Vanha alle vai pois

Katetta_mokille

Mökin huopakate alkaa tulla tiensä päähän, joten ensi kesänä on tarkoitus tehdä uusi. Rakennuksella (ja kattorakenteilla) on ikää kohta 50 vuotta, nykyisellä huopakatteella kohtapuoleen puolet tästä. Harjakaton katevuus on 1:4 tai 1:5, ja se on toiminut puoli vuosisataa hyvin saariston tuulissa. Kolmiorimoilla on edelliset tehty, ja tällä linjalla on tarkoitus jatkaa.

Katon rakenne vaikuttaa hyvältä. Sisäskaton ja vesikaton välissä on n. 5 cm eristettä, joka tuulettuu hyvin räystäyden alta. Ilmarakoa vesikattoon on useampu sentti. Eristeen päällä on ohuen vanerin tapainen juoksuttamasta kondenssi yms. kosteutta pois.

Nykyisen katteen alla on laudoitus. Ensimmäisessä katon uusinnassa revittiin vanha huopa kokonaan pois, vaihdettiin muutama lauta ja pistettiin uusi huopa.
Nyt on kaksi vaihtoehtoa: tehdä samalla tavalla tai sitten jättää vanha alle aluskatteeksi. Teenkö siis
1) Otan kaiken huovan pois, uusin mahdolliset hapertuneet laudat; ei havaintoa tästä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Näin saisi korjattua piilevät ongelmat, mutta toisaalta jos uusi kate ei onnistukkaan, ei alla ole vanhaa huomaa pysäyttämässä vettä. Jätettä syntyy.
2) Otan pois kolmiorimat ja niiden kermit. Leikkaat vanhasta muutaman sentin pois, jotta uusi nailaantuu suoraan rimaan. uudet kolmiorimat katolle. Levitän uuden kattihuovan vanhan päälle ja naulaan sen kolmiorimaan. Välimuoto vaihtoehtojen 1 ja 3 välillä. Pitäis onnistua, sillä vanhan vuodan leveys on 70 cm. Seuraavan katteen uusinnan yhteydessä laitetaan uusiksi kaikki villoista ylöspäin.
3) Otan pois pois vain kolmioriman päällä olevan kaistan, ja naulaan uuden huovan vanha läpi kolmiorimaan hiukan pidemmillä nauloilla. Päälle lopuksi kolmiorimakaista. Kaikkein helpoin tapa - luultavasti.

Onko kokemuksia? Miten olette tehneet ja mikä on tulos?

2

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillälaillasemenee

      Vaihtoehto 3, noin tein itse ja toimii. Näin siis jos pääset altapäin näkemään että rakenteissa ei ole muuten isommin korjattavia. Muutamia kolmiorimoja vaihdon kun oli pehmeää/rikkoontui kaistaa repiessä.

    • remppamies1

      Jos kaikki kovaa alla, tuntee vasaraan ja jalalla, voit jättää kaikki alle ja uusi päälle, räystäältä pehmenee ensin jos ei peltiä laitettu tippanokaksi, laita pelti jos ei vielä ole huovan alle ja päätyihin päätypellit päälle tulee hyvä (isältä-pojalle kestää).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe