Mistä homojen ylimielisyys tulee

kaivatteverta

Onko se jotain huonoa itsetuntoa vai mitä.
Se tökkii enisten

75

1066

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peepingtommi

      Sen kun tietäisi. Kai se aiemmin syrjitty asenne sen tekee, kuten myös me vs muut asenteen, vaikkei sitä yhteishenkeä löydy, kuin jonkin asian puolesta taistellessa. Vai onko takana se, että homous on muotia lähestulkoon ja siksi noussut osalla hattuun? Eivät kaikki todellakaan ole ylimielisiä, mutta on heitäkin, joista homous on ainoa oikea suuntautuneisuus. ONNEKSI nämä ovat marginaalinen vähemmistö.

    • onjuksellaotsaan

      Jep. Muutin just ja naapurissa on nuori ja pirteän oloinen kaveri. Mutta kun se retard on ns. desibeligay. Vemputtaa estotta älyttömällä lätinällä. Viheltelee talon äijille. Potkii machona talon ovia. Täys apina siis.

      Tämä viheltely on erioten todella ämmämäinen tapa. Jos on pihviä, kerro se silmätysten. Mutta tämä viheltelee kun on karannut näkymättömiiin. Vain ääni kuuluu .)).

      Kaupungilla näkee naurettavaa kikattelua kun kaapissa tonnin painoisen hatun alla kärvistellyt pelle pääsee pihalle ja löytää kaverin. Niin aasimaista että tolla linjalla en ainakaan naista saisi. Mutta onneksi se onkin näiden hermannien ongelma.

      Kasvakaa ja olkaa tyylikkäitä. Kikattelevat apinat.

      • Joillekin ihmisille yhteisasuminen ei vaan sovi. Tulee kyttääjäksi. Muiden tarkkailusta tulee elämän sisältö. Retardi ja apina löytävät tiensä sanavarastoon...

        Voi sentään.

      • Anonyymi
        bear_nick2 kirjoitti:

        Joillekin ihmisille yhteisasuminen ei vaan sovi. Tulee kyttääjäksi. Muiden tarkkailusta tulee elämän sisältö. Retardi ja apina löytävät tiensä sanavarastoon...

        Voi sentään.

        Vaimon kanssa myös kiinnitettiin aikanaan huomiota tähän ammattikoulupoikaan. Jaloissa oli niin tiukat farkut, että ei edes tytöillä nähnyt vastaavaa. Punaisilla lenkkareilla potki taloyhtiön pihassa jätekatoksen oven auki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaatteet ei todista mitäön, kaikilla vaan OneDrive maku . Tiukat farkut omistaa niinmoni ihminen Se ei kerro yhtään mitään

    • jepetijep

      Niin, se iso ongelma on että ei pysty löytämään minkäänlaista kunnioitusta näitä kohtaan. Paha siirtyä asiassa seuraavalle kehitystasolle kun pohjana on nolla tasoa.

    • minuavaintympii

      Vaikea on kunioitta homoja kun kunnioitus olis ansaittava

      • peepingtommi

        On totta, että osalla homoista toisten kunnioitus on vaikeaa aiemmasta sorretusta asemasta johtuen. Mutta kyllä se kunnioitus täytyy rakentaa kummankin puolen hyväksymällä toiset ja kunnioittamalla heitä. Vaikeaa se on, jos toimii vain toiseen suuntaan.

    • narisissit

      se on tiivistetysti itsekeskeisyyttä, empatiakyvyn puutetta ja narsismia. keskeinen ongelma on, että osa homoista ei kykene asettumaan muiden asemaan; ei muiden homojen eikä heteroidenkaan. he kykenevät ajattelemaan vain itseään. mutta samaahan maailmassa on muutenkin nykyään, itsekeskeisen hedonismin huipentumaa?

    • pliishei

      jos oot sattunu törmäämään jokuseen ylimieliseen homoseksuaaliin, niin sillonhan ne kaikki on heti ylimielisiä? ylimielisyys on ihan luonnenpiirre eikä seksuaalinensuuntautuminen siihen oikeen vaikuta hei pliis
      ihan samallalailla heterotkin ovat ylimielisiä ja ylimielisiä heteroita on itseasiassa varmana enemmän, kuin ylimielisiä homoja, sillä heteroita on nyt ehkä hitusen enemmän

      • peepingtommi

        Eiköhän tässä ratkaise eniten prosenttuaalinen osuus ylimielisistä yksilöistä suhteutettnuna väestömäärään. Kummastakin löytyy ylimielisiä ihmisiä aivan samalla tavalla. Tosin näissä ryhmissä eri syistä. Silti sitä soisi keskinäistä kunnioitusta löytyvän enemmän

      • Homo_on_häirikkö

        "jos oot sattunu törmäämään jokuseen ylimieliseen homoseksuaaliin, niin sillonhan ne kaikki on heti ylimielisiä?"
        Jos olet sattunut lueskelemaan homojen kirjoituksia näillä palstoilla, niin tiedät, että ne tosiaan on melkeinpä kaikki ylimielisiä.
        Homon kirjoituksen tunnistaa jo tyylistä. Homokommentin kirjoittaja on aina oikeassa, suhtautuu vastakommentteihin ja kommenttien kirjoittajiin halveksivasti ja aloittaa melkein heti eri mieltä olevan kommentoijan henkilöön käyvän mollaamisen. Lyhyesti sanottuna kirjoittaa kuin murrosikäinen.
        No nyt joku sanoo, että eihän näitä palstoja ole pakko lukea, jos kirjoitelmat alkaa kiukuttaa. Ei olekaan, mutta joskus joku fiksusti muotoiltu tai ärsyttäväksi laadittu otsikko herättää mielenkiinnon, vaikka jo etukäteen tietää itsekin, että olisi parempi vain jatkaa matkaa sen ohi.
        Toisaalta, kun muistetaan, että homous on psyykkinen häiriö ellei suorastaan sairaus, niin on helpompi ymmärtää, miksi homon käytöskin on erilaista kuin normaalin henkilön.

      • peepingtommi kirjoitti:

        Kai olet huomannut, kuinka paljon ylimielisten välistä keskinäistä kunnioitusta sinulla ja aapo-persoonalla on?

      • Homo_on_häirikkö kirjoitti:

        "jos oot sattunu törmäämään jokuseen ylimieliseen homoseksuaaliin, niin sillonhan ne kaikki on heti ylimielisiä?"
        Jos olet sattunut lueskelemaan homojen kirjoituksia näillä palstoilla, niin tiedät, että ne tosiaan on melkeinpä kaikki ylimielisiä.
        Homon kirjoituksen tunnistaa jo tyylistä. Homokommentin kirjoittaja on aina oikeassa, suhtautuu vastakommentteihin ja kommenttien kirjoittajiin halveksivasti ja aloittaa melkein heti eri mieltä olevan kommentoijan henkilöön käyvän mollaamisen. Lyhyesti sanottuna kirjoittaa kuin murrosikäinen.
        No nyt joku sanoo, että eihän näitä palstoja ole pakko lukea, jos kirjoitelmat alkaa kiukuttaa. Ei olekaan, mutta joskus joku fiksusti muotoiltu tai ärsyttäväksi laadittu otsikko herättää mielenkiinnon, vaikka jo etukäteen tietää itsekin, että olisi parempi vain jatkaa matkaa sen ohi.
        Toisaalta, kun muistetaan, että homous on psyykkinen häiriö ellei suorastaan sairaus, niin on helpompi ymmärtää, miksi homon käytöskin on erilaista kuin normaalin henkilön.

        Huomaan kirjoituksesi perusteella olevani sinua parempi ihminen, koska vaikka alku olikin ihan asiaa, niin viimeinen kappale oli ihan perseestä. Olenkohan silloin mielestäsi ylimielinen vai realisti, jos sanon sen ääneen?

      • peepingtommi
        Homo_on_häirikkö kirjoitti:

        "jos oot sattunu törmäämään jokuseen ylimieliseen homoseksuaaliin, niin sillonhan ne kaikki on heti ylimielisiä?"
        Jos olet sattunut lueskelemaan homojen kirjoituksia näillä palstoilla, niin tiedät, että ne tosiaan on melkeinpä kaikki ylimielisiä.
        Homon kirjoituksen tunnistaa jo tyylistä. Homokommentin kirjoittaja on aina oikeassa, suhtautuu vastakommentteihin ja kommenttien kirjoittajiin halveksivasti ja aloittaa melkein heti eri mieltä olevan kommentoijan henkilöön käyvän mollaamisen. Lyhyesti sanottuna kirjoittaa kuin murrosikäinen.
        No nyt joku sanoo, että eihän näitä palstoja ole pakko lukea, jos kirjoitelmat alkaa kiukuttaa. Ei olekaan, mutta joskus joku fiksusti muotoiltu tai ärsyttäväksi laadittu otsikko herättää mielenkiinnon, vaikka jo etukäteen tietää itsekin, että olisi parempi vain jatkaa matkaa sen ohi.
        Toisaalta, kun muistetaan, että homous on psyykkinen häiriö ellei suorastaan sairaus, niin on helpompi ymmärtää, miksi homon käytöskin on erilaista kuin normaalin henkilön.

        Olen lukenut kyllä ja lukenut muuallakin. Täällä pääasiallinen keskustelu on seksiseuran hakua ala-ikäisillä. Osa taas kehuskelee saaneensa seksiä. Näitä en koe ylimielisinä kirjoituksina, vaan enempi surullisina.

        Kyllähän tuon huomaa etenkin, jos joku kertoo ettei suvaitse homoja tmv, mutta näistä aloituksista suurin osa on asiattomia, joten ei nyt kamala ihme ole, jos sinne tulee kipakkaa tekstiä alle. Eihän täällä edes juurikaan keskustelua ole, seuranhakua lähes kokonaan.

        Ja Bear, vaikea on kunnioittaa toista ihmistä, joka on vuosikausia vainonnut, haukkunut ja uhkaillut.

        No, aapolle on joku Napoleon-kompleksi tullut Kajjjaanin armeijassa. Syönyt vissiin liikaa jarrua.

      • bear_nick2 kirjoitti:

        No, aapolle on joku Napoleon-kompleksi tullut Kajjjaanin armeijassa. Syönyt vissiin liikaa jarrua.

        Kirjoitin kunnioituksesta toiseen ketjuun. Lue sieltä.

        Miksi on mielestäsi surullista, jos joku (kuten minä) kirjoittaa siitä, että on elämä, joka sisältää ihanaa, aikuisten välistä homoseksiä?

        Koska sehän on normaalia ja onnellista ja tavoiteltavaa homoudessa tai missä seksuaalisuuden muodossa tahansa. Jos koet sen ylimielisenä kehuskeluna, niin vika on siinun ajattelutavassasi, ei siinä, joka kertoo onnelliisesta homoelämästään. Joka ei sisällä alaikäisten haeskelua, kikkailua tai trollailua tai vihapuhetta tai tappouhkailuja heteropalstoilla.

        Jollekin silti, saamani palautteen perusteella, tämä normaali homoelämä on kauhistus.

        ...ja ed. vastaus oli peepparille.

        Öö... missä vaiheessa olen sanonut olevan surullista kirjoittaa nauttivansa homoseksistä? En missään, älä vääristele asioita. Tällä palstalla kaikki vaan hakevat sitä ihanaa homoseksiä, eikä keskusteluja ole. Ihanaa.

        Eli siis seksiä täytyy tavoitella ja sen saannilla pitää kehuskella? Tämä selvä. Ei ole oma tapani toimia, joten vika selvästikin on ajattelutavassani, kun elämästä löydän muita keskustelunaiheita kuin seksin. Ja siis normaalia on myös, että palstalla ei ole muuta kuin alaikäisten sekä muiden seksiseuranhakua? Tämä selvä.

        Tuossa pari kommenttia sitten:

        "Osa taas kehuskelee saaneensa seksiä. Näitä en koe ylimielisinä kirjoituksina, vaan enempi surullisina."

        Mutta ilmeisesti, jos seksi on muuten ok, niin se ei saa olla ihanaa ;P

        Surullisia kirjoituksia täällä ovat nimenomaan ne semmoiset olen_sulkeutunut_homo_ranteet_auki-aloitukset huonosta itsetunnosta. Kun heille pitäisi oikeasti saada apua.

        Alaikäisten seuranhaku on minunkin mielestä väärä palstantäyte täällä, koska alaikäiset ovat kuitenkin alaikäisiä, vaikka hakisivat oikeasti oikeilla profiileilla. Sitten jos vanhempi asiasta sanoo, että onko tuo fiksua, niin alkaa paskanheitto.

        En ole tarkemmin asiaan perehtynyt, onko s24:ssä hetero-osastoa, jossa tytöt hakevat seksiseuraa yhtä avoimesti, vai onko tämä vain homo-osaston vitsaus? Ja jos tämä on vain homo-palstan piirre, niin mitä homovastaisia arvoja sillä halutaan tuoda, koska suurin osa pedoista tietääkseni jahtaa pikkutyttöjä, eikä -poikia. Väärinhän se joka tapauksessa on, on se millä palstalla tahansa.

      • peepingtommi
        bear_nick2 kirjoitti:

        Tuossa pari kommenttia sitten:

        "Osa taas kehuskelee saaneensa seksiä. Näitä en koe ylimielisinä kirjoituksina, vaan enempi surullisina."

        Mutta ilmeisesti, jos seksi on muuten ok, niin se ei saa olla ihanaa ;P

        Surullisia kirjoituksia täällä ovat nimenomaan ne semmoiset olen_sulkeutunut_homo_ranteet_auki-aloitukset huonosta itsetunnosta. Kun heille pitäisi oikeasti saada apua.

        On se minusta aika surllista KEHUSKELLA omilla seksikokemuksillaan. Ainakin minulle ne ovat yksityisasia. Itse seksiä vastaanhan minulla mitään ei ole, mutten ala moisilla kehuskelemaan. Mikä pakko asiasta on toitottaa, että sain munaa ihanaa? Ketä kiinnostaa? kenelle kuuluu? Se, että kertoo nauttivansa, on minusta eri asia kuin kehuskelu omilla panoillaan.

        Eipä heteropalstoilla tytöt seksiseuraa etsi, kyllä se on tämän palstan vitsaus. Ei ole ainakaan vastaan tullut.

        Taidan muuttaa "kehuskelun" sitten joksikin "sain tiättex taaaaaaaaaaaaaas sitten surkeaa seksiä, valitettavasti jo neljännen kerran tänään :/ Ja tämäkin karju oli näitä yli 25-senttisiä ja kaikin puolin toooooooooooooooosi ihqu persoona :(((((((((( On tää homous sitten perseestä, kun aina mulle sattuu kohdalle tämmöiset tapaukset :/"

        ;P

        Kaksi tasokasta keskustelee ja mukana omat aliakset.

      • Anonyymi

        Eräät ne aina tarkastelee kaiken mailman asioista ihan kun homot olisivat jotain erikoisia ovat ihan samanlaisia ihmisiä kun muutkin ei siis mitään tuntomerkkejä ole joita nämä ihmettelivät niin kovasti pohtii. Että on typeriä jotenkin kun tehdään jos millaisia kysymyksiä heistä , tekis anoja kysymyksiä parhaalta ystävältään niin saa tietää millaisia ihmiset ovat, koska homot eivät erotu käytöksellään mitenkään muista miehistä . Sairasta mielenkiintoa sinänsä. Sitä se tekee kun näille on taottu päähän jo kotona vääriä tietoja homoseksuaalisista . Millainen on heteroseksuaalinen. Hyökkäävä sekin näiden junttien päälle kiimassa kuten he kuvittelevat homojen tekevän minunkin äitini kovasti selitti ettei saa niiden kanssa ruveta edes puhumaan koska ivat sairaita. Siitä tulikin meille kunnon riita oikein . Ja läksytin äitini kunnolla . Sillä tunsin muutaman homon ja he olivat vaan ihan tavallisia ihmisiä , eivät sairaita
        . Ottaisivat selvää asioista oikeista paikoista . Porno filmit eivät identifeeraa mitenkään sitä millainen homo on. Niin että lopettakaa. Jo nuo typerät kyselyt netissä munaatte vaan itsenne .

      • Anonyymi
        Homo_on_häirikkö kirjoitti:

        "jos oot sattunu törmäämään jokuseen ylimieliseen homoseksuaaliin, niin sillonhan ne kaikki on heti ylimielisiä?"
        Jos olet sattunut lueskelemaan homojen kirjoituksia näillä palstoilla, niin tiedät, että ne tosiaan on melkeinpä kaikki ylimielisiä.
        Homon kirjoituksen tunnistaa jo tyylistä. Homokommentin kirjoittaja on aina oikeassa, suhtautuu vastakommentteihin ja kommenttien kirjoittajiin halveksivasti ja aloittaa melkein heti eri mieltä olevan kommentoijan henkilöön käyvän mollaamisen. Lyhyesti sanottuna kirjoittaa kuin murrosikäinen.
        No nyt joku sanoo, että eihän näitä palstoja ole pakko lukea, jos kirjoitelmat alkaa kiukuttaa. Ei olekaan, mutta joskus joku fiksusti muotoiltu tai ärsyttäväksi laadittu otsikko herättää mielenkiinnon, vaikka jo etukäteen tietää itsekin, että olisi parempi vain jatkaa matkaa sen ohi.
        Toisaalta, kun muistetaan, että homous on psyykkinen häiriö ellei suorastaan sairaus, niin on helpompi ymmärtää, miksi homon käytöskin on erilaista kuin normaalin henkilön.

        No nämähän yleistää kaikki asiat muutenkin. Ihan niinkuin ylimielisyys olisi jonkun ryhmän yhteinen asia . Se on ainoastaan yksityisen ihmisen luonne, saattaa olla että on ujo ihminen eikä mitenkään ylpeä äkaikkihan sitä saakin lukea , oikein hävettää olla suomalainen kun aina vaan ollaan takapajulla asioista .

    • Siinänäkijamissä

      Eiköhän se ylimielisyys ja kaikenlainen koppavuus ole vähemmistön ongelma. Olkoon kysymyksessä ortodoksi tai rantahurri, niin pöyhkeiltävä on omalla ainutlaatuisuudellaan.

      • Puhumattakaan siitä, jos on vene ja seilaa Oulun ja Espanjan väliä ;P

    • Homot ovat yhtä ylimielisiä kuin muutkin tai yhtä vähän.

      • On niitä alimielisiäkin, en nyt mainitse nimiä, etteivät vallan ylpistyisi kuullessaan nimensä ;P

      • bear_nick2 kirjoitti:

        On niitä alimielisiäkin, en nyt mainitse nimiä, etteivät vallan ylpistyisi kuullessaan nimensä ;P

        Juu, mutta oliko tossa kirjoitusvirhe ? Tarkoitat varmaankin ahdasmielisiä ?
        Joo tunnistan sellaisen, hyvin vaikka yrittää vaihdella nickiä nopeammin, kuin sinä kalsareita.

      • aapolappi kirjoitti:

        Juu, mutta oliko tossa kirjoitusvirhe ? Tarkoitat varmaankin ahdasmielisiä ?
        Joo tunnistan sellaisen, hyvin vaikka yrittää vaihdella nickiä nopeammin, kuin sinä kalsareita.

        En tarkoittanut. Ylimielisen vastakohta on tietysti alimielinen.

        Mutta tavoillesi uskollisena et osaa oikolukua tai sananmuunnoksia ja sinun on pakko korvata sinulle uusi sana tai käsite sellaisella paremmalla, jonka osaat selittää itsellesi tai johon sanavarastosi (Asento! Lepo! Taakse poistu! MMMMMMunkki!) riittää.

    • Onneksi tämä ketju todistaa, että monenlaiset nimimerkit kärsivät huonosta itsetunnosta.

      Homoseksi on ihanaa.

      Se on fakta. Ei mitään ylimielisyyttä.

      Heteroseksikin on varmasti ihanaa. En epäile lainkaan, se ei vaan ole mun juttu.

      Se, että ei ole homo- eikä heteroseksiä aiheuttaa monia näistä kitkeristä avautumisista. Se ei ole varmasti kenenkään kannalta ihanaa.

      Hassua, ettei sitten yhdelläkään nyhveröllä ole lainkaan huono itsetunto, kun saa anonyyminä nettiin kirjoittaa mitä vaan. Yrittäisitte joskus siirtää tämän voiman tunteen ja itsevarmuuden sinne reaalielämän puolelle.

      • peepingtommi

        Eihän kyse ole tällä hetkellä seksistä, se ei minusta liity ylimielisyyteen. Yllimielisiä löytyy ja aina tulee löytymään kaikista niin kauan kun ihmiset yksilöitä ovat. Aloittaja on törmännyt ylimielisiin homoihin, kuten minäkin. Se voi olla täällä pk-seudulla yleisempää kuin muualla, kuten on pinnallisuus yleisestikin.

        Syytä pohtiessa pakosti käy mielessä homojen aiemmin kokema syrjintä. Nyt kun tilanne on huomattavasti parantunut, on varaa olla ylimielisiä, koska aina voi syyttää syrjinnästä. Tämä on vain ajatus, joka heräsi, en sano näin olevan. Eikä näin ole todellakaan kaikkien kohdalla.

        Öö, miten seksin puute liittyy näihin? Nyt en ihan ymmärrä. Tarkoitatko seksin puutteen aiheuttavan katkeruutta ja sen näitä kirjoituksia? Joidenkin kohdalla ehkä totta, mutten usko kaikkien kohdalla olevan.

        No sinun ja aapon onneton keskinäinen seksuaalielämä ja sen puute ainakin on jatkuvasti pop ;D

      • peepingtommi
        bear_nick2 kirjoitti:

        No sinun ja aapon onneton keskinäinen seksuaalielämä ja sen puute ainakin on jatkuvasti pop ;D

        Olipa viisas heitto. mitä tiedät seksuaalielämästäni? Et mitään, koska en siitä toitota täällä. Aapon transuiluleikeistä taasen en halua edes kuulla :) Oma seksuaalielämäni on ihan hyvällä mallilla, kiitos kysymästä :)

      • peepingtommi kirjoitti:

        Olipa viisas heitto. mitä tiedät seksuaalielämästäni? Et mitään, koska en siitä toitota täällä. Aapon transuiluleikeistä taasen en halua edes kuulla :) Oma seksuaalielämäni on ihan hyvällä mallilla, kiitos kysymästä :)

        En minä välitä siitä, mitä säpinää teillä on aapon kanssa ja miten sen luokittelette.

        Eroottinen värinä keskenänne on kuitenkin niin silmiinpistävää palstasta ja vuodesta toiseen, että se kohta halkaisee internetin, jos ette saa toisianne.

      • peepingtommi
        bear_nick2 kirjoitti:

        En minä välitä siitä, mitä säpinää teillä on aapon kanssa ja miten sen luokittelette.

        Eroottinen värinä keskenänne on kuitenkin niin silmiinpistävää palstasta ja vuodesta toiseen, että se kohta halkaisee internetin, jos ette saa toisianne.

        Ja tämä oli vielä huonompi

      • peepingtommi kirjoitti:

        Ja tämä oli vielä huonompi

        Niin tais olla, kun aapo vaikeni tyystin. Mutta sehän on pelkästään hyvä asia, vai mitä?

    • Ylimielisyys

      Kuuluu taudinkuvaan, koska homous on syntymässä saatu kehityshäiriö. Taudinkuvaan kuuluu myös kovaäänisyys ja kyky loukkaantua kaikesta, mikä on normaalia.

      • Tuon kuvauksen mukaan kultakurkkuinen jokapaikan määrittelemätön bissemies onkin juuri homo, mutta jos hän kokee olevansa lesbo joka on suhteessa lahnaan joka tietääkin olevan impotentti valas, niin kumpi heistä on se homo ? Kun bisset ovat erittäin ylimielisiä, sillä heille kelpaavat kaikki kaksi jalkaiset kanasta tikapuuhun plus muut nisäkkäät ja vaihtolämpöiset, jos vain kokeevat tarvetta seksiin, ylimielisestihän he harrastavat myöskin pettämistä, sillä he eivät koe mitään pettämistä, vain seksi onkin heille prioriteetti yksi. He kokevat ylimielisyyttä jokaista eläjää kohti, joka onkin näillä ylimielisillä bisseillä tapa.

      • aapolappi kirjoitti:

        Tuon kuvauksen mukaan kultakurkkuinen jokapaikan määrittelemätön bissemies onkin juuri homo, mutta jos hän kokee olevansa lesbo joka on suhteessa lahnaan joka tietääkin olevan impotentti valas, niin kumpi heistä on se homo ? Kun bisset ovat erittäin ylimielisiä, sillä heille kelpaavat kaikki kaksi jalkaiset kanasta tikapuuhun plus muut nisäkkäät ja vaihtolämpöiset, jos vain kokeevat tarvetta seksiin, ylimielisestihän he harrastavat myöskin pettämistä, sillä he eivät koe mitään pettämistä, vain seksi onkin heille prioriteetti yksi. He kokevat ylimielisyyttä jokaista eläjää kohti, joka onkin näillä ylimielisillä bisseillä tapa.

        Kyseessä on ihmisen muuttumisesta internetissä trollaavaksi androgyyniksi provoseksuaaliksi. Kiihotus saadaan häiriköinnistä ja vastausprosentista, josta tehdään tarkkaa tilastointia.

      • Hoitoon
        bear_nick2 kirjoitti:

        Kyseessä on ihmisen muuttumisesta internetissä trollaavaksi androgyyniksi provoseksuaaliksi. Kiihotus saadaan häiriköinnistä ja vastausprosentista, josta tehdään tarkkaa tilastointia.

        Ei helevetti, en usko. Onko tollasia tosiaan olemassa?
        Jos on, niin eikö niitä saa millään konstilla passitettua hoitoon tavallisia ihmisiä häiritsemästä?

      • Hoitoon kirjoitti:

        Ei helevetti, en usko. Onko tollasia tosiaan olemassa?
        Jos on, niin eikö niitä saa millään konstilla passitettua hoitoon tavallisia ihmisiä häiritsemästä?

        Ei saa, valitan ;(
        On täällä ja sillä monta nimimerkkiä, mutta ei yhtään sinistä (HK) merkkiä ( prinssinakin puolikkaita korkeintaan, mallia lerppa).
        Taitaa olla ihan namusetä kun nallekarkkeja jakaa taitaa myöskin tarjota pennuille jaffaa :D

      • peepingtommi
        Hoitoon kirjoitti:

        Ei helevetti, en usko. Onko tollasia tosiaan olemassa?
        Jos on, niin eikö niitä saa millään konstilla passitettua hoitoon tavallisia ihmisiä häiritsemästä?

        Ei saa, kun Lapista kajahtaa vuodesta toiseen. Johan se on nähty. Taisivat sielläkin menettää jo toivon tuon suhteen.

      • peepingtommi kirjoitti:

        Ei saa, kun Lapista kajahtaa vuodesta toiseen. Johan se on nähty. Taisivat sielläkin menettää jo toivon tuon suhteen.

        Lapin kullin kimallus.

        Filmi yhdeltätoista.

        Popparit mikroon, peeppari.

      • oikeahomo

        Jatka sinä bear minimolosi vemputtamista. Sinä olet tämän palstan ylimielisin ja itserakkain paskakasa.

      • oikeahomo kirjoitti:

        Jatka sinä bear minimolosi vemputtamista. Sinä olet tämän palstan ylimielisin ja itserakkain paskakasa.

        Siiis niiiiiiiiiiiinku minäkö? Oi... *blush*

        Tuohan oli suoranainen loukkaus aapon ja peepparin kukkulan kuningas-tavoitteita kohtaan! Myös heteropride ja far out "filosofiESaarinen" varmaan koki hetkellistä veren katoamista aivoistaan.

        Tsekkasin muuten haulla "minimolon vemputtaminen." Oli aika kiimaista settiä :)

    • Rachmael

      Mä olen ylimielinen silloin kun joku toinen osapuoli siihen pakottaa.

      Olin kerran vakituisen miesystäväni kanssa risteilyllä, en millään viikingin, vaan brittiläisen cruise linerin missä on tapana että illalliselle pukeudutaan muodollisesti ja istutaan useamman hengen pöydissä vieraiden kanssa, tarkoituksena on että tuloksena olsii sivistynyttä seurustelua. Niinpä meidän kanssa samaan pöytään osui sellainen valkotukkainen, ehkä kuuskymppinen äijä hiukan nuoremman vaimonsa kanssa.

      Emme kumpikaan ole mitenkään "homahtavia" ja siksi meitä yleensä luullaan kaveruksiksi. Mutta jotenkin tällaisissa risteilyympyröissä oli selvääkin selvempää että olemme homopari, myös kyseiselle avioparille. Lopputuloksena oli että tuo äijä kyyläsi suu viivana ja vaimo yritti hermostuneesti pitää jotain jutustelua yllä, mihin miesystäväni rauhallisesti vastasi.

      Tuo kyylä tuntui kohdistavan antipatiansa juuri minuun, miesystävä sai "armon" koska oli itse britti? No en ollut millänikään, koska en oikeasti piitannut. Söin ja join ihan tavallisesti ja hyvällä ruokahalulla puhellen miesystäväni kanssa enkä noteerannut koko pariskuntaa mitenkään. Lopetettuamme en sanonut niille mitään pöydästä noustessa ja käänsin selkäni, miesystävä sentään toivotti hyvää iltaa tms.

      Eli kyseinen kyyläävä ukko voi kai nyt märistä eukolleen "ylimielisestä homosta".

      • Ylimielisen homon tai heteron mielikuva varmaan tulee myös silloin, jos on seurapiiriä enempi kaapissa tai enempi seksuaalisesti varautunut. Siihenkin oppii kantapään kautta, keneen voi luottaa ja mitä julkisuuskuvaa itsestään kannattaa pitää.

    • Vitun_pätijä

      Bearnick, mene pois.

      • Tule sinä pätemään tonne mun asialliiseen keskusteluun.

      • bear_nick2 kirjoitti:

        Tule sinä pätemään tonne mun asialliiseen keskusteluun.

        No, nyt tuli kirjoitusvirhe! Menen pois, masentaa :/

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen keskustelu.

    • Anonyymi

      Aika moni ellei suurin osa tapaamistani homot ovat olleet autisteja varsinkin nörtihtävät, joten tapaamiset olivat kauheita pettymyksiä. Olivat ylimielisiä eikä heihin saanut oikein kontaktiakaan. Tuntui, että olin yksin treffeillä, kun toinen ei ollut henkisesti läsnä. Nihkeästi sujuneilla treffeillä tuli sitten puheeksi heidän autisminsa. Monologi vaan jatkui loputtomiin. Tämä kiitti ja poistui.

      • Anonyymi

        Katsoit muuten peliin, et ollut treffeillä.

    • Anonyymi

      Homoilla on niin hyvä itsetunto etteivät tarvitse itseään huonompaa sukupuolta seurakseen :)

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kuinka se homojen ylimielisyys ilmenee? Tunnen kyllä homoja, jotka ovat (mielestään lähes) aina oikeassa, ja usein kyllä ovatkin eli taustalla kiitettävä lukion päästötodistus ja korkea älykkyys (eli ovat jo lapsena haastaneet opettajansa huomaamalla epäloogisuuksia ja puhuvan palturia), mutta en niin montaa että voisin tuon yleistää homojen ominaisuudeksi.

      • Anonyymi

        Onko se ylimielisyyttä jos on viisas? Minusta homot pitävät matalaa profiilia, tässä keskustelussa suurinta "meteliä" pitävät tuskin ovat homoja, ovat heteroja ja bissejä.

        Hyvä kysymys. Tavallaan samaa edellä tiedustelin kysymällä ylimielisyyden ilmenemisestä esimerkkejä, nimittäin mulle tuo ylimielisyys-sana on jäänyt vieraaksi vaikka siihen silloin tällöin törmää, nimittäin itse ihailen älykkyyttä ja viisautta ihmisissä. Korkeintaan harmittaa jos en saa suunvuoroa kun usein tuollaiset ihmiset puhuvat suurella innolla kun heiltä jotain kysyy tai vaikkei kysykään.

      • Anonyymi

        Hyvä päästötodistus ei tarkoita älykkyyttä, pelkkä ulkoa pänttäminen eli kohtuullisen hyvä muisti riittää. Siksi naiset ei edelleenkään pärjää kun vaaditaan omaa päättelykykyä, mutta mies joka jättänyt opiskelut kesken voi hyvinkin pärjätä.

    • Anonyymi

      Miksi osa gay-pojista keskeyttää peruskoulun jälkeisen koulun ?

    • Anonyymi

      Millaista se sitten on kasvattaa noin 16-17v gay poikaa, joka on tullut kaapista. Vanhempien tuoreita kokemuksia?

    • Anonyymi

      Mistä heillä pitäisi olla huono itsetunto ?

      • Anonyymi

        Heh heh heh. Paremmat urapolut saa jatko-opinnoissa

    • Anonyymi

      Miksi osa gay-pojista keskeyttää peruskoulun jälkeisen ammattikoulun ja menee heti duuniin ? Mikä saa heidät alittamaan tavoitteet niin monessa lukuaineessa ?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      20
      5054
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      2
      2841
    3. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      136
      1290
    4. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      100
      1268
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1210
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1084
    7. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      17
      883
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      168
      835
    9. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      61
      763
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      35
      732
    Aihe