Lottovoitto on syntyä Suomeen

Vai_onko

EU Suomi kuuluu niihin maihin, jotka ovat EU:n nettomaksajia eli jotka maksavat enemmän EU:lle rahaa kuin saavat sieltä.
Euroopan komission hiljattain julkaisemien, jäsenvaltioiden kesken vertailukelpoisten lukujen mukaan Suomen nettomaksu EU:lle oli 809 miljoonaa euroa vuonna 2014, mikä oli enemmän kuin aiempina vuosina. Myös Suomen nettomaksu suhteessa bruttokansantuloon (0,40%) oli viime vuonna aiempia vuosia suurempi.

Suomen nettomaksut olivat 172 miljoonaa euroa vuonna 2007 ja ne kasvoivat siitä vuoteen 2012 mennessä 658 miljoonaan euroon. Vuonna 2013 Suomen nettomaksu oli 604 miljoonaa euroa. Merkittävin osuus EU-jäsenmaksusta pohjautuu jäsenmaan bruttokansantuloon. Vaikka Suomessa talouskasvu on ollut olematonta viime vuodet, on maksuosuus kuitenkin noussut merkittävästi.

– Kun kakku jaetaan kaikkien jäsenvaltioiden kesken tietyssä suhteessa, Suomen bruttokansantulon muutos ei yksin vaikuta, vaan siihen vaikuttavat kaikkien jäsenmaiden bruttokansantulon muutokset. Yksi tekijä ovat uudet EU:n jäsenmaat, joiden varallisuus on keskimääräistä alempi, valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Martti Anttinen sanoo.

EU-jäsenmaksujen suuruus lasketaan eri lailla komissiossa ja kansallisesti. Suomen oman laskumallin mukaan Suomen nettomaksut EU:lle olivat viime vuonna yli miljardi euroa.

– Viime vuosi oli meneillään olevan rahoituskehyskauden ensimmäinen vuosi. Silloin ei saatu käyntiin kaikkia erilaisia EU-ohjelmia, kuten maaseudun kehittämisohjelmia. Niistä saatiin päätökset aikaan vasta loppuvuodesta 2014. Näin ollen rahakaan ei kulkenut. Tämän vuoden nettomaksun arvioidaan olevan alle 600 miljoonaa euroa, Anttinen sanoo.

Lähde:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1437873824209.html

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voitat

      Muuta nettosaajien maahan.Esim.Bulgaria,Romania.....

    • vitunhomot

      On myös lottovoitto työntyä suoleen...
      Muistakaan nuo sateenkaaren alla kulkijat...
      Oikeesti, saatanan runkkarit, muuttakaa Kööpenhaminaan ja hakekaa Ruotsin kansalaisuutta!

    • vitunhomot

      Okei, no tiedän, ettei tää vuodatus koske mitenkään em. aihetta.
      Kunhan vaan halusin avautua. Kiitos siitä kaikille ymmärtäväisille, ja anteeksi sille vähemmistölle.

    • nicklemark

      Kun katsoo noita summia, ei tarvitse miettiä sitä, miksi suomessa alkaa olla aika karua. Oli sitten kyse kouluista, vanhushoidoista, perusterveyden ja sosiaalihuollosta, maanteistä ja infrasta yleisesti. Ja lisänä tietysti kaikki ne verotulot jotka menetetään eri tavoin ulkomaille. Jos tämä kaikki raha pakataan samaan pakettiin, niin voidaanko todella puhua: "Suomella on niin vähän rahaa, että leikkaukset ovat välttämättömiä". "EU on tuonut Suomelle paljon vaurautta"...."Ilman Euroopan Unionia emme olisi mitään"... Jaa-a.

      Mitä kaikkea tämä maa ja sen kansa olisi tuolla rahalla saanut?

      https://www.google.fi/search?q=suomen maksamat eu jäsenmaksut&ie=utf-8&oe=utf-8&gws_rd=cr&ei=XyG3VevRAYLoywPf9YVQ

    • järjestelmä

      Tämä maa on koulutus uskovainen poliittisen kirjan oikean värin maa.

      Osaaminen on aivan täysi sivuseikka kokonaisuudessa vuosikymmenien näkemyksellä.

      Roskaläjät täällä valtaa pitävät erilaisissa runqqukerhoissaan kuten vapaarapparit joita löytyy tästäkin kylästä.

      Ikävää olisi heille mikäli paljastuisi sidokset kokonaisuudessa ja nämä yrittävät parhaansa pitääkseen salassa näitä asioita.

      EU on hyvä tekosyy milloin missäkin asiassa, vaikka todellisuudessa ei niiden säännöillä ole virkaa useimmissa kolhoosin maissa.Täällä sitä käytetään korrektiuden verukkeena asiassa kuin asiassa.

      Teitä seurataan....hyväveljet ja tiedätte sen....

    • Älytönsuomi

      Hahaa. Voi kiesus. Tästäkin me maksetaan. Ei vissiin ole muuta tekemistä virkamiehillä.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440383302824.html

    • pelkkää-paskaa

      kun kreikka erotetaan sen jälkeen suomi ja irlanti eroavat hukkuvasta laivasta

    • VonMullinheim

      Voittohan on aibna tuuria ja tuuria se on paskakin tuuri. Vai oliko se onnenpeliä tässä tapauksessa?

      Teidän pitää nyt ymmärtää, että kansallistunne ja kaikenlainen yhteenkuuluvuuden harha pitää karsia kansasta, että Suomi saadaan kiltisti liitettyä tulevaan utopiaan; Euroopan Liittovaltioon. Siksipä teiltä viedään kaikki hyvinvointivaltion palvelut, kansanne kyllästetään tärkeysjärjestyksessä päällimmäiseksi nostettavilla maahanmuuttajilla ja työpaikkanne lossataan kiinaan.

      Tämä on omaa syytänne. Olette vuosikymmenet äänestäneet samaa, korruptoitunuitta politiikan eliittiä. Älkää ulisko, kun saatte mitä tilasitte.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2149
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1762
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1500
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1265
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1250
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1079
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      1002
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      983
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      684
    Aihe