4smile tai joku muu

Vanha tuttu tuli mun elämään monen vuoden jälkeen, miten käy? Ei vielä taavattu. Olen vaalea nainen hän pitkä tumma.
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

”joku muu” vastaa nyt :)

Katsoin sinulle ihmissuhdepöydän ja tällaista kortit kertoivat tänään.

Suhteenne nykytilaa kuvastava kortti kertoo kahdesta aikuisesta ja onnellisesta ihmisestä, joilla kummallakin taitaa olla asiat hyvin sekä ulkoisesti että sisäisesti. Olette kumpikin jotenkin oivaltaneet tämän elämän salaisuuden ja ehkä juuri sen takia teidät on nyt saatettu jälleen ns. yhteen.

Sinua kuvastava kortti kertoo edelleen iloisuudesta ja elämänmyönteisyydestä. Olet valmis hyppäämään uusiin seikkailuihin ja ehkä olet tällaista tilaisuutta jo hetken aikaa alitajuisesti toivonutkin. Rohkeutta siis vaan, luota sisäiseen ääneesi ja siihen miltä sinusta tuntuu.

Toista osapuolta kuvaava kortti kertoo, että hän on erittäin tyytyväinen elämäänsä, hän on saavuttanut kaiken haluamansa ja on oppinut elämään hetkessä, ja huomaamaan elämän ihanuuden. Hänen seuransa on varmasti aika vastustamatonta, sillä niin positiivista energiaa hän suorastaan pursuaa.

Yhteiset korttinne kertovat, että teillä voisi olla oikeinkin kivaa yhdessä. Osaisitte nauttia elämän pienistä hetkistä. Ymmärrätte sen, että ketään ei voi muuttaa ja osaatte antaa tilaa toiselle. Ette vaadi toisiltanne mitään, vaan annatte asioiden vaan tapahtua. Eli ei vaatimuksia eikä paineita, vaan nauttikaa toisten seurasta, antakaa asioiden tapahtua vapaasti ja katsokaa mihin polku vie. Onnea ja iloa!

Äänestä
  • Kiitoos kyllä näin on kun kirjoitit, huomenna nähdään ensimmäinen kerta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onkotuulevaisuuttaa kirjoitti:

Vanha tuttu tuli mun elämään monen vuoden jälkeen, miten käy? Ei vielä taavattu. Olen vaalea nainen hän pitkä tumma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu