Sama juttu taas tänä talvena mun P11 Primerassa. Kuskin jalkatilan lattiamaton alla on jatkuvasti vettä. Matossa ei ole reikää. Olenko tosiaan niin tunari, että en osaa jalkojani kunnolla putsata lumesta ennenkuin astun autoon sisälle. Repsikan puolella tätä ongelmaa ei ole vaikka sekin puoli on päivittäin käytössä.
Olettekos muut huomanneet samaa? Pääseekö P11:ssa vesi jotenkin helpommin tuonnen lattiamaton alle?
Märkää lattiamaton alla (P11)
9
4086
Vastaukset
- llavettä
tuulilasin tiiviste vuotaa
- sitten
Lipaisepas sitä vettä. Miltä maistuu ?
Onko syylärissä kamaa ?
Jos maistuu makealle, lämppärin kenno/letku vuotaa.
Muuten kallistuisin edellisen kanssa samoille linjoille.
Pohja ookoo ? - välistä
Tuleeko vesi aina loska/vesikelien aikaan. Omassani vuoti vettä etulokarin välistä suoraan jalkatilaan, jonka huomasi aina vesikeleillä. Oli muuten melko kummastuttava juttu tuo, jota huollossakin ihmeteltiin.
- X-setä
Huomasin saman asian viime talvena autonvaihdon jälkeen ja suoraan sanoen järkytyin, vettä oli kuskin puolella varmaankin sentti. Ja kaikki kenkien mukana tulleesta lumesta sulanutta. Onneksi sain kuivattua tekstiilimatot ja hankin heti tasaisten kumimattojen tilalle kaukalomallin matot. Nyt pysyy paikat kuivana. Tasainen kumimatto ei riitä Suomen olosuhteissa, sitä mieltä olen.
vähän samantyyppisiä ongelmia on minullakin, mutta pelkääjän puolella. kumimaton päälle tulee jatkuvasti jonkin verran vettä. ajattelin alkuun, että tuulilasin tiiviste vuotaa, mutta kun sama vika on perheen molemmissa p11-primeroissa. onneksi on tuo vedentulo suhteellisen vähäistä...
onko muilla muuten ollut 2.0 p11-primerassa laturiongelmia? esim. laturin kuoret murtuneet? tyyppivika?- Primavera
Omassani vesi tuli sisään tod.näk. tuulilasin tiivisteen kautta ja vedentulo loppui liimaamalla tuulilasin alareunassa olevan muovilevyn tiiviste sikaflexilla tuulilasiin kiinni. Vesi valuu jostain puhaltimen sisään ja sieltä raitisilmasuotimen pömpelin ja puhaltimen välisestä liitoksesta hansikaslokeron alla olevan suojalevyn kautta lattialle. Kannattaa ottaa puhaltimen moottori irti ja tutkailla onko puhallinpömpelin sisäpuolella valumajälkiä / ruostetta metalliosissa.
Toinen vuotopaikka oli rintapellissa oleva pohjapeltien liitos.
Jos ei muuten selviä niin vesikannu käteen ja valuttelemaan / tutkimaan vuotoja. Vuodot kannattaa korjata / selvittää mahd. nopeasti, koska muuten on tiedossa home, ruoste ynms. vaurioita
- P11
Tarkistapa kattopaarteessa oven yläreunassa olevat "kattotelineelle?" tarkoitetut reiät. Reiät ovat oven tiivisteen tuntumassa ja niiden päällä pitäisi olla muoviset laput liimalla kiinni. Uskomatonta mutta totta, tätäkin kautta vesi pääsee valumaan oven pieliä pitkin lattialle!
- Ainajotakinautovikaa
Nissan vuotaa vettä kuljettajan jalkatilaan.
Ostin 08/2016 erittäin siistin vähän ajetun 40 tkm Nissan Almera Visia :n eräältä papalta pois, kun ikä ja terveys ei antanut enää ajaa. Almera on vuosimallia 2003 ja nätti kuin pieni porsas. Taitaa olla N16. Olin iloinen kun tein tällaisen löydön. Auto on ulkopinnasta, sisältä ja uutena massattuna pohjastansa aivan uuden veroinen. Nytkin sillä on ajettu vasta 44 tkm, koska MYÖS MINÄ ajan sillä vain kesällä.
MUTTA. Ensimmäisenä syksynä en muista vielä huomanneeni vesivuotoa kuljettajan jalkatilaan. Silloin ei tainnut sataa niin pitkiä kuuroja. Mutta viime syksynä huomasin, että kumimatolle kerääntyy vesilammikko. Näin tapahtui kait pari kertaa tai kolme. Auto seisoi myös viime talven ulkona ja siihen ei silloin kerääntynyt vettä kumimatolle.
Nyt taas viime viikolla pidempään vettä sataessa, kävin katsomassa vesitilanteen. Kumimatolla oli lammikko. Tyhjensin veden ja menin matkustajan puolelle katsomaan näkyisikö vuotokohtaa. No ainakin yhden näin. Vesipisara oli kynnyksen sisäpuolella "karvamatossa" josta se oli valunut kumimatolle ja jättänyt kumiin kuivuneen .
Kun kokeilin lattiaa enempi kädellä, niin huomasin, että karvoituksen pinta alkaa tuntua märälle. Niinpä otin pois kynnyslistan ja vasemmalta edestä kulmasuojan kaukovaloreleiden kohdalta. Näin sain vedettyä mattoa taakse päin oikealle melko paljon. Ja maton alla olevat äänieristysvillat ja levy olivat aivan veden vallassa. Suurimmat vedet imeytin sanomalehtiin. Tänään on ollut matot ja villat koholla ja puu palikat välissä pitämässä niitä auki. Ovea olen pitänyt raollaan, jotta aurinko ja tuuli on päässyt sisään. Huomenna jatkuu.
Täytyy joku päivä käydä Nissan liikkeessä kysymässä tietävätkö missä kohtaa kyseinen vuoto mahtaa olla. Nää Nissanin vesivuodot kun tuntuvat olevan ihan tyyppivika. Kuulin kaverilta, että hänen 5-ovinen 90-luvun Nissan Sunny myös vuoti vettä sisään suuremmalla sateella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1287726Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?947262Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317172Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t176491Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736331Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115687Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465468Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa745321Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv195305Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475190