Mietityttää

Miksi uusperheessä palvotaan sitä uutta ja julistetaan, kuinka paljon parempi on kuin entinen.

Entä jos olisi tehnyt nuo samat palvonnat entiselle puolisolle, silloin sekin suhde olisi luultavasti kestänyt.
Eli oletko nyt uuden kanssa jatkuvasti yhdessä, suunnitteletko yhteisiä lomia, harrastatko yhteisiä harrastuksia, teetkö kotitöitä puoliksi.
Ovatko kaverien kohtaamiset vähentyneet ja et enää kuuntele heidän ohjeitaan.
Kun tämän kaiken olisit suonut entiselle kumppanille, ei olisi tarvinnut elää tätä omin lasten reppuelän katsomista, heidän pahaa oloaan, sillä se paha olo kun siirtyy heihin ja läheisiin ihka varmasti, niin hyvää ei ole katsella sitä sinun "uutta onneasi", joka hylkää lapset ja läheiset.

Vain silloin kun sairaus muuttaa puolison toiseksi, ei enää asioitaan hallitsevaksi
persoonaksi, näen eron olevan kaikille osapuolille perusteltu. Sitten on leskeksi jäänti, silloin lapsien ei tarvitse käydä äidin ja isän eron häpeää elämässään läpi.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No niinpä onnii. Kuunteleppa juttua. Kun minun entinen vaimoke ilmeisesti kyllästy minuun ja sanoi että lähdeppä kävelemään, niin ei siinä mikään auttanut. Olin kyllä ihan kelvollinen mies. Kävin ja käyn töissä. Hoidin lapsia, tein kotihommia ja ulkohommia. Mikään vaan ei tuntunut riittävän. Kavereiden kanssa ei saanut käydä missään ja eipä juuri sukuloimassakaan. Että semmoista. Sitten kun erottiin lapset tietenniin jäi vaimolle. Hiljainen kun olin en osannut puoliani pitää lasten tapaamisissa. Tapailin lapsiani harvakseen. Asuin tai muutin toiselle paikkakunnalle. Lapset ei tietenkään vaimon mielestä saanut tulla sinne joten ajelin parisataa km lapsia tapaamaan. Pikkuhiljaa vaimo keksi riidan aihetta lisää joita en käy tässä selittelemään. Tapaamiset kävi harvakseltaan ja lapset alkoi vieraantua. Elatuksen maksoin tunnollisesti. Ilmeisesti tuota vaimoa otti pattiin kun löysin uuden naisen ja muutimme hänen kanssaan yhteen. Eihän se varmaan hänen mielestään ollut hyvä asia. Meille nykyisen vaimoni kanssa syntyi vielä kaksi tenavaa ja elämä on mallillaan. Tietenkin olisi mukavaa jos lapseni entisestä liitosta kävisivät täällä, mutta näkyy tuo heidän äitinsä olevan sitä vastaan. Olen kyllä kutsunut monta kertaa ja kortit ja lahjat ostanut merkkipäivinä plus muulloinkin. Että tällaista Ei näytä mikään olevan hyvä tälle entiselle vaimolle. Minä kai en sitten olisi saanut jatkaa elämääni ja vieläpä olla onnellinen siinä. Kyllä täällä olisi ollut niille minun lapsillekkin entisestä liitosta tilaa, mutta jos halutaan erottaa isä lapsistaan, niin siinä se entinen vaimo onnistui hyvin. Syyllinen en koe olevani eroon, joten en voi mitään muuta kuin yrittää jollakin tavalla vielä joskus tutustua lapsiini uudelleen. Niin ja nykyisin, minulla ja minun vaimollani on asiat hyvin. Tuskin erotaan. Tässä just aletaan täällä mökillä, lasten ja vaimon kanssa uusia pottuja keitellä.

Äänestä

Ihmiset nyt vain ovat kovin erilaisia , toiveet ja halut eivät useinkaan kohtaa, tylsäähän se on ja tietysti vastapuolen syy sehän on selvää .

Äänestä
  • Tuohan onkuin Lissun miehen kertomaa.

    Äänestä

  • Jospa se onkin. Lissun ex-mies, joka on kirjoittanut tuon.

    Äänestä

Monesti se on, uusi vaimo osaa hoitaa lapsia ja nähdä ne puutteet ja ongelmat mitä toisten lapsissa on, ja niitähän on. Usein se meihen lasten äiti ei ole osannut asettaa rajoja ja tehdä hyvää kotia lapsille, miksi uusi vaimo ei voi ottaa ohjaimia ja neuvoa entistä äitiä lasten hoidossa, vaan siitä pitää suuttua?
Monesti se äiti heittää lapset isän vastuulle jolla saattaa jo olla uusia lapsia elätettävänään, miksi siis äiti heittää lapset sinne rasitteeksi? Hoitaisi itse kun on ne halunnutkin, eihän se ex mieskään heitä niitä uusia lapsia mihinkään.
Kannattaisi äidin olla onnellinen kun uusi äiti hoitaa ja savattaa lapset, paremminkin kuin hän itse, kiittäisi ja kunnioittaisi miehen uutta vaimoa ja lasten uutta äitiä, eikä suuttuisi.
Jos lapset rakastaa uutta äitiä, niin se on ihan entisen äidin oma vika, miksi oli niin laiska.

Äänestä
  • Etkö osaa lässykkä muuta kirjoittaa. Sun tarinasi toistavat vanhaa kertomaa. Trollisi ovat jo vanhentuneet. Eikö jo pitkästytä elämäsi kun sulla ei ole muuta kuin trollaus.

    Äänestä

No kun se entinen oli ihan paska... Sellaistako sitä pitäisi palvoa? =D

Äänestä

Ei ole ollut entinen ihan paska, vaan sinä itse olet sitä. Nyt on aika jo ymmärtää, sillä nytkin hoidatat lapset uudella suhteella ja vielä moititte omia lapsiasi, häpeä.

Äänestä
  • Trollille munaa ja viinaa..

    Äänestä

  • Huoh... Tämä oli nähtävästi minulle. Ensinnäkin en yksipuolisesti hoidasta lastani nykyisellä kumppanillani, vaan perheen kaikkia kolmea lasta hoidetaan tasapuolisesti molemmat. Yksi on perimältään minun, yksi vaimon ja yksi yhteinen.

    Lapseni äitiin minulla oli kahden vuoden seurustelusuhde. Jos lasta ei olisi tullut, olisi jäänyt muutamaan kuukauteen. Lapsi on vahinko. Suhteen aikana lapsen äiti mm. oli aina hapannaama, ei arvostanut minun mielipiteitäni, käytti lievää fyysistä väkivaltaa (mm. heitti minua kohti tavaroilla kun milloin mistäkin poltti päreensä, oli riidoissa vähän väliä kaikkien ystäviensä ja sukulaistensa kanssa, oli holtiton rahankäyttäjä...) ja lapsen synnyttyä hän oli ja on yhä itsekeskeisyyden perikuva. Hän on tehnyt kaikkensa, että minulla ei olisi isänä arvoa. Onneksi hän ei ole siinä pitkässä juoksusssa onnistunut. Lapselle hän on juuri ja juuri kyvykäs äiti, mutta ei tee lapsen kanssa juuri mitään, ja yhden lastensuojeluilmoituksen hänen sukulainen on kerran tehnyt. Ihan syystä.

    Vaimoni sen sijaan on empaattinen, ystävällinen, älykäs, hoitaa arjen asioita fiksusti ja yhdessä mun kanssa, upea äiti ja äitipuoli... Mahtava tyyppi. Ei voi muuta kuin joka päivä nostaa hattua. Olen onnekas että sain huipun vaimon.

    Niin, ja meillä ei todellakaan lapsia moitita.

    Äänestä

Ei tarvitse kumpaakaan vaan kunnon kurin, joka on jäänyt saamatta lapsena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jnhyg kirjoitti:

Miksi uusperheessä palvotaan sitä uutta ja julistetaan, kuinka paljon parempi on kuin entinen.

Entä jos olisi tehnyt nuo samat palvonnat entiselle puolisolle, silloin sekin suhde olisi luultavasti kestänyt.
Eli oletko nyt uuden kanssa jatkuvasti yhdessä, suunnitteletko yhteisiä lomia, harrastatko yhteisiä harrastuksia, teetkö kotitöitä puoliksi.
Ovatko kaverien kohtaamiset vähentyneet ja et enää kuuntele heidän ohjeitaan.
Kun tämän kaiken olisit suonut entiselle kumppanille, ei olisi tarvinnut elää tätä omin lasten reppuelän katsomista, heidän pahaa oloaan, sillä se paha olo kun siirtyy heihin ja läheisiin ihka varmasti, niin hyvää ei ole katsella sitä sinun "uutta onneasi", joka hylkää lapset ja läheiset.

Vain silloin kun sairaus muuttaa puolison toiseksi, ei enää asioitaan hallitsevaksi
persoonaksi, näen eron olevan kaikille osapuolille perusteltu. Sitten on leskeksi jäänti, silloin lapsien ei tarvitse käydä äidin ja isän eron häpeää elämässään läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu