Hei,
Olen jättänyt te-toimistoon 9 viikkoa sitten hakemuksen työttömyyspäivärahasta. Te-toimisto pyysi lisäselvitystä minulta jonka toimitin 6 viikkoa sitten te-toimistoon. Ainut vastaus minkä saan te-toimistosta täysien linjojen lisäsksi on, että tämä on vielä valitettavasti käsittelyssä "tässä on normaalisti 30pv lakisääteinen käsittelyaika, mutta valitettavasti ei ole vielä käsitelty." . Kelan puolellakin jo ihmettelevät, että mikä mahtaa asiassa kestää.
Onko muilla ollut vastaava tilanne? Alkaa jo itsellä huumori loppumaan kun laskut kasaantumaan.
9Viikkoa ilman päätöstä, kohtalontovereita?
8
113
Vastaukset
- lömfölmf
Ei ole moisesta kokemusta, mutta sossusta saa rahaa, joka sitten pitää maksaa takaisin kun tuet vihdoin alkavat juosta. Eli jos laskut meinaavat oikeasti jäädä maksamatta, niin sosiaalitoimeen vain yhteys hetimiten.
- Kylläsesiitä
Täälä vähäm sama tilanne. Myöhässä lähetin liitteet ja selvityksen (Ei tullut kirjettä postitse, kuin aina ennen), joka on vieläkin käsiteltävänä. Kohta ollut 3 kuukautta ilman työttömyystukia, vaikka Kelan mukaan siihen täysi oikeus on. Eivät tiedä miksi kestää näin kaukan. Soitin sinne 2 viikkoa sitten ja sanoivat laittavansa asian kiirreellisesti eteenpäin, mutta mitään ei ole tapahtunut.
- Hahahahaahhh
Tehkää rikosilmoitus, koska ovat rikkoneet lakia. Katsotte lakikirjasta lain jota he ovat rikkoneet ja liitätte poliisille annettavaan rikosilmoitukseen, lisäksi ilmoitatte asiasta iltapäivälehdille.
- esawty
Ei tässä mitään rikosilmoituksia hehe. Mutta tosiaan TE-toimistolla on kuukauden lakisääteinen käsittelyaikatakuu tehdä päätös asiassa. Luulen, että tämä kesäloma-aika viivästyttää näitä käsittelyjä kaikilla viranomaisilla.
Aloittajalle kysymys oliko minkälainen asia mistä pyysivät omaa selvitystä antamaan. Käsittelyaika alkaa juoksemaan siitä kun toimitat sen oman selvityksen asiasta eli nyt kulunut 6 viikkoa. Lainmukaisen käsittelyaikatakuun tuokin jo kyllä ylittää. Kysypäs sieltä mikä maksaa ja pyydä kiirehtimään asiaa. - fep
Olisiko kuitenkin Kela se instanssi, joka ketjun aloittajan mukaan hitailee... TE-toimistossa kun ei noita päätöksiä tee tai maksa päivärahaa. TE-toimistossa ilmoittaudutaan työnhakijaksi ja sieltä saadaan työvoimapoliittinenlausunto, joka tarvitaan Kelaa tai muuta työttömyyskorvausta maksavaa tahoa varten.
Mitä Kelan käsittelyaikoihin tulee, oma kokemukseni edustaa toista ääripäätä. Oikeuteni ansiosidonnaiseen (500 päivää täynnä) loppui heinäkuun seitsemästoista päivä. Viimeisen päivärahamaksun maksuilmoituksen yhteydessä (ilmestyi kassan sivuilleni 22.7.) oli päätös päivärahan maksun päättymisestä sekä toimintaohjeet. Ohjeissa kehotettiin hakemaan työmarkkinatukea Kelalta. Tätä varten tarvittiin työvoimapoliittinenlausunto TE-toimistolta Kelalle tiedoksi.
Soitin TE-palvelujen sivulla mainittuun työlinjan numeroon 23.7. Hieman jonotusta ja pääsin asioimaan virkailijan kanssa. Kerroin asiani ja hän kertoi kirjoittavansa kyseisen lausunnon sekä sen, ettei tuota liiton kassan päivärahapäätöstä tarvitse lähettää heille. Saavat kuulemma sen suoraan kassalta. Odotin hetken puhelun jälkeen ja kirjauduin TE-toimiston "Oma työnhaku -sivuille" ja varmistin, että lausunto on kirjoitettu ja näkyvissä.
Edellä mainittujen toimien jälkeen täytin Kelan asiointisivuilla työttömyysturvahakemuksen ja lähetin sen eteenpäin. Hakemuksessa mainittiin tarve lähettää palkkatodistus liitteeksi Kelaan. Soitin Kelan palvelunumeroon ja jonotuksen (yllättävän lyhyen) jälkeen pääsin kyselemään asiasta ja sain kuulla, ettei ko. liparetta tarvitse lähettää, koska liiton kassa oli jo aikoinaan siitä tiedot saanut. Virkailija kertoi laittavansa merkinnän asiasta hakemukseen.
Päätin toki tarkkailla, että hakemus siirtyy "odottaa liitteitä" -tilasta käsiteltävänä tilaan. Kirjauduin eilen Kelan asiointisivuille nähdäkseni onko hakemuksen tila muuttunut. Olin pudota sohvalta hämmästyksestä. Kyseiseen hakemukseen oli annettu 24.7. myönteinen päätös! Noin vuorokausi käsittelyaikana. En valita...
Aikoinaan ensimmäisen päivärahan saamiseen liiton kassasta kului viimeisestä laskien hieman vajaa kuukausi. Sitäkin olisi voinut omalla toiminnalla hiven nopeuttaa ja hoitaa kaiken sähköisesti, mutta päätin tehdä homman alkuun kynä-paperi-menetelmällä ja käydä samalla varmistamassa kassan asiointipisteessä, että kaikki tarvittava on toimitettu heille. - ByroB
Mullekin tuli hieman se käsitys, ettei nyt kaikki ole reilassa, eihän työkkäristä rahaa haeta vaan kelasta. Tuossa jäljempänä joku sanoo "haetaan kelasta liiton kassasta", mikä on myös merkillinen juttu.
Ite putosin vuosi sitten tmt:lle. Kävin kesäkuussa työkkärissä kassan viimeisen paperin kanssa, muttei sitä tarvinnut näyttääkään. Hakemus kelalle lähti 1.7. ja päätös tuli 31.7. ja raha elok alussa. Luulen, että metsäomistus jarrutti tahtia. Aloittajan kannattaa opetella tekemään hakemukset netin välityksellä ja katsomaan netistä, miten asiat edstyvät.
- petteriiini
En ymmärrä miten voi olla ilman päätöstä. Itse kävin työkkärin tiskillä irtisanomisilmoituksen kanssa ja sain samantien käteen lapun jolla pystyi ruveta nostaa ansiosidonnaista kassasta
Se "työkkärin lappu", jota myöskin työvoimapoliittiseksilausunnoksi kutsutaan, kertoo vain, ettei korvausten maksulle ole estettä. Sillä ei kassoista rahoja nosteta. On kyllä varsin hyvä paperi olla olemassa muiden dokumenttien (esim. palkkatodistus), kun päivärahoja anotaan Kelalta liiton kassasta. Ilman kyseistä paperia kun eivät rahahanat aukea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692