Olenko menettänyt mahdollisuudet poikaan?

VAROITUS: hyvin pitkä teksti, lukekaa jos jaksatte. Ei sisällä lyhyttä tiivistelmää


Siis olen ollut ihastunut yhteen poikaan jo 4 vuotta. N.3 kuukautta sitten aloimme juttelemaan ja tutustuimme paremmin. Sitten viikko ennen kesä lomaa tämä poika alkoi vihjailemaan että haluaisi olla enemmän kuin kavereita. Sen jälkeen kun kesä loma alkoi juttelimme wapissa aika paljon. Sitten tuli pieni tauko ja pari viikkoa sitten, kun olin kaverilla yötä, poika kysyi minulta viestillä: "tykkäs sä must vielki? ;)" vastasin siihen myöntävästi, ja poika kysyi että miksi tykkään hänestä. Kaveriani alkoi ärsuttämään kun juttelin tälle pojalle enkä kuunnellut häntä, joten laitoin puhelimen sivuun. Kun pääsin kotiin poika oli jatkanut kyselyä ja, meinasin vastata hänelle. Yhtäkkiä en jaksanutkaan ja päätin vastata huomenna. Seuraavana päivänä olin unohtanut sen jutun(???!). Illalla sitten poika lähetti minulle viestin:"voisiks sä vastata mulle :/" yhtäkkiä en uskaltanut vastata hänelle, koska pelkäsin että vastaan liian myöhään hänelle. Joten menin nukkumaan. Kului 3 päivää kunnes poika lähetti minulle taas viestin:"sano ny jotan." En vieläkään vastannut mitään. (???!!!?????!???) Nykyään minulla ei enää ole wappia (poistin sen vahingossa (?) Enkä saanut takaisin.) N. 3 viikon päästä alkaa koulu, ja minua pelottaa pojan reaktio kun hän näkee minut. Pelkään että hän on vihainen minulle (en ymmärrä miksi pelkään sitä) ja pelkään että hän ei enää halua puhua kanssani. Tiedän että saatan pelätä turhaan, mutta neuvot ois kivoja. Eli kertokaa jos teillä on kokemuksia, tai teillä on neuvoja.
26135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Miks pelkäät vastata sille??!! Laita sille nyt jotai enne ku koulu alkaa mä poikana odottaisin sun viestiä ja jos sitä ei tulis luulisin et sanoin jotain väärin tai mussa olis jotain ongelmaa... Älä tee siitä numeroo vaa käy vaikka kotiovella pyytää se juttelee tai jotai

Äänestä
  • Tai jos pojalla on paljon tyttöystävii niin olet varmaan menettäny mahdollisuutesi mut jos se on sinkku ni et varmasti. Mä en ainakaa jättäis mukavaa tyttöä vain sen takia että hän unohtaa vastata tms. Nimimerkillä AinaSinkku

    Äänestä

  • Btw minkä ikäne oot?

    Äänestä

  • Meillä on aika paljo väli matkaa, joten en oikein saa kyytiä mistään ja mulla ei ole edes pyörää:/

    Äänestä

  • Ja pojalla ei ole tyttöystävää tällä hetkellä.

    Äänestä

  • UPDATE_11315416 kirjoitti:

    Ja pojalla ei ole tyttöystävää tällä hetkellä.

    Yritä tekaista joku tarina että oot ollu vaikka tätisi luona ja siellä netti ei toimi, tai sitten että sun puhelin on menny paskaksi.

    Äänestä

  • Minulla ei harmi vain ole tätejä, mutta kyllähän setäkin kelpaisi siihen tarinaan:). Ja minulla on muutenkin puhelimessa ympäri vuorokautinen netti:). Nyt minulla ei kyllä olekkaan ehkä kaikki inkkarit kanootissa, koska aloin kuvittelemaan tuota että huijaan poikaa ja poika alkaa vihaamaan minua, koska arvaa että huijasin O.O ei yhtään vilkas mielikuvitus ei.

    Äänestä

  • Mitävittuanyttaas kirjoitti:

    Tai jos pojalla on paljon tyttöystävii niin olet varmaan menettäny mahdollisuutesi mut jos se on sinkku ni et varmasti. Mä en ainakaa jättäis mukavaa tyttöä vain sen takia että hän unohtaa vastata tms. Nimimerkillä AinaSinkku

    :DDD "Tai jos pojalla on paljon tyttöystävii niin olet varmaan menettäny mahdollisuutesi" :----D onko teiän ikäsillä yleensä sit useampiki "tyttöystävä"?

    Äänestä

  • Ei ole useampaa tyttöystävää, mutta tämä poika on kyllä aika haluttu. Varmaan kaikki meidän luokan tytöt haluaisivat olla pojan tyttöystäviä. Varsinkin yksi, joka suhtautuu _hyvin_ negatiivisesti siihen että poika tykkääkin minusta.(tai on tykännyt. Mutta ei taida tykätä enää.)

    Äänestä

Soita sille ihmeessä! Ei sun tartte pelätä mitään. Tsemppiä, pidän peukkuja sulle :)

Äänestä

toi on tyhmintä melkein mitä tyttö voi pojalle tossa vaiheessa tehdä

Äänestä

Laita sille tekstiviesti.

Äänestä

Lähetä tekstiviesti jissa sanot että olit kaveris luona ja et voinu vastata ja sit poistit wapin etkö saanu sitä takas. Sen jälkeen laita että sä tykkäät siit vielki ja toivot ettei se oo suuttunu sulle! :) kyll se siitä lämpenee

Äänestä

Miten et muka saa wappia takas?

Äänestä
  • Samaa mietin itekkin

    Äänestä

  • En tiedä mistä johtuu, mutta aina kun koitan ladata niin ilmoitetaan että laitteessa ei ole tarpeeksi tilaa:/. Olen poistanut kaikki sovellukset,kuvat ja musiikki tiedostot jotka voidaan poistaa.

    Äänestä

  • UPDATE_11315416 kirjoitti:

    En tiedä mistä johtuu, mutta aina kun koitan ladata niin ilmoitetaan että laitteessa ei ole tarpeeksi tilaa:/. Olen poistanut kaikki sovellukset,kuvat ja musiikki tiedostot jotka voidaan poistaa.

    Jos sulla on android puhelin, niin mene asetuksiin ja etsi tallennustila ja katso kuinka paljon on käytettävissä tilaa. Sieltä näkee myös, että mitkä jutut vie tilaa.

    Äänestä

  • Poista ihmeessä kaikki turhat ylimääräiset viestit, ne vie yllättävän paljon tilaa

    Äänestä

  • Sain viimein wapin takas:D :)

    Äänestä

Älä laita pelkkää tekstarii vaan näytä pojalle et oikeesti välität siitä.
Tsemppiä :)

Äänestä
  • Miten minä näytän hänelle että välitän hänestä? Ja olen muutenkin niiin ujo, että ihmettelen miten edes tutustuin häneen. Joten en uskaltaisi lähettää edes tekstaria. :/ En itsekkään ymmärrä oikein mitä pelkään, mutta pelkään silti jotain. Jotain mikä aiheuttaa sen etten uskalla lähettää pojalle edes tekstaria:/ saati sitten soittaa hänelle.

    Äänestä

  • jos tykkäät pojan klopista ;) niin nyt teet sillee että lähetät pahoitteluviestin sille etkä pähkäile mitää totuuden kiertotemppuja... sitte siltä tulee myönteinen tai negatiivinen vastaus tai sitte ei viestiä tule ollenkaa... oot sekoillu jo sen verran viestis perusteella että sulla ei ole tässä vaiheessa enää hävittävää, näette kuitenki viimeistään koulussa.

    Äänestä

Sano sille vaa suoraa miten asia meni

Äänestä

Laita sille alastonkuva itsestäsi varmaan tykkää! :) T. Timppa 17 V

Äänestä

Ketään ei varmaan enää kiinnosta tämä juttu mutta... Tämä poika lämpeni mulle ja alettiin seukkaan pari viikkoo sitten, mutta siitä ei sitten tullu mitään ja se poika jätti mut tänään tekstiviestil. :'( se laitto vaan et meidän suhde ei tuu onnistuu ja et pitää kattoo mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :(((
T:ap

Äänestä
  • Sitten kannattaa vissiin päästä asian yli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ninja_Tyttö kirjoitti:

VAROITUS: hyvin pitkä teksti, lukekaa jos jaksatte. Ei sisällä lyhyttä tiivistelmää


Siis olen ollut ihastunut yhteen poikaan jo 4 vuotta. N.3 kuukautta sitten aloimme juttelemaan ja tutustuimme paremmin. Sitten viikko ennen kesä lomaa tämä poika alkoi vihjailemaan että haluaisi olla enemmän kuin kavereita. Sen jälkeen kun kesä loma alkoi juttelimme wapissa aika paljon. Sitten tuli pieni tauko ja pari viikkoa sitten, kun olin kaverilla yötä, poika kysyi minulta viestillä: "tykkäs sä must vielki? ;)" vastasin siihen myöntävästi, ja poika kysyi että miksi tykkään hänestä. Kaveriani alkoi ärsuttämään kun juttelin tälle pojalle enkä kuunnellut häntä, joten laitoin puhelimen sivuun. Kun pääsin kotiin poika oli jatkanut kyselyä ja, meinasin vastata hänelle. Yhtäkkiä en jaksanutkaan ja päätin vastata huomenna. Seuraavana päivänä olin unohtanut sen jutun(???!). Illalla sitten poika lähetti minulle viestin:"voisiks sä vastata mulle :/" yhtäkkiä en uskaltanut vastata hänelle, koska pelkäsin että vastaan liian myöhään hänelle. Joten menin nukkumaan. Kului 3 päivää kunnes poika lähetti minulle taas viestin:"sano ny jotan." En vieläkään vastannut mitään. (???!!!?????!???) Nykyään minulla ei enää ole wappia (poistin sen vahingossa (?) Enkä saanut takaisin.) N. 3 viikon päästä alkaa koulu, ja minua pelottaa pojan reaktio kun hän näkee minut. Pelkään että hän on vihainen minulle (en ymmärrä miksi pelkään sitä) ja pelkään että hän ei enää halua puhua kanssani. Tiedän että saatan pelätä turhaan, mutta neuvot ois kivoja. Eli kertokaa jos teillä on kokemuksia, tai teillä on neuvoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu