Olen pahoillani erään perheen koettelemuksista Turkissa.
Mutta nyt heräsi kysymys tämän tapauksen myötä. Onko todellakin niin kun heille kerrottiin että suomalainen, oli sitten mikä matkatoimisto hyvänsä, ei auta maamiestä jos he ovat omatoimimatkalla.
Eihän ne neuvot ja opastus mitään maksa, kysehän olisi vaan ystävällisestä palvelusta jos joku sitä tarvitsee hätäänsä. Voivathan he myöhemmin laittaa vaikka laskun neuvoista jos vaikka vaan puhelimessa edes saisi tietoa miten menetellään.
Ymmärrän toki jos heillä on kiire toimistolla ja pyydetään menemään esim. sairaalaan maamiestä auttamaan., onhan kaikki retket yms. hoidettavana.
Mutta aina siellä kuitenkin joku istuu ja päivystää.
Todella valitettavaa toimintaa, on raha sumentanut ajatukset. Varmaan neuvoista voidaan sopia joku hinta. Jos ilman ei saa neuvoja.
Meitä on paljon jotka kulkee omatoimisesti ja tilaavat esim. lennot matkatoimistolta tiettyihin turistikohteisiin, ja lennolla jossa on ko. kohteeseen menossa koko matkapaketin maksaneet matkailijat. Loppuuko matkatoimiston vastuu siihen kun olet maksanut heidän sivuillaan lennon.
Tämä on minusta ikävää että auttamishalu loppuu siihen kun raha on maksettu lennosta.
Matkavakuutukset, no ne nyt on oma juttunsa, nehän ei yleensä korvaa mitään.
Omatoimimatkailu/ opas apu
26
359
Vastaukset
- eiikinäenää
Riippuu kuule ihan siitä millainen vakuutus on.
En minäkään kielitaitoisena periaatteessa lomillani ala tulkiksi kielitaidottomille. nimittäin menee oma loma pilalle kun aamulla ennen seitsemää ollaan hotellihuoneen ovea koputtamassa - voisit siä jelppaa"- 2588
Mihin on sympatia ja auttamishalu hävinnyt, toivottavasti nautit täysin lomastasi, jos tietäisin kuka olet ja matkallani sinuun törmäisin, en tasa tarkkaan edes haluaisi nähdä, enkä edes auttaa jos joskus sitä kielitaidollisena tarvitsisit. Tuskin lomasi siitä pilalle menisi jos jätät muutaman bilsun ottamatta ja lähdet tulkiksi.
- normia
SAA MITÄ TILAA. Jos tilaa kahvin ei voi odottaa siihen pulaa saavansa samaan hintaan. Turha itkeä jos omatoimi matkalle lähtee, oppaiden palvelua tai valittaa majoituksesta, kuljetuksesta yms. maksullisia palveluita
- turhaavalia
2588 kirjoitti:
Mihin on sympatia ja auttamishalu hävinnyt, toivottavasti nautit täysin lomastasi, jos tietäisin kuka olet ja matkallani sinuun törmäisin, en tasa tarkkaan edes haluaisi nähdä, enkä edes auttaa jos joskus sitä kielitaidollisena tarvitsisit. Tuskin lomasi siitä pilalle menisi jos jätät muutaman bilsun ottamatta ja lähdet tulkiksi.
MIKSI lähteä omatoimimatkalle kielitaidottomana ?? Niin no,onhan se ehkä halvempaa. Opaspalveluita silti pitäisi saada, kun niistä ei ole halunnut maksaa. Kaikenlainen valittaminen on turhaa,kun on säästölomalle lähtenyt. Matkatoimisto vaihtaa helpostikin esim. hotellista toiseen, omatoimimatkaaja maksaa toisen hotellinkin.
- typeryyttä
turhaavalia kirjoitti:
MIKSI lähteä omatoimimatkalle kielitaidottomana ?? Niin no,onhan se ehkä halvempaa. Opaspalveluita silti pitäisi saada, kun niistä ei ole halunnut maksaa. Kaikenlainen valittaminen on turhaa,kun on säästölomalle lähtenyt. Matkatoimisto vaihtaa helpostikin esim. hotellista toiseen, omatoimimatkaaja maksaa toisen hotellinkin.
Juuri näin. Typerää odottaa palveluita matkatoimistolta tai toisilta lomalaisilta. OMA valinta lähteä "säästämään" . kannattaa myös vakuutus jättää ottamatta - sehän maksaa
- omiavalintoja
normia kirjoitti:
SAA MITÄ TILAA. Jos tilaa kahvin ei voi odottaa siihen pulaa saavansa samaan hintaan. Turha itkeä jos omatoimi matkalle lähtee, oppaiden palvelua tai valittaa majoituksesta, kuljetuksesta yms. maksullisia palveluita
Niin, oletuksena on "eihän ne neuvot ja opastus mitään maksa" !!! Oletuksena myös "ettei ne vakuutukset mitään korvaa". Paljon pitäs saada kaikkea, vaikka ei siitä maksakaan !
- pakettimatkaaja
Usein omatoimimatkaajat naureskelevat pakettimatkaajille jotka heidän mielestään ovat kielitaidottomia avuttomia joten enpä minäkään hevin auttamaan näitä "osaajia" mene. Niin kauan kun kaikki menee hyvin niin helppoahan se on mutta kun ongelmia tulee omatoimisuus loppuu lyhyeen hyvin usein.
- saamitätilaa
Samaa olisin mieltä - JOS tilaa omatoimimatkan, silloin pitää pystyä olemaan omatoiminen. Siihen hintaan EI kuulu palvelu. Jos tilaa autolle öljynvaihdon - ei voi odottaa että tulpatkin vaihdetaan - se maksaa lisää. Näin myös matkoja tilatessa. Kuljetus hotellillekin PITÄÄ ostaa erikseen (poikkeuksena Suomessa kaiketi vain aurinkomatkat).
- mitätilaasaa
Niinpä, näillä "omatoimimatkoilla" usein välilasku lennoilla. Jatkolennolta kun myöhästyt, kuka ottaa vastuun ? Moniin lentoihin EI saa peruutusturvaa. JOS lähtee omatoimimatkalle on sielä pärjättävä omatoimisesti. TURHA syyttää matkatoimistoja, heillä on omat asiakkaat hoidettavana. Siinä "säästö" tulee monesti kalliiksi
- g3h0914dfjk
Jumalauta mitä porukkaa. Totta kai autan ketä tahansa, suomalaisturistia tai paikallista, jos on oikea hätä - jos joku saa sairauskohtauksen ja hänelle pitää soittaa ambulanssi tai joutuu rikoksen uhriksi - mutta jos kerran tietää tarvitsevansa oppaan palveluita, eikö silloin pitäisi ottaa se valmismatka? Itse käyn aina omatoimimatkoilla koska tiedän tasan tarkkaan pärjääväni omillani, niin kuin olen toistakymmentä reissua pärjännytkin. Kun kielitaito on hyvä, saksa, englanti, ranska ja ruotsi, osaan kysyä ihan paikallisilta. En minä rupea kenellekään suomalaiselle opastamaan mistä sitä halpaa kaljaa saa tai kuka myy niitä miniatyyrikokoisia Eiffel-torneja.
- semmostaporukkaa
Onko niillä omatoimimatkoilla koskaan testattu tätä omillaan pärjäämistä isomman haaverin suhteen? Vai perustuuko väite olettamukseen ilman parempaa tietoa....
- g3h0914dfjk
Itse asiassa, kyllä on. Mitä matkaopas, yleensä jokin parikymppinen heitukka, tietää tai osaa sellaista mitä minä en? Sitäpaitsi ap. kirjoitti: " Loppuuko matkatoimiston vastuu siihen kun olet maksanut heidän sivuillaan lennon. Tämä on minusta ikävää että auttamishalu loppuu siihen kun raha on maksettu lennosta." Jos minä olen maksanut vaikka Norwegianille siitä että he lentävät minut Roomaan, niin kauppa on se että minä maksan ja he lentävät, reilu peli. Muusta ei sovittu. Pitäisikö heidän vielä kulkea minun mukanani kaupungilla ja kertoa että tuossa on Parthenon ja ole varovainen katua ylittäessäsi. Kyllä, lentoyhtiö vastuu todellakin loppuu siihen kun lento loppuu.
- semmostaporukkaa
Se heitukka vastaa puhelimeen 24/7 ja voi olla kullanarvoinen kun pitää löytää oikea lääkäri /sairaala.
Kun ostaa koko paketin saa kaikki palvelut tarvittaessa. Jos joku pyytää apua/neuvoa miksi en auttaisi?? Ihan sama koskeeko oluen hintaa vai mitä. Kyllä täällä niitä juroja urpoja on ihan tarpeeksi. - kerransoittanut
semmostaporukkaa kirjoitti:
Se heitukka vastaa puhelimeen 24/7 ja voi olla kullanarvoinen kun pitää löytää oikea lääkäri /sairaala.
Kun ostaa koko paketin saa kaikki palvelut tarvittaessa. Jos joku pyytää apua/neuvoa miksi en auttaisi?? Ihan sama koskeeko oluen hintaa vai mitä. Kyllä täällä niitä juroja urpoja on ihan tarpeeksi.Ei muuten aina vastaa, ei ainakaan AM!
- 2588
Tämä on nyt saanut aivan väärän suunan tämä keskustelu.
Kysymys oli siitä että ko. perhe ei saanut apua matkatoimiston oppailta kun olivat omatoimimatkalla. Kysymys oli siitä ovatko ihmiset niin itsekeskeisiä että eivät voi auttaa jos siihen on tarvetta.
Jos itse ja olen se joka käyn omatoimimatkalla olen todellakin kielitaitoinen niin jos maanmieheni on avun tarpeessa ja se apu minulle esitetään, niin ei tulisi pieneen mieleenikään olla auttamata olin sitten lomalla matkatoimiston 5* hotellissa tai itsekseni.
Ja mitä siihen lennon juttuun tulee niin sekin on käsitetty väärin, kysyin yleisesti, jos ostan Tjären tai muun matkatoimiston lennon joka menee turistikohteeseen, mutta en ole ostanut pakettimatkaa, vaan menen sillä muiden turistin mukana ja kuljetuksella ko. kohteeseen , olen ostanut majoituksen itse koska matkatoimisto ei pystynyt tarjoamaan tarpeeksi laadukasta majoitusta, niin saankohan oppaan palveluja. Pitääkö tämä teille vääntää rautalangasta, tunnutte olevan liian kielitaitoisia ja itseänne täynnä olevia attamishaluttomia Euroopan kansalaisia joiden kotomaa on kuitenkin se pieni Suomi.- muutakinapua
Minkä maalainen itse olitkaan ? Kun kuitenkin "pienen Suomen" kautta matkustat ??
Kannattaa ehkä mennä sinne matkatoimiston sivuille lukemaan matkaehtoja - tjären sivuilta löytyy myös muilla kielillä, jos et ole itse "pienestä Suomesta". Tarvitset ehkä muutakin apua, kuin rautalangan
- Vastuukysymys
Ei niillä oppailla ole oikein mahdollisuuksia omatoimimatkailijoita auttaa, kun ne oppaat työskentelee omalle firmalle, jolla on omat vakuutukset. Eli jos opas sattuisi neuvomaan omatoimimatkailijaa vahingossakin väärin, niin sanktiokysymyksiä tottaki tultaisiin esittämään.... Lähetystöt ja konsulaatit ovat omatoimimatkailijoita varten, mutta kriisitilanteissa vain. Ja omaan vakuutusyhtiöön voi myös soittaa. Ihan oma asiahan on että lähteekö omatoimimatkalle...
- g3h0914dfjk
Komppaan edellistä vastaajaa. Kuten itse yritin omassa ensimmäisessä vastauksessani kirjoittaa, jos epäilee kykyään pärjätä, ei alun alkaenkaan pitäisi lähteä omatoimimatkalle. Jos tietää tarvitsevansa oppaan apua, miksi kirjoitella tänne että opas ei auttanut. Eli 2588 kirjoitti: "olen ostanut majoituksen itse koska matkatoimisto ei pystynyt tarjoamaan tarpeeksi laadukasta majoitusta, niin saankohan oppaan palveluja". Ei, et saa ja miksi pitäisi saada kun et siitä maksanut. En tiedä mitä 2588 tekee työkseen, mutta tekisikö hän tuota työtä minulle ilmaiseksi? Akuutit hätätilanteet on tosiaan asia erikseen. 2588 ei tosin kertonut millaista apua hän tarvitsisi, kerro se, niin osamme kommentoida paremmin.
- Gianni31
Omatoimmimatkailu on juuri sitä parasta matkailua. Saat määrätä tahdin itse. Tähän ei kuitenkaan kannata ryhtyä jos ei ole paljoa matkustellut tai jos maa on kyseenalainen, eli siis ei paljoa suomalaisten suosiossa. Pitää tietää mihin menee jos hätä tulee ettei koko homma muutu kaaokseksi.
Matkatoimistosta itse odottaisin todellisessa hätätilanteessa apua ja neuvoja, mutta jos kyse on luottokortin kadottamisesta tms. niin matkatoimistoilla pitäisi olla puhelinlinja ilmoitettuna nettisivuilla. Sinne sitten onnettomat voisivat soittaa ja hintahan on puheluissa ihan matkatoimiston määrittelemä. Jos soitat toimiston hätänumeroon ilman todellista hätää, saat laskun perässä. Nämä tulisi toki olla heidän sivuillaan, jolloin kaikki tietäisivät että turhan päiten ei kannata soitella. Tässä on TAAS yksi asia mitä matkatoimistot eivät ole hoksanneet ja lomamatkalaiset saavat maksaa =).
Kyllähän mekin varmaan jokainen auttaisimme ihmistä jolla on oikea hätä, eikö? Minä ainakin. - 29v
Muutama kokemus.
Kusiputken akuutti tulehdus Irlannissa. Hankkiuduin sairaalaan. Ottivat näytteen bakteeriviljelmää varten mutta minulla ei ollut aikaa odottaa vaan häivyin ja ostin laajavaikutteisen antibioottikuurin. Seuraavana päivänä oli kohtuullinen olo. Liiton jäsenyyteen kuului matkavakuutus.
Toinen kusiputkiongelma Gardalla. Painuin paikalliseen terveyskeskukseen. Taas olisi pitänyt antaa näyte ja odottaa viljelmää. Seuraavana päivänä kotiin lähtö. Pidin koneessa käsillä kannellista muovilootaa.
Espanjassa, kesken kaiken, veri lensi perseestä. Vaimo sai samalle illalle lennot kotiin. Seuraavana päivänä lekuri havaitsi peräsuolisyövän ja hoitoputki käynnistyi kahden päivän sisällä ( yksityinen ).
Business luokan lennon kustannusta en siinä hässäkässä edes älynnyt hakea vakuutuksesta.
Viimeinen tapaus oli Madeiran pakettimatkalla. Lyhennetty suoli alkoi oikuttelemaan eikä suostunut tyhjenemään. Vettäkään ei voinut juoda. Mitään ei mennyt sisälle.
Soitto oppaalle. Opas hankki pikaisesti huoneeseen lekurin joka kirjoitti lähetteen sairaalaan jossa tyhjensivät suolen alakautta.
Omin nokin olisi ollut hankalampi hoidettava mutta kyse olisi ollut vain tunneista ja omista hermoista. - omatoimimatkailija
En nyt oikein ymmärrä mikä on ongelma: jos ostan pelkät lennot, niin saan pelkät lennot. Sillä ei ole merkitystä ostanko ne lentoyhtiöltä vai matkatoimistolta.
Jos taas ostan matkatoimistolta pakettimatkan, niin "pakettiin" kuuluu oppaan palvelut. Siitä voi olla eri mieltä osaako opas asiansa, mutta sen palvelut kuuluvat pakettimatkan hintaan.
Ja sekin on aivan eri asia suostuuko joku yksittäinen ihminen auttamaan toista vai käveleekö vain ohi. Opas voi yksityishenkilönä auttaa omatoimimatkaajaa jos ehtii, jaksaa tai viitsii. Tai jos sovitte hinnasta, mikä olisikin reilua koska oppaan työnantaja ei maksa siitä että se neuvoo muita kuin omia matkalaisiaan. Toisaalta se työnantaja (matkatoimisto) voi kyllä sanoa oppaan sopimuksen irti jos selviää että se tekee omaa sivubisnestään.
Vielä lopuksi rautalangasta: kun matkatoimsto myy pelkät lennot se myy pelkän kuljetuksen.
Hyviä lomia kaikille! - opasrakkeja
Minä jouduin eräällä pakettimatkalla rikoksen uhriksi. Soitin matkatoimistoon, apua tarvitakseni, lähinnä vain minimoimaan vahingot. Opas pelkästään vittuili. Pyysin tämän korkeatasoisen hotellin henkilökunnalta, josko he voisivat auttaa? No he soittivat samaiselle oppaalle, joka vittuili uudestaan.
Tämä hintahtava martti opas *tiesi* että ainut tapa siirrettyä rahaa suomesta, oli se että mun olisi pitänyt ajaa n100km isompaan kaupunkiin forexille.
No soitto suomeen ensin omaan pankkiin, sieltä neuvoivat soittamaan masterille. Pankkipäivitysten vuoksi asian kuntoonsaattaminen kesti 4pv.
Tämä mulkku opas kehtasi soittaa matkan viimeisenä iltana ja kysyä sainko asian korjattua? Reklamoin asiasta finnmatkoja. Ikinä eivät vaivautuneet edes vastaamaan... Enkä minäkään sitten enään heidän matkoilleen ole vaivautunut.
Paikalliset ihmiset kuten pankin toimihenkilö, ja rannalla työskennelleet sen sijaan olivat hyvinkin auttavaisia. Vaikka heille ei asia mitenkään kuulunut. Ja kivaa oli :)
Eli aloittajalle tiedoksi. Ettei ainakaan finnmatkoilla oppaat opasta, maksoi tai ei.
Ne saarireissuoppaat eivät myöskään opasta, vaan lukevat oppimansa sivun....jos sitäkään. Se on sitä suomioppautta :)- Periman
Finnmatkoista on vain erittäin huonoja kokemuksia ja sitä firmaa en suosittele kenellekään.
Huoh, näitä maailman parantajia, joille kaikki pitäisi antaa ilmiaseksi... Oppaat työskentelevät tietylle yritykselle ja yleensä heillä on aika kiire omien asiakkaidensa kanssa, koska nämähän ovat maksaneet opaspalveluista. Omatoimimatkailijoiden pitäisi ottaa yhteyttä konsulaatteihin ja lähetystöihin hätätilanteessa, eikä suinkaan kaupallisiin yrityksiin.
- Turkulainen133
Asia on itsestäänselvyys ja maalaisjärkinen että matkailu on liiketoimintaa siinä missä mikä tahansa ja vakuutukset matkallasi ( jos sinulla ei niitä ole olet omillasi). Oppaat tarjoavat maksua vastaan palvelujaan ja ovat palvelu ammatissa. Et mene suomessa kampaajalla ja oleta sen olevan solidaarisuudesta ilmainen. Matkaoppaan palkkoja ei makseta veroistasi. Jos et pärjää/ voi ottaa omatoimimatkan riskejä/ asioida paikallisten viranomaisten kanssa itseksesi valitset matkapaketin. Etkä kulje hintojen perässä. Näin saat matkastasi enemmän!
- Alanyan.antti
Melkein kaikissa lomakohteissa on nykyään nk. Suomibaareja, joissa tapaa kielitaidottomia maanmiehiä ja joissa saa apua baarinpitäjältä maksua vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057