On naurettavaa asettaa vastakkain John Lennon ja Elvis. He ovat samalla puolella. Molemmat ovat rock and roll. Tämä yksi sankari, joka täällä kirjoittelee tyhmyyksiä, on myös puhunut Little Richardia yms. vastaan ja ylistää vain Elvistä. Siitä voi päätellä, että kyseessä ei ole rockin ystävä eikä ennen kaikkea musikaalinen ihminen. Elvis on sinulle jokin pakkomielle, eikä niinkään musiikillisesti. Tyylikäs rock and roll -jätkähän se oli.
Sinulla ei ole kuitenkaan mitään syytä haukkua Lennonia tai Beatlesia. Miksi haukut? Jos olet musiikki-ihminen, tiedät Lennonin olleen hyvin todennäköisesti suurin säveltäjä kautta aikojen. Tuottoisa, monipuolinen ja ennen kaikkea melodiantajuinen. Outoja sävellyksiä, mutta silti niin loogisia ja luontevia. Hänelle oudot skaalat olivat luontevia. Lisäksi tiedät, että Lennonilla oli laajempi ääniala kuin Elviksellä ja parempi harmoniantaju, joka ilmeni syvinä kakkosääninä ja taustalauluina Beatlesin lauluissa. Lisäksi tiedät, että John oli monipuolinen laulaja. Miljoonia eri laulutekniikoita ja -sävyjä. Siinäkin suhteessa valovuosia Elvistä edellä. Tiedät siis kaiken tämän - JOS olet musikaalinen ihminen.
Kaiken kaikkeaan musiikillisesti Elvis ei ollut merkittävä mies tai ilmiö. Muuten kyllä. Kulttuurihistoriallisesti ja populäärihahmona. Kukaan 50-luvun rock and roll -artisti ei yksinkertaisesti voinut olla kovin suuri musiikillisesti. Tavattoman yksinkertaistahan puhdas r&r-musiikki tietysti on. (Ja siinä ei todellakaan ole mitään pahaa sinällään.)
Beatles on myynyt enemmän levyjä, kuin mikään muu artisti. Ainakin jos on Guinnessin ennätyskirjaa ja kaikkia muita kohtaamiani lähteitä uskominen. Vaikka ottaisi mitkä kokoelmat sun muut mukaan. Silti. Ja millä muulla sinä mittaisit suosion kuin levymyynnillä? Joten Beatlesia on pakko sanoa suosituimmaksi artistiksi. Et voi tosissasi väittää, että maailmasta löytyy paikka, jossa tiedetään Elvis muttei Beatlesia.
Mutta siis todellakin: on täysin järjetöntä laittaa Lennon ja Elvis vastakkain. Kaksi rockin suurinta miestä. Kumpikin on esittänyt toisen lauluja. Et selvästikään ole kovin tietoinen John Lennonin ja Elviksen välisestä historiasta. Juuri John oli Beatlesistä suurin Elvis-fani. Tiedät itsekin puhuvasi täyttä palturia Elviksen ja Beatlesin tapaamisesta. Mitään erimielisyyksiä tai kahakkaa ei ollut. Elvis soitti Fenderin bassoa tv:tä katsellen ja pelasi Ringon kanssa jalkapalloa. Oli vuosi -65 ja Lennonilla ei ollut mitään syytä jutella Elviksen kanssa politiikasta. Vasta Elviksen kuoltua John sanoi ensimmäiset negatiiviset sanansa Elviksestä julkisuudessa: "Elvis kuoli jo mentyään armeijaan."
Sitä paitsi: jos tappelu olisi syntynyt, olisi John ollut tod.näk. voittaja, oli nimittäin aikamoinen huligaani ja tappelupukari Liverpoolin kaduilla ;)
Sinulla ei ole kuitenkaan mitään syytä haukkua Lennonia tai Beatlesia. Miksi haukut? Jos olet musiikki-ihminen, tiedät Lennonin olleen hyvin todennäköisesti suurin säveltäjä kautta aikojen. Tuottoisa, monipuolinen ja ennen kaikkea melodiantajuinen. Outoja sävellyksiä, mutta silti niin loogisia ja luontevia. Hänelle oudot skaalat olivat luontevia. Lisäksi tiedät, että Lennonilla oli laajempi ääniala kuin Elviksellä ja parempi harmoniantaju, joka ilmeni syvinä kakkosääninä ja taustalauluina Beatlesin lauluissa. Lisäksi tiedät, että John oli monipuolinen laulaja. Miljoonia eri laulutekniikoita ja -sävyjä. Siinäkin suhteessa valovuosia Elvistä edellä. Tiedät siis kaiken tämän - JOS olet musikaalinen ihminen.
Kaiken kaikkeaan musiikillisesti Elvis ei ollut merkittävä mies tai ilmiö. Muuten kyllä. Kulttuurihistoriallisesti ja populäärihahmona. Kukaan 50-luvun rock and roll -artisti ei yksinkertaisesti voinut olla kovin suuri musiikillisesti. Tavattoman yksinkertaistahan puhdas r&r-musiikki tietysti on. (Ja siinä ei todellakaan ole mitään pahaa sinällään.)
Beatles on myynyt enemmän levyjä, kuin mikään muu artisti. Ainakin jos on Guinnessin ennätyskirjaa ja kaikkia muita kohtaamiani lähteitä uskominen. Vaikka ottaisi mitkä kokoelmat sun muut mukaan. Silti. Ja millä muulla sinä mittaisit suosion kuin levymyynnillä? Joten Beatlesia on pakko sanoa suosituimmaksi artistiksi. Et voi tosissasi väittää, että maailmasta löytyy paikka, jossa tiedetään Elvis muttei Beatlesia.
Mutta siis todellakin: on täysin järjetöntä laittaa Lennon ja Elvis vastakkain. Kaksi rockin suurinta miestä. Kumpikin on esittänyt toisen lauluja. Et selvästikään ole kovin tietoinen John Lennonin ja Elviksen välisestä historiasta. Juuri John oli Beatlesistä suurin Elvis-fani. Tiedät itsekin puhuvasi täyttä palturia Elviksen ja Beatlesin tapaamisesta. Mitään erimielisyyksiä tai kahakkaa ei ollut. Elvis soitti Fenderin bassoa tv:tä katsellen ja pelasi Ringon kanssa jalkapalloa. Oli vuosi -65 ja Lennonilla ei ollut mitään syytä jutella Elviksen kanssa politiikasta. Vasta Elviksen kuoltua John sanoi ensimmäiset negatiiviset sanansa Elviksestä julkisuudessa: "Elvis kuoli jo mentyään armeijaan."
Sitä paitsi: jos tappelu olisi syntynyt, olisi John ollut tod.näk. voittaja, oli nimittäin aikamoinen huligaani ja tappelupukari Liverpoolin kaduilla ;)
Vastaukset 17
Vanhimmat
-suurin säveltäjä kautta aikojen? Jos puhutaan vain rock'n'rollista asiasta voi keskustella, muuten ei koska väite on mieletön. Ja toisekseen, Beatlesien sävellyksistä parhaat ovat Paulin tekemiä.
Rock'n'roll tarkoittaa 50-luvulla syntynyttä 3 soinnun "kovaa bluesia". John Lennon ei sellaista musiikkiia kovin paljon säveltänyt, muutaman biisin, joiden melodiat kyllä lyövät minkä tahansa muun rock'n'roll -biisin ollen sata kertaa monimutkaisempia ja silti toimivia. Tällaisia ovat mm. I'll Cry Instead, I Feel Finen säkeistö, You Can't Do Thatin säkeistö.
Tiedän, että joillekin on kovin vaikea verrata pop-säveltäjää klassisiin ja kaikki (varsinkin tietämättömät) ajattelevat heti naiivisti, että "eihän mozartia parempaa voi ollakaan..." John Lennonia on aina verrattu klassisen musiikin säveltäjiin, kenties useiten Schubertiin ja Gustav Mahleriin. John Lennonin musiikkiia tutkitaan ja analysoidaan uskomattoman paljon yliopistoissa ja maailmalta löytyy iso liuta tutkijoita(mm. Alan W. Pollack), jotka ovat omistautuneet vain ja ainoastaan Lennonin sävellyksien tutkimiseen. Tämä kaikki alkoi (ihan aluksi melko piilossa) jo -64, kun Jenkeissä julkaistiin levy Meet the Beatles, jonka kappaleista Not a Second Time ja This Boy musiikkikriitikko William Mann löysi mm. "pandiatonisten klustereiden ketjuja" ja "ailolilaisia kadensseja" ja vertasi Not a Second Timea Mahlerin Song of the Earthiin. Tähän John totesi, ettei ymmärrä mitä helvettiä niillä tarkoitetaan ja että onko aiolilainen kadenssi jokin eksoottinen lintu.
Paulin sävellykset eivät ikinä kovin paljon ole tutkijoiden mielenkiintoa saaneet. Toki nekin ovat hienoja, usein hieman kaupallisempia kuin Johnin ja siksi ne on helpompi joskus ei-niin-musikaalisen sulattaa.
Jos todella on tutustunut Beatlesin musiikkiin, ymmärtää Johnin sävellysten suuruudeen. Kuinka omituinen on Strawberry Fields Foreverin säkeistön melodia ja silti se vaan toimii! Ja ettäs kehtaakin Norwegian Woodin melodia mennä niin kuin se menee! Kuulostaa heti päivänselvältä, kun sen kuulee ja siksi se jää heti ensimmäisellä kuuntelukerralla mieleen, mutta kukaan muu ei silti pysty tekemään sellaista ja kun sitä tarkastelee, huomaa sen olevan erittäin monimutkainen ja epälooginen. Johnun melodiat ovat aina epäloogisia ja loogisia samaan aikaan. Monimutkaisia mutta ymmärrettäviä. Edes klassisista säveltäjistä et löydä yhtä melodista säveltäjää, pop-säveltäjistä puhumattakaan. Ja milläs muulla sitä säveltäjänkykyä voi mitata kuin melodisuudella ja melodioiden toimivuudella?
Tässä vielä lainaus William Mannin arvostelusta ja linkki eräälle analyysisivulle:
"This Boy", which figures prominently in Beatle programmes, is expressively unusual for its lugubrious music, but harmonically it is one of their most intriguing, with its chains of pan-diatonic clusters, and the sentiment is acceptable because voiced cleanly and crisply. But harmonic interest is typical of their quicker songs too, and one gets the impression that they think simultaneously of harmony and melody, so firmly are the major tonic sevenths and ninths built into their tunes, and the flat submediant key switches, so natural is the Aeolian cadence at the end of "Not a Second Time" (the chord progression which ends Mahler's "Song of the Earth")."
http://www.icce.rug.nl/~soundscapes/VOLUME01/A_Beatles_Odyssey.html
se on nyt ihan mielipide ketä on parempi säveltäjä.
Taas täytyy olla eri mieltä. En ole syvällisesti perehtynyt mihinkään musiikkiin, soitan tanssimusiikkia ja jazzia (ja rokkia mitä nyt tanssibändeissä soitetaan) mutta kuuntelen nykyään melkein pelkästään klassista musiikkia. Sitä en kiellä etteikö Lennon ollut nero mutta kyllä hänen sävellystyönsä on kuitenkin pikku näpertelyä verrattuna vaikkapa sinfonian tai oopperan säveltämiseen, niissä pitää pystyä hahmottamaan niin paljon suurempia kokonaisuuksia.
Ja mitä tulee melodisuuteen niin sen kokeminen on subjektiivista. Ihmiset yleensä ovat sitä mieltä ettei esim. sinfonioissa oikein ole melodioita mutta kyllä siellä vaan on. Syy miksei niitä kuule on se ettei meidän tavallisten tallaajien musikaalisuus yllä sille tasolle millä ne avautuvat. Sitten kun sellainen löytyy se lauletaan iskelmänä (Mozart 40/1, Brahms 3/3...). Mutta kuuntelepa vaikkapa Beethovenin 7:n sinfonian toista osaa, Schubertin 9:n toista, samoin 2:n toista osaa Dvorakin jousiserenaadia alusta, saman miehen 9:n sinfonian toista osaa...noin aluksi. Niissä on korviahiveleviä melodioita jotka lähestyvät tavallista ihmistä.
Lennon oli nerokas säveltäjä, musiikillisesti kouluttamaton mutta sai siitä huolimatta ihmeitä aikaan. Kuitenkin ne Beatleskappaleet jotka ovat suurimpia klassikoita (makuasia, myönnän) eli Yesterday ja Hey Jude ovat Paulin kappaleita. Ei ehkä yhtä nerokkaita kuin Johnin biisit mutta jospahan niiden nerokkuus onkin siinä yksinkertaisuudessa.
Minulle musiikin tekeminen on aina vahvempi argumentti kuin sen esittäminen, hyviä esittäjiä on pilvin pimein mutta todella hyvät musiikintekijät ovat harvassa. Huvittava seurata noiden hihhuleiden heilumista, joille on kauhistus että voi olla ihmisiä joille Elvis ei ole Jumala. Mutta eihän Elvis tehnyt mitään muuta kuin esitti toisten kappaleita, joskin vallankumouksellisella tavalla. Ei se silti tee Elviksestä Jumalaa, aivan yhtä vallankumouksellinen oli Beatles ja sen vallankumouksellisuus oli syvempää koska siinä oli alkutuotanto mukana.
Samaa mieltä muuten kanssasi, mutta Lennonin työ ei ollut pikku näpertelyä, vaikka mihin vertaisit. Vähintään yhtä hienoa kuin klassinen musiikki, vain eri tavalla. En ole klassiseen kovin tarkasti perehtynyt, mutta se on roskapuhetta, että olisi niin hienoja melodioita, ettei "meille tavallisille pulliaisille avaudu". Kuinka sinä voisit sen sitten tietää? Ja sen sanon, että jos ei minulle avaudu, niin ei sitten kellekään. Kuka tahansa voi soittaa mitä tahansa ja ylistää sitä sanoen ettei se vaan avaudu tyhmille.
Sulla on vähän liian tunnepitoinen suhde Lennonin musiikkiin että siitä voisi asiallisesti keskustella mutta yritetään. (Kyse ei kuitenkaan ole niin sairaalloisesta ilmiöstä kuin noiden elvishihhuleiden kohdalla, ei toki.) En halua rähistä enkä vähätellä Lennonin luomisvoimaa, eli tuo ’pikku näpertely’ oli ehkä liian provosoiva ilmaisu. On kuitenkin kaksi eri asiaa tehdä musiikkiteos joka kestää muutaman minuutin kuin sellainen jonka kesto on tunti tai puolitoista ja jota esittämään tarvitaan suuri joukko ihmisiä. En väitä etteikö Lennonilla olisi ollut luomisvoimaa tehdä suurempiakin teoksia kuin mitä teki mutta se olisi vaatinut mm. sen aiolilaisen kadenssin tuntemusta. Ei vakavasti otettavia pitkäkestoisia teoksia pysty tekemään jos ei tiedä mitä tekee. Homma ei pysy kasassa. Jos taas olet mieltä ettei koulutuksella ja teorian tuntemuksella ole musiikissa mitään merkitystä niin sitten asiasta on turha keskustella.
Toistan taas: en halua vähätellä Lennonin luomuksia mutta en toisaalta voi asialle mitään että minusta esim. mikä tahansa Wagnerin ooppera on teoksena suurempi saavutus kuin mikä tahansa Lennonin kappale. Vaikka itse asiassa kuuntelenkin mielummin Lennonia kuin Wagneria.
Mitä taas tulee tuohon melodian avautumisilmiöön niin se perustuu omakohtaiseen kokemukseen. Sain vuosia sitten kaverilta ulkomaantuliaisina Tsaikovskin kolmannen sinfonian ja kun sen kuuntelin niin ihmettelin miten tuollaista jaksaa kukaan kuunnella. Kuuntelin kuitenkin toisen ja kolmannen kerran, sama tulos. Kuuntelin lisää koska mieleen oli jäänyt jo pyörimään jotain joka piti mielenkiintoa hereillä. Pikku hiljaa teos alkoi avautua ja olin aivan innoissani kun huomasin millainen maailma oli ollut minulta piilossa tähän asti. Niin ei olisi käynyt jos en olisi jaksanut kuunnella alkua pitemmälle.
Siitä alkoi klassisen kuuntelu enkä jaksa nykyään juuri muuta kuunnella, ns. kevyt musiikki tuntuu liian kevyeltä. Soitan sitä kyllä edelleen, sitä kevyttä.
Kuinka minä sitten voin tietää ettei klassinen avaudu kaikille. No vaikkapa siitä että jokunen päivä sitten kun radiosta tuli Schumannin pianokonsertto jota minä jaksan kuunnella vaikka miten paljon niin työkaverit käskivät (taas) vaihtamaan kanavaa, ’ei tuollaista jaksa kukaan kuunnella.’ Ei sitä jaksakaan jos siitä ei saa mitään itselleen, jos se ei avaudu. Ja tämähän on hyvin yleinen ilmiö, eivät ihmiset viitsi kuunnella Ylen Radio Ykköstä, sieltä tulee kuitenkin sitä ’sinfoniaa’. Jopa monet soittokaverit jotka ovat kokemukseni mukaa hyvin musikaalisia.
Edelleen: en halua vähätellä Lennonin merkitystä, hän nosti rockmusiikin sävemateriaalin tasoa aivan uusiin ulottuvuuksiin tehden sillä saralla historiaa. Historiaa ovat tehneet monet mutkin, vaikkapa Jimi Hendrix ja minun suuri suosikkini Pink Floyd.
Ymmärrän ymmärrän, ja kyllä tästä voi keskustella. Tuo väite kuulostaa kyllä minusta vähän tekaistulta, että Lennon pystyi ilman musiikin teorian tuntemusta muutaman minuutin biiseihin, mutta tunnin pituisiin ei oli pystynyt. Missä menee raja ja miksi menee? Olihan Lennonillakin 8 minuutin pituisia biisejä. Eikö John olisi osannut tehdä seitsemää sen pituista ja liittää niitä yhteen? Esimerkiksi I Want You muistuttaa klassista musiikkia alati vaihtuvalta ja elävältä rakenteeltaan (, jota muuten usein pidetään amatöörimäisyytenä rock-musiikissa. Ja se taas todistaa tämän vastakkainasettelun, klassinen vs. Lennon, järjettömyyden). Olen takuuvarma, että Lennon olisi kyennyt minkä pituiseen biisiin vaan. Enkä usko, että monikaan klassisisen säveltäjistä tiesi mikä on aiolilainen kadenssi, tuskin sitä oli kaikkien mestareiden aikana vielä keksittykään. Ei säveltäessä tule tilannetta, että "laitanpa tuohon yhden aiolilaisen kadenssin". Siksi sitä ei tarvitse tietää. Vain sydämestä tulee todella toimiva musiikki, aiolilainen tulee jos on tullakseen.
Siksi kysyin melodian avautumisilmiöstä, kun sanoit, että "MEILLE tavallisille pulliaisille..." eli luit itsesikin samaan joukkoon. Heräsi siis kysymys, kuinka voit itse tietää.
Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat, mutta uskon sinun myös olevan väärässä. Oikeasti uskon, en vain puhu paskaa, niin kuin suurin osa täällä. Ja tämä edelleenkin on tyhmä vastakkainasettelu. Keep on rockin'! Ja rauhallista joulua.
Jep, mitä näistä asioista vääntämään. Pari huomiota vain. Tuo ajatus seitsemästä yhteen liitettävästä biisistä täytyy ottaa vitsinä. Eihän säveltäminen ole mitään irrallisten pätkien peräkkäin laittoa.
Aiolilaisen kadenssin tuntemisella taas tarkoitin yleistä musiikinteorian tuntemista. Kyllä ilman teoriatuntemusta tekee kappaleita joiden melodiakaari kestää minuutin pari, sitten vähän lyhempi B-osa ja taas A-osa mutta jos aletaan tehdä sellaista teosta jossa se yhtenäinen melodia on vaikka puolen tunnin mittainen niin ei se pysy kasassa jos ei teoria ole hallussa. Muuten kuin hyvällä tuurilla. Ja kyllä siitä teorian tuntemuksesta on paljon apua kevyemmänkin musiikin soittajalle, tiedän omakohtaisesta kokemuksesta.
Tuosta melodian avautumisesta keksin mielessäni hyvän vertauksen kun katsoin elokuvaa Kaunis mieli. Jos ajatellaan matemaattisia kaavoja ja niiden perusteella piirrettyjä käyriä niin jokainen näkee ne visuaalisesti samalla lailla mutta jos niistä ei mitään ymmärrä niin näkee vain kaavoja ja käyriä. Sen sijaan jos ymmärtää niiden sisällön eli ne avautuvat niin ne näkee silloin aivan eri silmin.
Ei aivan yksi yhteen vertaus mutta sinne päin. Vähän sama juttu esim. sinfonian kanssa, jos se ei avaudu niin se menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei ole mitään mihin korva voisi tarttua ja niinpä siihen suhtautuu välinpitämättömästi.
Elvishihhuleiden väite ettei olisi Lennonia ilman Elvistä on naurettava. Lahjakkaita, luovia ihmisiä rokin piirissä on ollut ja tulee aina olemaan täysin riippumatta Elviksestä. (Tai Lennonista.) Ilman Elvistä Lennonin tuotannossa voisi joku asia olla toisin mutta en usko että paljonkaan, ei Lennon matkinut ketään. Ja täytyy aina muistaa että Elvis oli vain ja ainoastaan esittäjä, Lennon biisintekijänä oli paljon laaja-alaisempi vaikuttaja. Niin se vaan on vaikka se tuntuu olevan joillekin ylipääsemätön paikka. Sitä se intohimoinen, tunnepitoinen suhtautuminen asiohin teettää, ei kestä jos joku toinen on oikeassa.
Mutta todellakin, rauhallista joulua, kuunnellaan hyvää musiikkia. Klisee klisee kulkuset.
Itse asiassa hyvin monessa tapauksessa säveltäminen on irrallisten osien yhteenlaittamista. Sitä teki varsinkin mm. Led Zeppelin, Guns and Roses ja myös Lennonkin joskus. Kuten kappaleissa Happiness Is a Warm Gun, A Day in the Life tai I Am the Walrus.
Ei minusta klassisessa musiikissa kappaleissa ole kovin yhtenäinen melodia. Suurta vaihtelua ja liikkumista tapahtuu koko ajan. En näe syytä, miksei Lennonista olisi ollut siihen. Vaikka ei olisikaan tehnyt sitä liittämällä eri osia yhteen. Johnilla oli nimittäin ilmiömäinen kyky kuljettaa melodiaa eteenpäin. Kateeksi käy, kun tutkii hänen sointukulkujaan ja sitä, miten melodia niihin lyöttäytyy. En näe syytä, miksei hän olisi pystynyt kuljettamaan melodiaa vaikka kuinka pitkälle. Lennon vaan sattui paneutumaan pop-musiikkiin, ja siksi joidenkin klassisen musiikin ystävien on vaikea suhtautua häneen vakavasti. Ei ne lahjakkuudet ole kuitenkaan Mozartiin tai Sibeliukseen loppuneet, nykyään ei vaan monta ihmistä kiinnosta klassisen säveltäminen. Siksi lahjakkuudet ilmenee nykyään kevyemmissä musiikin lajeissa. Jos ei John Lennon, niin kuka sitten?
Minusta klassinen on vain yksi musiikin laji. Laji, joka vaatii paljon eri soittimien hallintaa ja ison kokonaisuuden hallintaa. Ja minusta tuo hallitseminen on hyvin teknistä, ei taiteellista. Minusta tunnetta, intuitiota ja sydäntä ei yksinkertaisesti voi olla enempää kuin Johnin sävellyksissä on. Hänen melodiansa puhuu sanoja. Vaikka en ikinä olisi kuullutkaan Not a Second Timen sanoja, voisin vannoa, että eräs kohta siitä huutaa "I'm wond'ring why!" ja niin se kohta oikeasti meneekin. Silloin sävellys on mielestäni täydellinen. Klassinen musiikki taas vaatii enemmän tekniikkaa.
Siksi minusta on järjetöntä vain klassiseen musiikkiin vedoten väittää, että ei ole mahdollista, että Lennon olisi kaikkien aikojen suurin säveltäjä. Yhtä hyvin voisi vedota siihen, ettei Beethovenkaan osannut säveltää funkia, rock'n'rollia eikä hard rockia. Johnhan oli hyvin monipuolinen säveltäjä ja hallitsi mm. kaikki edellä mainitut.
Parasta on missään asiassa mahdoton sanoa. Sanonkin vain, että John saattaa hyvinkin olla paras. Hyvää joulua!
En todellakaa pidä elvistä jumalana,maailman parhaana artistina ja mahtavana persoonana kylläkii. Pari asiaa mulla sulle on: Elvis olis voittanu sen tappelun, epäilen että Lennonilla ei ollu 8 asteen mustaa vyötä karatessa, tosin ku Elvarilla. Ja toiseksee kyllä elviskin oli mukana tekemässä jotain sen suuria hittejä. En väitä että John olis paska säveltäjä, mut kateellinen se Elvikselle oli! Ja sitte vielä: Et oo ilmeisesti kuunnellu paljoakaa Elvistä, koska Elvis pääs mahtavan hyvin matalle, ja myös korkeelle. (Taaskaan en väitä ettei John olis päässy) Ja mitä noihin tilastoihin tulee, faktaa on se että Elvis on myyny enemmän ku Beatles, tämän faktan oon todennu minäkin guinnesin ennätyskirjasta. Eipä muuta. Sovitaa et ne oli molemmat mahtavii.
Ps. Beatles ei ole artisti vaan bändi.
Elvis oli niinLäski et olis kyllä john voittanut...
Tuo karate-juttu oli kyllä uusi tieto mulle. Oli ehkä mukana tekemässä joitain hittejä, mutta ei ne mitkään niin hienoja sävellyksiä olleet. Miks John olisi ollut kateellinen suurimmalle idolilleen? Mistä olet keksinyt moista? Perustelut?
Olen kuunnellut Elvistä, totesin vain, että Lennonilla oli laajempi ääniala. Matalampi ja korkeempi. Guinnesin ennätyskirjassa kyllä vaan lukee, että Beatles on myynyt yli miljardi levyä (tarkempaa tietoa ei ole) ja että se on selvästi enemmän kuin mikään muu artisti. Jos teillä todella on kyseinen kirja, niin kuin minulla, näette sen sieltä. Älkää viitsikö valehdella näin tyhmästä asiasta. Artistilla tarkoitetaan yksittäistä muusikkoa tai bändiä. Ja nimenomaan: Molemmat on mahtavia, sitä olen koko ajan yrittänyt sanoa. Vain erittäin tyhmä ja rockia tuntematon ihminen edes asettaa Elviksen ja Lennonin vastakkain. Ihmettelen sitä syvästi. Kunnon pelleilyä.
P.S. Karatessa ei ole asteita, vaan daneja.
..että ensin John kehu ja ylisti elvistä minkä ehti: "before elvis there was nothing" Ja kuten ite sanoit, alko sen jälkee puhumaa vähä eri sävyllä. Mitä muuta voi olettaa tapahtuneen ku että elvis möi paremmin ja oli suositumpi ja Lennon oli kateellinen?
Ps. Elviskin on myyny melkein puoltoista miljardii levyä. Voit lukee www.elvisaaronpresley.org
Kun ei vaan myynyt. Näytä jostain lista, missä Elvis olisi myynyt Beatlesia paremmin. Ja mielellään luotettava sellainen.
Mitä muuta voi olettaa? No huhhuh. Loistava logiikka sulla. Alkoi vasta 70-luvulla puhumaan huonommin, kun alkoi tuntemaan äijän. Elvis yritti karkottaa Beatlesit Jenkeistä, koska pelkäsi niin kovaa kilpailijaa. Teki FBI:n kanssa yhteistyötä. Kaksinaamainen paska. Lisäksi Lennon ei voinut ymmärtää rokkaria, joka menee vapaaehtoisesti armeijaan. Kuka kehtaa väittää, että siitä eteenpäin, kun Beatles tuli Jenkkeihin vuonna -64, Elvis olisi ollut suositumpi tai myynyt enemmän? Te olette tollaisia ihme Elvis-runkkareita, joilla on vain homosuhde Elvikseen. Tutkikaa musiikkia ja sen historiaa objektiivisesti. Tai katsokaa dokumentteja. Ei se ole vakava asia ollenkaan. Elvis on hieno ilmiö rockissa. Beatles nyt vain on sattunut myymään ylivoimaisesti enemmän.
Miksei John olisi voinut sanoa noin? Eihän tuo ole edes varsinaisesti ylistys. Ennen Elvistä ei rockissa todellakaan ollut mitään. Ainakaan julkisuudessa. Tuo Johnin lausuma viittaa 50-lukuun, kun John oli vasta rockista innostunut penikka. Alkoi 70-luvulla, itse supertähtenä, Elvikseen henkilökohtaisesti tutustuneena ja musiikkibisnekseen tutustuneena nähdä Elviksen toista puolta. FBI on useasti paljastanut dokumenttejaan siitä, että Elvis halusi Beatlesin ulos maasta. Olisiko se parempi syy pettymykseen kuin joku vitun kateus? Mitä kadehdittavaa voi olla The Beatlesin johtojäsenellä 60-luvulla?
P.S. Tuon nimisellä sivulla voidaan sanoa ihan mitä tahansa. Kaiva luotettavat, puolueettomat lähteet esiin. Et löydä yhtäkään, jossa Beatles ei olisi ykkösenä.
Sanotaa sitte, että beatles möi paremmin, mut elvistä kuitenkii pidettii vähintää yhtä tärkeänä, koska elviksen aloha from hawaii on yksittäisten tv-lähetysten kunkku ja oliko vielä niin että comeback special tuli kakkosena? No oli miten oli, molemmat on ollu tärkeitä vaikuttajia rockissa. En jaksa enää riidellä, selvähän se on että siin on pari maailman suosituinta...artistia..
ootpa urpo.
kuule, sie puhut asiaa! :D