YLE on miehitetty ruotsinkielis myönteisellä henkilökunnalla. Tämä on tehty määrätietoisesti ja isolla rahalla. Käytössä on Svenska Nu verkosto, Hanasaaren Kulttuurikeskus ja muut ruotsinkielisten hallitsemat säätiöt.
Asiamiehinä ovat hääränneet entinen pääministeri Paavo Lipponen ja EX- kansanedustaja Kimmo Sasi ja tietysti Jukka Gustafsson takin kääntäjä.
RKP kaikella poliittisella voimalla. SDP on täynnä maasutettuja kansanedustajia.
Kaikki pakkoruotsin puolesta äänestäneet kansanedustajat ovat jotenkin vieneet kätensä säätiöiden hallitsemiin piparipurkkeihin.
Toimittajille on tarjolla apurahoja, stipendejä, opintomatkoja ja kestitystä.
Säätiöt ja ruotsinkielinen verkosto muodostavat Suomeen yhteiskunnallisesti vaikuttavamman voiman, kuin valtio, armeija ja kirkko. Pahanvaltakunta.
Armeijasta ja sivarista voi välttyä kuten Carl Haglund. Yhteiskuntavelvoitteet romukoppaan, kun on ruotsinkielisen yhteisön tuki.
Reservistä voi erota, jopa netissä.
Kirkosta myös helppo nettiin vain ja klik.
Koululaiset ja virkamiehet eivät pääse eroon ruotsista muuten kuin kuolemalla.
Virkamies voi helposti tehdä täyden uran eläkkeelle saakka, ilman sanaakaan ruotsia. Hän on kuitenkin joutunut uhraamaan 1/2 vuotta keskimäärin elämästä, jotta on päässyt virkaruotsi kokeesta läpi.
Koululainen joutuu kuluttamaan koulun penkkiä ruotsin tunnilla, vaikka vihaisi kieltä. Saattaa olla, että hänellä on intressit johonkin sivistävämpään kieleen ja kultturiin. Hän joutuu uhraamaan siihen ylimääräistä aikaa ja vaivaa.
Nuoriso erityisesti pojat ovat ruotsin täysin hylänneet.
Moni pojista lopettaa opiskelun, kun saa ruotsista ehdot ja jää luokalle.
Pakkoruotsi syö jokaisen kansalaisen kukkarosta satoja jopa tuhansia euroja.
Suomen kehityksen jarru on RKP, jopa oppositiossa se vaikuttaa eduskunnassa ja hallituksessa. RKP:n Troijan hevosia on mm Alex Stubb, Anne Berner, Grahn-Laasonen, Ville Niinistö, Li Andersson ja iso liuta muita moraalittomia politiikkoja.
Tahtikeppiä heiluttaa Nalle Wahlroos Tukholmassa ja Nizzassa apupoikanaan Mikael Lilius.
Suomi nousee vasta kun Persuilla on yli 51% eduskuntapaikoista.
MOT teki pari ohjelmaa Bensowin säätiöstä. Samanlaisia ohjelmia voisi tulla kaikista säätiöistä . Lastensairaalan hyväksi kerrätään rahaa huijaus arpajaisilla.
Sairaala jää kuitenkin säätiön omistukseen.
Suomenruotsalaisille hyviä hallituspaikkoja ja lääkärin virkoja Veronmaksajien selkänahasta.
YLE:n korruptio toimittajat
Persukansalainen
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709