Edellisessä ketjussa puhuttiin vastapäin kulkemisesta ja ihmissudeksi muuttumisesta. Ensinäkin kaikki mitä tehdään vastapäivään on pahaa.älä ikinä edes leikilläsi lähde siihen mukaan!toiseksikin ihmissudeksi muuttuminen olisi kirous . Kaikki paha mitä tekee palaa takaisin 3 kertaisena. On ainakin ennen uskottu, että toisilla on kykyjä vaihtaa muotoa, mutta en tiedä tarkemmin en vielä ole niin vahva noita. Minulla ei ole tietoa suvustani, kaikki ovat kuolleet tai sellaisia joiden kanssa ei asiasta voi puhua. Itse jo lapsuudesta olen tiedostanut kykyni , mutta halunnut sulkea ne pois ja yhä sama asia. On tapahtunut outoja asioita ja avauduin niistä miehelleni . Hän sanoi ettei halua noitaa vaimoksi kunnes ymmärsi etten voi tälle mitään. Silti pelottaa ja käytän voimiani vaan hyvään. Olkaa varovaisia mitä toivotte .
Noituudesta
6
65
Vastaukset
- Hei124
Noituus ottaa riivaajia sisään.
Pääasiassa joka kerta kun ihminen tekee syntiä häneen tulee sisään demoni. Demoni syö ihmisen sisältä osittain elävältä ja aiheuttaa monia sairauksia. Mutta Kristuksen nimessä demoneita karkoitetaan lopullisesti pois, vain usko Kristukseen pelastaa- Turvassa
Ihminen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, ei demonilla ole häneen mitään valtaa, koska hän on Jeesuksen oma.
- suomenuskoinen_pakana
Kristittyjen mustavalkoinen ja vihollisia vilisevä mentaliteetti on tappanut luovuuden, minuuden kuuntelun ja itseen luottamisen, veljeyden ja sisaruuden, halun suojella ja tehdä hyvää yhteisen tasapainon ylläpitämiseksi, kyvyn nähdä kokonaiskuva itsekkäiden osasten sijaan.
Joten olkaa hyvät ja palatkaa takaisin omille palstoillenne. Löydämme kyllä teidän palstoillenne jos haluamme kuulla näkemyksiänne.
- Lauvi
Ei pidä paikkaansa että kaikki mitä tehdään vastapäivään olisi "pahaa". Esimerkiksi, joissain traditioissa kehä piirretään vastapäivään siitä syystä että koska se silloin kulkee eri suuntaan kuin aurinko niiden välille "tulee kitkaa" ja se saa kehän "pyörimään" ja nostattamaan voimaa. Kuten esim kellon sisuksissa olevat osat. Sillä ei ole mitään tekemistä "pahan" kanssa. Kannattaa otta laajemmin selville, tutkia monia eri traditioita ja kansanuskoja, silloin saa selkeämmän kuvan myös sitä mihin itse uskoo ja miksi itse tekee asiat niinkuin tekee.
- Kiinnostuneet_tytöt
Juliastorm olen itsekkin kiinnostunut taikuudesta mutta en oikein omista taitoja eli pystyykö tavallinen tyttö taikoa? haluaisin oppia valkoistamagiaa ja ehkä vähän muutakin ja onko olemassa jotain vanhoja/ kuolleita noitia jonka kanssa pystyisi puhua tai kysyä neuvoa kiitos ❤️❤️❤️❤️
- www.joyofsatan.org
Taikuus on pelkkää energian keskittämistä toivotun lopputuloksen esiintuomiseksi. Kyseessä on mielenvoima jota kuka tahansa pystyy käyttämään. Tehokkuus määräytyy mm. edellisissä elämissä olleiden voimien ja henkisen kehityksen perusteella sekä auranvahvuudesta johon voi vaikuttaa erityisillä voimameditaatioilla.
Tässä on ohjeita liittyen taikuuteen, ja voimameditaatiotekniikoita:
http://www.angelfire.com/empire/serpentis666/Satanic_Magick.html
http://www.angelfire.com/empire/serpentis666/Satanic_Meditation.html
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709