Kissojen tutustuminen

Dwea

Hei! Onkohan kellään ollut samanlaista kokemusta? Haluaisimme kuulla miten muilla tällainen tilanne on ratkennut.. Eli meidän tarina: Otimme 1,5 vuotiaan leikatun uroksen lapsiperheestä, jossa ilmeisesti ei pärjätty/viitsitty enää kissaa pitää. Karkaili kuulemma aina exän pihalle? Uuvuttavan automatkan jälkeen poika livahti jalkojen välistä karkuun ja katosi. Kuukauden päästä päätimme hommata pennun. Pikku neiti liittyi perheeseemme (13v luovutettaessa). Tästä on nyt kolmisen viikkoa. Neiti on täysin oppinut tavoille ja ihana miuku onkin. Elämä oli rauhaisaa, KUNNES toissapäivänä pihalle ilmestyi valtava köriläs, jonka tunnistimme kyllä pojaksi, jonka olimme hakeneet melkein kaksi kuukautta aikaisemmin. Koko vain oli hieman muuttunut! Miuku ja köriläs tulivat peräkanaa liiteristä, poika hiljaa ja yst. seuraten vaikka neiti kääntyikin metrin välein sihisemään. Ruokimme poikaa, mutta ei halunnut tulla sisälle. Jäi autotallin yöksi, neiti nukkui sisällä. Eilen päästimme pojan sisälle, kun neiti oli poissa ja poika söi, kävi laatikolla ja nukkui hetken. Illalla molemmat olivat sisällä ja nuuhkivat jo nenäkkäin, neiti kun söi poika nuuhkutti takaa. Molemmat ovat tällä hetkellä arkoja toisiaan kohtaan, vaikka välillä seuraavatkin toista, levottomia kuitenkin. Yöksi poika ei eilenkään tullut sisään, mutta heti aamusta oli ovella ruokaa kerjäämässä. Pihalla kyttäilevät toisiaan, ei mitenkään vihamielisesti, mutta ihan selkeästi liiteri on neidin hallussa ja navetta pojan reviiriä. Ensi yöksi olisi tarkoitus ottaa molemmat sisään. AINIIN, ainut missä meno näyttää hieman leikkisältä on kun neiti on trakrin renkaan päällä ja poika traktorin alla, siellä saattavat vahdella paikkoja ja kiertää renkaita ilman suhinaa jopa hypehtien

Haluaisimmekin kuulla muiden vastaavia kokemuksia, kuinka te selvisitte? Tuliko kissoista lopulta kaverit? Vinkkejä kuinka toimia, kun neiti suhisee pojalle? Miten reagoida pojan maukumiseen, on ilm. vähän hädissään ja muutenkin hyvin riippuvainen. Ei suostu olemaan paikoillaan/rauhassa, ellei näe kaikkia ihmisiä ja elämiä yht aikaa ja täysin paikallaan. Pelkää myös joka ikistä rasahdusta ja liikettä. Liekö metsässä asustanut 7vk myyriä popsinut ja mökkiläisiltä makkaroita varastellut??? Yhtään havaintoa kissasta koko kunnan/naapuri kunnan alueelta ei ole näiden 7vk ajalta, vaikka kaikkiin eläinsuojuluihin/huoltoasemille/kauppoihin/pankkeihin ym. oli ilmoitukset laitettu. PS. pelkää myös ovia huomattavan paljon

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        149
        11191
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        148
        5413
      3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        42
        4256
      4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        132
        3622
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        35
        2684
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        119
        1916
      7. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        104
        1613
      8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        360
        1586
      9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        82
        1459
      10. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        131
        1396
      Aihe