Suhde vai siisteys?

Jääkaapin ovessa ihan simppeli rastiruutuun siivouslista kuka tekee mitäkin taloustöitä saman katon alla elellessä on pelastanut monta perheharmoniaa.

Kun ei konkreettisesti näe mistään taloustöitä ja tehtäviä niin sitä on usein perheenjäsenien vaikea hahmottaa että jonkun ne (tiskit, pölyt, imuroinnit) täytyy tehdä ettei päädytä asumaan kaatopaikalla-- ja on kohtuutonta jos se joku on aina sama tyyppi. Toisen tekemä työmäärä voi yllättää eikä sitä tule ajatelleeksi ellei ole koskaan vaadittu osallistumaan ja tekemään oman osuutensa.

Mikäli joku ei moista osaa -- häntä ystävällisesti opastetaan.
Lapsetkin oppii sitten siisteiksi ja kuinka toimitaan, kun ovat vuorostaan aikuisia ja omassa huushollissa.

Vaikea tilanne... Itse katselin deittaillessa miehen kämppää vähän sillä silmällä, että oli siistiä. Sottapytyn kanssa en olisi elämää aloittanut. No, jälkiviisaus ei nyt auta...

Teineille voi laittaa esimerkiksi edellä mainitun kotityölistan, mutta aikuisille se on saivartelua. Aikuisilla on omat velvollisuutensa, ja pitäisi tajuta osallistua perheen elämään ilman listaakin. Mutta juu, teineille ja lapsille se toimii hyvin!

Meillä minä ihan omasta halustani hoidan lähes kaiken siivoamisen ja pyykkäyksen. Mies joskus tyhjentää tiskikoneen, ja saattaa joskus parin kuukauden välein tarttua imuriin, jos on mulla kovasti kiirettä. Muuten homman hoidan minä. Sen sijaan miehellä on kyllä tapana siivota omat jälkensä. Ei hän likaisia astioita sentään mihinkään jätä tms...

Lisäksi miehellä on omat velvollisuutensa, joista mun ei tartte juurikaan huolehtia. Lumen luonti, takan lämmitys, polttopuut, nurmikon leikkuu... Että ok-talossa hommaa riittää kyllä miehellekin, vaikka ei siivoa.:) Tämä toimii meillä. Miettikää yhdessä, mikä työnjako voisi toimia teillä. Muista että et voi muuttaa toista...

Eikä välttämättä vaihtamalla parane. Miehet ei osaa yleensä siivota, poikkeuksia toki on.
Minua ärsyttää suunnattomasti, että mies ei juuri koskaan imuroi karvaa ja hiekkaa, jota koiransa tuo sisään. Sukat jättää nurkkiin lojumaan ja keräämään karvoja. Muruja ei siivoa koskaan pöydältä jos tekee voileipiä tms. Kaikki tavarat jää lojumaan pöydille ja kirjahyllyn reunalle.

Kengät on eteisessä miten sattuu ja kaikki muutkin. Ostin korin koiran tarvikkeille, nyt se tursuaa kaikkea mahdollista tavaraa ja eteinen on pommin jäljiltä ja sapettaa heti kun tulee sisälle. Matot vinossa, ikkunat koiran kuolassa, sohva karvassa, astiat pöydillä. Kerran kun tulin töistä kotiin, keräilin pöydiltä roskaa puoli pussillista, mehupurkki, piimäpurkki, tyhjä leikkelepaketti, oluttölkki jne. Ja näistä on sanottu kauniisti, on huudettu PMS:ssä ja rukoiltu polvillaan.
Kerran mies esitteli ylpeänä, että kato kun mä oon pyyhkiny pölyt telkkarista. Ja oli pyyhkinyt vaan sen lasin... Koko muu töllönrotisko ihan harmaassa pölyssä. Ja minä yritin selittää, että mitä järkeä, kun mun pitää tulla perässä ja pyyhkiä loput. Joku hirveä riitakin siitä tuli. Ei se mitään opi, vaikka sille kuin sanois, mutta kyllä se sentään tiskaa (käsin!), joten siitä tunnustusta. Mut ei oo kiva, jos koti on läävä. Enkä ole todellakaan mikään siivousintoilija, mut sellainen perussiisti olisi kiva.

Kiitos vastauksista! Tiedän, etten ole ainoa joka kamppailee näitten asioitten kanssa joten on mahtavaa saada purettua pahimmat angstit edes jonnekin... Olen itse vitsillä kyllä heittänyt pariin otteeseen, että haluan kyllä jatkaa suhdetta mutta mutta jos kumpainenkin omissa osoitteissaan. Oikeasti olenkin sitä mieltä, että jos se olisi taloudellisesti "mahdollinen" ratkaisu niin harkitsisin vakavasti. Ihan puhtaasti siitä syystä, että olen muuttumassa nalkuttavaksi ämmäksi jota en yksinkertaisesti halua ja tämä siivous/siisteysasia vaikuttaa niin paljon itseeni että yllättänyt itsenikin. Ja ei, minä en nalkuta sitten kuitenkaan vaan padon kaiken itseeni ja pelkään, että jonain päivänä räjähdän totaalisesti.

Minäkään en jaksaisi aikuista ihmistä lähteä opettamaan ja kyllä, minäkin olen ajatellut asian niin, että turha tässä on lähteä toista muuttamaan. Vittuuntuneisuus kuitenkin kasaantuu siitä, että toinen ei edes yritä vaikka ratakiskosta vääntäen koitan kertoa, että tämä asia vituttaa, stressaa ja tuntuu kertakaikkisen pahalta? Minusta tuntuu siltä, että minua ei arvosteta saati tekemisiäni vaikka MINÄKIN tässä teen ihan helvetin paljon palkkaduunia jotta saataisiin säästöjä kasaan isomman asunnon hankintaa varten ja maksaakseni puolet menoista jne.

Haaveilenkin siitä päivästä, että saadaan tarpeeksi iso kämppä jossa on itselleni aivan oma huone. Ihan ikioma jota ei yksinkään tahmanäppi tule sotkemaan :D Sen jälkeen asukoot jätkät kuin siat karsinassa jos haluaa, pääsen itse aina karkuun "omaan" huoneeseeni... No joo, sarkastisella huumorilla höystetty tämäkin, mutta on se jumalauta kumma, että ihan tosissani olen miettinyt eri osotteita tällaisen asian takia. En olisi uskonut itsekään.

Niin, asiathan on aina hyvä laittaa tärkeysjärjestykseen. Minäkin olen monesti miettinyt asiat niin, että jos tuleekin se päivä ettei toinen enää tulekaan kotiin. Mitä jään silloin katumaan? Sitäkö, että tuhranpäiväisestä asiasta olen jaksanut minäkin päätäni vaivata...

Kukaan ei ole täydellinen, minä kaikista vähiten. Enkä minä edes täydellisyyttä kaipaa, mutta rehellisesti sanoen sitä kyllä, että toinen jaksaisi edes yrittää. Ei _voi_ olla niin vaikeaa viedä se likanen astia pesukoneeseen, sulkea kaapinovet perässään tai ne helvetin valot ennenkuin poistuu ulko-ovesta? Niin, ehkä sitten tosiaan vaadin liikaa.

Eniten tässä ehkä syy vitutukseen on se, että myös työkseni siivoan ns. tisten jälkiä. Passaan ja puunaan, pesen, pyykkään, huolehdin ja hoidan. Kyllä, olen hoitajana ikäihmisten laitoshoidossa. Sitten kun tulee himaan, niin sama rumba päivästä toiseen. Olen tästä(kin) asiasta sanonut jo kymmenen kertaa, että minä en vain jaksa. Kuitenkin sen kyrpiintymisen voimalla revin sen energian jostakin ja hoidan hommat myös kotona, koska muuten olen kuin perseelle ammuttu karhu kun en siedä katsella notkuvaa tiskipöytää tai paskasia astioita ympäri kämppää.

Omapahan on valinta? Niinpä. Kai sitten ne viimeiset vaihtoehdot ovat ne, että en vaan enää laita tikkua ristiin kotona ja se, että vaihdan hommia vaikka kaupan kassalle. Tai vaihtoehtoisesti lähden ulkomaille töihin, niin eipähän tarvitse ainakaan joka päivä katsella kaatopaikkaa.

Oma tupa, oma lupa! Siivoat täysiaikaisesti yhden possun jälkiä. Lisäksi mukaan tulee aikaajoin pieniä possuja. Ja sinä vain siivoat ja siivoat, välillä saat hermoromahduksen ja taas ssivoat. Koska yksinkertaisesti kukaan muu ei siivoa.

Aivan varmasti pystyt hankkimaan oman pikkiriikkisen asunnon jonka voit pitää niin puhtaana jossa vain sinä itse viihdyt.
Anna tuon sikalauman röhistä omissa sotkuissaan ja tapaa isointa sikaa hänen läävänsä ulkopuolella.

Sisareni on elänyt yli 20 v miehen kanssa, joka aikoinaan sanoi suoraan sisarelleni, että hän tekee asiat niin huonosti, ettei siskoni pyydä uudestaan. Olen katsonut ja kuunnellut millainen heidän elämänsä on, kun toinen yrittää pitää kotia järjestyksessä ja toinen (saanut lapsenkin mukaansa) ei tee muuta kuin "jättää p....kan jälkeensä".

Itse en ikinä suostuisi moisen puolison kanssa elämään. Älä suostu sinäkään. Yksin elämisen paras puoli on se, ettei voi syyttää toista asunnon sotkuisuudesta :)

On tuo kyllä väärin ja täysin epäreilua häntä (alkuperäistä) kirjoittajaa kohtaan jos ei kukaan jelpi häntä kotitöissä ja toinen on ihan uupunut ressukka. Voisi sitä vähän toista ajatella ja kuunnella mitä toinen yrittää väsyneenä sotkuihin sanoa asiasta.
Sottapyttyjen kanssa ei varmaan ole kovin kiva elellä.
Siisteyskäsityksetkin vaihtelee ihmisillä yllättävän paljon.
Toinen ei ole moksiskaan eikä haittaa sotku, mistä taas joku toinen ottaa stressin eikä voi rentoutua ennen kuin paikat kotona on kunnossa.

Siisteys on fiksuutta ja huomaavaisuutta toisia kohtaan kun yhdessä asutaan/toimitaan.

Näin kerran siisteyteen liittyvän taulun erään työpaikan kahvitilan seinällä, siinä luki:
"Äitisi ei ole täällä töissä. SIIVOA JÄLKESI!"

Minä selviän siitä sillä, että aina kun hermo kiristyy sotkujen takia, niin punnitsen mielessäni, että olisiko kiva tulla siistiin, mutta tyhjään ja pimeään kotiin, vai onko mukavampi tulla, kun koira ottaa vastaan heti ovella aina yhtä innoissaan ja kotona tuoksuu kenties kahvi ja ehkä jopa jo valmis ruoka, jos mies on ehtinyt ensin kotiin.

Yritän ajatella, että hitot sotkusta, mulla on rakkautta. Sen avulla jaksan. Ehkä alkuun olisi kiva tulla siistiin kotiin, mutta uskon, että lopulta kuitenkin kaipaisin enemmän sitä seuraa.

Mutta tietysti, jos kukaan muu ei tee MITÄÄN, niin on se kyllä erittäin epäreilua ja fyysisestikin rankkaa, kun vielä työkin on fyysinen ja vuorotyö.

Muksuna ala-asteella oli yksi kamu jonka äiti kielsi leikkimästä ja tuomasta kavereita kotiin ettei hienot paikat ja kauniit huonekalut sotkeennu tai naarmuunnu. Yksin se äiskä siellä kukkia kasteli täydellisten ikkunaverhojen heilahdellessa.

Erään tutun poikakaveri osti todella upean oman osakkeen ja vieraiden piti laittaa jalkoihin siellä kyläillessään sellaiset siniset muovipussit mitä joissain sairaaloissa laitetaan jalkoihin -- ettei parketti pilaannu. Me laskimme leikkiä että oisko teillä kertakäyttöhanskoja kans ettei suotta tule kontaminaatiovaaraa.

Kontaminaatio= mikrobien tai muiden eliöiden (esim. homeiden) leviäminen paikkoihin, johon niitä ei haluta, kuten steriileihin materiaaleihin, ei toivotun lian levittäminen, (vitsin ydin : tuo on siis sairaala ja laboratorio olosuhteiden termistöä )

Perussiisteysvaatimus on ihan jees, mutta kannattaako siivota läheisensä pois elämästään. Mun mielestäni ei kannata. Vaikkei sellainen "hamstraajakaan" mitä dokumenteissa näkee jotka ei heitä mitään pois koskaan tokko olisi ihanneasuinkumppani, niin silti usein heidänkin kanssaan jotkut joutuu asumaan.
Aika kauheaa sellaiseenkin kotiin olisi mennä.

Minä imuroin kaks kertaa viikossa ja pesen omat pyykit. Lähes joka päivä pesen pyykkii kun käyn salilla ja tulee hikisiä vaatteita. Tiskaan aina ruokailun jälkeen joten ei jää likaisia tiskejä lojumaan eikä yksin asuvana tule paljon tiskiä. Siivota osaa jokainen jos vain haluaa eikä miehen halua.

Hanki oma asunto ja ilmoita että voitte seurustella mutta samassa osoitteessa ette enään asu. Voit myös ilmoittaa että jos oppivat siistimmiksi niin katotte sitten uudelleen. Itse olen aina neuvonnu ystäviäni ettei ensimmäisen 2v saa hävittää omaa asuntoa jos muuttaa toisen kanssa yhteen avoliittoon. Pitää huolehtia siitä että on paikka minne palata jos yhteiselo ei sujukkaan.

Oma mieheni ei koskaan siivonnut jälkiään. Alkuvuosina yritin saada häntä muuttumaan, mutta huomasin että siitä koituu vain turhaa riitaa ja mikään ei muutu.
47v siivosin hänen jälkiään, en valittanu, enkä murissut. Mutta mieheni myös sai huomata että en ennättänyt lähtemään elokuviin tai kyläilemään koska aikani meni hänen ja lasten jälkiä siivotessa. Nyt kun olemme ihanan pikkuprinsessan isovanhempia. Isoisä oppi siivoamaan.
Kun prinsessa oli 5v hän olisi halunnut tulla isovanhemmille yökylään ja vaari innossaan jo vähän lupaili. Ilmoitin että ei käy. Olen hommani hoitanu ja minulle riittää että siivoan edelleenkin hänen jälkensä ja teen kaikki kotityöt. Enempää en jaksa enään. Mutta jos hän tekee kotityöt silloin kun lapsenlapsi on meillä niin ok. Ja kummaa nyt hän imuroim, tiskaa, laittaa ruokaa, pesee pyykkiä ja osallistuu täysillä lastenhoitoon. Vau. Onpa jopa sanonu nyt että olisin kuulemma saanut antaa häntä halolla päähän aiemmin. Häpeää itseään nyt, mutta mennyt on mennyttä ja nautin olostani uskokaa pois. 47v piti
odottaa että toinen järkiintyy.

Miehiä on monen laisia niin kuin naisiakin. Mutta itse asun sen vuoksi yksin ja vain seurustelen kumppanini kanssa. En todellakaan halua asua missään sikaläävässä. Mutta en voi toistakaan muuttaa. Olemme tavanneet keski-iässä joten olemme jo kertaalleen olleet pitkässä suheessa kumpikin. Rakastamme toisiamme, mutta yhdessä emme halua asua. Siitä nyt vain ei tulisi kuin riitaa. Joskus vietämme yhteistä aikaa minun luona ja silloin hän jaksaa olla siisti sen aikaa. Mutta jos olemme hänen luonaan niin ihan toivotonta.
Mutta vietämme yhteistä aikaa enimmäkseen, niin että emme ole kummankaan luona. Näin on hyvä ja kumpikin on tyytyväisiä. Lapsiamme tämä järjestely huvittaa ja heillä onkin tämän vuoksi monesti tosi hauskaa. Mutta pääasia että olemme onnellisia.

Tähän keskusteluaiheeseen erinomaisesti sopiva "Oletko supersiivooja vai sotkunsietäjä?"testi löytyi Meidän perhe.fi sivustolta. Testin voi tehdä tässä
http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/arki/koti/oletko_supersiivooja_vai_sotkunsietaja

Aloittajan siippa kuulunee siihen osaan ihmisistä, jotka keski-ikäisinä tai vanhuuden porttien avautuessa joutuvat terkkariosastolle sosiaalisesta syystä; koti on kaatopaikka jonne ei voi ihmistä panna menemään ennen kuin se on yhteiskunnan toimin ja varoin tyhjennetty ja siivottu.

Vaikka se kuulostaa uskomattomalta, niin tällaisia tapauksia on melko paljon. Ja se on vielä uskomattomampaa, että ne tapaukset selviävät paksojensa seassa sinne asti. Tosin eivät terveinä.

Tämä on ikuisuusaihe. Ilmeisesti miehesi ei arvosta sinua tarpeeksi ja ei vain halua noudattaa sinun siisteysstandardiasi. Olettehan te yhdessä sopineet, mikä on "riittävän" siisti?

Jos olette sopineet, niin kannattaa kokeilla jakaa siivousvuorot. Esim, että joka ilta astiat on koneessa, pöydät puhtaat ja yhteiset tilat järjestyksessä ja perjantaisin imuroitu ja pesty joka paikasta.

Jos hermo kestää, voi myös kokeilla antaa maistaa omaa lääkettä. Jätät siivoamatta ja pyykkäämättä. Voit myös jättää esim käytetyn tamponin lavuaarin reunalle.

Kun teille tulee vieraita, voit jättää esim pikkuhousuja sohvalle tai ehkä riittää jopa, että alusvaatteitasi on ympäriinsä kun poika on kotona.

tilanne on selvä, et voi rakastaa äijääsi koska on niin epäsiisti, keskustelkaa vakavasti. yksinkin voi asua,

" paljain käsin matot tamppaisin,
sormet verillä tiskaisin, kuuraisin,
kieli ruskeana vessanpöntön nuolisin,
mä siivoisin -- kunnes kuolisin."

Tämä on paras , kuunnelkaa tästä
https://youtu.be/hswwqnJa4MM

Väkisinkin tulee mieleen, että et taida olla miehesi elämässä kovinkaan suuri prioriteetti. Kun toista pitää tärkeänä, on kyllä valmis muuttumaan kunhan ei ihan kohtuuttomia vaadita.
Omien sotkujen siivoaminen ei ole kohtuuton vaatimus. Parisuhteessa pitää ottaa toinenkin huomioon, ei voi vain sikailla miten lystää. Eikö hän pelkää menettävänsä sinut? Luulisi haluavan olla mieliksi sinulle, jos oikeasti sinusta välittää.

Toki uusien asioiden opettelu on aina vaikeaa, mutta pian siitä tulee rutiini ja tapa.
Esim. oma mieheni valitti suhteen alussa, että paukautan aina vessan kannen alas, joten opettelin laittamaan sen hiljaa alas. Nyt tuntuu hassulta ajatella että joskus paukautin sen, mutta en tajunnut sitä ennen kuin joku siitä sanoi. Ja hyvä kun sanoi niin pääsin korjaamaan asian. Muitakin vastaavia pieniä juttuja tuli suhteen alussa ja me kerrottiin kaikki mitkä meitä ärsytti ja kumpikin saatiin huonot tavat muutettua koska halusimme että suhteessa on molemmilla hyvä olla.
En voisi olla suhteessa, jossa minua ei arvosteta lainkaan eikä asiat puhumallakaan järjesty vain siksi, ettei toista yksinkertaisesti vain kiinnosta.

En ole selvinnyt. Vuosia yritin ja yritin saada miestä siivoamaan edes omat sotkunsa, mutta ei.
Ei parisuhteen kuulu olla mikään huoltosuhde. En halua olla miehelle äiti vaan kumppani.
Ymmärrän jos toinen sairastuu niin voi joutua siivoomaan sen jälkiä, mutta se ettei terve ihminen siivoa jälkiään, se on alentavaa toista kohtaan. Se ei ole rakkautta, se on huonoa kohtelua. Jopa henkistä väkivaltaa koska kuten huomaat itsekin, se alkaa ottamaan henkisesti todella voimille.
Omassa kodissa pitää voida olla hyvillä mielin eikä kireänä ku viulun kieli koko ajan.

Anna miehelle tarkat ohjeet mitä pitää siivota esim: "Vaatteita ei saa jättää lattialle" Kirjoita vaikka paperille, niin miehen ei tarvitse pelätä, että joka päivä tulee uusia epämääräisiä suullisia ohjeita. Ja silloin kun mies ei sotke, palkitse seksillä.

Voi tuo kuulostaa niin tutulta.. Olemme asuneet avovaimoni kanssa muutaman vuoden saman katon alla ja eniten riitoja aiheuttaa juuri nämä siivousasiat.
En ole sovinisti, mielestäni olemme kaikki tasa-arvoisia keskenämme. Siksi siivoan jälkeni sotkettuani, mielestäni on väärin jättää ne jonkun muun ongelmaksi. Avovaimoni ei kuitenkaan tätä ymmärrä. Siivoan hänen jäljiltään roskia, astioita, ruoan jämiä yms. pitkin asuntoa. Olen myös kokeillut olla tekemättä mitään. Silloin roskat, tiskit, pyykit, kaikki mahdollinen vain kasaantui yhdeksi p****läjäksi pitkin asuntoa ja sen nurkkia. Meillä on eläimiä, joten niistäkin tulee asuntoon ihan tarpeeksi sotkua.
Olen samanlaisessa umpikujassa kuin aloittaja, joten en osaa neuvoa tietä pois tästä tilanteesta. Haluan kuitenkin lohduttaa että tällaisia ongelmia on muillakin, myös miehillä suhteessa. Monesti tullut syytettyä omaa peilikuvaa turhasta nipottamisesta. Eihän joku roska maailmaa kaada. Ei se ehkä kaadakaan sen toisen maailmaa, mutta valitettavasti omani se nähtävästi kaataa, ei tämä aihe olisi muuten aiheuttanut riitoja, yhtä mykkäkoulua ja ns. lamaantumista koko touhuun. Sen kyllä huomasin, että tätä parisuhdetta lakkasin katsomasta vaaleanpunaisten lasien läpi viimeistään silloin, kun huomasin miten patalaiska rakkaani todellisuudessa on.