Huijaustako

Ostin pari vuotta sitten sukset paikallisesta yrityksestä Sportti Makesta joka on Hollolassa. Olin tuolloin 17 vuotias ja painoa reilu 50 kg. Myyjä myi tulloin Rossignolin Comp J eli juniori-siteet joiden din arvot päättyvät 4.5. Tuolloin en tiennyt välineistä juuri mitään mutta uskoin että myyjä tietäisi mitkä siteet minulle soveltuisi parhainten.

Siteet ovat irtoileet (siis mono irronnut siteistä) lukuisia kertoja mäessä ja ajattelin että on ihan normaalia että joskus moni irtoaa myös tavallisessa laskussa. En kuitenkaan jaksanut montaan kertaa käydä mäessä niillä kun ostin uudet sukset ja siteet jotka eivät irronneet kertaakaan.

Nyt pari vuotta tuon jälkeen ajattelin että vanhat sukset ovat aivan hyvät isoveljelle. Käytiin kysymässä Sportti-Makelta että mikäköhän näissä siteissä on vialla kun mono irtoaa. Myyjä otti sukset ja tutki niitä ja sanoin muuttaneensa vähän asetuksia. Kysyin että riittääkö varmasti nämä din-arvot. Myyjä sanoin että 80 kg voi ihan hyvin laskea näillä.

Sitten tutkin vähän kirjallisuutta ja tutkin uusia siteitäni joissa din-arvo on 5. Ja jossakin luki että oma paino pyöristetään lähimpään kymmenlukuun josta pudotetaan nolla perästä ja miinustetaan yksi. Tällä laskukaavalla pitäisi 80 kg:sen din-arvon olla 7 joten miten noilla juniori-siteillä voi 80 kg laskea?

Menin kysymään asiaa myyjältä ja valitin että miksei hän voinut kertoa myyntihetkellä että suksiin asennetut siteet ovat juniori-siteet jotka ovat tarkoitettu jolleikkin 12 vuotiaille ja alle 55 kg:sille. Ja valitin myös sitä että eihän 80 kg voi laskea noilla suksilla kun on tuollaiset siteet laittanu. No siihen myyjä sanoi että sitten kun oot 80 kilonen niin saan siltä uudet siteet. Keskustelu jatkui ja päättyi siihen kun myyjä sanoi että tulitko sä vaan vittuilemaan mulle.

Mitäs mieltä ootte tästä urheilukaupan omistajasta. Yritys on Sportti-Make Oy sijaitsee Kauppakujalla Hollolan Salpakankaalla.
196512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eihän tuosta voi olla kuin yhtä mieltä.
Jotkut ryhtyvät yrittäjiksi vain rahan kiilto
silmissään. Asiakas ja oma ammattitaito ovat
yhdentekeviä . Maksaja voi ainoastaan äänestää
jaloillaan. Vika voi tietenkin olla hänen tuote-
valikoimassaan ja se on päätetty jossain myymälä-
ketjun pääkonttorissa eikä kauppiaalla ole mahdol-
lisuutta sitä ohittaa. Elintarvikekaupassa tämä
on täyttä totta . Tehtaanmyymälät ovat kulutta-
jien paras vaihtoehto . Niistä saa mitä tilaa.
Mieluummin oikeaa laatua kuin halpaa hintaa .
P.S oliko hinta määräävä tekijä ostopäätöstä
tedessäsi ?

Äänestä
  • hinta ei ollut määräävä tekijä ostoksessa vaan se että kauppa sattuu olemaan lähimpänä. Ja sillä siellä ei ollu edes kun kahdet siteet joista sitten päädyttiin noihin juniori-siteisiin. Siis en tiennyt tosiaan että kyseesssä on juniori-siteet ja myyjäkin oli siitä hiljaa. Saihan myytyä ne pois!

    Äänestä

  • sportti-make kirjoitti:

    hinta ei ollut määräävä tekijä ostoksessa vaan se että kauppa sattuu olemaan lähimpänä. Ja sillä siellä ei ollu edes kun kahdet siteet joista sitten päädyttiin noihin juniori-siteisiin. Siis en tiennyt tosiaan että kyseesssä on juniori-siteet ja myyjäkin oli siitä hiljaa. Saihan myytyä ne pois!

    Taas tuli todistettua : myynti , joka ei hyödytä
    ostajaa ,vahingoittaa myyjä .

    Äänestä

ei oo tosi oliko se myyjä sen kaupan omistaja?? ja sanoko se et ``tulikko vaan vittuileen mulle``??

Äänestä

toi sun tarina on vähä keksitty... 17v- 50kg.. etkö parempaa tarinaa oo keksiny?? tarinat on sitte ihan erikseen

Äänestä
  • Itse olen 18v ja 56 kiloinen, onhan meitä.

    Äänestä

  • tai joku tuttava täällä nyt mustamaalaile firmaa arvostelevia kommentteja. :)

    Äänestä

kusipää. En osta kyseisestä myymälästä enää ikinä mitään. Harmi, ettei kuulu isompaan ketjuun, olisin tehnyt valituksen omistajan käyttäytymisestä. Tilasin aikanaan kengät, jotka olivat vääränkokoiset. Kun koitin saada vaihdettua niitä pienempiin, sain vastaukseksi pelkkää tiuskimista ja lopuksi minulle lyötiin luuri korvaan.

Toivottavasti tuo luonnehäiriöinen vomakki tekee vielä joskus konkurssin. Pakko myöntää, että olisin silloin vahingoniloinen.

Äänestä
  • Kyseisestä liikkeestä ostettin jo vuosia sitten sukset ja monot silloin n. 12 -vuotiaalle pojallemme. Parin käyttökerran jälkeen huomattiin että monot on eri paria (39 ja 40). Menin liikkeeseen kysymään, että voinko saada oikean parin sille 40:lle. Vastaus oli, että voit ostaa sen puolella hinnalla siitä, mitä monopari normaalisti maksaa! Oli tainnut myydä jollekin toisellekin eri parin monot, kun ei sitä 40:stä monoa enää löytynyt. Omistaja vaan totesi, että pystyyhän niitä käyttämään, kun olet kerran 39 koon ostanut. Tarkoitus oli kyllä alusta asti ostaa koko 40.

    Äänestä

Itse ostin tänä vuonna kyseisestä puljusta Helkaman "premium" luokan hybridin, kalliin Deore vaihteistolla. Oikein mukavaa palvelua. Myyjä tuli esittelemään pyöriä ja kertoi asiantuntevasti "tässä mallissa on paremmat osasarjat".

Asenneongelmia muilla? Itellä sujui kaupat hyvin ja tingattuun hintaan sain ensihuollonkin.

Äänestä

Itse käytän kyseisen firman palveluita, enkä ole kertaakaan joutunut huonon palvelun kohteeksi vaikka olen tuotetta joutunut vaihtamaan. Vosikohan tässäkin asiassa vaikuttaa vanha sananlasku: "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan"....

Äänestä

Minulla ei ole mielipidettä ko myyjistä tällä hetkellä, mutta tilanne ei kuulosta kovin mukavalta. En usko että kyseessä on huijaus, se on mustien homma. IMHO kaveri oli epäpätevää tai välinpitämätöntä porukkaa. Itse vaikka ostan sukset tai ajan auton huollosta, aina tarkistan jarrut nykyään, sen jälkeeen kun yksi kaveri löi perään alasmatkaristeyksessä Datsunillaan ajettua just suurhuollosta 2 km. Minä koukullisena olin onnekkain. Kakksi autoa edessä sai vaurioita (pieniä).

Äänestä

toi kauppa on täysin huojausta yli hintaa pyytävätä joka tuotteesta

Äänestä

Sporti-Make ei osaa MITÄÄN!

Äänestä

Sporttimake, itse yrittäjä, valitettavasti yrittää myydä keinolla millä hyvänsä. Valehdellut tuotteesta joka ei ole ollut omassa valikoimassa, haukkunut oman kylänsä tuotetoimittajaa, myynyt ikäihmiselle vääränkokoiset kengät....Mieluusti suosisin paikallisia yrityksiä, mutta en tällaista yrittäjää.

Äänestä

Hyvä kun asia tuli esiin, ei tarvi mennä kyseiseen paikkaan. Jaettu facebookissa.

Äänestä

Sporttimake on sitäpaitsi jo konkassa

Äänestä

Joo, en käy siellä enää. Olen törmännyt samanlaltaiseen kohteluun. Kyllä kauppiaan täytyy olla rehellinen ja varsinkin nuorelle asiakkaalle.

Äänestä

Katso tuolta säädöt: http://www.dinsetting.com/

Skier type on karkeasti:
1 = aloittelija
2 = harrastaja
3 = aktiivi harrastaja (agressiivinen laskutyyli)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sportti-make kirjoitti:

Ostin pari vuotta sitten sukset paikallisesta yrityksestä Sportti Makesta joka on Hollolassa. Olin tuolloin 17 vuotias ja painoa reilu 50 kg. Myyjä myi tulloin Rossignolin Comp J eli juniori-siteet joiden din arvot päättyvät 4.5. Tuolloin en tiennyt välineistä juuri mitään mutta uskoin että myyjä tietäisi mitkä siteet minulle soveltuisi parhainten.

Siteet ovat irtoileet (siis mono irronnut siteistä) lukuisia kertoja mäessä ja ajattelin että on ihan normaalia että joskus moni irtoaa myös tavallisessa laskussa. En kuitenkaan jaksanut montaan kertaa käydä mäessä niillä kun ostin uudet sukset ja siteet jotka eivät irronneet kertaakaan.

Nyt pari vuotta tuon jälkeen ajattelin että vanhat sukset ovat aivan hyvät isoveljelle. Käytiin kysymässä Sportti-Makelta että mikäköhän näissä siteissä on vialla kun mono irtoaa. Myyjä otti sukset ja tutki niitä ja sanoin muuttaneensa vähän asetuksia. Kysyin että riittääkö varmasti nämä din-arvot. Myyjä sanoin että 80 kg voi ihan hyvin laskea näillä.

Sitten tutkin vähän kirjallisuutta ja tutkin uusia siteitäni joissa din-arvo on 5. Ja jossakin luki että oma paino pyöristetään lähimpään kymmenlukuun josta pudotetaan nolla perästä ja miinustetaan yksi. Tällä laskukaavalla pitäisi 80 kg:sen din-arvon olla 7 joten miten noilla juniori-siteillä voi 80 kg laskea?

Menin kysymään asiaa myyjältä ja valitin että miksei hän voinut kertoa myyntihetkellä että suksiin asennetut siteet ovat juniori-siteet jotka ovat tarkoitettu jolleikkin 12 vuotiaille ja alle 55 kg:sille. Ja valitin myös sitä että eihän 80 kg voi laskea noilla suksilla kun on tuollaiset siteet laittanu. No siihen myyjä sanoi että sitten kun oot 80 kilonen niin saan siltä uudet siteet. Keskustelu jatkui ja päättyi siihen kun myyjä sanoi että tulitko sä vaan vittuilemaan mulle.

Mitäs mieltä ootte tästä urheilukaupan omistajasta. Yritys on Sportti-Make Oy sijaitsee Kauppakujalla Hollolan Salpakankaalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu