Otsikon mukaisesti ystäväni tuli Haitilta ja toi mukanaan minulle muistoksi reissusta erikoisen pienen pullon jossa oli mustaa nestettä jonka hän väitti liittyvän voodoohun Hän pyysi että ottaisin sitä käsilleni että pian alkaisi tapahtua kummia mitä ei tavallisesti koe. Heh eh eh, no jos hyvä ystävä kehoittaan niin tekemään niin olkoon sitten ajattelin ja otin mustaa rasvamaista ainetta käsiini joka hieroessa katosi kuin imeytyen. Mitään ei tietenkään tapahtunut mutta ystävä jatkoi sanoen tähän tapaan, osta yksi arpa kioskilta hyvään tarkoitukseenhan raha menee jossain puitteissa jos et voita. No siinä kioskilla poiketessa samaan aikaan ystävän lähtiessä pois ostin arvan mikä merkillistä oli voitto arpa. Ei työntekoa kuitenkaan voinut voitolla jättää. Ajattelin että ostan toisenkin kun yksikin antoi noinkin mukavasti. Voittoarpa osui jälleen. Jopas nyt ajattelin. Lähdin kotiin enempää tapahtuneesta ajattelematta. Mainittakoon tämä ystäväni oli sattuneesta innostuneempi ja arvaten liitti sen tämän tuomansa "pimeän aineen" tekosiksi. Kotona avasin omat tavanomaiset keskustelukanavat netissä ja siihen juttusille yllättäen tuli nuorehko tyttö jolle olisin voinut olla ikäerolla isäkin. Tuo tyttö puhui levottomia minulle kuin riivajan vallassa ehdotellen kaikenlaista peliä. Hävyttömät puheet jatkuivat niin että teki mieli sanoa hänelle suoraan että oletko nuoresta iästäsi huolimatta jo täyshoro niin rivoja hän minulle viestitteli. Eikä mennyt aikaa kun yllättäen juttusille saapui varttuneepi nainen joka halusi puheyhteyteen kanssani puhelimella. Miten menin suostumaan henkilökotaisten puhelinnumeroiden vaihtamiseen. Hänen puheet olivat samaa mitä olivat tuolla nuoremmalla kijoittelijallakin. Tätä vanhempaakin naista olisi pitänyt kyydittää kovaa. Jopas jopas tuumailin näitä yllättäviä äkkikäännöksiä. Yöllä heräsin kun seinään ikään lyötiin nyrkillä parikin kertaa mutta käydessäni tarkistamassa asijaa ei löytynyt mitään syytä siihen. Hautasin mustan pullon jakamaan yllätyksiään jollekkin rakennusmiehelle. Tuo ystävänikin on päässyt asian yli eikä ole kysynyt enää mitään tuliaisestaan.
http://img04.deviantart.net/89e5/i/2009/192/2/5/black_magic_2_by_liam_stock.jpg
Haitin musta magia
3
292
Vastaukset
- enkatkeraollenkaan
Mukavalta kuulostaa vaan jos vaatimattomaan elämään tyytymätön nuori raksanmies löytää mustan putelin ja kokee elämän valosamman puolen, rahan tuoksun, ottaa toki lopputilin, haistattaa pomolle, näkee suuret kaupungit, iloiset baarit, määrättömät flrtit, keinuvat tyttöjen takamukset, nauttikoot hah haa
https://www.youtube.com/watch?v=bx3s99FNXzI
päin vastoin oppikoon tietämään syvällä pimeässä on enää tarttua kiinni vain kuunvalosta kuin myöskin on luovuttava kaikesta ja annetava sydän itse pirulle. Viimeistään kun puteli on tyhjä :P - black_stories
Et naperoilla olis riittävän jännää kesälomien loppuessa ajattelin jatkaa vähäsen et ehkä ja ehkä pullo sisällöltään liittyi voodohon. Väitetään Voodoon käsittelevän varsinkin pyhiä esineitä sekä kauheaa, näkymätöntä ja käsittämätöntä voimaa. Näin niissä yhteyksissä merkillisen unen mikä oli erehdyttävän todentuntuinen valveilla olemisen kanssa. Aurinkoinen kirkas päivä ja kohotin kädessä mustaa pulloa joka imi itseensä ympäristön valoisuutta. Tuntui jälkeenpäin et pullon sisälältö mahdollisesti pyrki unen kautta vaikuttamaan valintoihin. Ehkä kohdallani parempi unohtaa tuo lahja varsinkaan kun en voi elää nuoruuttani uudestaan. Voodoon henki elää aina samanlaisena. Pöö!
http://img.wallpapergang.com/25processed/risen 2 learn voodoo magic.jpg - xxeeexxss
En osaa sanoa mistä oli kysymys mutta ,minulla oli aikoinaan haitilainen "kummityttö". Autoin häntä kymmenisen vuotta ja sinä aikana elämässäni tapahtui paljon positiivista. Ei mitään lottovoittoja tai ihmeitä mutta normaalia parempia asioita. Olisiko ollut Haitin valkoista magiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 181792
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271517Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101497Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511175Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840