Home tarkoittaa englannin kielessä kotia, mutta suomessa kodista puhuttaessa vähemmän asumista edistävää ilmiötä.
On kyse tiilellä päällystetynrivitalon asunnosta (ei päätyasunto), jonka seinässä lattian rajassa on tavattu hometta. Asiaan kiinnitettiin huomiota, kun asukas valitti jatkuvaa päänsärkyä ja home todettiin mittaamalla. Muissa saman rivitalon asunnoissa homettaei ole todettu.
Kyseessä on suoraa sähkölämmitystä käyttävä talo. Jokainen asunto (tai tarkemmin sanottuna yksi sen asukas) maksaa asunnosta kulutetusta sähköstä mittarin, niin myös sähkölämmityksestä.
Lämmityskuluja säästääkseen asukas on käyttänyt useana talvena (niin myös viime talvena) lämmityksen säästämiseksi vanhaa maaseudulla yleisesti käytettyä keinoa: lapioinut vajaan metrin korkuisen lumivallin asunnon kahta ulkoseinää vasten. -Muissa asunnoissa tällaista lämmönsuojakeinoa ei ole käytetty.
Yhtiön hallituksessa on esitetty epäilyksiä, että asunnossa tavattu home on johtunut kyseisestä lumieristyksestä ja että lunta seinille kasannut asukas on korvausvelvollinen homevarion poistamiseksi, miten se sitten tapahtuukin. Asiassa ei ole tehty toistaiseksi mitään ratkaisua. (Asukkaalle,joka on vuokralainen, ei kukaan hallitukseen kuuluva ole aikanaan huomauttanut lumieristyksen tekemisestä, saati sitten kieltänyt sitä.)
Talon seinissä ei ole ilmanvaihtoaukkoja.
Onko epäily, että kyseinen "lumieristys" on aiheuttanut homeen, yleensäkään perusteltu? Jos ei, niin mistä home olisi voinut johtua? Asukkaan elintavat ovat naapurien havaintojen mukaan hyvin tavanomaiset ja säännölliset.
Jos asukas ei ole korvausvelvollinen, niin kuka sitä on? Pulittaako korvaukseen kuluvat varat asunnnon hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistaja vai kyseinen asunto-osakeyhtiö?
eristys lumella ja home; kuka maksaa?
home_pois...ben
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700