AC/DC ja Häsa

Päivän lehdessä suorastaan ylistettiin saapuneen taivaan maan päälle Kantolan rokkipuiston myötä. Mitään negatiivista asiassa ei nähty. Veikkaan että kokdemin piiristä on tullut käsky Häsaan kirjoittaa vain positiivisesti konsertista, koska tiedän näin käyneen myös ennen. Häsan juttuihin ei ole mitään luottamista.
45<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Paikallinen YLE käytti ilm. kohteliaisuussyistä ilmaisua "kokemuksessa käyneet".

Äänestä

Kant-Hämeen alue uutiset ? ELÄMYSTEOLISUUSTA Olin kuulevinaan ?

Äänestä

AC/DC tuli sitten nähtyä, kuultua ja koettua. Lämmittelijöinä olleet kotimainen Santa Cruz ja amerikkalainen Vintage Trouble sekä illan päätähti AC/DC toimivat kaikki odotetulla tavalla, kuten myös äänentoisto. Se olikin sitten tavallaan ainut, mikä illassa teknisesti toimi.

Hämeenlinnan Kantolan puisto avattiin melkoisella väkimäärällä. Siellä oli 55 000 ihmistä alueella, jota ei eilisen perusteella ole suunniteltu näin suurelle jättiyleisölle. On ymmärrettävää, että yleisömäärä on paljon mihin tahansa, mutta kun myydään lippuja, on palvelujen myös toimittava.

Pysäköintialueet olivat vähintään parin kilometrin päässä festivaalialueesta. Ruuhkat niille olivat pitkät ja jonotusta riitti. Silminnäkijähavaintojen mukaan pellolle pysäköidyt autot jäivät kiinni märkään maahan. Niitä oli jouduttu vetämään traktorien avulla irti konsertin päätyttyä.

Pysäköinti maksoi 25 euroa, johon sisältyi bussikuljetus Kantolan alueelle. Kyseiset bussit jäivät kuitenkin ruuhkien jalkoihin, joten jalkaisin matkan taittoi nopeammin molempiin suuntiin.

Itse juhla-alue on rakennettu keskelle melko rumaa teollisuusaluetta, vaikka puistomaisemaa toki paikoitellen löytyy. Jos vertaan Kantolaa Porin Kirjurinluotoon, voittaa Pori kisan 6-0. Kantolan alue vaikutti nopeasti kyhätyltä, ei maailmanluokan, ulkoilmakonserttialueelta.

Sitten ovat ne 55 000 ihmistä, jotka ovat tulleet rock-konserttiin. Tämä tietää sitä, että yleisö haluaa ostaa jokusen juomankin. Kaikki tarjoilualueet oli sijoitettu alueen toiseen päähän, näköyhteyttä esiintymislavalle ei ollut. Oluen hankkiminen tönimisen ja ahtauden keskellä kesti puolesta tunnista kolmeen varttiin. Aivan liikaa. Henkilökunta teki parhaansa, mutta myyntipisteitä oli yksinkertaisesti liian vähän. Ja kun ihminen juo, on hänen päästävä vessaan. Jonotushärdelli bajamajoihin kesti vartista puoleen tuntiin.

Koko festivaalialue on täysin tasainen, toisin kuin Porin Areena, jossa takamaasto nousee ja auttaa näkyvyydessä. Kantolan alueen puolestavälistä et näe lavalle. Toki nykytekniikalla tätä tilannetta helpottaa suuret screenit, mutta olisin toivonut näkeväni oikeasti lavallekin. Suorakaiteen muotoisen ja erittäin kapean alueen ongelmat kulminoituivat, kun ilta oli ohi. Kymmenet tuhannet ihmiset sulloutuivat yhdestä portista ulos alueelta. Paikka paikoin alkoi yleisössä nousta paniikkimielialaa, kun kukaan ei päässyt liikkeelle.

Porilla ei siis Areenan suhteen ole mitään pelättävää. Se, kuinka suuri merkitys on maantieteellisellä sijainnilla, jää nähtäväksi. Eilen koetut ongelmat ovat parannettavissa, mutta Kantolan alueen muoto ja sen pakottomana tiettyjen fasiliteettien kehittäminen voivat tuottaa ongelmia.

Annan musiikilliselle annille ja showlle 9 pistettä, alueelle - pahoittelut Hämeenlinna - 6 pistettä.

Äänestä
  • Tämä teksti on kopiotu kirjoittajalta:
    Rami Koivula
    Yle Satakunta

    Äänestä

Häsa on pelkkä kokodemin äänitorvi ja toimittajat sen pikku apulaisia, se ei kerro mitään negatiivista hallinnon touhuista

Äänestä

HäSan tietyt toimittajat kirjoittavat juttunsa 'sanelusta' juuri sellaiseksi kuin kaupungin johdon ydinklikki haluaa. Jutuilla yritetään pehmittää yleistä ilmapiiriä suotuisaksi tulossa olevalle hankkeelle tai jo toteutetulle hölmöilylle. Lehtimiesetiikkaan kuuluisi tarkastella asioita laajemmalta näkökannalta ja jopa kriittisesti, mutta sitä HäSa ei tee lainkaan, vaan kehuu vain hankkeiden ja toiminnan hyviä puolia ja vaikenee täysin esim. rakennusten huollon ja rakentamisen laadun laiminlyönneistä ja siitä johtuneista tuhoista, investointien ja käyttökulujen rajuista ylityksistä yms. Lehden pitäisi tarttua myös ongelmakohtiin ja kirjoituksillaan pakottaa kaupungin johdon, liikelaitosten ja organisaatioiden olemaan toiminnassaan aktiivisia ja korjaamaan ongelmakohtia nykyistä nopeammin. Paine median suunnalta tuo kummasti vauhtia viranhaltijoiden ja poliitikoiden toimintaan, kun asioita ei pääse painamaan normaaliin tapaan villaisella.

Äänestä

Realismi on terveen järjen käyttöä. Yltiöpositiivisuus vie harhaan, joskus jopa hyvin vaarallisille vesille. Yhteisillä verorahoilla ei ole varaa pitää yllä epäterveitä toimintoja.

Äänestä

Mikä tässä konsertissa oli epärealistista?

Äänestä
  • ei konsertissa vikaa ole vaan sen tänne saaminen kokdemin voimin kaupunkilaisten rahoja käyttäen. kyllä yksityinen taho voi rakentaa puistikon, mutta omilla rahoillaan. nyt maksaja oli taas kerran kaupunkilaiset. niilläkin rahoilla olisi voitu korjata pari homekoulua.

    Äänestä

  • byweywey kirjoitti:

    ei konsertissa vikaa ole vaan sen tänne saaminen kokdemin voimin kaupunkilaisten rahoja käyttäen. kyllä yksityinen taho voi rakentaa puistikon, mutta omilla rahoillaan. nyt maksaja oli taas kerran kaupunkilaiset. niilläkin rahoilla olisi voitu korjata pari homekoulua.

    Kyllä minä ainakin olen verojamaksavana hämeenlinnalaisena tyytyväinen sijoitukseeni keskiviikon osalta ;)

    Äänestä

  • niin, ethän sinä edes maksanut lipustasi mitään. kaupunkilaiset maksoi senkin. stanan kokdemin nuolija.

    Äänestä

> Kant-Hämeen alue uutiset ? ELÄMYSTEOLISUUSTA Olin kuulevinaan ?

Leipää ja sirkushuveja elämästä vieraantuneille kuten Rooman loppuvaiheessa.

Äänestä

Se nyt vaan on kylmä fakta että kaupunkiin virtasi vähintään sama määrä rahaa kuin sitä puiston rakentamiseen kuluikin. Ja kyllä, koko raha ei virrannut tietenkään kaupungin kassaan mutta osa kuitenkin. Mahdolliset tulevat konsertit tuo sitä lisää. Mutta noita konsertteja on pakko saada useampiakin tulevina kesinä jotta kustannukset saadaan kuitattua. Kovin vähän on myös ollut puhetta liikenneyhteyksien parantamisesta alueelle sillä ne ovat ihan oikeasti huonot.

Jotain täytyy myös keksiä alueen yrittäjille. Nyt tuottamattomia päiviä tuli vain yksi, mutta entä jos konsertteja alkaa olla useammin? Joku ratkaisu tuohon täytyy keksiä ja nyt jo vähän jännittääkin millä intensiteetillä aletaan puuhaamaan parkkitaloa kantolaan, tai sitä paljon puhuttua rautakaupan keskittymää... Anyway, tämä tapahtuma oli onnistunut ja sitä täytyy saada lisää!

Äänestä
  • mitä ihmettä sä höpiset?

    Äänestä

Pakko se on kyynikoidenkin myöntää että Kantolanpuisto on nappisuoritus ja rahoille vastinetta prokkis.Vuosien varrella tuo kaupungin rahat takaisin moninkertaisesti.

Äänestä
  • Ja lehmät lentää.

    Äänestä

  • Heippa, Kari!!

    Äänestä

  • Väärin meni taas...

    Äänestä

  • sulla aina

    Äänestä

  • Älähän ota enää.

    Äänestä

Pravda kertoo totuuden.

Äänestä

Kun tulee miljoona ihmistä ja se vuokra normaaliksi=sidottuna katsojiin. Silloin voidaan sanoa että maksoi itsensä. Vanajantie kondikseen kaik ok ja en ole kari,sari,mari enkä edes iisakki.

Äänestä
  • Soppari varmaan laadittu samaan hyvää malliin kuin esim. Vanalanlinna.

    Äänestä

  • Liikemies Kari konsultoi tukemansa scc hankkeen merkeissä liikemies Ritsku vielä autto.

    Äänestä

  • LoistoDiilis kirjoitti:

    Liikemies Kari konsultoi tukemansa scc hankkeen merkeissä liikemies Ritsku vielä autto.

    scc:n hallituksessa istunutta iisakki kiemunkia selvästi harmittaa kun kari ilkkala vastusti scc:tä.

    Äänestä

Miten liittyy tapahtumapuiston kehittämiseen ja sillä ansaintaan?

Äänestä
  • Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soita hörhö Karille tai Ritskulle kun ne tietää.

    Äänestä

  • Aihe on niiin kieusallinen tietyille, että lähettää tuon copy-paste-vakionsa.

    Äänestä

  • Perziikeille kiusallinen tarkenna luuser Copy Paste.

    Äänestä

  • kyselykausiSulla kirjoitti:

    Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soita hörhö Karille tai Ritskulle kun ne tietää.

    scc:n hallituksessa istunutta iisakki kiemunkia selvästi harmittaa kun edelleenkin kari ilkkala vastusti scc:tä.

    Äänestä

Vaikka poliitikoista olisi mitä mieltä niin ei voi kuin todeta että tapahtumapuisto oli nappisuoritus ja onnistunut sijoitus.

Äänestä
  • Samaa mieltä TOSI ON

    Äänestä

  • Miten niitä rahoja tuli kaupungin kassaan. Paljonko meni vip-vieraisiin ja mitä saavutettiin?

    Äänestä

  • Muuten olisi rahaa mutta perziikkipuolueen johto tuli kalliiksi.

    Äänestä

Luulisi, että tuollaiset tulo-ja menotiedot saisi helposti esille. Ne pitäisi kertoa kaupunkilaisille.

Äänestä
  • Periaatteessa mutta rumaa olisi kertoa kunpi söi enemmän Timo vai Kari. Isoja miehii.

    Äänestä

  • saitko iisakki taaskin vain muruset pöydän alta?

    Äänestä

  • Mikä ihme teillä on? Eikö yhtään kiinnosta mihin rahoja käytetään näin laman aikana. Kaikki kunnalliset palvelut heikkenevät , syrjäytyminen periytyy ja taloutemme on euroopan heikoimpia. Pitäisi oikeasti kiinnostaa näiden investointien todellinen tuloksellisuus (kuka oikeasti hyötyy) ja vip vieraisiin käytetyt summat.

    Äänestä

  • Valitukset voi osoittaa AC/DC managerille niin tietävät ettei tule toista kertaa koska niin kovin aikuiset miehet poraavat ja pillittävät.

    Äänestä

  • säikähdit kuitenkin vähäsen. asiat tullaan kyllä selvittämään, älä pelkää. pelkää sitten vasta kun vouti on ovella.

    Äänestä

Voisiko joku kertoa tarkkoja lukuja eikä vain jorista tyhjänpäiväistä?

Äänestä
  • Mites ajattelit selvittää mm. ansioverotulot, kun verotus valmistuu vasta reilun vuoden päästä ja mikä osa siitä tuli näiden tapahtumien seurauksena.

    Äänestä

Sopiko sellainen räminä nyt Sibeliuksen juhlavuoteen? Miten olisi akustinen musiikki?

Äänestä
  • Se ei vedä yleisöä, ellei tyydy alle 1000 lipunmaksajaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Exhäsalainen kirjoitti:

Päivän lehdessä suorastaan ylistettiin saapuneen taivaan maan päälle Kantolan rokkipuiston myötä. Mitään negatiivista asiassa ei nähty. Veikkaan että kokdemin piiristä on tullut käsky Häsaan kirjoittaa vain positiivisesti konsertista, koska tiedän näin käyneen myös ennen. Häsan juttuihin ei ole mitään luottamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu