Mielikuvia

Katselinpa paikallislehden nettisivuilta lukijoitten ottamia luontokuvia.
Miten ovat minua viisaammat osanneet löytää mökki/huvilapaikat itselleen noin ihanilta paikoilta? Vai ovatko kultalusikka suussa syntyneet perineet alueet onnekkaammilta vanhemmiltaan?
Kyllä sitä saa tuntea oman tyhmyytensä kun ei ole osannut elää oikein. Tai yleensäkään elää. Kouluissa kyllä hyviä numeroita sain, mutta kun missään ei kukaan koskaan opettanut elämää eikä oma järki mitään sanonut, niin pieleenhän tämä taas meni. En osannut kulkea ihmisten joukossa, ei ollut lapsena rahaa mihinkään pääsymaksuihin ja kaikki oli syntiä. Sittentyöikäisenä kaikki tarmo ja kaikki voimat meni vaatimattoman toimeentulon hankkimiseen. Ei sitä töitten jälkeen mitään jaksanut. Naisiinkin jäi tutustumatta, hyvä kun kaukaa uskalsi katsoa, kuinka ihania olivat. Tässä se työikä meni.
Nyt vanhana olen tasan yhden kerran päässyt käymään puolitutun kesämökillä. Isänsä sen järven rannalle teki ennen kuolemaansa. Nyt on perikunnan hallussa. Mukavahan se olisi ollut itselläkin sellainen ja yhteen aikaan haaveilin, vaan en osannut enkä pystynyt sellaiseen. Ja järjellä ajatellen, mitä sitä yksinäinen vanhapoika sellaisella? Ketä varten rehkiä enemmän kuin jaksaa?
Nyt vanhana pääsen jnnekin veden vierelle lähinnä vain uimarannoille. Muut ovat yksityisaluetta ja niiltä on terveellisintä rupusakin pysyä poissa. Kuvista vain saan katsella viisaampien osaamisen tuloksia. Miksi Kasper ei nykyäänkään saa oppia mitään? Eikä nauttia luonnon ihanuudesta muuta kuin toisten ottamista kuvista tai maantien varrelta kunhan ei pysäköi väärin. Jossakin kuulemma on jotain luontopolkujakin, mutta missä?
Paljon on kaunista Suomen luonnossa, mutta kun ei sellaista itse omista eikä itse osaa eikä näillä kymmenillä jaksakaan, niin voi vain haikeana onnitella parempiosaisia. Myönnän, vähän kateellinen olen toisten osaamiselle, mutta omalle tyhmyydelle en mitään enää voi. Nyt vanhana sen tyhmyyden oikein tunnistaakin!
6 6 ei sitten ole Suolinkaisen laskuopin mukaan 12.