Kreikkalaisten touhut ja Vag konsernin touhut on hyvin linjassa EU:n touhuissa. Molemmilla menee kaikki päin bersettä. Sukulaissieluja vissiin.
EU:n touhujaVagin ihme maassa
5
<50
Vastaukset
- Tuottavaatyötä
Ja missäköhän kohtaa vw:llä menee huonosti?
Vw:n kaltaiset talouden veturit ja voittoa tuottavat yritykset työllistävät satojatuhansia ihmisiä ja tuottavat verotuloja joilla Kreikan kriisiä rahoitetaan.
Laita nyt se korkki kiinni ja yritä tulla tuottavaksi yksilöksi yhteiskunnalle. Suomessakin on liikaa teitä kreikkalaisia meidän veronmaksajien elätettäväksi.- sikaHuonoja
Muistin virkistämiseksi pari kirjain lyhennettä näin aluksi Tsi Dsg. Siinäpä saksalaisten insinöörien teknilliset saavutukset . Lienevät olutjuhlissa ne suunnitelleet ja turkkilaiset siirtotyöläiset kasanut. Vuosikausia työnnetään markkinoille tämmöisiä susia ja korjauskuluihin ei osallistuta kuin korkeintaan muutamassa, että voi kehuskella muka olemattomalla vastuullaan. Takuutakin näille selville suunnittelu virheille annetaan vain 2 vuotta. Saksassakin alettu vaatia pitempiä takuita näille hajoaville kyhäelmille. Kaiken tavoin yritetään peitellä ja kusettaa ostajia.
- Tekniikan_kärjessä
sikaHuonoja kirjoitti:

Jos tuolta tuntuu niin kannattaa ostaa joku toinen auto.
Mulla on ollut kaksi TSI-DSG VW:tä ja seuraavastakin autosta löytyy nuo samat kirjaimet. Parasta kyytiä mitä mitä tuossa hintaluokassa markkinoilta löytyy. Miksi tyytyä vähempään? - Esikuva
sikaHuonoja kirjoitti:
Muistin virkistämiseksi pari kirjain lyhennettä näin aluksi Tsi Dsg. Siinäpä saksalaisten insinöörien teknilliset saavutukset . Lienevät olutjuhlissa ne suunnitelleet ja turkkilaiset siirtotyöläiset kasanut. Vuosikausia työnnetään markkinoille tämmöisiä susia ja korjauskuluihin ei osallistuta kuin korkeintaan muutamassa, että voi kehuskella muka olemattomalla vastuullaan. Takuutakin näille selville suunnittelu virheille annetaan vain 2 vuotta. Saksassakin alettu vaatia pitempiä takuita näille hajoaville kyhäelmille. Kaiken tavoin yritetään peitellä ja kusettaa ostajia.
Muistin virkistämiseksi voin kertoa että tuo teknologia on viime vuosikymmenen suurin menestystarina autoteollisuudessa ja kaikki muut ovat apinoineet vw:n kehittämää teknologiaa. Viimeisimpänä perässähiihtäjänä Toyota tuo oman TSI-kopionsa kymmenen vuotta myöhässä.
- ProvonKyykyttäjä
Apukoululainen Veikko Vammakko se taas provoilee kuten tekee monen muun länsiauton palstalla (Skoda, Citikka, BMW, Jaguar jne.).
Muistin virkistämiseksi Veikko Vammakolle: mikäs automerkki on ollut pitkään suurin menestyjä? Volkswagen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696