Höyrylaatikko

PuunTaivuttaja

Haluaisin valmistaa hevosen valjastuksessa käytettävän puuluokin, hieman paksumman version sellaisesta. Muutamia olen melko heikolla menestyksellä saanut aikaan. Olen hautonut aihioita saunassa.

Nyt joku kertoi, että höyryttämällä puun taipuisuus paranee huomattavasti. Mitä mieltä olette, taipuuko sellainen 8 cm paksu puu sellaiselle kaarelle, joka halkaisijaltaan lienee n. 60 cm? Arvelisin, että näin jyrkälle mutkalle se luokin harja-osa täytyy muotoilla. Siinä luokin valmistamisessahan on tärkeää, että ulkokaari ei sälöile, mieluummin ei yhtään.

Ja sitten siitä höyryttämisestä. Onnistuuko se siten, että teen muuripadan päälle tiiviin puukannen, siihen aukon ja aukon päälle vaakatasoon puisen pari metriä pitkän torven? Laittaisin sen taivutettavan aihion torveen ja kuumentaisin muuripadassa vettä niin, että se höyrystyy. Kuinka kauan aihiota pitää torvessa hauduttaa? Koivua kai joudun kokeilemaan, kun muita lehtipuulajeja on tarpeeksi suorina tapauksina tosi niukasti saatavilla. Hirvet runtelevat pihlajat, tuomia ei käytännössä ole ja vesipajut ovat muuten huonolaatuisia. Raitapaju ei taida olla tarpeeksi sitkeää.

6

906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puupäämiäs

      Juups. tee puusta muotti, sabluuna, jonka päälle luokin taivutat! sen on oltava tukeva, myös ulkokaaren puolelta, että kaaresta tulee kauniin symmetrinen.
      Juuri tuollaisen torvisysteemin vaan rakennat, luokki torveen, ja torven pää tukkoon, esin jollain räteillä/ rievuilla. ( sellaisia käytetään venelautoja väännettäessä)
      Kokeilemalla ajan parhaiten oppii, mutta keitä nyt ekaks tunti, ja kokeile, sen vääntää vaikka solmuun, kun sen kunnolla höyryttää!! Ainakin männyn..

    • PuunTaivuttaaja

      Joo, kyllä se hautominen onnistui ja puu pehmeni, kun pidin sitä lähes neljä tuntia höyrylaatikossa. Vaan ei se luokiksi taivuttaminen ainakaan koivusta onnistunut. Aihio oli pinnastaan oksaton, mutta eihän koivu koskaan ole sisälle saakka oksatonta. Niinpä taivutettaessa aihioon muodostui ylimääräinen pahkura sisällä olevan okasan nostattamana ja se kupeelle lysmy. Sitähän luokki ei harjakodastaan saa sisältää, koska se murtuu heti suuremmassa kuormituksessa.

      Pitää joskus kokeilla vielä näillä tavanomaisemmilla luokkipuilla, sikäli kun sattuu aihion vielä löytämään. Olen harrastanut hommaa jo vuosikausia, joten tekotarpeet alkaa olla lähiympäristöstä kaikki loppuun kulutettu. Tiedän, että homma onnistuu ohuemmista aihioista ja loivemmalla harjaosan kaarella, mutta kun haluaisin tehdä jäykemmän ja muotonsa puolesta jäljitellä niinipuuluokkia.

      • Voishankokeilla

        nappasin tällaisen toisesta keskustelusta: "Mää näist(kän) mitään tiä, mut meidän äijä väänsi luokat aina oksattomasta, suorasta tuomesta."

        Joskus lahnan kudun aikoihin.


      • PuunTaivuttaja
        Voishankokeilla kirjoitti:

        nappasin tällaisen toisesta keskustelusta: "Mää näist(kän) mitään tiä, mut meidän äijä väänsi luokat aina oksattomasta, suorasta tuomesta."

        Joskus lahnan kudun aikoihin.

        Tämä on tiedossa, eli että millaisesta puusta luokki on parasta tehdä. Niinipuu olisi se paras vaihtoehto, mutta meidän korkeudella sitä ei kasva. Osattomia, suoria tuomia ei käytännössä ole. Ja tämä koivu osoittautui huonosti taipuvaksi, sisäosiltaan liian oksaiseksi vaihtoehdoksi.

        Viikonloppuna yritän taas pihlajasta. Sitä vaan hieman ihmettelen, miksi pihlajaa ei ainakaan meilläpäin menneinä aikoina luokin valmistukseen käytetty. Muutamien kokeilujen perusteella minulle on tullut vaikutelma, että pihlaja on yhtä kestävä taivuttaa kuin tuomikin.

        Raitapaju suoruutensa takia kiinnostaisi, mutta kai se on liian haprasta, kun en ole kuullut siitä luokkeja valmistetun.


    • kohtataipuu

      Ohje höyrytysajalle on noin tunti per tuuma.
      Mikäli puu on 1"x2" ja pituutta vaikka puoli metriä niin onko aika tuon yhden tuuman mukaan, eli 1 tunti?

    • Luokaton

      Ennen oli riihien nurkissa reikiä; käytettiin juurikin luokkien taivutukseen.
      Aihio lukittuna alapäästä, sitten riski muija vetämään luokkia....tappi reikään (siis seinään). Luokki jännityksessä, kunnes kesti vetää lisää, ja laittaa toiseen reikään lukitustapin, jne. En tiedä, kauanko aina sennossaan pidettiin, veikkaan että useampia vuorokausia. Oli ns. "väsytystaktiikkaa".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2149
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1762
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1500
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1265
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1250
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1079
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      1002
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      983
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      684
    Aihe