Mitä tarotit kertoo nyt?

Omituista, jo kahdesti on kysymykseni hävinnyt ties minne bitti-avaruuteen, josko nyt onnistuisi.
Mitkä on ristiverisen härkämiehen tunteet ja ajatukset tällä hetkellä minusta? Vuosien tuttavuus ja ystävyys, jonkinlainen kemia välillämme vallitsee ja nähtävästi tuttavuus jo edellisessä (edellisissä) elämissä. (?) Ottaako hän vielä kontaktia ja pysyykö ystävyytemme? Muuhunhan tämä ei ehkä koskaan etene, vai liekö se omissa käsissäni jossain vaiheessa kuitenkin? Itse on halunnut välit ns. katkaista mutta kuitenkin lähestyy monesti aina ennemmin tai myöhemmin, niinkö nytkin?
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä sanoisin että olette olleet tekemisissä useammassakin elämässä. Tunnen tässä voimakasta perhemäistä energiaa välillänne, eikä se ole katoamassa minnekkään kokonaan, vaikka se voisikin joskus tuntua helpoimmalta ratkaisulta. Uskon myös, että siis kohtaatte taas kerran tässäkin elämässä. Tarottien mukaan mies osaa näitä asioitanne käsitellä melko hyvin ja jakaa iloa siltikin, mutta nousee myös kortti joka merkitsee sitä ettei kaikkea tärkeää kerrota, välttämättä molemminpuolinkaan. Se johtaa osittain siihen ettei kaikkea ymmärretä toisen näkökulmasta ja jokin tässä tuottaa suurtakin ärtymystä juuri ymmärtämättömyyden takia. Toisaalta tässä on jotain omiakin tunteitanne joita ette ymmärrä ja se tuntuu myös ärsyttävän.

Hän tuntee sinut itselleen todella läheiseksi, mutta tuntee jollain tapaa että joutuu nuolemaan ylpeytensä. Hän kokee enemmänkin että olet juuttunut rutiineihin etkä yritä käsitellä itse asioita toisella tavalla, vaikka tietääkin varsin hyvin, että tarvitset aikaa itsellesi, että voisit paremmin.

Ei se mahdollisuus parisuhteeseen ole koskaan yksin vain sinun käsissäsi. Se tarvitsisi sitä että molemmat jakaisitte avoimesti asioita ja antaisitte itsellenne ja toisillenne mahdollisuuden kohdella itseänne ja toisianne paremmin samaan aikaa. En ala edes yrittämään ennustelemaan mitään rakkauteen, mutta muutosta voi tapahtua vain jos molemmat yritätte yhdessä.

En oikein osaa sanoa mitä tarotit yrittävät tulevaisuudestasi kertoa mutta sinulla on valtavasti annettavaa itsellesi, sekä toisille ihmisille. Tässä näkyy nopeaa muutosta itsellesi parempaan oloon ja osaat heijastaa siitä ilosta myös muille ihmisille. Tarottien pohjalta sanoisin myös että yritä muistaa että olet hyvin suuri kokonaisuus. Näyt niiden mukaan ajattelevan joko vain pelkillä tunteilla taikka vain järjellä ajoittain. Et tule koskaan tulemaan täysin onnellikseksi vain jos kuuntelet jompaa kumpaa. Kuuntele intuitotasikin.

Äänestä
  • Kiitos. Olet osannut kiteyttää tähän kaiken sen mitä sieluni silmin olen "nähnyt" ja tuntenut! Niin täysin totta, olen sanaton. Kaikkea hyvää sinulle toivon sydämestäni. Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NousevaHärkäRva kirjoitti:

Omituista, jo kahdesti on kysymykseni hävinnyt ties minne bitti-avaruuteen, josko nyt onnistuisi.
Mitkä on ristiverisen härkämiehen tunteet ja ajatukset tällä hetkellä minusta? Vuosien tuttavuus ja ystävyys, jonkinlainen kemia välillämme vallitsee ja nähtävästi tuttavuus jo edellisessä (edellisissä) elämissä. (?) Ottaako hän vielä kontaktia ja pysyykö ystävyytemme? Muuhunhan tämä ei ehkä koskaan etene, vai liekö se omissa käsissäni jossain vaiheessa kuitenkin? Itse on halunnut välit ns. katkaista mutta kuitenkin lähestyy monesti aina ennemmin tai myöhemmin, niinkö nytkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu