinsa mukaan vissiin juomaa ostamaan.
Jonka jälkeen nään sen myöhemmin ja kuulen ohimennen, että olen ylimielinen...
Kohta se onki hinkkaamassa itseään toiseen mieheen, jonka se myöhemmi vaihtaa toiseen ja alkaa nuoleskella sen kanssa... Jep.

Toinen tapaus taas tuli hinkkaamaan itseään tanssilattialla ja näytti kaverilleen keskisormea, joka yritti saada sen pois miesten kimpusta. Kohta se lähti sen kaverin mukaan ja hetkenpäästä nuoleskeli jonku miehen kanssa.
Nähny sen siellä kolme kertaa ja joka kerta tullu mun luokse ja vaihtanu sit toisee miehee myöhemmin. Tosin kolmannella kerralla ei enää kiinnostanu katella sitä, niin sanoin sille, että lähe vetää.

kolmas tapaus taas pakitteli sylii ku olin tanssimassa ja kohta kuiskas korvaan, että: "heh, sori" Ja vaihto toisee miehee ja sit taas toisee.

neljäs taas oli ensin kiinnostunut, mutta kun se kysy, oonko kenen kanssa täällä ja jouduin sanoo, että "Yksin oon, ku kaverit ei lähteny" ni vastaukseks tuli: "jaa.." ja käänty pois ja lähti menee.

Viides tapaus taas kävi hinkkaamassa ja kuiskas kaverilleen: "Keskiverto..."

(Joo puhu peniksestä. Ei se oo ku 17cm ja 5cm levee btw, mutta en mä ny stondis pystyssä siellä vetele.. :D Ettei ny tuu mitää katkarapu syytöksiä.)

Mutta joo, tämmösiä tapauksia.
En ny kaikkia tapauksia edes muista tai jaksa muistella, mutta tossa jotai.
Naiset on bitchejä.

14

1875

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tfdsfds

      Ei liene kovin yllättävää, että tässäkin asiassa paljon yrittävät onnistuu paremmin kuin se, joka ei yritä ollenkaan tai yrittää vain vähän. Ei todellakaan tarvitse olla porukassa, jotta naiset lähestyvät. Minua lähestytään paljon useammin jos olen yksin, koska tällöin minua on helppo lähestyä.

      Minua lähestytään kohtalaisen usein baarissa, enkä ole pitkä taikka mikään erityisen komea. Minä jopa välttelen katsekontaktia, koska olen ujo ja seurustelen.

      Totta, että parinhaku baareissa ei ole mikään sivistyksen riemuvoitto. Se on aika tylyä peliä ainakin miehen näkökulmasta. Loppujen lopuksi mennään aika alkukantaisilla vieteillä kun homma on seksuaalisesti virittäytynyttä.

      Ehkä ei pitäisi ottaa liian vakavasti baarissa nuoleskelua ja tanssimista. Se on monelle vain hauskanpitoa, eivätkä he ajattele sitä mitenkään epämoraalisena touhuna.

    • henrikijäs72

      valitettavaa että naiset päättää baareissa

    • henrikijäs72

      baarissa ei saa seuraa mutta jotkut ykistää kun laulat

    • henrikson9i72

      ei ne halua mua ne naiset
      haha

    • henrikijäs72

      bahamut 2.07 got
      i like it

    • henrikijäs72

      bahamut script got forom mirc
      i like it

    • Onpa tuosta jonkin aikaa, kun olin tilanteessasi, mutta muista vielä. Kapakassa seuran hakemisen haaste on se, että samalla apajilla on saalistavat puikkomiehet ja romanttiset haihattelijat. Tuohon jalkimmaiseen joukkoon kuulunemme molemmat. Tietooni on satettu, että kysymys "mennäänkö pylsimään" tuottaa normaalia suomalaista osaketta paremman tuottoprosentin, kun taas tuo sinun (ja minunkin) pökkelö-dialogin tuotto on perin vaatimaton. "Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin" kyseltiin laulussa ja sehän on helevetin hyvä kysymys. Pitänee hyvän miehen kytätä maantienreunassa, josko ohikulkialta rengas puhkeaa. Auttaa ja osoittaa olevansa se prinssi. Jotta tuo apua tarvitseva on myös unelmiemme nainen on todennäköistä. Samalla tavalla, kuin on todennäköistä, että torstain viking lotossa pallot napsahtavat samaan järjestykseen, kuin ryppyisessä kupongissa. Todennaköisyys siis jotakin luokkaa 0.0000000000147%. Eli mahkuja on, joten turha on iskeä vasaraa polveen.

    • Näin_se_menee

      Näin miehenä vastaisin, että vaikutat runkkarilta uikuttajalta. Minkä ihmeen takia normaali nainen haluaisi seuraasi, kun todennäköisesti alat ensimmäisenä iltana valittamaan ja komentelemaan häntä omilla keksimilläsi säännöille, kuinka naisten täytyisi ymmärtää elää peräkammarin persun mielestä.

      EIhän tuollaista piipitystä jaksaisi normaali mieskään kuunnella kaveriltaan. Tyrkytät itsesääliäsi niin, että ihmiset häipyvät äkkiä miettien, että vittu miten rasittava tyyppi.

      Naiset yleensä kaipaavat piristystä elämäänsä. Haluaisitko jonkun olevan seurassasi, jos tietäisit hänen kertoneen ystävälleen, että kai sen reppanankin kanssa täytyy jonkun olla ettei se mee ihan heti tappaan itteensä? Siis säälistä. Tekstisi perusteella olet helvetin tylsä valittaja.

    • ylinolento

      Baareissa käy yhteiskunnan roskaväki.

    • ugh.olen.puhunut

      Rafloissa käy juuri sellainen pinnallinen salilla kävijöiden porukka joka on siellä näyttelemäässä lihaksiaan ja rasvaprosenttiiaan eli bodaripojut ja fitnessbitchit. Ei kannata vaivautua moisiin juottoloihin juomaan yliverotetua viinaa ja katselemaan pinnallisten bimbojen sätkimista tanssilattialla.

    • gfgjgjsrtjrt

      älä näytä sormilla ikää, jos pystytte kommunikoimaan ja jos oot luullu 18v naista 28v:ksi niin homma on luultavasti kusahtanu jo siinä....

    • gfgjgjsrtjrt

      ois mukava tietää tunnusmerkkejä näistä kaikkien kanssa nuoleskelijoista, ettei napsaha omalle kohdalle baarin pahinta lorttoa

    • näillämennäänn

      Ap:n kertoma esimerkki keskustelusta lähinnä vaivaannutti jo näin lukien et mite mahtas sit keskusteltunakaa sujua. Lisäks tuo j-kirjianten pudotteleminen pois sanoista osottaa sivistymättömyyttä tai halua olla trendinmukainen kun niin moni muu tekee samoin. Ei naisten kans kannata alkaa iästä puhumaan saati kotikaupungista. Jos sua häirittee se et oot yksin baaris nii valehtele kysyjille et ne kaverit "on täälä jossain" jos on iso yökerho...kerrankos sitä kaverinsa hukkaa ihmismassaan tai jos on vaan vähän väkee nii valehtele siloin et "ne lähti jo".

    • vittumainen_jätkä

      Joku pelimies joskus ohjeisti, että jos nainen kysyy, että "missä sun kaverit on", niin oikea vastaus on, että "minulla ei ole kavereita".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3573
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2419
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2234
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2017
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1552
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1449
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1282
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1240
    9. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1239
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1235
    Aihe