Shell Helmisimpukka Kyyjärvi

Kiitos ja kumarrus!
Ei tarvitse enää meidän perheestä kantaa huoltoasemalle eurojamme bensa/naftaostoksilla, saatika käydä ruokailemassa kyseisessä paikassa.

Syynä "joukkoporttikielto" kylän nuorille asiakkaille.
Tähän joukkoon nimittäin lukeutuu myös fiksusti käyttäytyviä nuoria, joilla
käytöstavat kunnossa.
Ikärasismia äärimmilleen vietynä.
122456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Millois tommonen ´´porttikielto´´ on astunut voimaan?

Äänestä
  • Ja minkä takia?

    Äänestä

Ei muutako shelli boikottiin.

Äänestä

Onneks ei tarvi käydä ku pakon eestä. palvelu muutenkin huonoa

Äänestä
  • Mikä se pakkokin sitten on...

    Äänestä

  • posti

    Äänestä

asiakaspalvelun laatu muuttunut kamalasti päällikön vaihduttua.

Äänestä

Voisin vaikka sanoa että hattua nostaa.

Äänestä

Nuorisollahan itsellä ei ole mitään osaa eikä arpaa. Kilttejä kullannuppuja. Kantavat viikkorahojaan taloon kottikärrytolkulla muiden asiakkaiden häiritessä näitä joutavalla istuskelulla, metelöimällä, sotkemalla ja ikivaltaa tekemällä. Pelikoneetkin ovat lain mukaan vain alle 18-vuotiaille.

Tottapuhuen, olkaa kilttien muksujen vanhemmat vihaisia näiden "kullannuppujen" ääliövanhemmille, jotka eivät opeta tapoja kakaroilleen - älkää yrittäjille, jotka ovat kyllästyneet jatkuviin em. ongelmiin. Vai onko joukossa pomon kakara niin ei uskalleta haukkua oikeaa puuta??

Äänestä
  • Siistiminen kuuluu kaiketi työnkuvaan? Eikö viikkorahat olekaan oikeaa rahaa? Meillä päin ei tarvita kottikärryjä "rahan kantoon", hoituu ostokset pienellä muovin palasella. Tosin täytyy alkaa miettiä, missä sitä käyttelee.

    Äänestä

  • GoldCard kirjoitti:

    Siistiminen kuuluu kaiketi työnkuvaan? Eikö viikkorahat olekaan oikeaa rahaa? Meillä päin ei tarvita kottikärryjä "rahan kantoon", hoituu ostokset pienellä muovin palasella. Tosin täytyy alkaa miettiä, missä sitä käyttelee.

    Kattos. Pullsorsan kasvattaja täällä itkee kun ei osaa taikka viiti pitää kersoilleen kuria. Sitten nämä pullasorsat metelöi ja riehuu kylillä kiusaten työssäkäyviä. Ota se hopealusikka pois perseestäsi ja rupea olemaan kunnon vanhempi.

    Äänestä

  • Hoppee ei oo häppee... mut kyllä kultaa sen olla pitää, lusinkankin!
    Eikä itketä yhtään.
    Kyyjärvellä saa kiusattua ihmisiä helposti, ajamalla tietä pitkin perjantaina klo 18 jälkeen. Silloin aletaan nukkumaan.
    Tässä tämän koko asian suhteutus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahastunut kirjoitti:

Kiitos ja kumarrus!
Ei tarvitse enää meidän perheestä kantaa huoltoasemalle eurojamme bensa/naftaostoksilla, saatika käydä ruokailemassa kyseisessä paikassa.

Syynä "joukkoporttikielto" kylän nuorille asiakkaille.
Tähän joukkoon nimittäin lukeutuu myös fiksusti käyttäytyviä nuoria, joilla
käytöstavat kunnossa.
Ikärasismia äärimmilleen vietynä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu