En pääse kunnalliseen silmälääkäriin...

76uy

...eikä yksityiseen ole varaa. Kävin monta kuukautta sitten optikon näöntarkastuksessa, ja silmänpohjakuvissa huomattiin jotain. Optikko sanoi että voi olla ihan normaalia, mutta voi varalta käydä silmälääkärissä. Kävin työterveydessä ja lääkäri laittoi lähetteen silmätautien poliklinikalle. Sovittiin että toimitan ne silmänpohjakuvat sinne, ja siellä silmälääkäri katsoo ne ja arvioi että tarvitseeko tulla tutkimuksiin. Rupesin kuitenkin miettimään, että olisi hyvä mennä muutenkin käymään tutkimuksissa, sillä olin kevään aikana huomannut paljon lasiaisen samentumia, ja toiseen silmään oli ilmestynyt sellainen "pysyvä" hieman tummempi samentuma, ja toisessa näkyy kirkkaalla valolla muutama piste. Soitin sinne silmäpolille, ja sovittiin ettei tarvitse toimittaa niitä kuvia, ja puhelimeen vastannut hoitaja aikoi kirjoittaa lähetteeseen ne asiat mitä olin sanonut(siis ne mitä ehdin ennen kuin puhelu lopetettiin, eli vain toisesta silmästä). Lääkäri kuulemma katsoo lähetteen ja sitten tulee aika/soitto. Odottelin vähän yli kuukauden, ja päätin soittaa sinne ja kysellä tilannetta. Vastaukseksi sain, että lääkäri on katsonut ne mun kuvat (?!?!), ja ei kuulemma tarvitse tulla tutkimuksiin. Tässä vaiheessa epätoivon kyyneleet tuli jo silmiin, ja itkua nieleskellen kysyin että entä se mun silmässä näkyvä samentuma tms... Siitä ei kuulemma lukenut missään! En pystynyt vaan sanomaan mitään, olin niin järkyttynyt ja itku ois tullut saman tien. Se hoitaja sanoi sitten että voinhan mennä vielä työterveyteen josta voidaan laittaa uusi lähete. Oon helvetti odottanut ja stressannut monta kuukautta tämän asian kanssa, ja vielä pitäis odottaa! En vain ymmärrä että mitä kuvia se lääkäri on katsonut, kun niitä silmänpohjakuvia ei voi sieltä optikolta toimittaa mihinkään (edes lääkäriin), ainoastaan minä voin ne sieltä hakea... Oon ihan loppu tämän asian kanssa, kokoajan pelkään että sokeudun kohta :( Pakko päästä sinne silmälääkärille, mutta mihin? Yksityisellä on niin kallista, mutta ei varmaan muukaan auta... Saako sossusta maksusitoumuksen vaan jos on lähete silmälääkärille? Ei taida kelvata se ensimmäinen lähete kun on jo kerran todettu ettei tarvitse mennä... Ja entä jos menen yksityiselle ja siellä todetaan että täytyy tehdä joku silmäleikkaus, niin voinko siinä tapauksessa mennä kuitenkin julkiselle puolelle siihen silmäleikkaukseen?

9

6291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuija77

      Sama homma täällä Pohjois-Savossa. Systeemissä on porsaanreikä tuossa kohtaa, minulle sanottiin että vaikka olen veronmaksaja jne. Niin niin kauan kuin minulla ei ole mitään diagnosoitua silmäsairautta, on maksettava yksityiset seurannat omasta pussista. (Minulla on silmänpainetta)Ns.huvittavaa on, että sitä ennalta ehkäistään hoidoilla sairaalassa kuitenkin.Minulla on siis kehittymässä ehkä silmäsairaus, mutta sairaalan silmäpoli ei aseta diagnoosia, ettei heidän tarvitse huolehtia säännöllisesti kontrolleista. Ne minun pitää hoitaa itse siis yksityisellä. Uskomatonta mutta näin se menee...Kannattaa huolehtia jostain rahaa sinne yksityiselle, ja soittaa vielä sinne polille ja varmistaa että kaikki tiedot on menneet lääkärille.Tai mee siellä käymään. Tsemppiä, luulen että jos sulla olis joku iso riski sokeutua tms. niin olis ne sut jo jonnekin kiireellä kiikuttaneet:)

    • tällastaseon

      Hae ensinnäkin ne kuvat itsellesi sieltä optikolta/silmälasiliikkeestä.

      Menet vaikka samassa silmälasiliikkeessä yksityiselle silmälääkärille, maksaa satasen paikkeilla. Jos hän löytää jotakin vakavaa, niin hänhän voi kirjoittaa lähetteen julkiselle. Ainakin minun tietääkseni. Ja sitten pääseekin sinne aika pian.

      Kyllähän tuo oireesi hieman huolestuttavalta kuulostaa, jos kerran silmänpohjistakin löytyi jotakin. Lasiaissamentumat ovat kyllä normaaleita, itsekin nähnyt niitä jo iät ja ajat. Entä, jos menisit työterveyden/kunnallisen yleislääkärille, kertoisit oireet ja pyytäisit uutta lähetettä? Hakisit ne kuvat ja pyytäisit laittamaan lähetteeseen mukaan?

      Itse olen menossa yksityiselle, kun on "kuukausien" jonot julkisella eikä mukamas näköhäiriö ole tarpeeksi akuutti asia. Ihmeelliseksi on mennyt. Mitä hyötyä hyvinvointivaltiosta, jos siltä ei saa apua, kun tarvitsisi?

      Mielestäni sekään ei ole hyvä, kun optiikot katsovat niitä kuvia eivätkä kuitenkaan pysty diagnotisoimaan, mitä ne löydökset mahtaisivat olla. Silmälääkärin ne pitäisi katsoa.

    • Työterveyshuolto

      On näköjään tosi tehoton teidän firmassa!

    • hmmmmh

      Nuo uudet ja lisääntyvät samentumat ja tummat pisteet ovat kyllä sellainen asia, että julkisen puolen lääkärin pitäisi tutkia ihan mikroskoopissa. Käy vielä kerran työterveyslääkärillä ja kerro noista uusista näköhäiriöistä, niin saat lähetteen silmälääkäriin. Nuo mainitsemasi näköhäiriöt eivät näy kuvissa. Tee kantelu Valviraan, jos et tälläkään kerralla pääse edes lähetteellä tutkimukseen.

    • Anonyymi

      Mahdotonta päästä julkiselle silmälääkärille! Itselläni verkkokalvonitautuma molemmissa silmissä. Oikeassa silmässä näkyy valkoinen"verho" joka kulkee edestakasin. Soitin ja halusun lähetteen,etälääkäri tuumas että pitää mennä yksityiselle silmänpohjakuvaukseen.
      Kerroin että ei ole varaa maksaa 120e ja minulla on oikeus julkiseen hoitoon.
      Hoitaja puhelimessa tuumasi mee sosiaaliin hakemaan rahaa .
      On tämäkin hyvinvointivaltio.
      Täällä on ihan mahdotonta päästä erikoislääkäreiden vastaanotoille. Etälääkärit päättävät ilman että ovat potilasta edes nähneetkään.
      Sote uudistus hyvinvointialueita ja paskanmarjat pahoinvointialueita ne on

    • Anonyymi

      Ihan samaa käy Helsinki Espoo silmien kanssa.Mene udeleen terveyskeskus asiasta.Kirjota lapulle kaikki oireesi että tällä kertaa muistat ne sanoa. Itseläni ei halua edes yritää terveysasemalle varattomana.Luku lasit siksi markettejen.

    • Anonyymi

      Sama homma raaseporissa,kuulemma täytyy olla tiklu silmässä Tai vastaava että pääsee julkiseen,se siitä maksuttomasta hoidosta josta me maksetaan veroja

      • Anonyymi

        Maksutonta hoitoa ei ole eikä ole luvattukaan missään.
        Jos on jotain äkillistä, päivystykseen pääsee. Mutta muuten vain silmälääkärille haluavan on varattava aika ja mentävä yksityiselle silmälääkärille. Sitä kautta sitten pääsee julkiselle tutkimuksiin ja hoitoon esim kaihileikkaukseen, jos lääkäri katsoo aiheelliseksi.

        Työterveydenhuollon piiriin kuuluvat yleensä pääsevät silmälääkäriin työterveyshuoltonsa kautta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Maksutonta hoitoa ei ole eikä ole luvattukaan missään.
        Jos on jotain äkillistä, päivystykseen pääsee. Mutta muuten vain silmälääkärille haluavan on varattava aika ja mentävä yksityiselle silmälääkärille. Sitä kautta sitten pääsee julkiselle tutkimuksiin ja hoitoon esim kaihileikkaukseen, jos lääkäri katsoo aiheelliseksi.

        Työterveydenhuollon piiriin kuuluvat yleensä pääsevät silmälääkäriin työterveyshuoltonsa kautta.

        Ei kuulu työterveyteen yleensä silmäsairaudet. Mulla ollut molemmissa silmissä verkkokalvonirtauma ja molemmilla kerroilla päivystävänä lääkärinä ollut yleislääkäri, jolla ei ole ollut mitään työvälineitä silmätutkimukseen, eikä tietenkään laajennustippojakaan. Ekan irtauman kohdalla olin jo potenut useamman päivän ja sellainen sumea öljymäinen alue oli näkökentässä nenänpielessä. Niin vain siinä kohden en nähnyt lääkärin sormenpäätä ja tämä ratkaisi asian. Toisella kerralla lähettivät kotiin, kun mulla ei ollut ”läpinäkymätöntä mustaa” silmässä - ei ollut edelliselläkään kerralla. Menin päivystyksestä suoraan yksitykselle, pakkohan se oli maksaa, kun tiesin, että on irtauma silmässä (samanlaiset oireet kuin viime kerralla). Yksityinen teki heti diagnoosin, kun pääsi laajennustippojen jälkeen näkemään silmänpohjaan. Oli iso palkeenkieli, joka leikattiin seuraavana päivänä.

        Ihan jumissa tuntuu kyllä olevan julkinen silmäpoliklinikka. Olen vuoden aikana käynyt monta kertaa akuuttipoliklinikalla, koska silmässä on ollut iriitttiä. No, iriitin lääkitys (kortisonitippa) on viime kuureissa nostanut silmänpainetta. Nyt on näkökentässä useampia suttuisia kohtia iriittisilmässä ja epäilys glaukoomasta. Vaikka iriitin takia olen käynyt polilla edelleen, ei noiden näkökenttähäikkien tutkiminen etene, kun ne kuuluvat glaukoomapolin asioihin. Joulukuussa oli eka havainto puutoksesta, tammikuun alussa tekivät lähetteen glaukoomatutkimuksiin, mutta kutsua ei vain tule. Odottavan aika on pitkä ja jaksaminen töissä vähän sitä sun tätä. Ei paljon naurata. Tällä menolla toinen silmä on kohta käyttökelvoton ja minä sen kun jonotan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      129
      4650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3387
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3380
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      49
      3150
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2985
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2229
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe