Kankitautia työmaalla...

henryxavier

Putkiremontin pyörteissä

*

Sen kesän olin saanut olla töissä linjasaneerauksessa putkiremonttityömaalla ja koska talveksikaan ei minulla ollut muita suunnitelmia, työmaata johtava insinööri oli luvannut jatkopestin työmaan valmistumiseen asti.
Homma oli pölyistä ja joskus raskastakin, mutta nuorena ja jonkin verran puntteja nostelleena selvisin hyvin raskaistakin komennuksista. Niistä raskaista hommista sai jonkin verran enemmän rahaa ja rahaa tarvitsin kipeästi.

Työmaan ilmapiiri oli kiva ja työkaverit ja työnjohto ihan mukavia. Yksi vanhempi kirvesmies oli sellainen kaukaa kierrettävä ja vaikutti, kuin hänellä olisi ollut jatkuva krapula. Saattoi ollakin.
*
Tomiin tutustuin elokuun loppupuolella...

Olin työparini Artsin kanssa parhaillaan poistamassa suojia piakkoin valmistuvasta asunnosta, kun porrashuoneesta asuntoon työntyi alumiinityötaso edellä valkoisissa haalareissa käsittämättömän kaunis nuori mies. Tai poikahan tuo paremminkin vielä oli.

"Moi! Täälläkö piti vielä koteloita maalata toiseen kertaan?" - kysyi tuo komistus ja näytettyämme hänelle tehtävät työt, haki hän maalauskamat ja aloitti työnsä kittaamalla koteloiden rajoja akryylimassalla. Huomasin otteissa lievää epävarmuutta ja arveluni siitä, että kyseessä oli harjoittelija, osui oikeaan.

"Kukas olet ja mistäs tulet? Mä olen Lasse ja tää kalju kaveri on Artsi. Siltä voit sitten kysyä, jos et jotain tajua, tai tarttet jotain muuta tietoa. Tuntee, meinaan tämän työmaan kuin omat taskunsa." -  aloitin meidän esittelyn ja samalla Tomiin tutustumisen.

"Ööh, tuota, mä oon Tomi ja mä tulin harjoitusjaksolle tänne kuukaudeksi. Koulusta tänne komensivat ja täällä tuo työmaainssi ja vanhempi maalari lupasivat, että saan tehdä näyttötyön jakson päätteeksi." - kertoi Tomi työntäessään lippalakin alta korville valuneet kiharat takaisin lakin alle piiloon.

Tuijotin Tomin tummiin silmiin, tunsin kuin pienen sähköiskun häntä katsoessani. Hetken tuijotimme toisiamme ja olin myytyä miestä. Tuosta pojasta tulee hyvä ystäväni, päätin, tai ainakin niin hyvä, että pääsen kiinni hänen housuihinsa.
Artsi keskeytti tylysti tuijottelumme huutamalla käytävästä minut seuraavaan asuntoon. Jätin Tomin puuhiinsa ja ovelta vielä vilkaistuani, näin hänen kumartuvan ottamaan maalaustelaa tarvikelaatikostaan. Kiristyneiden haalareiden peittämä takamus sai värähdyksen etumukseeni.

"Tule sieltä!!! Mikä pitelee? - komensi Artsi.

Loin vielä silmäyksen Tomia kohti. Katseemme kohdatessa, olin havaitsevinani pienen hymynkareen Tomin huulilla.

*
Seuraavana päivänä menin ulkona pihakeinussa kahvituntia pitävää Tomia vastapäätä istuman ja kyselin kaikenlaista hänen opiskeluista ja kerroin omistani. Juttu luisti mukavasti ja säiden salliessa, istuimme tauoilla keinussa jatkossakin.

Seuraavan kahden viikon aikana meistä tuli jo ihan kaverit ja kumpaakin suututti, jos joku kehtasi tulla häiritsemään taukojamme. Suurimmaksi osaksi saimme olla rauhassa, mutta yhden kerran se norsunvittu naamassaan kulkeva timpuri huuteli, että täälläkö ne tytöt taas istuskelee. Näytimme kummatkin keskisormea hänelle.

Sellainen asia lämmitti mieltäni, että Tomi ei koskaan puhunut tyttöystävistään. Se piti toivettani yllä, että häntä saattaisi kiinnostaa oma sukupuoli. En osannut antaa hänelle omasta suuntautumisestanikaan oikein merkkejä, mutta kerran ruokatunnin päätteeksi kysyin viattomasti, että seurusteleeko hän? Ja jos seurustelee, niin tyttöjen vai poikien kanssa. Tomin posket lehahtivat punaisiksi ja hän pakkasi eväslaukkunsa poistuen vauhdilla paikalta. 

Menin iltapäivällä etsimään Tomin käsiini ja hänet löydettyäni, halusin selvittää asian, jonka huomasin häntä kiusanneen.

"Sori Tomi. Ei mun tarkoitus ollut sua loukata tai painostaa kertomaan sellaista, mitä et halua. Ja kun en itsestänikään mitään sulle kertonut. Mutta kerron itsestäni nyt, että kyllä pojat on enemmän mun juttu. Ja jos se häiritsee sua, niin ei mahda mitään. Häiritseekö?"

Tomi oli hiljaa jonkin aikaa, mutta sanoi sitten:

"Ei."
"Mitä ei?" - kysyin.
"Niin, sitä vaan, että ei häiritse. Vähän toivoinkin tuota, kun meillä synkkaa niin hyvin." - kertoi Tomi ujosti.

Se pieni sähköiskun tunne, jonka sain ensimmäisellä tapaamisella, muuttuikin nyt kunnon jysäykseksi. Kävin tyrkkäämässä Tomia kämmenellä rintaan ja hänen onnellinen hymynsä valaisi loppua päivääni.
Huolimatta siitäkin raskaasta laattalastista, jonka jouduin siirtämään hissittömän rapun kerroksiin. Artsikin ihmetteli ohikulkiessaan, että mikäs se Lassea niin hymyilyttää, vaikka laattalaatikoita on vielä puolet jäljellä.

"Muuten vaan laulattaa." - sanoin Artsille ja mieleni teki hyppiä ilmaan raskaat laatat sylissäni.

Kahvittelumme Tomin kanssa jatkuivat ennallaan, mutta nyt tilanteemme oli kuitenkin selvästi erilainen. Tiesimme kumpikin, mitä halusimme.

*

16

1646

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *
      Kesken työpäivän päätin käydä ullakkokerroksessa saunaosastolla, asukkaille tarkoitetussa vessassa kusella. Sen vessan käytöstä meitä oli varoitettu. Asukkaat eivät tykänneet työmiehistä samoissa tiloissa itsensä kanssa. Sinne nyt kuitenkin menin. Avasin saunaosaston oven ja olin törmätä sieltä poistumassa olevaan Tomiin.

      "Miksi sä täällä kävit? Tuolla alhaalla pannuhuoneen vieressähän on se työmiesten työaikainen wc?" - kysyin Tomilta.
      "Mitäs sinä itse täällä teet?"- kysyi Tomi minulta vuorostaan peruuttaessaan takaisin eteisen puolelle.
      "Mä tykkään käydä paskalla täällä, kun täällä voi pestä perseensä tuolla alapesusuihkulla. Tuolla alhaalla ei sitä mahdollisuutta ole"- selitin näkemystäni Tomille.
      "No mitäs luulet, miksi minä sitten täällä käyn?" - kysyi Tomi minulta asetellessaan työhaalareiden olkaimia paremmin paikoilleen.

      "Varmaan runkulla käyt, hah hah." - nauroin saaden Tominkin hymyilemään.

      "No joskus ehkä sitäkin, mutta nyt kyllä kävin vaan kusella. Ja onhan nää tilat paljon siistimmät muutenkin..." - selitti Tomi vielä omaa valintaansa.

      "Kuselle minäkin nyt tulin, mutta jos tuon oven laittaa kiinni, voi täällä tehdä muutakin." - vihjaisin rohkeasti..
      "Kuten mitä?"
      "Vaikka runkata porukalla tai antaa poskeen kullia... Mikä sua kiinnostais? Mulle käy melkein kaikki." - sanoin Tomille ja selvästi kiihotuimme kumpikin siinä keskustellessamme.

      Tomin notkuessa saunaosaston ja käytävän oven välissä, vedin vessan oven auki ja aloin lorottaa melkoisella paineella keskelle pyttyä. Kusta päästelevä kaluni oli mukavasti turvonnut verentungoksesta ja käännyin niin, että Tomi näki sen kunnolla.

      "Haluatko ottaa mun pitkää ja paksua poskeesi? Mä kusen ensin, mutta jos kiinnostaa, niin laita ovi säppiin.- ehdotin.

      *

      Ravistelin viimeiset kusitipat kullistani ja huomasin Tomin laittaneen oven hakaan. Siirryin eteiseen ja sydän tykyttäen astuin Tomin eteen. Tomi pudotti haalarit päältäni. Niiden alta paljastui Björn Borg-merkkiset, tiukasti istuvat bokserini. Etumukseni pullotti jo lupaavasti.

      Tomin silittäessä bokserieni päältä kaluani, tunsin sen kasvavan nopeasti hänen kosketuksestaan. Tomi vetäisi bokserit nilkkoihin ja pitäen kaluani kätensä puristuksessa, antoi sen rauhassa kasvaa täyteen mittaan. Sen se teki aika nopeasti...

      Liikuttaen kättään kaluni varressa, veti Tomi sitten loputkin esinahasta pois terskan päältä. Painaessaan kaluani vasten poskeaan, kysyi ääni värähtäen:

      "Saanks nyt imee oikein kunnolla tätä sun isoa paksua mulkkua?"

      "Tottakai saat, mutta imet sitten loppuun asti ja nielet satsit. En tykkää jos jää kiima päälle tai roiskuu minne sattuu..."

      "No en mäkään tykkää jos kaverille kiima jää päälle ja aina olen loppuun ottanut. Ja niellytkin vielä kaikki mitä tulee." - sanoi Tomi hengästyneenä.

      Hän kaivoi käteen kullinsa haalareittensa kätköstä, alkaen hyväillä sitä verkkaisin liikkein. Mieleni teki auttaa häntä kullinsa käsittelyssä, mutta se sai nyt jäädä, koska oma kullini oli menossa Tomin poskeen.
      Potkaisin työhaalarit ja bokserit jaloistani ja varmistaen vielä oven lukituksen, nojasin selkäni oveen. 

      "No sitten voit alkaa hommiin. Kyrpäni on kokonaan sinun käytössäsi."

      *
      *
      *

      • Heilukoonkyrpäni

        Mä tykkään käydä paskalla pihakeinussa. Ravistelin kusitipat Tomin poskeen. Tomi avasi perseensä aivan ammolleen ja päästi lastit minne sattuu. Potkaisin Tomia varren juureen. Kävin paskalla tyrkkäämässä paksua käyrää rapun kerroksiin.


    • *
      Nyt kyrpäni seisoi jo niin jäykkänä, kuin mihin se parhaimmillaan pystyi. Varren suonet erottuivat sinisinä ja terskan sametinsileä iho kiilteli pingoittuneena. Tomi tarttui vasemmalla kädellä pakaroistani, ja toisen käden pidellessä kiveksiäni, upotti hän kaluni syvälle suuhunsa.
      Kullini suun tiukassa imussa ja Tomin pään liikkuessa edestakaisin, kävi mielessäni, että ei nämä työmaan kesähommat hassumpia ole ollenkaan. Näin Tomin kalun heiluvan jäykkänä ja hiukan kaarevana hänen haalareiden halkiosta. Heilukoon siellä jonkin aikaa.

      Parempaan suuntaan tästä vielä oli matka. Tomi päästi kullini suustaan ja puhallettuaan muutaman kerran sen syljestä ja limasta märälle pinnalle, kumartui hän nuolemaan kiveksiäni. Pitäen kalustani, nuoli hän pussini moneen kertaan välihasta kullini juureen. Pussini kiristyivät varren juureen ja Tomi palasi maistelemaan herkkumutteriani. Se oli saanut lisää makua entisestäänkin erittyneiden touhutippojen ansiosta.
      Tomi maisteli ja imi terskaani ja sitä touhua katsoessani, tunsin tuttua kutinaa alavatsassani.

      Tomista näkyi, että kullini imeminen oli hänelle hyvin mieluista ja hänellä tuntui olevan palava palava halu saada siitä mehut irti.
      En halunnut tuottaa hänelle pettymystä. Juuri kun tunsin lastien olevan irtoamassa, vedin kaluni suusta ja komensin Tomia:

      "Suu auki. Haluan nähdä kun lastit irtoo!"

      Tomi avasi suunsa aivan ammolleen ja minä katsoin, kun alahuulta vasten painuva kyrpäni sylkäisi ensimmäiset suihkut avoimeen suuhun. Tomi painoi itseään minua vasten ja otti loput lasteistani syvälle nieluunsa. Teki aivan tajuttoman hyvää. Tomi nieli lupauksensa mukaisesti kaiken ja nuoli nupinkin moneen kertaan kehuen lastin määrää ja makua.
      Sitten hän nousi ylös ja kivikovaa kulliaan näyttäen kysyi:

      "Pitäisköhän tästäkin päästää liemet?"
      "Haluatko että imen?" - kysyin.

      Tomi nyökkäsi ja juuri kun olin polvistumassa antamaan Tomin käyrälle suuhoitoa, joku pyrki saunaosastoon sisään. Yritti avainta avainpesään, mutta salpa piti oven suljettuna.

      "Mene Tomi saunaan piiloon ja tule ulos vasta kun tuo, joka tuolla kolistelee, on häipynyt. Mä otan syyt niskoille, jos se on joku asukas. Ne valittaa aivan varmasti siitä, jos haalarihemmo on täällä käynyt." - kuiskasin pikaisesti.

      Tomi tunki seisovan kalunsa haalareittensa kätköön ja painui hämärän saunan lauteiden alle piiloon. Itse pidin hämäykseksi jonkinlaista ääntä ja vedin vielä vessan, ennen kuin aukaisin oven käytävään. Siellä ei ollut asukasta, mutta se vittumainen timpuri oli ja hän alkoikin heti päästä itse asiaan:

      "Eikös kossi tiedä, että tätä vessaa saa käyttää ainoastaan asukkaat? Tuolla alhaalla on vessa teikäläisiä varten!" - mouhosi kirvesmies hiukan epäloogisesti. 

      "No vittuakos sinä itse täällä teet? Mun menot taas ei kuulu sulle. Hoida omia asioitas vaan!" - murjaisin rohkeasti ja ajattelin, jos saan hänet suuttumaan, hän ei ehkä tajua jutun juonta.

      "Vittu, mä voin käydä täällä kun mulla on avain." - jatkoi timpuri ja raivonpunan noustessa kasvoilleen, tiesin, että suututtamisessani onnistuin.

      "Tuon asian voin varmistaa vielä insinööriltä, mutta en usko, että sitä haluat. Pidät turpasi kiinni vaan. Se on molempien etu. Ja jos paskalle nyt meinasit tulla, niin tuolta on kyllä paperi lopussa, että mene sinne alas vaan!"

      "Voi vittu, miten sitä nyt ollaan nenäkästä. Vitun neiti!!!" - karjui timpuri ja häipyi.

      *
      "Tomiiii! Voit tulla esiin. Mulkku häipyi."

      Tomi tuli pesuhuoneen puolelta ja ihmetteli, kuinka uskalsin tuolle vanhemmalle timpurille tuolleen puhua.

      "Ja että vessasta paperit lopussa? Neljä rullaa siellä ainakin äsken vielä oli." - hymähti Tomi. Nauroimme asialle jo vapautuneesti.

      "Menköön paskalle sinne, minne neuvoo muitakin. Ihme mulkku koko ukko... Miten sun kulliparka, kun sehän jäi tyhjennystä vaille? - kysyin ja sain vastauksen:

      "Hyvin se lakkasi seisomasta, kun tuo äijä alkoi karjumaan. Tyhjennetään se toisella kertaa, mut saatiinhan me sun kyrvästä sentään ulos kunnon liemet. Eiköhän mennä nyt eri reittiä töihimme, mutta vanha paikka kahvitunnilla taas huomenna, eiks niin?"

      "Just niin, ja huomenna lupaan vuorostani tehdä sulle hyvää. On näissä kesätöissä puolensa ja näköjään tuossa harjoittelussakin." - naurahdin, kun annoin Tomille kunnon puristuksen häntä halatessani.

    • Kommenttia saa laittaa. Jos niitä näkyy, tiedän, että ainakin joku on lukenut tarinan ;)

      • wicctor

        jatka hyvää tarinaa !!


    • Vai kankitautia... kaikkee sitä kuuleekin.

      • Pallotyttö

        WOW !! Mä oon aina ollu sitä mieltä ett rautakanki on paras työväline. Sillä saa hyvin kammettua auki paikan ku paikan ; ) Hyvä Henry,Hyvä !!!


    • blow69

      Kiva lukea taas sun uutta materiaalia :) todella hyvin ja kiihottavasti kirjoteltu tarina..
      Me likes wery much :p

      • Ihailija

        Yes!!


    • Blow69

      Aivan loistavaa tekstiä niinkuin aina henryltä :)
      Mukavaa pitkästä aikaa lukea uutta

    • Konosen_Norsu

      On tosissaan hyvin kirjoitettu novelli taas, Henry. Harmi kun heteropuolelta en ole löytänyt noin lahjakasta ja tuotteliasta kirjoittajaa.

    • Olen lukenut useita homotarinoita, mutta Henryn kirjoittamissa ei loista kirjoittajasta epätoivoisuus. Eilen kirjoittelin uutta tarinaa, mutta se jäi kesken kun kaveri soitti. Jotkut miehet vaan on niin kiihoittavia, mutta taas toiset sammuttavat pienen alkavan romantiikan liekin. heryn tarinoissa minua viehättää miten hienosti hän kuvailee miehen penistä.

    • Kiitokset kivoista kommenteista kaikille kommentoineille. Ja Konoselle specialterkut ;)

      Juuso kirjoittelee juttunsa valmiiksi, kunhan ehtii, ja julkaisee sen sitten.

    • Kulliaimettävä

      Tuo paskalla käynti ja kullin imeminen ei kuulu saman hetken hommiin.

      • XavierinHenkka

        Eipä niitä samaan hetkeen ole kukaan laittanutkaan.


    • sadlööl

      Kannattaa tilata heti ilmaiset NELJÄ näytenumeroa Aku Ankkaa. Siinä on lehtien lehti. EI mitään ketunhäntiä, saat neljä lehteä ja sitten jakso loppuu. Ei maksa mitään. TIlaa mummollesikin vaikka! Täältä ILMAISET LEHDET: http://tinyurl.com/4akuankkaa
      pöl

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe