Toisen perheen nuoret eivät halua

outoatouhua

kerronpa tässä erään kokemukseni perhehoidosta, joka osoittautui erilaiseksi, mitä alussa annettiin ymmärtää. Meitä kutsuttiin kovasti käymään ja aluksi kävimmekin. Sitten toisen perheen nuori oli sanonut, että hän ei oikein tykkää, että me käymme. Sijaisäiti selitti, että ei ole oikein hyvä että käymme, koska toisen perheen nuori oli sanonut, että "tämä on minunkin koti; en halua, että tuon toisen nuoren sukulaiset käy". Vaikka olimme suurimman osan käynneistämme ulkona tai pihalla, olimme sitten olleet häiriöksi ja meihin alettiin suhteutua nihkeästi. Sossuihin päin ilmeisesti esitettiin kuitenkin avointa. lapsen vanhempaakaan ei oikein haluttu paikalle, vaikka sellaista esitettiin. Onko muilla kokemusta tällaisesta? Mitä mieltä?

2

185

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tera72

      Oman lapseni perhekoti painotti hyviä välejä sukulaisiin ja avointa yhteistyötä. Ja paskat. He eivät ikinä ota yhteyttä, vaikka heidän mainospuheessaan (sossun puhumana) kerrottiin heidän olevan joka viikko yhteydessä perheeseen. He eivät osaa hoitaa lapsen kela ja koulu asioita, vaikka minäkään en voi niitä enää hoitaa. Miksi he eivät kysy apua sossulta, jos eivät halua minuun olla yhteydessä? Heidän sääntönsä tuntuvat lipsuvan. Auta armias, jos minä olisin koko ajan antanut lapselle periksi, niin kyllä minua olisi pidetty tosi surkeana äitinä. Mutta kun perhekodin johtaja sanoi, että meillä on vähän lipsunut säännöt niin sossu vain nyökytteli, että niinhän se tahtoo kesällä käydä? He unohtelevat palavereja ja kotilomia. Jos on puhuttu kotilomasta esim. maanantaiksi, niin he saattavat olla, vaikka Narvan markkinoilla tai Kalajoen hiekkasärkillä.

      Onko liikaa vaatia kunnan maksamalta laitokselta täsmällisyyttä ja lupausten pitämistä? En minäkään töissä pysyisi, jos lupailisin mitä sattuu ja jättäisin osan töistä hoitamatta. Vai onko nuo perhekodit jotain suojatyöpaikkoja, joissa työn teolla ja laadulla ei ole väliä? Kenelle minun pitäisi ohjeistaa heitä heidän tavoistaan. Pelkään että kritiikki kostetaan.

    • xxyds34cxx

      Ei onnistuisi uusioperheessä, että toisen vanhemman lapset alkaisivat sanella, että se ja se toisen vanhemman lasten läheinen ei saa tulla. Mutta näissä mestoissa näköjään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2225
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe