On kamalaa olla ihastunut niin ihanaan naiseen...

Surullinentummatukka

Jolle ei kelpaa miehen kanssa lapset tehnyt äiti-ihminen, joka nuoresta asti ollut bi, mutta onnellinen lapsistaan, ja siitä että on ne saanut.
Ihastus on vapaa, urheilullinen, matkusteleva ja minä jumitan kotona eikä hän koskaan tule rakastumaan minuun, koska elämäni on mennyt niin kuin on mennyt.

P.ska fiilis.

21

52

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajattelepositiivisesti

      Voi hyvänen aika. Oletko aivan varma, että ei kelpaa? Onko hän sanonut sinulle suoraan niin vai omassako mielessä olet vain kuvitellut?

      Matkusteleva? Töiden vuoksi matkustelee vai huvin vuoksi? Nooh, eihän ne matkustelut estä ihastumista laisinkaan, toisinaan vaan välimatka vahvistaa tunteita, vai mitä? Eihän matkustelu vielä tarkoita laisinkaan pettämistä. Ei kaikki matkustelevat petä.

      Kuule, pahinta on kun itse haluaisi koskettaa eikä millään voi koskettaa, ei sitten millään. Joko joutuu tyytymään omaan käteen tai sitten on muiden kanssa, mutta kuvittelee siihen paikalle jonkun toisen, mikä on pidemmän päälle aika kamalaa, väärin sitä toista kohtaan että itseä kohtaan ja päättyy vielä joka kerta omaan itkuun kun siiinä ei olekaan juuri sitä tiettyä henkilöä, jota koskettaa.

    • Surullinentummatukka

      No eipä 100% varma ole, 99% vain :)
      Siis tarkoitin lähinnä, että toinen on vapaa menemään, touhuamaan, elämään, haluta vierelle sitten vanhempi nainen, aikataulutuksineen, lapsineen, kotielämineen. Niin erilainen elämäntilanne. En ole huomannut hänessä mitään vastakaikua, vaikka olen aikalailla koittanut ilmaista kiinnostustani.

      • Ajattelepositiivisesti

        No, jos hän välittää sinusta tarpeeksi, niin kyllä hän sinut hyväksyy tuollaisena. Jos taas kiinnostusta ei ole, mikä tahansa "syy" löytyy tekosyyksi. Jos vastakaikua ei ole, niin sitten sitä ei ole, ei vaan voi mitään. Niin surullista kuin se onkin.


      • Surullinentummatukka

        Niin sepä se, eihän syy toki ole pelkästään se minun elämäntilanteeni. Niin kuin itsekin joutunut toteamaan niin miesten kuin naisten kanssa, että on se tuuria jos ne kemiat kohtaa niin täysin. Silloinhan kaikki muu on toisarvoista. Ei voi kun toivoa.


      • Ajattelepositiivisesti
        Surullinentummatukka kirjoitti:

        Niin sepä se, eihän syy toki ole pelkästään se minun elämäntilanteeni. Niin kuin itsekin joutunut toteamaan niin miesten kuin naisten kanssa, että on se tuuria jos ne kemiat kohtaa niin täysin. Silloinhan kaikki muu on toisarvoista. Ei voi kun toivoa.

        Jokaisessa suhteessa on omat riitansa ja jokaisessa suhteessa täytyy tehdä kompromissejä puolin ja toisin, myös Sen Oikean kanssa. Silloin kun rakkautta on tarpeeksi, kaikki muu on toisarvoista. Jos se toinen osoittautuu lähes ns. perfect matchiksi, kannattaa pitää siitä lujasti kiinni ja antaa kaikkensa, sillä toista samanlaista Sitä Oikeaa tuskin tulee olemaan enää koskaan.


      • Surullinentummatukka

        No olishan se ihan perfect match kun sais vielä huomaamaan mut :)
        Siis pitäis olla molemminpuolin perfect match...:P

        Onko vinkkejä, millä huomion vois saada?


      • ThinkPositive2
        Ajattelepositiivisesti kirjoitti:

        No, jos hän välittää sinusta tarpeeksi, niin kyllä hän sinut hyväksyy tuollaisena. Jos taas kiinnostusta ei ole, mikä tahansa "syy" löytyy tekosyyksi. Jos vastakaikua ei ole, niin sitten sitä ei ole, ei vaan voi mitään. Niin surullista kuin se onkin.

        Näin se menee, ainakin mun kohdalla. Kun ihastuu niin ei se toisen elämäntilanne saa jarruttelemaan, oli se sitten melkein mitä vaan. Ja lapset ja kotieläimet ei ees mielestäni ole mitenkään este.

        Ehkä hän ei tosiaan ole huomannut sua (eikä osaa edes ajatella sinua "siinä mielessä") tai sitten on, mutta ei vain ole kiinnostunut. Eikä sekään tuskin johtuisi sun elämästä, siitä miten se on mennyt. Aina ei vain ne kemiat kohtaa, ainakaan yhtäaikaa.


    • Balkanairlines

      No millaist mahtaks sitä sanokka kehrata liikettä sää orotat?

      Että hän karauttaa pihaan Hiralkol ja tekee neironryästön?

      • klopotikklopotikk

        :D Amatsonin pitäis napata viel mukaan vastahakoiset vekarat, jotka eivät ehkä koskaan tule hyväksymään äidin uutta ihastusta.
        Oi sitä onnea.

        Samaa mieltä jälkimmäisen kirjoittajan kanssa.
        Kannattaisi varmaan etsiä kaltasensa.


    • Fain.1plusyks

      Ehkä elämänne olisivat olleet vaikeat sovittaa yhteen joka tapauksesssa? Ehkä hän oli kaukainen piinaava ja kutkuttava ihastus, joka kiinnosti juuri niistä syistä, mitkä erottavat omasta elämästäsi? Ehkä tapaat vielä naisen, jonka tausta ja elämäntilanne vastaa paremmin omaasi? Muakin kiinnostaa nainen, joka on samantyyppisessä elämäntilanteessa, itsenäinen ja vapaa, jotta voimme samalta viivalta rakentaa elämää, enkä edes syvemmin ihastuisi liian erilaiseen elämänkumppania etsiessäni. Äiti-ihmiset ovat usein melko kiinni lapsissaan ja heidän tekemisissä.

    • surullinentummatukka

      Juu on minuun juuri nytkin ihastunut nainen, jonka elämäntilanne on exactly sama kuin mulla. Olemme ystävät ja olin hieman ihastunut häneen kunnes tapasin tämän toisen, ja silloin kaikki muu menetti merkityksensä. Tällä hetkellä en voi siis ajatella suhdetta toisen kanssa, kun olen niin ihastunut siihen saavuttamattomaan. Ei se vaan aina mene niin, että se elämä heittäisi kohdalle just sen helpoimman, ei, haasteita näköjään riittää.
      Tämä on vähän teinarimeininkiä, mutta kun on rakastunut niin on rakastunut. Minkä sille voi vaikka ei vastakaikua saisikaan. Tunteet kun ei lopu käskemällä.

      • ihmetouhua

        Ihme säätöä, saisit äiti-ihmisen mutta ei kelpaa. Miksi sinä kelpaisit lapsettomalle? Haluatko jonkun joka ei ole sinusta kiinnostunut ja sitten kun on, et halua enää häntäkään?
        Oletko antanut sinuun ihastuneen naisenkin ymmärtää kaikenlaista ja nyt kun hän on ihastunut, haluatkin vaikeampaa saavutettavaa?

        Todellakin on teinimeininkiä.


      • Tummatukkasurullinen

        En ole antanut kenenkään ymmärtää mitään. Ja miksi ihmeessä alkaisin suhteeseen itsekään VAIN SIKSI että elämäntilanne sama? Minulla on ollut tapana seurata rakkautta, jos en sitä saa, en tapaile mitään "kakkosvaihtoehtoa" samantein.

        Teinimeiningiltä kuulostaa juu, mutta minusta ei ole reilua yrittää suhdetta jos tunteet on muualla.

        Miksi ajattelet noin, että pitäisi haluta juuri sitä jolla sama elämäntilanne? Miksi epäilet että antaisin mennä jos saisin sen josta kiinnostunut? En tosiaan antaisi, ikinä.


      • ihmetouhua

        Koska se olisi järkevämpää kuin haaveilla olemattomia, lue oma aloituksesi.

        Koska sinä olet jättänyt edellisen rakkautesikin, tai jättämässä.

        Elät tunteella, ne latistuvat aikanaan, sen jälkeen etsit taas uuden kohteen.
        Ihastuit ystävääsi, löysit haastavamman kohteen.
        Heippa ihastus, tervetuloa sydänsurut, turhat itkut ja jossittelut, ainaiset säädöt miten saada järjestettyä yhteistä kahdenkeskistä aikaa.

        Kuka itsenäinen, vapaa, lapseton nainen suostuisi tuollaiseen suhteeseen? Suostuisitko itsekään?


      • SuoraanSanottuna

        Hyvä, että joku uskaltaa kyseenalaistaa näiden mammojen touhua. Ei se herääminen ja naisiin ihastuminen oikeuta mihin tahansa käytökseen, vaikka mammat usein vetoavat nyt elävänsä vihdoin vain itselleen ja haluavansa sen naisen, mistä raukat joutuneet salaa unelmoimaan, ihan kuin jotain uhreja olisivat tähän asti olleet ja miehen/lasten vankeina ja haluavat kaiken ja nyt. Haaveilua ja haahuilua, siltä enemmän kuulostaa tuo elämä kuin todellisuudelta. Ei se elämä mee, ne valinnat yleensä tehdään ihan itse.


      • järkkyä

        Kuulkaapas nyt. Haaveilen just kenestä haluan, en ala suhteeseen ihmisen kanssa vain siksi, että sama elämäntilanne. Olen ennen yksin kuin ottasin vierelle jonkun johon tunteita ei riittävästi ole.

        Käsittämätöntä kyllä, onko lesbopiireissä yleistäkin, että tunteista niin viis, kunhan on joku? Ja jos sama elämäntilanne niin parempi se kuin todellinen rakkaus.


    • Humpuukia

      Eiks siitä ollut joku uutinen, että suomalaiset haluaa puolison oman "tason" yli ja siksi ei löydä parisuhdetta. Se kiinnostaa, mitä ei saa ja jää harmittamaan ja sopivammat menee ohi. Toisaalta monet varmaan on mielummin yksin kuin suhteessa ilman tunnetta. Onpa vaikeeta!

      • Juuritoisin

        Oman kokemuksen mukaan useimmat lepakot haluavat joko omaa peilikuvaa vastaavan tai sitten omaa tasoa alemman, jotta ei vaan jäisi kumppanin varjoon. Itse ainakin tunnen useita, jotka eivät halua itseään kauniimpaa, fiksumpaa, pidempää, rikkaampaa jne. vaan kaikilla heistä on omaa tasoaan alempi kumppani. Mallin näköinen ei kelpaa, kouluja käynyt herättää kateutta, liika älykkyys pelottaa, liian kiltissä ei ole tarpeeksi särmää ja koskaan riitelevä ei ole yksinkertaisesti kiinnostava.


      • Heh, miulle tuollainen kelpais kyllä! Missä ne on?


      • 0252
        Juuritoisin kirjoitti:

        Oman kokemuksen mukaan useimmat lepakot haluavat joko omaa peilikuvaa vastaavan tai sitten omaa tasoa alemman, jotta ei vaan jäisi kumppanin varjoon. Itse ainakin tunnen useita, jotka eivät halua itseään kauniimpaa, fiksumpaa, pidempää, rikkaampaa jne. vaan kaikilla heistä on omaa tasoaan alempi kumppani. Mallin näköinen ei kelpaa, kouluja käynyt herättää kateutta, liika älykkyys pelottaa, liian kiltissä ei ole tarpeeksi särmää ja koskaan riitelevä ei ole yksinkertaisesti kiinnostava.

        Voi kyllä mulle kelpais kaunis, pitkä ja älykäs. Kiltteys on hyvä kunhan osaa pitää omia puoliaankin tarvittaessa. Koulutus kertoo minulle siitä, että on tavoitteita ja unelmia elämässään sekä on valmis näkemään niiden eteen vaivaa.

        Suhteen pitäisi rakentua luottamukselle, että toinen on siinä koska haluaa olla. Haluan naisen, joka uskaltaa olla oma itsensä ja näkee minut, haluaa olla kanssani, koska olen mitä olen. Virheinenikin.


    • hjghjkghj

      Perheensä omien mielihalujensa vuoksi rikkonut nainen ei herätä intohimia vaan kuvottaa. Tuo kertoo että avioliitto ei merkitse tuolle naiselle mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi nainen lyö leikiksi

      Olen mies ja kiinnostunut eräästä naisesta. Ollaan juteltu ja tavattukin, ja mielestäni meillä osuu kemiat hyvin yksiin. Nainen osoittaa kyllä kiinnos
      Tunteet
      91
      3282
    2. Martinan kauden päätöksen seuranta

      Sitten vain seuraamaan kuinka kulkee. Taitaa olla elämänsä kunnossa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      439
      2055
    3. Kerroin kaverille

      Että olen rakastunut sinuun. Se vastasi, että eihän siihen saa rakastua! Sanoin, että no miks ei, ihminenhän se hänkin on.
      Ikävä
      34
      1212
    4. Miten on mahdollista että kassatyttö on päässyt pääministeriksi

      ilman asianmukaista koulutusta ja minkäänlaista pätevyyttä?
      Maailman menoa
      432
      1180
    5. VTV:n exjohtaja Tytti Yli-Viikari haastoi oikeuteen

      entisen työantajansa VTV:n koskien irtisanomistaan. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/da065296-dc16-4395-8a57-082d4408a32f
      Maailman menoa
      42
      1079
    6. Kolari vasankarissa

      Taas 2 elämän koululaista osallisena. Ikävää vanhemmille, mutta kun tarpeeksi kauan ajellaan päihtyneenä, kenenkään puuttumatta,voi käydä huonosti. Ai
      Kalajoki
      9
      789
    7. Selviytyjät: Niko Saarinen avautuu yön piinasta: "Kukaan suomalainen ei ole nähnyt niin paljon..."

      Hui, kuulostaa aika ankealta… Nyt oli Nikon vuoro tippua kisasta, mutta hyvin hän veti! Lue Nikon tunnelmat kuvausten jälkeen: https://www.suomi24.
      Suomalaiset julkkikset
      4
      772
    8. Sanna otti 5236 euroa suomalaista kohden uutta velkaa koronan varjolla

      https://yle.fi/ Sossujen politiikka. Ruotsi velkaantui 1 670 euroa/per nuppi. Ruotsissa kuollut 20 000, Suomessa 6 000. Ruotsin väkiluku on k
      Maailman menoa
      223
      707
    9. Laura Huhtasaari sanoi Joe Bidenia seniiliksi twitterissä.

      Suomen tuleva ulkoministeri? https://twitter.com/LauraHuhtasaari/status/1576526813328994304
      Maailman menoa
      185
      674
    10. Komistus läheltä

      Sä taidat katsella mua siellä paikassa.
      Ikävä
      33
      644
    Aihe