Eräässä kaupassa pitkästä aikaa käydessäni hämmästyin paria seikkaa. Pullonpalautuksen jälkeen piti pestä kädet, vaan ei onnistu oli saippua loppu kuten puoli vuotta sitten myöskin. Sitten piti hakea 2 tarjoustavaraa, vaan ei onnistu kun molemmat loppu vaikka vasta klo 14 eikä tietenkään mitään vastaavaa tilalle. Lähtiessäni tyhjin käsin huomasin poistuessani että aulan ikkunoissa roikkui jouluvalot kuten puoli vuotta aiemminkin. Hienoa!
Kaupan taso
5
<50
Vastaukset
- AstujaOG
Lisäyksenä edelliseen vielä toteamus että Jouluvalot eivät tällä kertaa palaneet.
- Näin-on-marjat
Käy useammin siellä kaupassa niin sitten heillä on ehkä varaa pesuaineeseen ja hankkimaan enemmän tarjoustuotteita. Ei ole hyvä juttu, jos ainoastaan käy todella harvoin ja silloinkin palauttamassa pulloja ja ostamassa erikoistarjouksia. Jouluvalojen ripustuspuuhat vaatii työpanosta eli maksaa. Olisitko kenties halunnut jouluvalojen palavan?
- AstujaOG
Ehei, kyllä minä nyt harvennan käymistäni siellä entisestään. Jos em. kaupan pyörittäminen sujuvasti on kiinni minun rahallisesta panoksestani, niin siinä on jo kuppien nurin meneminen silloin enää pienen ajan kysymys. Kaupan pitää olla kunnossa ja tavaraa hyllyissä jo ennen kuin sinne joku sisään astuu eikä suinkaan sitten joskus (jos silloinkaan) kun asiakkaat ovat jo vaihtaneet maisemaa. Sitä paitsi: löisin vaikka vetoa että vaikka lahjoittaisin heille sitä käsisaippuaa niin ei siellä kukaan viitsisi laittaa sitä annostelijaan. Kaikesta haisee hällä väliä-meininki. Mutta jos sinä olet tyytyväinen niin mikäs siinä. Ei se minua haittaa vaikka hakisit ostoksesi sikolätistä muihin verrattuna selvästi kalliimmalla. Sen ei myöskään pitäisi sinua haitata jos kerron oman mielipiteeni ja pari rehellistä yksityiskohtaa joista voi päätellä että em. kaupassa ei haluta panostaa asiakastyytyväisyyteen vähimmässäkään määrin.
- 10xviikossa_ohiajava
"roikkui jouluvalot"
...........kirjoitat jouluvaloista.
ne ovat juhlavalot, itekin asensin uudet juhlavalot pari vuotta takaperin kesällä uudet kirkkaus-säädettävät led valot.
(varmaan kirjoitit siitä kaupasta jossa tarjotaan lapsille mätiä banaaneja, me emme ole siellä käyneet oikeastaan koskan enäää, sen banaanitarjouksen takia)
sieltä myös tarjoukset loppuvat heti aamusta, vaikka on usean päivän tarjous.
viimeksi kävin, kun oli tarjouksessa mansikoita, oli 5 laatikkoa kylmätiskissä. menein vielä illallakin, kun aina ohi ajelen, ei ollut tullut uusia, samat 5- laatikkoa kylmätiskissä.
Ja vielä sillä on varmaan roikkui jouluvalot mustat ja sekavat mainoslehtiset, me emme ainakaan niistä saa mitään selvää. - Vesivanhin
Että oikein saippuaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17213225
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1575481Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454880Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392818Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282012Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1161751Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3691671Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1111556Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371495