Onko kosittava kertaakaan kieltäytynyt ?
Tuossa on kysymys, johon haluan vastauksia ja pohdintaa. Mielestäni, jos kieltäytyy niin ei se suhde ole ollut minkään arvoinen. Turha selittää paskaa, että toinen ei ole vielä valmis. Suhde kestänyt noin 5 vuotta ja ei uskalla, niin on jokin pahasti vinossa. Mielipiteitä !
Tuossa on kysymys, johon haluan vastauksia ja pohdintaa. Mielestäni, jos kieltäytyy niin ei se suhde ole ollut minkään arvoinen. Turha selittää paskaa, että toinen ei ole vielä valmis. Suhde kestänyt noin 5 vuotta ja ei uskalla, niin on jokin pahasti vinossa. Mielipiteitä !
Vastaukset 16
Vanhimmat
On kerran, miten niin?
Miten reagoit siihen ? Ja mitä sitten teit ? Oliko teillä pitkä suhde takana ?
Ai että jos olette 5 vuotta olleet yhdessä ja naiselta YHÄ löytyy omia mielipiteitä niin et ole saanut vielä tarpeeksi nujerrettua?! Tyypillistä suomalaisen miehen paskaa itse selität, nainen ei saa itse päättää elämästään ja siitä milloin haluaa mitäkin vaan aina pitää tanssia miehen pillin mukaan... Oletko ikinä kuullut "tilan antamisesta"?
Jos mies suuttuu siitä ettei nainen tunne olevansa vielä valmis menemään naimisiin niin SILLOIN on jotain pahasti vinossa eikä mies silloin kunnioita naista EIKÄ tämän mielipiteitä.
Vastaus kysymykseesi: Kyllä, me olemme molemmat miettineet asiaa monta vuotta ja kysyneet toisiltamme missä vaiheessa olisimme valmiit menemään naimisiin. Kumpikin olemme sanoneet ei vielä. Mielestäni tämä on asia joka pitää YHDESSÄ päättää, ei nujertamalla, uhkailemalla ja haukkumalla kuten sinä. Veisitkö osanottoni tyttöystävällesi.
toivottavasti alkuperäinen topicin kyselijä ei ota onkeesi moisista ns. ohjeistasi. Mieti vähän, mitä kirjoitat. Aivan uskomatonta fuulaa. Arvotat omilla ennakkoluuloillasi toisen kysymyksen, joka oli asiallinen. Hyi helvetti sentään!!
Siinä olen ihan samaa mieltä kanssasi, että voisi tieysti miettiä miten asiat ilmaisee.
Mutta siinä en, että olisi jotenkin fuulaa se, etteikö pari muka voisi keskustella keskenään siitäkin asiasta, että vielä ei olla valmiita menemään naimisiin. Kyllä meillä ainakin on käyty sen kaltaista keskustelua aijemmin.
Esim jos ystäväpiirissä joku pari on mennyt meidän mielestämme kauhean äkkiä naimisiin niin olemme keskustelleet asiasta tyyliin "en minä vaan olisi vielä valmis avioitumaan" ja toinen siihen, että "niinpä, en minäkään nyt ihan noin äkkiä."
Kyllä siitäkin aiheesta on voitava puhua, ilman, että heti on jotain vinossa. Silloin enemmän vinossa on, jollei asioista puhua voi.
Ainakaan meillä ei ollut tuosta kammottavasta ja parisuhteen kerrassaan rikkirepivästä puheenaiheesta huolimatta mitään vinossa; minua kosittiin elokuussa ja vuoden sisään menemme naimisiin.
"Suhde kestänyt noin 5 vuotta ja ei uskalla, niin on jokin pahasti vinossa"
Ota huomioon, että kaikilla avoitumisen mittari ei suinkaan ole se parisuhteen mennyt kesto vuosina, se voi olla mitä tahansa muuta.
Voi olla esim, että kun aletaan odottamaan lasta, tai ollaan alettu rakentamaan taloa, tms konkreettista suurta (nämä siis yleisiä esimerkkejä) jossa ollaan sidoksissa tiukemmin kuin avioliitossa, niin sitten nämä ei-vielä-valmiitkin huomaavat, että avioituminen ei tunnukkaan enää niin kaukaiselta kun tässä muutenkin on isoja juttuja meneillään.
Ehkäpä tämän hetkinen tilanne vaan tuntuu mukavalle toisesta, ja avioliitto taasen tuntuu suurelta muutokselta (mitä se käytännnössä ei ole, pari vaikuttaa suhteen laatuun itse, ei aamen) joka kuuluu samaan kategoriaan muiden suurten elämänmuutosten kanssa, mitä ei muitakaan nyt vielä haluta. Menikö monimutkaiseksi?
Monen ihmisen ongelma on juuri tuo mustavalkoisuus, ei nähdä mitään muita puolia kuin tuo, että "jollei se nyt halua mun kanssa naimisiin niin se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä, että ettei mikään ole merkinnyt mitään jollei se kerta tiedä haluaako se olla mun kanssa loppuikänsä.." sitten kiukutellaan sitä omaa mustavalkoista asennetta.
Itsellekkin olisi paljon helpompaa kun koittaisi ymmärtääkkin toista ja ennenkaikkea uskoa jos toinen sanoo siitä huolimatta rakastavansa ja haluavansa elää yhdessä (se kai on pääasia?) vaikkei vielä haluakkaan avioitua. Vai onko tässäkin asiassa kaikkein tärkeintä se, että itse saa olla oikeassa? Viittaan nyt tuohon kun sanoit, että "Turha selittää paskaa, että toinen ei ole vielä valmis". Eli valmiiksi kieltäydyt mistään muusta vaihtoehdosta kuin siitä, että vain sinä voit olla oikeassa. Ehkäpä tuleva vaimosikin on myöntyväisempi jos hiukan kypsyt etkä olisi niin kamalan ehdoton...
Mielipiteitä pyysit. tässä yksi, ja ohjeeksi vielä, että ole ymmärtäväisempi.
No huh! Eiköhän se riipu ihan tilanteesta, kuinka kauan on oltu yhdessä jne.
Kyllä mä tiedän jonkun kieltätyneen. Ja kosinnasta voi mielestäni kieltäytyä eikä se tosiaan tarkoita aina, että suhde ei olisi minkään arvoinen!!
Älkää nyt pelästyttäkö ihmisparkoja! Varsinkin naiset tuntuu olevan aika paniikissa, jos mies ei ole kosinut viimeistään vuoden yhdessäolon jälkeen. Ja sitten jos itse kosii ja mies kieltäytyy niin mies ei rakasta ollenkaan ja suhteella ei ole mitään tulevaisuutta!
Kyllä noita aivan onnellisen tuntuisia aviopareja on, jotka ovat menneet naimisiin vasta useamman vuoden seurustelun jälkeen. Harmi olisi, jos olisivat laittaneet vuoden jälkeen suhteen poikki...
Ja mikä on se sopiva aika? Eiköhän se ole henk. kohtaista? Ja välillä ihmetellään, että jotkut menee liian hätäisesti naimisiin ja välillä sitä, että jahkataan liian kauan! Mikähän se on se sopiva aika ja kuka sen määrittelee...
Voisiko tästä tulkita, että kun eilen suhde ja toinen ihminen oli vielä hyvinkin tärkeä ja merkityksellinen niin tänään kun toinen kieltäytyi kosinnasta se mitätöi kaiken? Suhteella ei ole enää mitään merkitystä? Miten se yhtäkkiä muutti kaiken? Vai elikö toinen tai molemmat sitä ennen valheessa? Eiköhän viiden vuoden yhdessäolo luulisi jotakin merkitsevän? Ja että toinen ei olisi ihan yhdentekevä…? Mikä motivaatio kellään on kuluttaa vuosia aikaansa jonkun kanssa, jos se ihminen ja suhde on merkityksetön? Siksikö, että ei tarvitsisi olla yksin? Vai, että ei saa aikaiseksi erota? Ystäväni vanhemmat ovat olleet 26 vuotta yhdessä, eivätkä ole naimisissa. Heillä on kaksi lasta jne. En usko, että heidän suhteensa ei ole minkään arvoinen ja ovathan he ainakin olleet yhdessä jo niinkin kauan. Ja tuntuvat olevan onnellisia, en tietysti voi varmaksi tietää (tosin se tapaus on vähän eri juttu, koska kumpikaan ei ole halunnut naimisiin, eikä ole kosinut) Tuttavani on jo toista kertaa naimisissa ja jälleen eroamassa. Ensimmäisellä kerralla avioliitto kesti vajaan vuoden. Yhdessä he olivat pari vuotta. Tässä tapauksessa ei ainakaan voinut päätellä siitä kovin paljoa, että nainen suostui kosintaan. Hän petti miestä ja jätti lopulta. Eipä toinen tuntunut olevan hänelle juuri minkään arvoinen vaikka suostui kosintaan… Asiat ei ole niin yksinkertaisia ja ei voi tehdä vain yhtä johtopäätöstä joka pätisi aina.
Kysymys lienee ainakin siitä, että molemmat haluaisi samoja asioita elämältä ja tulevaisuudelta jne.. Jos kumpikaan ei halua naimisiin niin eihän se mitään silloin. Tai ehkä muita se haittaa, mutta sehän ei ole heidän asiansa. Mutta jos toinen haluaa ja toinen ei niin sitten se on kenties ongelma? Ja riippuen syistä miksi toinen ei halua. Monella avioliitto kammo johtuu esim. siitä, että omat vanhemmat ovat eronneet. Ei siitä, ettei rakasta toista tai ole sitoutunut toiseen. Ja jos uskoo itse, ettei eroisi ainahan voi pelätä että toinen haluaa joskus erota…
Suurinosa tuntemista ihmisistä ovat menneet naimisiin 4-8 vuoden yhdessäolon jälkeen. Yksi jopa 11 vuoden. Vain kaksi on mennyt alle 2 vuoden. Itse kyllä kannatan avioliittoa, mutta en arvostele (enkä kysele syitä) heitä jotka ei mene koskaan naimisiin. Se on jokaisen oma ratkaisu.
Ja mitä sitten jos suostuu kosintaan? Sitten pitäisi vielä (uskaltautua) mennä naimisiin. Kysymys kuuluu vielä, että miksi ei uskalla mennä naimisiin? Monet on vuosia kihloissa. Ja kaikilla syy ei kyllä ole vain taloudellinen tms. että eivät mene naimisiin?
Hälyttävää on, jos asiasta ei voi keskustella ja toinen miettii itsekseen, että miksi ei toinen kosi tai suostu… Jos yhteisestä tulevaisuudesta ja toiveista ei ole ollenkaan puhuttu.
Jos valitaan avoliitto avioliiton tilalla, sen pitäisi olla yhden vertainen. Kuinka moni on kuullut sen kuuluisan lauseen "Ei se sormus muuta mitenkään tilannetta." Miksi sitten muuttaa?
Kerronpa kaksi konkreettista esimerkkiä. Ystävättäreni, avoliitossa, yksi yhteinen lapsi ja oma rivitalon pätkä. Lähti aika kevyin perustein avoliitosta toisen miehen perään, todeten hämmästyneenä "Emmehän me olleet edes naimisissa." Niinpä, mutta ehkä jos olisivat olleet ja käyneet sen puolen vuoden harkinta-ajan läpi, lähtö ei olisi ollut niin helppoa ensimmäisen kaksilahkeisen perään? Se suhde ei nimittäin kestänyt 2 vuotta pitempään.
Toinen tilanne: Seurustelua takana 5 vuotta. Mies hokee, että sormus ei muuta mitään. Kuitenkin riitatilanteissa, joita ehkä pari kertaa vuodessa huutaa: Mä jätän sut. Ei tunne hyvältä, että toinen voi heittää roskiin tuosta vain 5 vuoden suhteen. Ilmeisesti se sormus sitten merkitseekin miehelle jotain, vaikka toisin väittää.
Kummastuttaa kyllä, että joku voi helposti lähteä monen vuoden yhdessäolon jälkeen! Oltiin avo- tai avioliitossa. Varsinkin, jos on yhteinen lapsi tai lapsia! Joita pitäisi myös ajatella. Ja lapsi on mielestäni suurempi sitoumus, kun avioliitto. Kyllä avoerokin yleensä, ainakin jos ollaan pitkään oltu yhdessä on rankka paikka? Mutta ilmeisesti ei kaikille...
Voi olla, että jos he olisivat olleet naimisissa näin ei olisi käynyt, mutta taas toisaalta olisi voinut käydä silloinkin. Sitähän emme voi tietää varmaksi... Kyllä suhteessa oli pakko olla jotain muutakin vikaa, kun se että eivät olleet naimisissa! (ja jotkut alkavat uuden suhteen jo harkinta-aikana ja harkinta-aika on heille yks ja sama)
Olen kyllä avioliiton kannalla, mutta valitettavasti sekään ei takaa mitään. Kaikki ei tunnu ottavan edes avioliittoa kovin vakavasti. Ja jos ihmisessä tai suhteessa mättää valmiiksi jo joku niin se ei pelkästään sormuksella muuksi muutu. Ehkä se vahvistaa suhdetta, mutta ei muuta mitään kuin taikaiskusta. Uskotonta uskolliseksi jne.
Ja avoliitotkin "solmitaan" eri perusteilla. Jotkut muuttavat siksi yhteen, että säästävät vuokra yms. kuluissa. Ehkä sitäkin pitäisi harkita pidempään ja ottaa vakavammin...
Ystävättäreni kohdalla olen joskus epäillyt, että olisiko ollut jonkunlaisesta kostosta kyse? Kun ei päässyt kerran naimisiin, niin jätti miehensä? Sen verran katkerasti se kommentti tuli "Emmehän me ole edes naimisissa".
Olisi muuten hyvä ihan jutella syvällisemmin niitten ihmisten kanssa, jotka puhuvat, että ei se sormus mitään muuta, että mitä he oikein ymmärtävät avo-ja avioliitolla. Oma miesystävä on nimittäin käyttänyt tätä kuuluisaa lausetta. Teot ovat vain ristiriidassa. Esim.jokaisen pienen riidan yhteydessä hän huutaa "Mä jätän sut". Niinpä niin, aika kevytmielistä melkein 6 vuoden seurustelun jälkeen. Ja kun olen kysynyt hänen mielipidettään avioliitosta, niin hänen mielestään avioliitto on niin lopullinen, että siitä ei niin vaan lähdetä.
Hm, vai ei siviilisääty muuta mitään? En käytä tässä tarkoituksella sanaa sormus, sillä kihloissa tai avioliitossahan voidaan olla hyvin ilman sormuksia.
On todella ikävää uhkailla erolla!
Tiedän pari tapausta missä toinen uhkasi erolla (ja itsekkin olen kokenut sellaista). Molemmissa tapauksissa se oli vain uhkailua, he eivät oikeasti halunneet erota. Se oli vain keino saada tahtonsa läpi. Pitää toista ikään kuin tossun alla. Mikä on aivan väärä tapa ja todella epäreilua! Ja jos sen tekee tarpeeksi usein voi olla, että toinen kyllästyy ja sanoo että okei erotaan sitten!! Ja muutenkin se ehkä saa toisen "käyttäymään kiltisti" jonkin aikaa, mutta ongelma on taas joskus edessä. Ja taasko sillon uhataan, että mä jätän sut? Se menettää kyllä todellakin merkityksen... Ja mitä toisen pitäisi päätellä siitä, että toinen jatkuvasti uhkaa jättää? Minä ainakin päättelisin, että suhteessa kaikki ei ole ok ja toinen ei halua olla kanssani.
Mä en ikinä sanois, että erotaan tai mä jätän sut, jos en todella tarkoita sitä. Jotkut tuntuu viljelevän sitä lausahdusta pienenkin riidan aikana. Kannattaisi keskustella miehen kanssa, että haluatko todella erota, että ainakin olet sen ottanut esille monta kertaa jne.
Vaikka luulen, että vaikka joku vain uhkailee niin yleensä siinä voi piillä pieni totuuskin. Ehkä toinen on jollain tasolla sitä harkinnut tai ei ole varma teidän suhteesta.
No tämä nyt meni vähän sivuun kihlaus aiheesta...
Erolla uhkaaminen on tai voi olla jonkinlaista vallankäyttöä. Ja kun ei muuta enää keksi riitatilanteessa.
Mitä avoliittoon tulee niin mä haluan naimisiin, mutta en ole sitä mieltä täysin että avoliitosta lähdettäs helpommin. Onhan niitä avioliittojakin, jotka kestää vuoden jos ei sitäkään... Ja avoliittoja, jotka kestävät pitkään. Esim. kaverini vanhemmat ovat olleet avoliitossa n. 25 vuotta. Miksi he eivät ole menneet naimisiin sitä en tiedä.
Onhan se totta, että avoliitosta on tavallaan helpompi lähteä. Esim. siksi, että avioero on muidenkin silmissä nykyaikanakin ”häpeällisempää”. Tai anteeks se on väärä sana, mutta kuitenkin… miten sen nyt muotoilisi! On enemmän paineita, että avioliitto onnistuu ja kestää kuin avoliitto. Kuka haluais mennä esim. 4 kertaa naimisiin…? Julkkiksistakin tiedetään kuinka monta kertaa ovat olleet naimisissa, mutta avoliitoista ei niin pidetä kirjaa. Joskus ”vanhoina aikoina” jotkut jatkoivat avioliittoa vaikka se oli jo ihan kuollut. Koska ei ollut soveliasta erota. Tosin avoliitotkaan ei olleet soveliaita…
Joo, mutta siis ettei tule väärinkäsitystä niin en tarkoita että avoliittoakaan moni pitää mitenkään heppoisena ja että tosta noin vaan lyödään hynttyyt yhteen ja erotaan. Mutta kyllähän avoliittoon moni menee pikaisemmin, kun avioliittoon joten erojakin tulee varmaan enemmän. Nyt tietysti puhuttiin avoliitosta joka on kestänyt jo vuosia. Mun mielestä kanssa on pakko olla jotain muutakin vikaa suhteessa, kun se että ei olla naimisissa, jos erotaan ihan surutta. Vaikka ollaan oltu vuosia yhdessä. Miten siitä voi lähteä noin vaan? En mä pystyis enkä haluais!
Mikä on kestävän avoliiton, avioliiton tms. suhteen kestävyyden salaisuus… senkun tietäis!
Ja en osaa sanoa siihenkään miksi joku ei halua naimisiin vaan haluaa elää avoliitossa. Kai siihen on useampia syitä. Mutta mitä…
Ja tuo, että kun ei olla naimisissa niin lähdetään helposti ensimmäisen kakslahkeisen perään on kyllä liioittelua. Ainakin monen kohdalla. Pettäminen tai suhteesta lähteminen ei kyllä johdu vain siviilisäädystä. Jos on pettävää sorttia niin sitä pettää kyllä avioliitossakin. Muuttako se, että menee naimisiin ihmistä? Ehkä joskus, mutta yleensä ihminen ei muutu. Yksikin tuntemani ihminen petti miestään kaksi päivää häiden jälkeen!
Mutta siis joka tapauksessa jonkinlainen sitoutumispelko kai ihmisellä on, jos ei halua mennä naimisiin. Tai ei ole varma suhteen kestävyydestä, pelkää että tulee avioero? Avioliittoa kannattaakin harkita, eikä suinpäin syöksyä siihen. Mutta se on kyllä eriasia, jos on jo useita vuosia oltu yhdessä.
On kosittu kieltäytynyt. Olemme seurustelleet aivan pian viisi vuotta. Kieltäytyminen tietysti harmitti, mutta olen kuitenkin iloinen että kosintani kohde ajattelee omilla aivoillaan ja ottaa kihlautumisen vakavasti. On paljon mukavampaa saada se "kyllä" sitten vaikka odottelun jälkeen, kun tietää että kyseessä on ihan oikea kyllä eikä sellainen "kun se nyt kosi..." tai "vähän siistiä kertoa kavereille" -versio.
Olen samaa mieltä, jos kieltäytyy, on syytä harkita eroa. En tietenkään tarkoita mitään alle 2-vuoden seurusteluja, mutta kyllä esim. viiden vuoden seurustelun jälkeen pitää tietää haluaako toista ja olla varma.