Latautunut katse

Voiko katse kertoa toisen tunteista muka niin vahvasti? Erään naisen suuntautumisesta en ole täysin varma, mutta lähiaikoina olen alkanut saamaan hänen katseestaan ihmeelliset vibat. Ihan kuin aivot saisivat erittäin kevyen sähköiskun katseiden lukittautuessa toisiinsa. Onko muille tuttua? :D
5368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

On tuttua. Katse porautuu kehoon, lähinnä päähän, aiheuttaen valtaisan mielihyväaallon. Olen kokenut tämän monasti, mutta en ole koskaan ottanut selville tunteeko vastapuoli samoin, ei ole ollut tilaisuutta, eli ei niin läheistä suhdetta.

Äänestä
  • Juuri samanlainen tunne, kuin kuvailit!

    Äänestä

  • Pitkäkestoinen katse kertoo vastakaiusta, tunteisiin vastataan katseella.
    Siitä syntyy jännite joka alkaa kiertämään kehossa. Tunne on voimakas, siinä kokee hurmion, huumaantumisen ja lumoutumisen. Koko kehossa tuntuu huikean hyvältä. Liihoittelen seuraavat päivät vain hän mielessäni.

    Äänestä

Mua ihastukseni ei vilkuile, mutta kun katsoo, niin katsoo todella pitkään silmiin, niin että meen ihan sekaisin. On kuulemma vielä edellisessä suhteessa "kiinni" eikä voi aloittaa mitään uutta, miksi sitten katsoo pitkään vielä, vaikka sanatkin ois loppuneet. Onkse vaan jokin lesbokatse, joka suodaan sitten jokaiselle. Itse kun oon ihastunut, en pysty katsoo niin pitkään.

Äänestä

On kokemusta, se tunne kun jää toisen katseeseen kiinni ja vaikka samassa tilassa olisi muitakin niin muu ympäristö ikäänkuin häviää, ollaan vain me kaksi katsomassa toisiamme silmiin. En edes tiedä tykkääkö hän naisista mutta tuntuu kyllä että joo, ainakin tykkää minusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Merkillisetkatseet kirjoitti:

Voiko katse kertoa toisen tunteista muka niin vahvasti? Erään naisen suuntautumisesta en ole täysin varma, mutta lähiaikoina olen alkanut saamaan hänen katseestaan ihmeelliset vibat. Ihan kuin aivot saisivat erittäin kevyen sähköiskun katseiden lukittautuessa toisiinsa. Onko muille tuttua? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu