Liikuntatunti

gayboy

Oli koulupäivän viimeinen tunti. Se oli liikuntaa. Ei mikään paras tunti, mutta meni kuitenkin suhteellisen tuskattomasti ohi. Menin poikkeuksellisesti tunnin jälkeen suihkuun. Suihkuttelin itseäni aikani ja päätin lähteä kotiin. Huomasin kuitenkin, että minulta oli jäänyt reppu liikuntasaliin. Otan reppuni aina salille mukaan, koska koulussamme on tapana pölliä toisten tavaroita.

Aukaisin oven ja kuulin jotain kummaa ääntä. Menin kuitenkin peremmälle ja näin kaksi miestä. Tunnistin heidät koulumme liikunnan opettajaksi ja erääksi meidän luokkamme oppilaaksi. Tyrmistyneenä jäin sesomaan ovelle ja katsoin kahden alastoman miehen suukottelua. Yht'äkkiä opettaja käänsi katseensa ovelle ja huomasi minut. Lähdin äkkiä juoksemaan karkuun, mutta opettaja oli nopeampi ja sai minut kiinni.

Hän raahasi minut mukansa takaisin saliin. Siellä hän käski minua riisuutumaan. Toinen oppilas, Joonas nimeltään, vain katsoi minua kiinnostuneen näköisesti. Joonas oli erittäin komea ja urheilullinen. Hänellä oli vaalean ruskea iho ja tummat hiukset. Liikunnan opettaja oli hänkin komea mies. Hän oli tumma ja karvainen. Hän oli myös urheilullinen ja lihaksikas. Olin nähnyt hänet ennenkin alastomana, kun hän oli ollut suihkussa omassa kopissaan ja olin mennyt kysymään liikunnan numeroani.

Olin saanut vaatteni pois ja opettaja tuli luokseni ja otti kyrvästäni kiinni. Se koveni heti. Joonas tuli opettajan viereen ja otti opettajan ison ja kovan kullin suuhunsa ja alkoi imeä. Opettaja käski minua auttamaan Joonasta. Hänen käskystään otin kullin suuhuni. Opettajan mulkku oli hyvänmakuinen ja imin sitä innolla. Tämä oli ollut salainen haaveeni jo ylä-asteella. Välillä suutelimme Joonaksen kanssa ja otimme opettajan kivekset suuhumme.

Lopulta opettaja sanoi, että nyt riittä. Ja käski minua pyllistämään. Tei työtä käskettyä ja pyllistin ja otin puolapuista kiinni. Opettaja haki jostain rasvaa ja rasvasi peräaukkoni ja oman sekä joonaksen kyrvän. Ensin en ymmärtänyt, mitä hän aikoi, mutta ymmärsin pian, että hän ja Joonas aikoivat naida minua yhtäaikaa. Sanoin heti, että ei käy, mutta opettaja ei kuunnellut. Hän laittoi suuni eteen teipin ja sitoi käteni puolapuihin.

Sen jälkeen he alkoivat työntyä sisääni. He painautuivat yhtäaikaa ja tuntui, että halkean. Opettajalla oli ainakin kaksikymmentä cm pitkä ja Joonaksella oli lähes samanmittainen, mutta paksumpi. He olivat pohjassa ja minä yritin huutaa, mutta se ei onnistunut teipin takia. He alkoivat naimisen ja se alkoi tuntua jo hyvältä. Olin niin kiimassa, että laukesin. He naivat persettäni pitkään ja Joonas otti kyrpänsä pois. Hän käveli luokseni ja irrotti toisen käteni. Opettajakin lopetti ja he käänsivät naamani kullejansa kohti ja runkkasivat lastinsa naamalleni. Nuolin vielä heidän kullinsas puhtaaksi.

Olin yltäpäältä spermassa ja he alkoivat runkkaamaan minua. Olin vieläkin niin kiimoissani, että ei kestänyt kuin pari minuuttia ja minulta ryöppysi valtavat määrät spermaa vaikka olin jo kerran lauennut. He laskivat minut kokonaan irti ja irrottivat teipin. Opettaja sanoi minulle, että tästä ei sitten kerrota kenellekkään. Ei minulla ollut edes aikomusta, oli se sen verran mukavaa!

Menimme Joonaksen kanssa suihkuun ja juttelimme tapahtuneesta. Päätimme Joonaksen kanssa ottaa joskus uusiksi.

4

10276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JAR

      Kiitos hyvästä tarinasta.

      • piani

        Toi oli tosi hyvä.. jatka samaan malliin :)


      • on tosi mahdollista...
        piani kirjoitti:

        Toi oli tosi hyvä.. jatka samaan malliin :)

        ''he työntyivät yhtä aikaa sisääni'', voi juma, no niin varmaan, hei haloo!!! missä on edes jonkinasteinen reaalisuus??? älä pliis kirjota enempää!!!


      • Anonyymi

        Kysyin 11v vuotiaalta lapsenlapseltani että onko ollut koulussa pesäpalloa. Ei ikinä lapsi vastasi. Liikuntatunteja on supistettu liikaa. Vanhan ajan pallopelit takas. Viestijuoksu ym ym


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2541
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1447
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      814
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      37
      814
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe