Mies kyseli, etteikö olekaan normaali?
Kaupassa vastaan käveli, ylikasvaneisuudesta, kärsinyt, militarismi-uhri.
Julkisen rasismin oikeuttamiseen, pyrkinyt pääkaupunkiseudun asukas, hävinneenä, hektinen sosiaalityöntekijälapsi-palvonta, jopa sen rotuna, virheellisesti.
Miksi päällekarkaaminen, on oikeus, sairaanhoitajalle?
Vastaus: "Enhän minä saa, sehän on vaarallistakin..."
Nainen, alle 35-vuotias, Länsi-rannikko
Avioliittoa halventava, sisarus-suhteen käyttö, on kielletty Suomen laki, tai sen seurailu.
Painon asettamisena kasvoihin, rankaisuhakuisuuden täyttymyksen viettinä, tai sen käyttämisenä, itselleen, painostamisen omaan etuun tavoittelun oikeuttamiseen.
Painon asettamista, kasvoihin käyttämällä, virheellisesti, fantasiaan, todellisuudettomasti, seksuaaliterapiaoikeutuksen, kieltoina, tai asetellen, seksiterapiaoikeutustansa kopioimalla palomiehenä, virheellisesti, käsittäen, näin päällekarkaamisen oikeutta, jota ala ei ole suomen-ruotsalaisen ryhmän, eristämiseksi.
PALOMIES: Ei ole koskaan...
Arvaappa minkä ikäisen huone, kuvan Pirkka-lehdessä, on?
- Noin 17-vuotiaan.
Että millainen tämä teidän, tapanne on ollut....?
Että eristämisenä, edelleen, tällaisiin lapsuuden aikaisiin, ryhmiin, hyvinvointi, osa-alueet?
Vastaus: Joo, mutta se kuitenkin, on meidän huone.
MIes, tuntematon, tunnistamaton: Mikä heillä, on arvioitu, IQ?
- Alle 87.
Kehon motorisen pisteen, väkivalta-käyttö
Kehon motorisen pisteen puuttuminen, väkivalta, vankeuden olo-suhde, vankina pito
Nainen, julkinen, rasismi, tuki tai oikeutuksen: sosiaalityöntekijälapsipalvonta
- Jaa.
On kielletty.
Myös pakkotyön uskonto.
Palomiehen työn oikeus, on kielletty, virheellisenä, kivun käyttönä, levittämisenä, uskonto kieltäytyminen, ja koska ihmiskaupallisuudesta, pyritään jo eroon, hänen, fantasiamaailma, tapa selvitetään, alan lopettamiseen, tai muutoin, sellaiseen toimintaa, vapautta järjestämään, ihmisen kehon olemuksen, koskettelu, kielteisyys, toista ihmistä kohtaan, pelkästään, sosiopaatti, seuranhaku tukeminen.
Palomiehen työn oikeuden, selvittämisestä, vaadittu aika, on halventamisesta, täyttymystä, rankaisuhakuisuuden normittomuutena, oikeuttamiseen, lastensuojeluvastaisen toiminnan aloittaminen, tai muu sellainen normiton, kuten perhe-seksityökeskeinen, pakkotyön teetättäminen, tai sillä aiheena seurailu, yleiskunto-nostoa pyytäen.
Aeronauttina, ulkonäköpiiirrevammaisesti, perheensä kokeminen, ongelmana, naisena, tai muutoni, alistettuna, paineen kesto, pitkä-aikainen, tai sen oikeuttaminen, pitkä-aikainen, terveyden osa-alueeton, tai vainoaminen, vainoharhainen
- Mitä vittua, mä tällaista olen tehnyt?
On osa-alue: Pakonalaisena pito, häiriintynyt, seksuaalisuudettomuus-vietti, lapsen tapon, tai lasten tappojen oikeuttamisena, joten hän ei toimi siten, humaaniton, käyttämällä toisen ihmisen kehoa, tai sen osa-aluetta, etiikan osa-alue, julkinen, häveliäisyydetön, portti-malli: ja ihmisen ihmis-arvottomuuden, oikeuttamisen pyynnöt, eri rotuina, pakkotyöhön, yleis-sivistyksetön malli, sen tuhoaminen, aakkosjärjestelmätön, järjestysluvuton*: toisen ihmisen olemuksen käyttämiseen, pyrkivä, vain palvelun, tarjoamisena pakotteena, kehitysvammaiseen kohdistuva, seksityö, sen ihanne, myös sosiaalityöntekijällä, rotuvihan, ja rotusyrjimisen kaltaisena.
Tätä ei tule.
Lapsia ei pysty kaupungissa, pitämään.
Infrastruktuuri tuhoamisen aloittaminen, on jo pitkälle levinnyt, häiriintynyt, sosiaalityöntekijäpalvonta vaikutelma, yleiskunto-noston pyytämiseen, sen oikeuttaen, heitä varten.
SPR:n toimi, infrastruktuuri, tuhoaminen, kielletty, kaikin, armopyytelyin, tai muu sellainen, maskuliinisuus, miesvaltainen täyttymys, miestukeminen, avioliiton halventaminen, tai sen käyttö: ohjelmana, sosiopatiapoistamaton, väkivalta- tai teko, rotuna sen oikeuttamiseen pyrkien, tai muu senkaltainen, yli-ihmisen luominen. Ihmisen seurailun oikeuttaminen, henkilökohtaisen elämän, yksityis-elämän pari-suhteen, osa-aluein, sisimmällinen maskuliinisuus, josta ei saa poiketa.
Että tässä on menossa...
Tunne-aukosto mallien järjestämättä, ja nuolematta jättäminen, on kielletty Suomen lakiin.
Nainen: Et saa käydä.
Olet väärässä, et voi voittaa.
Nainen, entinen, kuntalainen: Minä olin unohtanut, että lapselle, kuuluu, tunne-aukosto, rotuvihaan, ja rotusyrjintään, tukemisena.
Et voi saada apua.
Minä, allekirjoittanut, Sini: En tarvitse.
Kehoni olemusta ei saa käyttää matto-robottiin, seksuaalisuudeton.
Poikaystävälle: Koska sä toimit, tässä sosiaalityöntekijälapsipalvomisen kaltaisesti, rinnastaen, myös SPR:n toimintaan.
Onko meillä joku ongelma: Sosiaalityöntekijälapsipalvominen, pankkina? Mies
Kysyjä
- Vastaus: On.
"
Me emme toimi siten. "
Entinen kunta. Ei saadakaan, aeronautti-oikeus.
- Oltiin sekoitettu.
Olette toimineet.
* entisen kotikunnan osin
Te olette murhanneet lapsia.
Mies, kaupunki: Oltiin, vahingossa, muistettu, että me saadaan, olla töissä.
Mies, kaupunki, entinen toimittaminen

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.