Kertokaapa mielipiteitänne, olisin kovin kiitollinen.
Meillä on uusperhekuvio joka on kestänyt nyt vuoden ja siihen kuuluu meidän kahden lisäksi myös 2 lasta. Itselläni 4v poika ja kumppanilla 2v tyttö.
Meillä on ollut haastetta enemmän tai vähemmän mm. kasvatustapoihin, ajankäyttöön liittyvissä asioissa joiden johdosta meidän suhde on nyt varikolla, nukutaan muutama yö erillään, eli molemmat miettii omilla tahoillaan että onko vielä kannattaa yrittää.
Ensinnäkin, mä rakastan tuota naista yli kaiken, se on tuonut mulle niin paljon elämään niitä asioita mistä tykkään, mitä kaipaan ja mitä multa on puuttunut. Olen onnellinen hänen kanssaan.
Kestääkö rakkaus kuitenkaan ihan kaikkea? Tällaisessa kuviossa päätöksissä tulee huomioida muutkin kun vain itsensä.
Haasteet,
1. Lapseni ja kumppanin lapsi riitelevät usein keskenään (molemmilla uhmaa ja huomionhakua)
2. Kumppanillani on vaikeuksia tulla toimeen poikani kanssa koska hän käyttäytyy eritavoin ja antaa huonoa esimerkkiä. (Olen aloittanut selkeämmän kurin ja jäähykäytännöt)
3. Meillä on vain vähän yhteistä aikaa, johtuen siitä että kuljemme eri teitä ja kumppanini ei halua lähteä meidän kanssa mihinkään johtuen näistä pojan käytösongelmista. Hän pelkää että oma lapsi ottaa siitä vaikutteita ja omat kasvatusmetodit kärsii, hän ei halua tytöstään samanlaista.
4. Kumppanillani on harrastuksia joiden johdosta yhteinen aikamme on vähäistä, lapsilla on myös erilaiset rytmityksen etävanhemman näkemisessä. (Itsellä lapsi käy äidillään n. 1 1/2 kk välein ja kumppanilla viikonloput.
5. Kumppanini työajat painottuu myös ilta ja viikonlopputöihin.
6. Mä olen ollut liian löyhä kasvatuksessa mutta oppinut siinäkin kokoajan paremmaksi.
Toisin sanoen, on siis viikkoja kun näemme pahimmillaan vain n. 10h, eli loppuilloista muutamina päivinä viikosta 2-3 päivänä.
Toisaalta me voisimme nähdä enemmän jos,
1. Kumppani oppisi hyväksymään paremmin poikani, olen valmis tekeen osani asiassa
2. Teemme jatkossa asioita enemmän porukalla, olettaen että tiiviimpi yhteydenpito auttaa lapsia tutustuun, tunteen ja tuleen paremmin toimeen keskenään jolloin riidat ja huomionhaku ehkä vähenee..?
3. Keksin itselleni muuta ohjelmaa sillä välin kun kumppani on töissä tai harrastuksissa, enkä ole niin mustasukkainen vähäisestä ajasta yhdessä.
Olemme tehneet molemmat lujasti töitä asioiden eteen, kumppani on alkanut tuleen paremmin toimeen poikani kanssa ja lapset osaa jo leikkiä keskenään kokoajan paremmin ja yhä pitkäkestoisemmin.
En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä että voiko tää toinen osapuoli joskus aidosti hyväksyä lastani jos alku on ollut tämmöinen?
Onko tässä asioita jotka on mahdotonta saada toimiin, mielellään kuulisin perusteluja puolesta tai vastaan jos on käytännönkokemusta asioista. Meillä ratkeaa tulevaisuus lähipäivinä kun mietitään onko meistä tähän sit oikeesti, itse olen kallistunut siihen puolelle että haluan vielä yrittää kuten myös kumppanikin, mut kannattaako se, tarviin tueksi järjen ääntä jotta osaan katsoa asiaa kaikista näkökulmista huomioiden paremmin myös kumppanini. Vaikeaa vaikeaa tämmönen miettiminen kun tunteet pauhaa ja ei näitä oikein osaa järkeillä ja jaotella lokeroihin.
Meillä on uusperhekuvio joka on kestänyt nyt vuoden ja siihen kuuluu meidän kahden lisäksi myös 2 lasta. Itselläni 4v poika ja kumppanilla 2v tyttö.
Meillä on ollut haastetta enemmän tai vähemmän mm. kasvatustapoihin, ajankäyttöön liittyvissä asioissa joiden johdosta meidän suhde on nyt varikolla, nukutaan muutama yö erillään, eli molemmat miettii omilla tahoillaan että onko vielä kannattaa yrittää.
Ensinnäkin, mä rakastan tuota naista yli kaiken, se on tuonut mulle niin paljon elämään niitä asioita mistä tykkään, mitä kaipaan ja mitä multa on puuttunut. Olen onnellinen hänen kanssaan.
Kestääkö rakkaus kuitenkaan ihan kaikkea? Tällaisessa kuviossa päätöksissä tulee huomioida muutkin kun vain itsensä.
Haasteet,
1. Lapseni ja kumppanin lapsi riitelevät usein keskenään (molemmilla uhmaa ja huomionhakua)
2. Kumppanillani on vaikeuksia tulla toimeen poikani kanssa koska hän käyttäytyy eritavoin ja antaa huonoa esimerkkiä. (Olen aloittanut selkeämmän kurin ja jäähykäytännöt)
3. Meillä on vain vähän yhteistä aikaa, johtuen siitä että kuljemme eri teitä ja kumppanini ei halua lähteä meidän kanssa mihinkään johtuen näistä pojan käytösongelmista. Hän pelkää että oma lapsi ottaa siitä vaikutteita ja omat kasvatusmetodit kärsii, hän ei halua tytöstään samanlaista.
4. Kumppanillani on harrastuksia joiden johdosta yhteinen aikamme on vähäistä, lapsilla on myös erilaiset rytmityksen etävanhemman näkemisessä. (Itsellä lapsi käy äidillään n. 1 1/2 kk välein ja kumppanilla viikonloput.
5. Kumppanini työajat painottuu myös ilta ja viikonlopputöihin.
6. Mä olen ollut liian löyhä kasvatuksessa mutta oppinut siinäkin kokoajan paremmaksi.
Toisin sanoen, on siis viikkoja kun näemme pahimmillaan vain n. 10h, eli loppuilloista muutamina päivinä viikosta 2-3 päivänä.
Toisaalta me voisimme nähdä enemmän jos,
1. Kumppani oppisi hyväksymään paremmin poikani, olen valmis tekeen osani asiassa
2. Teemme jatkossa asioita enemmän porukalla, olettaen että tiiviimpi yhteydenpito auttaa lapsia tutustuun, tunteen ja tuleen paremmin toimeen keskenään jolloin riidat ja huomionhaku ehkä vähenee..?
3. Keksin itselleni muuta ohjelmaa sillä välin kun kumppani on töissä tai harrastuksissa, enkä ole niin mustasukkainen vähäisestä ajasta yhdessä.
Olemme tehneet molemmat lujasti töitä asioiden eteen, kumppani on alkanut tuleen paremmin toimeen poikani kanssa ja lapset osaa jo leikkiä keskenään kokoajan paremmin ja yhä pitkäkestoisemmin.
En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä että voiko tää toinen osapuoli joskus aidosti hyväksyä lastani jos alku on ollut tämmöinen?
Onko tässä asioita jotka on mahdotonta saada toimiin, mielellään kuulisin perusteluja puolesta tai vastaan jos on käytännönkokemusta asioista. Meillä ratkeaa tulevaisuus lähipäivinä kun mietitään onko meistä tähän sit oikeesti, itse olen kallistunut siihen puolelle että haluan vielä yrittää kuten myös kumppanikin, mut kannattaako se, tarviin tueksi järjen ääntä jotta osaan katsoa asiaa kaikista näkökulmista huomioiden paremmin myös kumppanini. Vaikeaa vaikeaa tämmönen miettiminen kun tunteet pauhaa ja ei näitä oikein osaa järkeillä ja jaotella lokeroihin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
joskus nainen saattaa peilata miehen lapseen kaikki se pahan olon mitä kokee lapsen äitiä kohtaan.. silloin se ei johdu pojasta.. mutta jos naista harmittaa oikeasti poikasi käytös niin poika saattaa haluta enemmän isi aikaa joka naistakin ahdistaa.. ainakin ite oon mustasukkainen miehen pojalle ja tämän isän yhteiselle ajalle.. mutta yhteinen aika mulla ja pojalla on auttanut asiaan. eli kannattaisi antaa myös naisen olla ihan kaksistaan poikasi kanssa ja tehä itse jotain muuta kaksivuotiaan kanssa?
Kiitos, hyvästä vastauksesta.
Enpä ole tullut ajatelleeksi tuolla tavalla, sitä vois ehdottaa. Silloin kun mulla on poika muualla niin meillä ei ole mitään ongelmaa, eli kyllä tuossa mustasukkaisuudessakin mun antamalla jatkuvalla huomiolle lasta kohtaan voi olla jotain perää, kun nainen tuskastuu ja ajattelee että hänelle ei koskaan riitä aikaa kun asialle ei mitään tehdä, vaikka tosiasiassa kyllä yritän kaikkeni, ja eipä tota varmaan kukaan myönnä suoraan että on tosta kyse. Hyvä olla ainakin takaraivossa tää tieto.
Jätä se nainen. Mieti nyt! Se ei hyväksy sun lasta sellaisenaan kun on.
Sun ei todellakaan kannata uhrata aikaasi tuollaiseen, vaan pakkaa tavarasi lähde poikasi kanssa.
Mieti nyt, jos nyt on ongelmia, niin mikä tilanne teillä on 5 vuoden kuluttua? Luuletko, että teillä on silloin erilaista? Jos luulet, niin tulet olemaan valitettavasti väärässä. Silloinkin kaikki viat tulevat johtumaan sinusta ja sinun lapsesta.
Laita tuollainen feministi mamma mäkeen ja heti!
No... Yhteistyö on kaiken avain. Pystyttekö avoimesti keskustelemaan, ja tekemään tasapuolisesti töitä kaikkien eteen? Jos ette, suhde täytyy lopettaa. Jos pystytte, voitte helposti voittaa nuo ongelmat.
Taidat itsekin tiedostaa poikasi käytösongelmat, joten kumppanisi ei ole niitä päästään keksinyt, vai? Se että kumppanisi pelkää että hänenkin lapsensa oppii sinun lapselta, on sen sijaan sitä itsekeskeisyyttä, jota uusperheessä ei saisi olla. Kaikki lapset tulisi asettaa yhtä arvokkaaseen asemaan, molempien silmissä. Teidän pitäisi yhdessä miettiä, miksi poikasi käyttäytyy niin, ja mitä voitte asialle tehdä. Yhteiset pelisäännöt kasvatuksessa tarkoittaa myös sitä, että molemmat osallistutte tasapuolisesti molempien lasten kasvatukseen. Jos puolisosi häpee sinun lastasi, niin ollaan aika kaukana siitä, että hän päästäisi lapsesi sydämeensä. Hänen pitäisi pystyä ajattelemaan niin, että suhtautuu sinun lapseesi kuin omaansa -on sitten ongelmia tai ei.
Ja muistakaa että kaikki lapset on joskus tosi rasittavia... Se on normaalia.;) Kaikki lapset myös nahistelee, jos ovat paljon yhdessä. Ihan ydinperheenkin sisarukset.
Se että lapset ovat teillä eri rytmillä, on varmastikin sopimuksellinen asia. Voisitteko neuvotella uusia tapaamissopimuksia? Pyörtitelkää paperilla vaihtoehtoja, joiden mukaan saisitten järkevämmän rytmin.
Teidän tulisi ehdottomasti viettää aikaa itseksenne myös toistenne lasten kanssa. Sinä naisen lapsen kanssa ja nainen sinun lapsesi kanssa. Se tekisi hyvää suhteisiinne lapsiinne. Merkatkaa vaikka säännölliset ajat kalenteriin, jolloin vietätte aikaa niin. Toki myös vastaavasti välillä niin, että olette vain oman lapsenne kanssa. Lapset haluavat joskus huomiota vain itselleen. Tämäkin toimii ihan ydinperheessäkin.
Meidän perheessä on yksi miehen lapsi ja kaksi minun. Lapset ovat 7v, 5v, ja 4v. Olemme elelleet yhdessä 3 vuotta. Meillä on otettu sellainen asenne, että meidän perheessä on kolme lasta. Sillä ei ole merkitystä, kumpi on kenenkin biologinen vanhempi. Kaksi nuorinta ei oikeastaan edes muista sellaista aikaa, että me emme olleet perhe. Säännöt on samat kaikilla, arjen rytmi on sama kaikilla.
Tietysti meilläkin on joskus vaikea löytää yhteistä aikaa. Sellaista elämä on. On työmatkoja, harrastuksia, lasten menoja... Mutta me yhteistyöllä soudellaan eteenpäin, vaikka joskus kiirettä piisaakin. Ja jos joku lapsista temppuilee, niin samalla tavalla puutumme siihen molemmat.
Teiltä puuttuu "me"-henki. Teillä on kaksi eri tiimiä. Se ei tule koskaan onnistumaan.
Mitähän nuo lapsen käytösongelmat todellisuudessa ovat. Lapset ovat vielä hyvin pieniä ja heidän kehitykseensä kuuluu ihan oikeasti uhmakausia. Mitä sitten toisesta vanhemmasta ero vaikuttaa lapseen.
Minusta uusperheissä liian usein lapsi joutuu liian kovan kurin piiriin. Teilläkin nyt yritetään pakon voimalla saada kaksi lasta leikkimään keskenään, todellisuudessa 2 vuotias ei osaa vielä edes ryhmässä leikkiä ja neljävuotias tarvitsee ikäisensä leikkikaverin ja hyvin paljon rakkautta vanhemmiltaan. Minusta kovalla kurilla ei kasvateta vaan lapsen kanssa keskustellaan ja tehdään yhdessä asioita, joista hän oppii Jos noin pieni lapsi saa jatkuvasti moitetta, täytyy sen aikuisen päässä olla jotain vikaa.
Ehdottaisin teille terapia käynti jos yhdessä aiotte jatkaa on paikka jossa voitte käydä selvimässä lapsien tilannetta ja vähän kai omaannekin, sillä ero entisestä on kovin lähellä ja onko edes sitä omaa eroa käsitelty, kohdistuuko nyt tämä keskeneräinen asia toisen lapseen ja hänen jatkuvaan mollaamiseen.
Säästä lastasi tältä ja varmasti pian selvenee onko mahdollisuutta jatkaakaan.
Tärkein pitäisi olla tuo pieni poika, nyt tuhoatte häntä, yritätte muokata hänestä oman kiiltokuvanne.
Minua huolestuttaa tämä toiminta, joka ei ole ainoastaan teidän kodissanne, vaan myös monissa muissa etenkin uusperheissä, lapset ovat todella pahassa tilanteessa, heitä ei ymmärretä lapsina ja eikä ymmärretä heidän toisen vanhemman ikäväänsä.
Kun lapsi lisäksi siirtyy paikasta toiseen, on milloin etävanhemmalla, milloin muun tarpeen vuoksi jollakin sukulaisella ja joskus tuntuu että näihin tarpeisiin ei aina olisi oikeaa syytäkään vaan ns. uuspari yrittää saada lisää vain kahdenkeskistä aikaa tällä tavoin. Järjetöntä toimintaa.
No tiedän, että uusiomies rähjäsi siitä, että kun lapset palasivat kotiin, olivat ärtyisiä, tottahan lapset reagoivat näihin jatkuviin yökyliin muualla, turhaan siitä syytetään sitä etävanhempaa tai sukulaisia.
Huokuu oikein asia, että vanhemmat eivät itse ole kykeneviä ajattelemaan asioita oikein, he odottavat saavansa kaiken itselleen kun tärkeintä olisi ajatella lasten olotilaa kaikkein eniten, varsinkin noin pienten lasten kohdalla ja luopua itse siitä menoistaan uuden kanssa. Eihän ns. ydinsuhteessakaan voida lapsia jatkuvasti heittää jonnekin ja elää toista nuoruutta jatkuvasti.
Hyvä kirjoitus. En minäkään ole ollenkaan varma, että neljävuotiaan huono käytös johtuu jäähypenkin ja kurin puutteesta. Isä saattaa olla fyysisesti läsnä mutta henkisesti aina muualla, joko netissä, puhelimessa tai uuden elämänkumppanin kanssa. Kusipää on se joka kuvittelee nelivuotiaan lapsen leikkivän päivittäin kaksivuotiaan uuden-oudon lapsen kanssa, jolle joutuu vielä olemaan mustasukkainen aikuisten hoivasta, huolenpidosta ja rakkaudesta. Voisiko poika muuttaa äidilleen?
Nelivuotias poika tarvitsee jakamatonta huomiota, äidin ja isän rakkautta, ja paljon fyysistä aktiviteettia tyyliin jalkapallo, painiottelut ja ikäistensä kanssa kisailu. Mieluiten ulkona ja paljon, useita tunteja päivässä. Minkälaiset työajat sinulla olikaan? Minusta ko isillä ei ole aikaa mihinkään muuhun kuin työelämään, oman lapsensa kasvatukseen ja kodinhoitoon. terve merkki pojalta jos hän "heittäytyy mahdottomaksi" laiminlyötynä ja pitkistä hoitopäivistä väsyneenä.
Asukaa erillään, heilastelemassa voit käydä ainakin silloin kun poika on äidillään. Ei muuta. Ja ulkopuolinen ihminen, perheneuvolasta, arvioikoon ensiksi sinun oman yrityksesi ainoana vanhempana pikku pojallesi, onko oma suorituksesi sinnepäinkään kuin olisi tarvis.
Laita täti heti mäkeen!!!
Tuo tahti ei tule ikinä muuttumaan. Jos jatkossakin heilut kyseisen henkilön kanssa, niin kaikki riidat ja viat tulevat vain johtumaan sinusta tai SINUN lapsesta.
Mammalle tekisi oikein hyvää kun menisi peilin eteen ja katsoisi mitä siellä näkyy. Tosin ei se sitä tule tekemään, koska näin 2010-luvulla kaikki viat johtuvat miehistä tai heidän lapsistaan
Eli lusikat jakoon ja akka kiertoon!!
Uusperhekuvio kestänyt vuoden. .. Tuliko mieleen että pienetkin lapset reagoivat ja heillä on täysi oikeus omiin tunteisiin. Millä nopeudella toteutitte yhteenmuuton, jos liian pian eron jälkeen, eivät lapset pysty käsittelemään aikuisten asioita tähän tahtiin. Miksi hosua parisuhteessa, lapsen hyvinvoinnin pitäisi olla tärkein.
Kiitos vielä kaikille kommenteista.
Ei kestänyt muijan kanttia se että puhuttiin hänen hyväksymisestä lapseen, se kertoo mulle ihan riittävästi., mä en ikinä tule hyväksyyn ketään joka ei 100% hyväksy mun lasta. Se hyväksyntä täytyy myös näkyä jotenkin, mut ei, ei sit millään tavalla. Kun kerroin pojalle asiasta, niin häntä ei edes kiinnostanut.
Eli tämä tässä ja pääsipähän yhdestä ongelmasta.
sun lasta; siis säkö muka omistat lapsen ja lapsella ei ole toista vanhempaa ja huoltajaa elämässä ja elossa?
Jos ihminen puhuu siitä, että mikä on hänen ja tyttöystävänsä suhde (huom, tyttöystävä ei ole lapsen äiti), niin pitäisikö hänen sanoa "meidän lapsi"?? Silloinhan se kuulostaisi siltä, kuin lapsi olisi miehen ja tuon tyttöystävän. Eikös... Vaikka joku asia on "mun", se voi olla jonkun muun kanssa "meidän". Esimerkiksi itse jos juttelen työkavereille pojastani, sanon hyvinkin herkästi että "mun poika". Mieheni kanssa puhun "meidän perheen pojasta" ja exälleni sanon "meidän poika". Mutta siis jos lapsen toinen vanhempi ei paikalla ole, niin silloin toki "mun poika", useimmiten.
Aloittajan kanssa samoilla linjoilla siitä, että kyllä puolison täytyy hyväksyä lapsesi. Toki itsekin voit siihen paljon vaikuttaa ja asiaa kannustaa. Muista se, kun seuraavaan suhteeseen lähdet.
lapsia vaan ei ole näkynyt äidin ja viranomaisten valehdellessa tuomioistuimessa lapsen olosuhteet ja toiveet asumisestaan osittain myös isällään, mistä lastenvalvojalla oikeasti yhdessä sovittu eli yhteishuolto ja tapaamiset, mitä viranomaiset ovat oikeasti selvitystyössä lapsen edun mukaisena lausuneet äidille eli yhteishuolto, mitä oikeasti on
tapahtunut ennenkuin käänsivät takkinsa lapsia vastaan..