Kauhea suru

Tänään ilta-sanomissa oli taas lohdutonta luettavaa. Äiti oli menettänyt pienokaisensa tulipalossa, 1- ja 2-vuotiaat veljekset. On varmasti ollut sanoinkuvaamattoman kauheaa nähdä rakkaiden lasten katoavan liekkeihin voimatta tehdä mitään. Rukoilen voimia ja jaksamista pienokaisensa menettäneille vanhemmille, suru ei varmasti hellitä koskaan.
5960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hei. vihdoinkin löysin jonkun kirjottavan aiheesta mikä muhun myös sattuu. tunsin tämän perheen, lapset on samanikäsiä ku mun omat. äidin olen tuntenut n.15vuotta. ei ole pitkään aikaan olla oltu missään yhteydessä, asumme eri kaupungeissa ja nyt suututtaa kun en ole edes soittanu. olisin halunnut nähdä pojat vielä. iloisia lapsia. ja ihana äiti. paras mahdollinen. toivotaan vaan kaikki että äiti jaksaa. toivottavasti näen hänet joku päivä. en ole nyt saanut soitettua hänelle, hän varmaan tarvitsee ystävää mutta ehkä parin päivän päästä. levätkää pojat rauhassa.

Äänestä

Sanotaan, että ihmiselle ei anneta enempää kuin hän jaksaa kestää.

Äänestä
  • Sanonta, ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa, ei mielestäni pidä paikkaansa.

    Minua lohdutettiin syöpä-diagnoosini jälkeen tuolla lauseella...

    Menehtyneiden lasten vanhempia se tuskin lohduttaa. Tätini menetti poikansa ja hänen mukaansa se on pahinta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut (nyt 70-v.). Voimia vanhemmille.

    Äänestä

Onko tämä se sama tapaus, josta äiti on nyt pidätettynä epäiltynä palon sytyttämisestä?

Äänestä
  • En ollut uskoa kun näin pidättämis uutiset. Kuinka joku voi tehdä jotain niin kauheaa omille lapsilleen. Kenelläkään ei ole oikeutta päättää toisen elämästä sillä lailla, vaikka itsellä olisikin vaikeaa...lapset olisivat silti voineet elää ihanan elämän, kasvaa aikuisiksi, mennä naimisiin ja saada omia lapsia. Nyt he ovat poissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Serafin kirjoitti:

Tänään ilta-sanomissa oli taas lohdutonta luettavaa. Äiti oli menettänyt pienokaisensa tulipalossa, 1- ja 2-vuotiaat veljekset. On varmasti ollut sanoinkuvaamattoman kauheaa nähdä rakkaiden lasten katoavan liekkeihin voimatta tehdä mitään. Rukoilen voimia ja jaksamista pienokaisensa menettäneille vanhemmille, suru ei varmasti hellitä koskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu