Takana yli 30vuotta matkailua Kreikassa..

Kyllästynyt12

Vuodesta 1981 ollaan reissattu koko perheen voimalla Kreikassa, ensin kahdestaan sitten lasten kanssa ja viime vuosina lastenlasten kanssa.
Nyt on tapahtumassa se mitä osattiin jo pelätä, Syriza nimittäin ajaa maan kaaokseen tai on jo ajanut. Alkukesästä Kreikka oli vailla 50 miljaardia, apupaketista suoritettiin kansanäänestys ja tulos oli se että mitään uudistuksia ei tehdä. Kansanäänestyksen jälkeen Kreikka oli jo vailla yli 80miljaardia ja EU pisti kovemmat ehdot ja ne Kreikan parlamentti hyväksyi. Ihan järjetöntä.

Ystäväni kehoitti minua liittymään johonkin kreikan avustusryhmään joka toimii netissä, ihmettelen kyllä ihmisten naiviutta. Mitä helvettiä yhden tai parin euron avustuksella saavutetaan kun vika on rakenteellinen. En viitsinyt edes kysyä että minne ne eurot sitten lähetetään? Syrizan puoluetoimistoonko?

Tilanne on meidän osalta se että ollaan lähdössä lomalle, eikä se maa ole Kreikka, niin kiva kun siellä olikin käydä.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nälkäkuurille

      Niinpä Kreikkalaiset syyttää Eu:ta vaikeuksistaan vaikka ovat IHAN ITSE ajautuneet kaaokseen! Raha ei auta jos rakenteet on pielessä, ehkä Kreikkalaiset vielä oppivat sen kovankädenkautta. Totuushan on että Kreikka on kehitysmaa eikä ikinä olisi kuulunut Eu jäsenyyden piiriin!

    • Tervemenoa

      Kreikkalaisia autan parhaiten menemällä maahan jälleen syksyllä muutamaksi viikoksi matkailijana. Mutta mulla onkin takana oikeasti yli 30 reissua ja en majaile missään turistigetoissa vaan ihanilla saarilla repun kanssa. Ilmeisesti suomijuntteja ei tarvitse katsella tälläkään kertaa reissulla muuten kuin samanmielisiä kulkijoita, jotka eivät ole minkään matkatoimistojen ja hotelliketjujen talutusnuorassa.
      Toki noin kerran vuodessa katselen muita Etelä-Euroopan maita, joten vertailukohteitakin on.

      • Kyllästynyt12

        Kuten tuossa avauksessa kerroin niin olemme vuodesta 1981 käyneet ensimmäisen kerran kreikassa, kävimme silloin rhodoksella, siitä lähtien olemme käyneet joka ikinen vuosi kreikassa ja parhaana vuotena 2 kertaa, eli kyllä reissuja on kertynyt vaatimattomat 40. Pisin reissu oli 7 kuukautta, kuljeskelimme eri saarille. Matkalukemisena oli usein Göran Schildt kirjat, eli Leroksen saari on varsin tuttu, tavattiin joskus jopa sen asukaskin.

        Eli ollaan kyllä reissattu kreikka ristiinrastiin, en ole koskaan halveksinut niitä jotka käyvät viikon tai kahden reissuja, ei kaikilla ole aikaa eikä varaa leikkiä parempaa ihmistä ja käydä niin kutsuttujen "turistirysien" ulkopuolella. Ollaan tavattu joitakin matkailijoita jotka ovat olevinaan parempia kuin "ne muut" ja he asuvat lomakohteiden ulkopuolella ja netissä olevissa keskustelupalstoilla tuovat esille sen joka käänteessä että "he eivät ymmärrä niitä jotka ostavat valmismatkoja". Olin joskus kreikka.net keskustelupalstalla, seurasin sisäpiiriläisten jutustelua ja kuika he suhtautuivat ylemmyydentuntoisesti niihin taviksiin jotka eksyivät palstalle kyselemään "itsestään selvyyksiä".

        Viimeinen pisara oli se kun kesäkuun alussa tehtiin pikavisiitti Atenaan ja saatiin kulla kunniamme siitä kuinka huonosti suomalaiset kohtelemme kreikkalaisia, kun emme anna pummeille rahaa. Facebookissa vaimo oli jossain kreikka ryhmässä ja luki joskus ääneen niiden kirjoituksia jotka suhtautuvat täysin kritiikittömästi Zyrizan ja niiden johtajien tekemisiin, tai pikemmin tekemättäjättämisiin. Vaimo erosi sekopäiden ylläpitämästä sivustosta niinkuin hän itse asian ilmaisi ja ilmoitti etä nyt saa kreikka matkailu jäädä ja tässä sitä ollaan.

      • ihmetellätäytyy

        Anitrako olet?

      • Kallaves100
        Kyllästynyt12 kirjoitti:

        Ylemmyydentuntoiset? Osuva ilmaisu, saman ilmiön olen huomannut eräissä keskustelupalstoilla. Toinen mikä pistää silmään on se jos joku kertoo menevänsä all inclusive-hotelliin niin johan nousee meteli.
        Ikäänkuin se olisi heidän asiansa missä kukanenkin lomailee. Joitain vuosia sitten päätettiin mennä lasten ehdoilla ja otettiin all inclusive hotelli nimeltä Creta Princess, siellä oli lapsille tarjolla kaikkea mitä lomalta vaan voi odottaa. Meidän seurueeseen kuului 15 henkeä josta suurin osa oli lapsia, voi sitä riemua mitä lapsilla oli.
        Vaimo sai töissä kuulla että meidän hotelli valinta on ollut väärä, mitä helvettiä se kenellekään kuuluu että missä me lomailemme.
        Kreikka.nettiin ollaan kirjauduttu, joskus erehdyttiin kysymään all inclusive-hotelleista, meitä käskytettiin ottamaan perhehotelli ja opastettiin myös oikeisiin ravintoloihin.
        Ei taida käydä kreikka matkat enää kaupaksi, työkaveri oli varannut lomalennon kreikkaan, mutta koko lento peruttiin..
        Eikä meidänkään loma suuntaudu kreikkaan, ainakaan tänä vuonna

      • allinclusive
        Kallaves100 kirjoitti:

        Mene Facebookin Kreikka-ryhmään ja kerro että olet tilannut matkat all inclusive-hotelliin ja jää odottelemaan kommentteja, et kauan odotella kun sinut on ristiinnaulittu!!!!

    • TosiKreikka

      Kreikasta kirjoitetaan paljon kaikenlaista, osa aaiaa ja osa aivan päätöntä puppua. Totuus on kuitenkin se, että maan poiliitikot ovat jo vuosikymmenien ajan olleet tavattoman korruptoituneita ja valtion rahoja on siirtynyt omille pankkitileille ulkomaille...Kansalaiset ovat koettaneet tulla toimeen kukin parhaansa mukaan, toiset siinä ovat onnistuneet hyvin suhteillaan, toiset ovat jääneet köyhyysloukkuun ikuisiksi ajoiksi, vaikka paiskivat töitä vuodessa paljon enemmän kuin esimerkiksi saksalaiset ja suomalaiset. Talouskriisi on tullut tavalliselle kansalaiselle kalliiksi, elintaso on laskenut hurjsti tulojen leikkausten jälkeen. Peruspalkka on Kreikassa muuten nykyään 580 euroa/kk, josta tietysti menee verot jne.... sillä ei tosiaan perheellinen tule toimeen, etenkään jos vain yhdellä on enää työpaikka.

      Kreikan talouskriisistä voitte lukea Kreikassa asuvan suomalaisen kirjoituksia sivuilta:

      http://kreikkaan.net/talous/talouskriisin-vaikutukset

      Ja muita Kreikan ajankohtaisia asioita löytyy hänen nasevasta blogistaan:

      http://kreikkaan.net/blogi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      177
      2321
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      40
      1817
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1632
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1334
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1321
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1121
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1068
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1027
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      757
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      703
    Aihe