Harmaa talous on kaikille haitallista. Jos huomaatte laittomuuksia, niin täyttäkää lomake. Itse olin asiakkaana yksityisyrityksessä ja kuittia ei edes tarjottu. Yrittäjä puhua pälätti kaikkea muuta. Oli kaveri puistonpenkillä odottamassa ja otti kuvan päivälehdestä. Yritys kuvassa takana. Puhelimessa päivä ja aika. Katsotaan löytyykö varauskirjasta ?
Verovilppilomake
RosvotKuriin
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hierojat
Entäs ruokapaikat?
Yksikin yrittäjä kertoi, että tekee ensin kirjanpidon oikein ja sit muuttaa sen sellaiseksi keväällä, ettei tarvitse maksaa veroja. Siis summa alle jotain. Kertoi myös kuinka hakee sossusta rahaa tarvittaessa.
Ei ne puutuu ainakaan näiden karvakäsifirmojen toimintaan. On kuulemma rasismia.
Niimpä. Meille tuli ilmiantoverotarkastus. Kaikki kollattiin ja piti olla kassakuitteja kaivelemassa yli 20 tuntia. Kaikki aika oli muusta pois. Mitään ei tietenkään löytynyt. Sen verran vituttaa kateelliset että vedetään nyt sitten tänä vuonna se 20000 välistä. Pakkohan tuntipalkka on noille hyödyttömille tunneille saada. Ilmoitelkaa vaan kateelliset lisää. Mä saan nyt olla rauhassa 10 vuotta kun kaikki on kerran kollattu. Hyvin ehtii vetää välistä ja sitten konkurs. Tuolla vasikka hommalla tämä maa ei nouse vaan päinvastoin.
Sitten toimit rikollisesti.
Miten nämä työttömät, jotka huijaa Ķelaa sukulaisten avulla jotka siellä töissä.
tuhansien murheellisten laulujen maa...ihmiset on niin kateellisia toisilleen? joku viittii yrittää ei muutakun ilmianto natsiyksikön sivuille...aivan kun yrittäjillä olisi helppoa.moni rupee sen takia yrittäjiksi kun suomessa pystytä enää verotuksen takia palkata ketään ja ilmiantosivujen..ym..takia karsiutuu osa ihan normi yrittäjistä.kyllä nyt mennää niin alhalla ja valitettavasti suunta on huonompaan? kelan ilmiantosivut,työajan nosto,tiettyjen kulutustuotteiden verotusten nosto...eläkkeet..ym..köyhien(tulot alle 1500netto) lisääntyy jo ennen ens kesää 10%. turhia pahoinpitelyjä,tappoja,ryöstöjä ymm..pahaa oloa.sanokaa mun sanononeen...itse tää maa on tähän ajettu.eduskunta puhuu uudistuksista joo joo aikataulu on semmonen että ei kosketa esim mua(40v) mun suunitelma on firma konkkaan,sossun tuelle,pimeet työt.ainut mikä tässä uudessa holhous valtiossa kannattaa. enää puuttuu.että ne ottas passit pois ja rahat..kansalle ruokapoletit,sipilä ja soini pitäis aamupuheen joka aamu..perjantaina jaettais töissä oleville kossupullo. näin..