Saataisko loppumaan tämä sairas touhunne jo?
Eikös se Anders Breivik ollut vapaamuurari?
8
<50
Vastaukset
- Ennemmin_loppuu
sinun sairas touhusi, Pia Rask kuin yhteiskunnan hyväntekijöiden toiminta.
- UskallatkoVastata
Mikä vaivaa päässäs kun teet turhaa työtä? Mitä luulet hyötyväsi jostain satunnaisen kirjoittelijan vainoamisesta? Onko suuri ego ja pienimuna joka vatii pönkitystä? Vai luuletko ihan tosissasi ajavasi aatettasi jotenkin tuolla käytökselläsi?
Mikä on kun ette kykene kommunikaatioon? Mitä haluatte? Vaientaa jonkun suoli24 palstan mitättömine lukijakuntineen? Olisikohan ihan nyt niin että nykyinen tilanne on oman laiskuutenna aikaan saamaa eikä minkään mielestänne mahtavan ja vaikutusvaltaisen suoli24 satunnaiskirjoittelijoiden propagandana pitämänne satunnaiskirjoittelun mielestänne aroista ja epämieluisista aiheista.
- TämäTiedoksi
Vapaamuurarit on tarkoin valittua porukkaa. Sinne ei kehareita valita. Arvovaltaisia herrasmiehiä.
- Syytönsiihen
Älykkäitä talousrikollisia tietenkin. Keharitkin on mukavempaa seuraa.
- EiVarmasti
Ei ollut!
- Syytönsiihen
Miksi sitten uutisoitiin sellaista?
- Selvitetään
Missä on lukenut, että olisi ollut?
- Persutkuriin
Silloisissa uutisissa tietenkin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692