Huoneen jakaminen...

Mä jaan huoneen neljä vuotta nuoremman pikkusiskon kanssa. Meillä on ihan eri näkemykset miten siistiä pitää olla, kuinka myöhään valoja pidetään päällä jne. Riidellään aika paljon varsinkin just tosta tavaroiden jättämisestä levälleen. Mun sisko jättää aina kaikki vaatteet, märät pyyhkeet, kynsilakka purkit, meikit jne levälleen. Kavereista ollaan sovittu, että jos mun frendit on meillä, sisko pysyy poissa ja toisinpäin. Aluksi ei näin ollut. Sovittiin säännöt huonetta koskien (mun pyynnöstä) vanhempien paikalla ollessa. Kannattaa asiallisesti ja kiihtymättä puhua vanhemmille asiasta.

Minulla ja siskollani on minua kaksi vuotta nuorempi veli (joka on siis kaksi vuotta siskoani vanhempi), joka ennen jakoi huoneen pikkusiskoni kanssa. Koitan ajatella, että on reilumpaa että jaan huoneeni siskoni kanssa kuin että veljeni joutuisi. Itse en ainakaan haluaisi eri sukupuolta olevan sisaruksen kanssa jakaa näin teininä huonetta. (Oltiin muksuina kaikki samassa huoneessa).

Huoneen jakaminen on rasittavaa, etenkin jos on iso ikä ero. Tsemppiä ja voimia taisteluihin sun pikkuveljen kanssa :D

No itse olen 15 vuotias poika ja jaan huoneen 7-vuotiaan pikkuveljen kanssa, meilläkin on tapana että tytöt ja pojat nukkuu eri huoneissa. Meillä ei oo mitään ongelmaa tän asian kanssa, velipoika osaa siivota omat sotkunsa, jos ei, niin äiti pitää siitä kyllä huolen. Sitä paitsi en tarvitse yksityisyyttä kun päivät kuluu kaupungilla kuitenkin. Ne sellaset hommat hoituu tyttöystävän kotona tai paremman puutteessa julkisessa vessassa. ;D

MOi!
Minulla on samanmoisia kokemuksia omasta lapsuudestani. Jaoin huoneeen aina,parivuotta nuoremman siskoni kanssa. Tuolloin nahistelimme kovasti,eikä "yhteistäsäveltä" oikein tahtonut löytyä. Siskollani kävi myös paljon kavereita kylässä,minulla ei niinkään. Sitä omaa tilaa hain kotimme toisesta huoneesta, touhuilin ulkona jne.
Elikkäs vastaukseeena kysymykseesi;samanmoisessa tilanteessa olin minäkin lapsuudessani/nuoruudessani.
Tsempppiä!
Terkuin Ylä-Savon nettisaapas, Riikka

Aattelitko löytää huoneen täältä vai?

Mieti kannattaako riidellä ja minkälainen esikuva olet pikkuveljellesi. Ihanko tosissasi ajattelet, että legojen siivoaminen on raskasta ja vastenmielistä.
Mitä teet sitten kun pikkuveli on kasvanut isommaksi ja muistaa riitelysi turhanpaiväisistä asioista.

Mäkin joudun jakamaan pikkusiskon kaa huoneen. Se on rasittavaa:/ Mut mua ainakin helpottaa ajatella et joskus se on ohi. Mut sen ajatteleminen ei kyl aina oo todellakaan helppoo. Tsemppii sul:)!

Itse jaan huoneen 3 vuotta vanhemman siskon kanssa (olen 16v). Olemme asuneet kohta 7 vuotta näin ja aluksi se onnistui ihan hyvin, koska silloin olimme molemmat ala-ikäisiä ja peruskoulussa. Nykyään en voi ikinä nukkua siskon kanssa samassa huoneessa, jos mulla on 8 aamuja koska sisko ei IKINÄ ala nukkumaan ajoissa. Itse alan nukkua viimeistään 11 aikaan, koska muuten olen liian väsynyt koko seuraavan päivän. Sisko siis on levoton ja räplää puhelinta yöllä ja se häiritsee.. Siksi nukun olohuoneessa.

Viikonloppuisin hän taas örveltää ties missä baareissa ja herään AINA kun hän tulee yöllä kotiin ja kehtaa vielä laittaa valot päälle. Näistä asioista olen sanonut vanhemmille ja isot riidat on ollu..

Ongelmia on myös ollut siinä etten ole voinut (tai voi vieläkään..) tuoda kavereita meille, jos hän on kotona. Hän ei siis lähde huoneesta kirveelläkään. Mutta kun taas hänen kaverinsa on tullut niin minulla ei ole huoneeseen ollut mitään asiaa.

Hän myös omii yhteisen tietokoneemme, enkä voi ikinä lukea kokeisiin huoneessa vaan joudun siirtymään vanhempien huoneeseen (ja silloin hän soittaa sitä paskamusiikki täysillä aina, vaikka sanon et laita pienemmälle)

Onhan tässä ollut mielenterveys vähän koetuksella, kun ei ole ollut 7 vuotta enää mitään yksityisyyttä. Päiväkirjaakin pidin, mutta epäilen että hän on sitäkin lukenut...

Vanha ketju, vastaan kuitenkin jos joku sattuis vielä lukemaan, kun tuntui niin tutulta aiheelta. Ite täytän tänä vuonna 16 ja jaan huoneen viisi vuotta nuoremman siskoni kanssa, oon oikeestaan koko elämäni jakanut huoneen jonkun kanssa eli no kyllähän se yksityisyyden puute vituttaa, mutta toisaalta miks? Enhän mää edes tiedä mitä se on kun en ikinä oo päässyt kokemaan moista:/
Vanhemmille nyt on turha edes yrittää selittää että vittu miettikää nyt oon 16 ja joudun vieläkin päivästä toiseen katteleen barbi nukkeja tai ihan vaan hirveetä läävää kun ei toi yks osaa siivota ees, nimittäin vanhempien vastaus aina jos yritän vähänkin saada tätä puheenaiheeks tai tehä asialle jotain on että: "tiedät kyllä että meillä ei oo ylimääräsiä huoneita ja sähän oot kohta täysi-ikäinen, muutat omaan kotiin niin saat yksityisyyttäs, kyllä muidenkin lapset joutuu jakamaan huoneita niin on minunkin lapsuudessa tehty" tai jotain muuta vastaavaa paskaa..
Muita ongelmia asiaan liittyen on mm. juurikin ne kaverit, joudun aina lähteen pois kun mun siskolle tulee kavereita mutta jos mulla tulis niin sisko ei lähe tärpätilläkään pois. Toki tää on syy miks mulla ei kavereita ikinä kylään tuukkaan koska en vaan oikeesti kehtaa tuoda niitä meille. Haluisin kehdata ja tiiän että ei kuuluis hävetä tollasia asioita mutta kaikilla mun kavereilla on omat huoneet ja vielä aika isot sellaset, niinkun oikeesti parilla mun kaverilla on koko yläkerta omanaan niitten taloista, mutta mulla on pieni huone jonka jaan vielä siskoni kanssa.
Sitten kaikki koulu jutut, tosi vaikee yrittää lukee kokeisiin kun toinen on koko ajan vieressä kyttäämässä ja meluamassa. Myös ihan perus asiat joutuu tekeen niin että toinen saa olla tai tulla huoneeseen aina kun haluaa ja ohan se tosi ahdistavaa.. myös AINA jos kuuntelee musiikkia tai kattoo vaikka netflixiä joutuu pitään kuulokkeita ja ärsyttää vaan sekin.
Tai niinkun joku aikasemmin sano niin se että miettii että jossain vaiheessa tää paska loppuu saattaa helpottaa joitain, mut ei kyllä mua hirveesti.. haluisin hengailla kavereidenkaa välillä meilläkin mutta ei nii ei, ja kun en tiiä nyt kun oli ne yhteishautkin että erkaneeko meiän välit mun kavereidenkaa kun haettiin aika eri kouluihin aika monen kans, niin sit vaan tuntuu siltä että miettiminen että en mää koko elämääni jaa huonetta siskonkaa on turhaa koska sit kun mulla on se oma huone tai kämppä mitä lie ja voisin hengaan kavereidenkaa niin onko mulla enään niitä kavereita siinä vaiheessa, kuulostaa ehkä vähän liiotellulta ja ehkä vähän onkin mutta oikeesti on vaa tosi turhauttavaa ja välillä tuntuu et nuoruus menee ihan hukkaan tän osalta kun ei voi ikinä olla rauhassa yksin tai kavereidenkaa.
( en ees oo varma tietääkö ees mun parhaimmat kaverit tästä, koska en oo muistaakseni koskaan viittiny mainita, oon vaan vaiennu aina kun ne flexaa omilla huoneillaan ja omaisuudellaan.. (kyllä jotkut ala-asteelta tutut kamut siis tietää mutta ei tän hetkiset parhaimmatkaan kaverit) kun ei ne siis oo käyny ikinä meillä)
Ja tähän vielä mainittakoon ettei kukaan triggeröidy että joo tiedän kyllä että mulla on asiat silleen hyvin että asun Suomessa ja on huolehtivat ja välittävät vanhemmat ja oon terve ja saan ruokaa aina kun haluan ja kaikkee muuta vastaavaa ja oon tosi kiitollinen siitä:)🙏
Olen puhunut, kiitos jos jaksoit lukea loppuun!