Thaimaa 2015

Reppureissaajalle kuukauden päiväbudjettia? joulukuussa
21131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Riippuu paljolti mitä haluat per päivä.

Äänestä

Riippuu kuinka suoritat siirtymät kohteesta toiseen, miten majoitut ja syötkö Thai-ruokaa. 20€ ylöspäin päivässä riitää . Liian pienellä budjetilla ei kannata lähteä, eli noin 50€/vrk. Bussit ja juna ovat edullisimmat ja hyvät kulkutyyli, ei lentäminenkään kauhean kallista ole. Itse reppureissasin Thaimaassa joskus 80 luvun alussa,nyt ne reissut ovat jo jääneet taakse. Thaimaan ja muun Aasian reissut eivät.
Kannattaa käväistä myös Kambodzassa siellä vielä edullisempaa kuin Thaimaassa. Muista vakuutukset.Hyvää reissua

Äänestä

Kaikki naapuri valtiot ovat halvempia kuin thaimaa.2000b ois hyvä olla päivää kohden käyttö rahaa majoitus päälle.eli kk reisulle 2000e olis hyvä olla.jos köyhäilee 1300ekin pärjää muttei ole kivaa.

Äänestä
  • Kaikkihan toki riippuu mitä matkaltaan hakee, krokotiili ja norsupuistojen pääsyliput on mielestäni suhteessa kalliita ja nostavat äkkiä päiväbudjettia, tuo 2000baht on aika hyvä, mutta tonnillakin pärjää, tosin joutuu vähän tinkimään esim just noista puistoista ym. Majoitus on varmaan joulukuussa(high season)n. 600-1000 baht vrk mikäli haluaa siistin ilmastoidun(mielestäni tärkeä) huoneen turvallisesta paikasta eli tämä käyttörahan päälle. Itse olen aina käynyt off seasonilla, majoitus on halvempaa.

    Äänestä

Kiitoksia itsekin mietin tuollaista 40-50e päivä ja paikallista ruokaa ajattelin vain syödä ja en ole shoppailun fani joten päivät menee varmaa aika lailla hammokissa levyttelyyn ja bissen juontiin

Äänestä
  • Just...bisse on raflassa pahimmillaan 100thb, eli 10 bisseä niin päiväbudjetti on mennyt ja mitään ei ole syöty, eikä majoitusta maksettu. Että silleen...

    Äänestä

On vähintään 20€/päivä, johon vähintäänkin kannattaa varautua. Majoittuminen lohkaisee kuitenkin loppujen lopuksi aika paljon päivää kohti...

Eli 20€/pv ei ole paljon muuta kuin majoitut hostelliin ja nappaat pari ateriaa päivässä.

Äänestä
  • Majoitus maksaa 300b halvemillaan yö, ruoka 45-100b/nokka, pikkubussilla ajaminen noin 80b/100 kilsaa, kansallispuistot 100-200b kerta, kannattaa käydä, paras mielestäni on Khao Yain kansallispuisto... Mene ihmeessä

    Äänestä

  • zaphodbbx kirjoitti:

    Majoitus maksaa 300b halvemillaan yö, ruoka 45-100b/nokka, pikkubussilla ajaminen noin 80b/100 kilsaa, kansallispuistot 100-200b kerta, kannattaa käydä, paras mielestäni on Khao Yain kansallispuisto... Mene ihmeessä

    mitä tarkoitta 300b? Luulisi "thaimaassa asuvan" tietävän kuinka Thaimaan baht lyhennetään. Lisäksi 300 bahtia halvempiakin luukkuja on, jos niissä haluaa asua.

    Äänestä

  • THBonlyhennys kirjoitti:

    mitä tarkoitta 300b? Luulisi "thaimaassa asuvan" tietävän kuinka Thaimaan baht lyhennetään. Lisäksi 300 bahtia halvempiakin luukkuja on, jos niissä haluaa asua.

    Tuota b käytetään paljon, jos olet täällä joskus käynyt sinun pitäisi tietää, eikä asia ole olennainen, otahan poika lääkkeesi...

    Äänestä

  • zaphodbbx kirjoitti:

    Majoitus maksaa 300b halvemillaan yö, ruoka 45-100b/nokka, pikkubussilla ajaminen noin 80b/100 kilsaa, kansallispuistot 100-200b kerta, kannattaa käydä, paras mielestäni on Khao Yain kansallispuisto... Mene ihmeessä

    Kansallispuistot lienevät farangeilta alk 400 baht ? Valkoihoiset joutuvat maksamaan enemmän kuin alkuperäiskansa mikä on mielestäni väärin , mutta näin vain on. Otetaan toinen esimerkki ; Bangkok maratonin osallistumismaksu on lähes kaksinkertainen ulkomaalaisille verrattuna thaijuoksijoihin. Epäreilua vaikkei summat sinällään ole rikkaille länkkäreille kummoisia. Koskee toki muitakin massatapahtumia liikunnassa.

    Äänestä

  • kdpoxm kirjoitti:

    Kyllä japanilaiset, korealaiset ja mustatkin joutuvat maksamaan farangki hinnat. Maassa maan tavalla.

    Äänestä

  • kdpoxm kirjoitti:

    Kansallispuistot lienevät farangeilta alk 400 baht ? Valkoihoiset joutuvat maksamaan enemmän kuin alkuperäiskansa mikä on mielestäni väärin , mutta näin vain on. Otetaan toinen esimerkki ; Bangkok maratonin osallistumismaksu on lähes kaksinkertainen ulkomaalaisille verrattuna thaijuoksijoihin. Epäreilua vaikkei summat sinällään ole rikkaille länkkäreille kummoisia. Koskee toki muitakin massatapahtumia liikunnassa.

    Enemmän se on epäreilua kun yksinmatkaajat joutuvat maksamaan vajaakäyttö maksut hotelleista valmismatkoilla. Ja nämä hinnat vie suomalainen matkatoimisto.

    Äänestä

  • seonepäreilua kirjoitti:

    Enemmän se on epäreilua kun yksinmatkaajat joutuvat maksamaan vajaakäyttö maksut hotelleista valmismatkoilla. Ja nämä hinnat vie suomalainen matkatoimisto.

    Noo kun pidät hotellin hinnan max tuhannessa bahtissa niin et paljoa menetä. Joka paikasta löytyy ihan ok hotellia alle tuon.

    Äänestä

  • zaphodbbx kirjoitti:

    Majoitus maksaa 300b halvemillaan yö, ruoka 45-100b/nokka, pikkubussilla ajaminen noin 80b/100 kilsaa, kansallispuistot 100-200b kerta, kannattaa käydä, paras mielestäni on Khao Yain kansallispuisto... Mene ihmeessä

    Eihän edes eläimet asu tuon hintaisissa paikoissa,no ehkä luteet ja torakat. Jos et meinaa syödä katuojista (kojut /mopot) ruokaan menee 300/kerta vähintään olut 100b kappale

    Äänestä

  • MoneyMan72 kirjoitti:

    Eihän edes eläimet asu tuon hintaisissa paikoissa,no ehkä luteet ja torakat. Jos et meinaa syödä katuojista (kojut /mopot) ruokaan menee 300/kerta vähintään olut 100b kappale

    500 paaterolla/vrk löytyy hotelleja jotka on varustettu ilmastoinnilla, jääkaapilla ,uima-altaalla ja päivittäisellä siivouksella. Ei löydy netistä mutta kun liikkuu silmät auki.
    Joku pakettipertti tämä moneyman varmaan.

    Äänestä

  • HyvääMatkaa kirjoitti:

    500 paaterolla/vrk löytyy hotelleja jotka on varustettu ilmastoinnilla, jääkaapilla ,uima-altaalla ja päivittäisellä siivouksella. Ei löydy netistä mutta kun liikkuu silmät auki.
    Joku pakettipertti tämä moneyman varmaan.

    En väittänyt että ei löydy, taso niissä vaan sattuu olemaan suunnattoman Paska. Olen joskus -02 itse kokeillut näitä reppu reppanoiden pulu koppeja jotka eivät ole olleet ihmisille sopivia. Ymmärrän kyllä jos asuu kerrostalo slummissa niin on tottunut silloin mainitsemaasi asumiseen ja pitää sitä hyvänä.

    Äänestä

-pieni olut kuppilassa 50b kaupasta iso samaan hintaan
-halpa majoitus 300b/vrk kahdelle tai yhdelle. Dormista sängyn voi saada 100b
-ruoka 50b annos, vesi ja limut ei juuri mitään
-kukka 50b/g
-skootteri 150-200b/vrk
-bussilla matkustus halpaa, n 70b/100KM , lentäen tunnin lento 500-1500b

Äänestä
  • Kelle meinaat noin kalliita kukkia ostaa ?

    Äänestä

  • Kukkaa saa ilmaiseksi maaseudulla.

    Äänestä

  • tää olikin reppureissaajille tarkoitettu hinta, toki expatit saa halvemmalla niitä tulppaaneita..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

afasfafs kirjoitti:

Reppureissaajalle kuukauden päiväbudjettia? joulukuussa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu