lk collie

lyhytkarvainen eli nahka collie on tunnettu siitä että ne ovat terveitä mieleltään. mutta joskus ku pentu joutuu kokemaan kovia pentuna, se näkyy vanhempana. tiedän mitä puhun. itselläni on nyt 6v nahka colie uros. mutta huomenna on surun päivä, saatan koirani viimeiselle matkalleen. ostin jo huovan ja varasin hauta paikan koska hän on ollut suojelijana koko ikänsä.

valitettavasti koira joutui pentuna kärsii ex.mieheni pahoinpitelystä niinkuin minäkin ja lapseni. siitä koiralle jäi mies viha joka vaikutti aina uusiin mies suhteisiini. samoin ku poika lapseni syntyi, ei koira vieläkään ole hyväksynyt poikaa, ei ole sille äkänen mutta ei siedä sitä, sen huomaa. nyt viha ja salavihaisuus on noussut pintaan.

nyt lenkillä on vaikeuksia joka ohi kulkijan kohalla, joten pakko on antaa koiran mennä ikuiseen elämään jossa ei ole tuskaa, eikä pelkoa.

kaikesta huolimatta kaikille koirille ja omistajille hyvää joulua ja uutta vuotta.
5620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

nyt koirani on poissa, tiukka sissi se oli loppuun asti, vaikka sydän oli jo vähän aikaa pysähtynyt, alkoi se löydä uudestaan joten joutu antaa toisen piikin jotta lopullinen uni tuli.

itkuhan siinä pääsi vaikka yritin olla itkemättä.
mutta nyt se rohkea koira on poissa, rauha hänen muistolleen.

Äänestä
  • Sain landseer-nartun sen ollessa 2v. Sitä oli pidetty nälässä ja se oli toiminut kaupan vartiokoirana. Se söi aina ahneesti, vaikka sai niin paljon ruokaa kun jaksoi syödä. Se vihasi vieraita ihmisiä,toisia koiria ja hevosia. Ikinä se ei päässyt vihastaan eroon,vaikka kuinka sitä yritettiin opettaa. Se karkasi muutaman kerran ja pääsi puremaan naapurien 2 koiraa... Koirat jäivät onneksi henkiin. Se astutettiin 4-vuotiaana,piti kuonokoppa ja 5ihmistä olla.... Onneksi asumme maalla, kaupungissa olisi koiramme joutunut lähtemään taivaaseen...Sillä oli iso tarha jossa se oli päivisin, lenkille vein sitä vain yömyöhään,kun ei ollut muita liikkeellä.Kaikesta huolimatta se eli 15,5v ja nukahti kesällä omaan koppiinsa. hankin sen jälkeen pk soopelinartun, joka 5 kuisena hyppäsi miestä vasten, jolla oli valkoiset housut. Kuraset tassunjäljet jäi ja mies heitti koiran niskasta parin metrin päähän. Itse en ehtinyt paikalle ajoissa. Tästä lähin collieni pelkäsi miehiä kuollakseen. Samainen narttu on nyt 4,5v ja vieläkin luimistaa ja aroksuu vieraita miehiä. Otin sille jopa 1,5v sitten kaveriksi tri-uroksen, mutta peloistaan se ei ole päässyt edes uroksen avulla.Uros on nyt vajaa 2v ja ne ovat 24h yhdessä.uros on sosiaalinen ja tervehtii vieraat ihmiset hyppäämällä vasten ja nuolemalla naaman.Narttu kiertää pitkin nurkkia vieläkin.Ei se vihainen ole, mutta pelkää niin perskuleesti...Nyt olemme muuttamassa kaupunkiin ja pelkään miten narttu sopeutuu rivitaloon....

    Äänestä

  • ..miesseurasi paremmin. Vaikka ehkä oletkin jo oppinut.

    Äänestä

  • PK-Collikoira kirjoitti:

    ..miesseurasi paremmin. Vaikka ehkä oletkin jo oppinut.

    Kumpiko tässä asiassa on tärkeämpi miehet vai rakkaat koira ystävämme,oikein niska villat nousi pystyyn kun kaveri lopetetaan miehen takia olishan ollut SATHY johonaina yhteyttä ongelma koirien kans kyllä jotkut osaa olla tyhmiä olis kai koiran joku voinut tahtoakkin pöljä ajattele eka tee sitten ja kysele? Tosi Typerää..Koira parka.Itselläni on ollut 5 collieta muita sairaus on paha ennekun lopetan

    Äänestä

  • miiting kirjoitti:

    Itse en ainakaan voisi hyväksyä ihmiskumppania joka ei rakastaisi eläimiäni. Valintatilanteessa lähtis se ihminen pellolle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuskaa.... kirjoitti:

lyhytkarvainen eli nahka collie on tunnettu siitä että ne ovat terveitä mieleltään. mutta joskus ku pentu joutuu kokemaan kovia pentuna, se näkyy vanhempana. tiedän mitä puhun. itselläni on nyt 6v nahka colie uros. mutta huomenna on surun päivä, saatan koirani viimeiselle matkalleen. ostin jo huovan ja varasin hauta paikan koska hän on ollut suojelijana koko ikänsä.

valitettavasti koira joutui pentuna kärsii ex.mieheni pahoinpitelystä niinkuin minäkin ja lapseni. siitä koiralle jäi mies viha joka vaikutti aina uusiin mies suhteisiini. samoin ku poika lapseni syntyi, ei koira vieläkään ole hyväksynyt poikaa, ei ole sille äkänen mutta ei siedä sitä, sen huomaa. nyt viha ja salavihaisuus on noussut pintaan.

nyt lenkillä on vaikeuksia joka ohi kulkijan kohalla, joten pakko on antaa koiran mennä ikuiseen elämään jossa ei ole tuskaa, eikä pelkoa.

kaikesta huolimatta kaikille koirille ja omistajille hyvää joulua ja uutta vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu