kuten yleisesti uskotaan. Sitä on vaikea selittää ja se vaatisi kvanttiteknologian tietämystä, jota myönnän että minulla ei ole.
Kyse on kuitenkin siitä että olemme monessa eri paikassa eri aikaan, avaruusolioiden "kaappaukset" eivät ole edes oikeastaan kaappauksia vaan rinnakkaissiirtymiä eri ulottovuuksien välillä jotka kohtaavat.
Todellisuutta pitäisi ajatella viivana paperilla jonka lävitse piirretään lukematon määrä viivoja joka sekuntti.
Toisilla planeetoilla voi olla älykästäkin elämää mutta se ei muistuta meitä ja he eivät ole vielä ainakaan tulleet tänne:).
Joskus näiden kaikkeuksien rajat voivat hämärtyä ja meidän kaikkeudessa voidaan tavata sellaista mitä sinne ei kuulu mm. Isojalka.
Huom. ennen kuin te epäuskovaisette haukutte minua hulluksi, minulla on terveen paperit vuodelta 2008:D
Avaruusoliot eivät ole toiselta planeetalta
12
66
Vastaukset
- kvantti-antti
viisaus löytyy vaan suomi24 -sätistä, tä?
Aatellu laittaa pystyyn jotain uutta yhdistystä... tai jotain? Vois tulla rahastonhoitajaks, k? Ai niin ne uudet nettisivutkiin... hoitaa ne, ilman muuta. Tä? - Dimensions
https://www.youtube.com/watch?v=wn2BQD744N8
Mytologiset hahmot. Muoto puoliksi ihmisen, puoliksi eläimen, kuten useissa shamanistisissa kokemuksissa (vrt myös eri uskontojen hybridiset jumalhahmot). Tällaiset hahmot ”alien”-kokemusten alussa ovat myös John Mackin tutkimuksessa havaittu yleinen piirre.
Sieppaukset. Keijut ja haltiat tunnettiin tavastaan siepata ihmisiä maailmaansa. Siepatut saattoivat olla pitkiä aikoja näissä maailmoissa, ja heillä oli jopa jälkeläisiä niissä (vrt. hybridilapset aliensieppauksissa). Aineisto tarinoissa samanlaista kuin Mackin tutkimuksissa.
"Jaakobin painit". Koko yön kestävät kamppailut tuntemattoman miehen kanssa, joka usein päättyy vasta aamunkoitteessa "voittamiseen antautumalla". Kokemuksellisesti usein kuten Mackin tutkimusten aineistoissa: aluksi negatiivisena koettu kokemus voi kääntyä positiiviseksi ja jopa autuaalliseksi antautumisen myötä.
Abduktiotarinoiden piirteet samanlaisia kuin aikaisempina vuosisatoina ja -tuhansina. Ilmiöt tulkitaan nykyaikana ulkoavaruuden asukkaiden toimenpiteiksi. Selitys voisi olla kontaktit henkimaailmaan tai toisiin ulottuvuuksiin riippuen siitä, mitä nimeä näistä tahtoo käyttää.
John E. Mack: https://en.wikipedia.org/wiki/John_E._Mack#Alien_abduction_phenomenon - wertp
Humadoidit ovat demoneita langenneita enkeleitä.
- fhfghgfhf
>>Humadoidit ovat demoneita langenneita enkeleitä<<
Tuollainen väite kyllä vaatisi jo jotain perustelujakin. Totuutta ja todellisuutta voi tietysti yrittää paeta erilaisin väitelauseinkin, kuten esimerkiksi tuo yllä esittämäsi, tai "korkeampia voimia ei ole", "kuoleman jälkeistä elämää ei ole" tms, mutta silti objektiivinen totuus on se mikä se on...ja siihen kaikkien oikeamielisten ihmisten tuilsi pyrkiä.
Perustelemattomia ja totuuden vastaisia väitteitä, totuuden suoranaista pakoilua, tosiasioiden kiistämistä ja vastuun pakoilua valitettavasti esiintyy yhä runsaasti. - thatsit
>>Humadoidit ovat demoneita langenneita enkeleitä<<
Tää väki on juuri näitä, jotka elävät vielä sitä aikaa, jossa Maa oli kaiken keskus. Langenneet enkelit, demonit asustavat siellä hämyisissä kirkkolahkojen takahuoneissa missä pikku pojilta ja tytöiltä viedään viattomuus.
- hellakoukku67
On aika selvää että elo- ja olomuodot Universumissa on äärimmäisen monimuotoista. Tuskin kenenkään mielikuvitus edes riittää sitä päättelemään. Omalta palloltakin löytyy uusia lajeja päivittäin. Henkimaailma on sitten se puoli josta tiedetään vieläkin vähemmän mutta todisteet sen olemassaolosta ja senkin monipuolisuudesta ovat vääjäämätömät.
Suurimmat asiat ovat auki ja ihminen polttelee edelleen bensaa automobiilien sylintereissä matkalla töihin margariinitehtaalle. Materialistiset prioriteetit tekevät ihmiskunnasta sokeita.- dfgdgdf
"Sokeus" johtuu suurelta osin myös aivan tietoisesta tosiasioiden torjumisesta ja kieltämisestä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka oudot taivaalliset äänet, joista myös media on kertonut näkyvästikin. Kuinka moni tuosta aiheesta keskustelee ja pohtii äänien alkuperää rehellisesti ja avoimesti? Aika harva, sen sijaan näiden äänien ja tuon ilmiön olemassaolon kieltäjiä ja harhaanjohtajia (puhutaan esim. Haarpista, mannerlaatojen liikkeistä tms) on runsaasti, vaikka äänet kiistatta ovat todellinen ilmiö ja niillä on jokin selvä aiheuttaja taivaalla. Äänet ovat osa muutosprosessia, johon sisältyy myös ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuuden muutos. Vähitellen tietoisuus muuttuu ja opimme, että vaikeitakaan asioita ei tulisi aina torjua ja kieltää, vaan pikemminkin yrittää joskus myös ymmärtää ja hyväksyä. Tässä tapauksessahan kyse mitä ilmeisimmin on nyt kyse siitä kauan odotetusta ensikontaktista...tai vaihtoehtoisesti Taivaan/ Jumalan merkeistä, joilla viestitetään ihmiskunnalle jotain muuta tärkeää.
- dfgdfgdh
dfgdgdf kirjoitti:
"Sokeus" johtuu suurelta osin myös aivan tietoisesta tosiasioiden torjumisesta ja kieltämisestä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka oudot taivaalliset äänet, joista myös media on kertonut näkyvästikin. Kuinka moni tuosta aiheesta keskustelee ja pohtii äänien alkuperää rehellisesti ja avoimesti? Aika harva, sen sijaan näiden äänien ja tuon ilmiön olemassaolon kieltäjiä ja harhaanjohtajia (puhutaan esim. Haarpista, mannerlaatojen liikkeistä tms) on runsaasti, vaikka äänet kiistatta ovat todellinen ilmiö ja niillä on jokin selvä aiheuttaja taivaalla. Äänet ovat osa muutosprosessia, johon sisältyy myös ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuuden muutos. Vähitellen tietoisuus muuttuu ja opimme, että vaikeitakaan asioita ei tulisi aina torjua ja kieltää, vaan pikemminkin yrittää joskus myös ymmärtää ja hyväksyä. Tässä tapauksessahan kyse mitä ilmeisimmin on nyt kyse siitä kauan odotetusta ensikontaktista...tai vaihtoehtoisesti Taivaan/ Jumalan merkeistä, joilla viestitetään ihmiskunnalle jotain muuta tärkeää.
Oikeamielisen ja todellisen ihmisyyden ydin on monien viisaiden mielestä siinä, että ihminen kykenee kunnioittamaan aitoja tosiasioita, objektiivista totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Jos mieli ei ole totuudelle avoin, niin uskonnollisuudestakin saattaa tulla ulkokohtaista ja tekopyhää ja oman maailmankuvan rajoja varjellaan esimerkiksi leimaamalla ja kieltämällä. Eiväthän esimerkiksi ufot uhkaa kenenkään aidosti hengellisen ihmisen maailmankuvaa tai hänen etujansakaan. Pikemminkin päinvastoin. Kun ymmärrämme taivasufojen olemassaolon, niin voimme ymmärtää myös taivasmaailmojen konkreettisuuden. Taivasmaailmat ovat todellisia Valon maailmoja korkeammassa ulottuvuudessa, mutta kuitenkin tietyssä paikassa aika-avaruudessa...ja niistäkin maailmoista on mahdollista materialisoitua tähän maailmaan ja tälle tuntemallemme tasolle, kuten esimerkiksi Enkeleitä nähneet hyvin tietävät.
- hh4jj
http://spherebeingalliance.com/
On olemassa maaperäsiä eli täältä ponnistaneita avaruusliittoumia aluksineen , mutta toki ne ovat vain pisara meressä verrattuna muualta peräisin oleviin lentolaitteisiin , nyt on karanteeni voimassa eli ulkoa ei pääse aurinkokuntaan ja täältä ei pääse pois eli pakenemaan.- Kätkettyä-symboliikkaako
Minä olen ajatellut tuon "eristetty planeetta, jolla pidetään vain elämälle välttämättömät virtapiirit toiminnassa"-ajatuksen jonkinlaisena symbolina itsekkääseen materialismiin uppoutuneesta ihmisestä. Yhteyksiä materian ulkopuolelle ei ole, muita kuin ne, jotka pitävät organismin elossa.
- Orankutanki
Minäkin olen sitä mieltä, että apinoita on vain maapallolla.
- timeIsMonney.tä
vois copy&pastaa wikistä, ja laittaa muutaman linkin tosta kvanttihärdellistä tänne vaikka heti, mutta en, koska tiiä, ettette tajuu sitää paskaakaan... menis hukkaan, sekin aika.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743