Tämä 55 -ryhmä on varmaan ihan paikallaan siinä mielessä, että se yhdistää monia ihmisiä, jotka ovat siirtymässä tai juuri siirtyneet eläkkeelle.
Kirjoitellaan, asiaa ja asian vierestäkin, jos tarve vaatii, leppoisasti ja mukavasti, kuten tähän ikäkauteen kuuluukin.
Kirjoitellaan, asiaa ja asian vierestäkin, jos tarve vaatii, leppoisasti ja mukavasti, kuten tähän ikäkauteen kuuluukin.
Vastaukset 128
Vanhimmat
Morjensta vaan. Ihan hyvää asiaa on jutella tästä "eläköitymisestä". Itse kyselin Kuntien eläkelaitokselta mahdollisuutta hieman kevyempään ja osa-aikaiseen työhön, mutta yks`kantaan vastattiin, että pystyn kyllä tekemään nykyistä työtäni ihan kuten tähänkin asti. Näkemättä kuulematta minua mitenkään, että sillälailla!
Olen 7 kertaa leikattu tuki- ja liikuntaelinvaivojen vuoksi, mutta nämä eivät kuulemma vaadi mitään erityistä helpotusta työssä. Vielä tulee 100 km ajattavaa päivittäin työpaikalle. Olen 35 vuotta tehnyt fyysisesti raskasta työtä, mutta ei mitään helpotusta ole luvassa. Kyllä masentaa melkoisesti, ei oikein tiedä itkisikö vai nauraisiko. Kertokaa joku omia selvitymistarinoitanne vastaavissa tilanteissa.
Morjes vaan kaikki muutkin 55:t. Katselin äsken noita Kelan sivuja ja huomasin, että sitä voisi päästäkin jo viiden vuoden päästä eläkkeelle eli 60 vuotiaana. Minä ainakin aion jäädä heti eläkkeelle kun vaan on mahdollista. Mun mielestä on parempi ottaa vaikka vähemmän, että ehtisi jonkun vuoden nauttia elämästä. Työnteon minäkin aloin vuonna 63 kun pääsin amiksesta, töitä riittikin ihan hyvin, mutta nyt alkaa työt olla kiven alla. Eipä silti, kyllä työnteko jo riittääkin, ei se työttömyys ainakaan mulle ole kovin huono asia. Jotkut kuntien palveluksessa olevat joita tunnen, pitävät vuorotteluvapaita. Ja eikö niitä ole jotain osa-aika eläkkeitä? Mutta 60 vuotiaana ainakin pääsee varhennetulle eläkkeelle.
Kyllä osa-aikaeläkkeelle pääsee kaiketi tietyin edellytyksin, tosin taitavat tiukentaa niitä normeja hyvää vauhtia. Ja etenkin työttömyyseläkkeelle kohta harva pääsee, itselläni ainakin se polku on sulkeutunut, sillä 60 menessä ei tule missään tapauksessa siihen työttömyyseläkkeeseen oikeutettua työhistoriaa. Aika vaikea sitä historiaa on saada, kun ei kerta kaikkiaan ole töitä muualla kuin siellä entisillä kotiseuduilla Hesassa. Mutta kuten sanottu, ei enää kiehdo palaaminen viiden vuoden poissaolon jälkeen.
Olet aivan oikeassa sanoessasi, että elämästä on nautittava silloin, kun vielä on siihen mahdollisuus suht terveenä ja kohtuullissa voimissa. Vaikka sitten toimeentulo olisi niukempaakin, ja ainakin työttömällä se sitä totisesti on. Mutta vaikka tulot ovat 1/3 työelämän aikaisista, niin sittenkin elää ihan hyvin, kun asettaa menot tulojen mukaiseksi. Itse luontoihmisenä kerään marjat ja sienet syksyisin, ei tarvitse hedelmiä ostella, vaan pakastimesta joka aamu puuron kanssa syö marjoja; mustikat, puolukat, karpalot jne. SEkä rouskuja että tatteja saa niin paljon kuin vain viitsii metsästä keräillä ja niillä voi kalliin líhan korvata. Kalat saa järvestä, tosin eihän kaikilla sitä mahdollisuutta ole.
Kunto pysyy hyvänä, kun samoilee luonnossa jne., mieli virkeänä ja aivot kunnossa kun siinä sivussa opiskelee vaikkapa tietotekniikan eri saloja, niinkuin itse jatkuvasti teen.
Joten tsemppiä sinulle !
Hei pile ja muutkin 50 v- ihmiset. Kirjoittelinkin jo jotain ajatuksiani ajattelijalle.
Osa-aikatyökyvyttömyyseläke, jota minä itsekin mietin mahdollisuutenani, voisi tulla kysymykseen myös sinun tilanteessasi. Mutta oman lääkärin lausunto on siinä keskeinen asia. Oma ongelmani on jonkinsorttinen työnarkomania. O vaikea suostua, että en enää jaksa selvitä vaativasta työstäni.Työn vaatimukset kasvavat koko ajan, mutta voimat vähenevät. Ristiriidan ilmeisyydestä huolimatta tuntuu pahalta, että "joutuisi" jäämään osa-aikaeläkkeelle.
Tuntuikin tosi hyvältä lukea palstalla positiivisia kannanottoja asiasta. Voi hyvinkin olla, että annan vähitellen itselleni luvan helpottaa vähän elämääni. Olen tämän viikon sairaslomalla - väsymisen takia... vaikeaa oli jäädä.
Mahdanko löytää ajatuksilleni hengenheimolaisia? :)
Kerroit kirjoitelleesi ajatuksiasi ajattelijalle, eli minulle - etsin, en löytänyt - harmi..Ymmärrän hyvin mietteesi siitä, miten vaikeaa on jäädä vapaaksi, eläkkeelle tms. Itse olen ollut täystyönarkomaani, sen seurauksena pahat hiirikäsiongelmat vuosiksi. Kunnes vihdoin sain itsestäni irti niin paljon, että päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni muuttaa Hesasta maaseutuympäristöön, luonnon äärelle. Olen aina ollut luontoihminen enkä koskaan nauttinut kaupunkiympäristöstä, työ kompensoi sitten sen viihtymättömyyden.
Tuo työstä poisjääminen sitten veti pohjat pois elämältä ja voisiko sanoa "halulta" olla pätevä ja tarpeellinen, mutta muutaman vuoden taistelujen jälkeen elämä alkaa näyttää kauneimpia kasvojaan ilman tarvetta päteä, olla jotakin jossakin. Tästä voisin paljonkin kirjoittaa, mutta ehkä jatkamme vielä.
Mutta kokemuksesta tiedän, että päättäväinen asennemuutos elämään antaa hyvän tuloksen.
Kyllä kait ne palkkatyöt alkaa olla meikäläiseltä jo aika vähissä, en oikein usko tämänikäisen saavan mitään työtä. Vaikka mullekin tulee vaan työmarkkina- ja toimeentulotuet, niin kyllä niilläkin pärjää ainakin täällä itä-Suomessa, kun en polta enkä juo muutakun vettä. Autookaan en ole omistanut enää moneen vuoteen, polkupyörällä vaan mennä kitkuttelen. Täällä on myös hyvät marja- ja sieni metsät ja Suomen puhtaimmat vesistöt, kalareissulla voi juoda vettä suoraan järvestä. Minä myös tykkään luonnosta ja näistä isoista erämaista mitä täältä vielä loytyy. Ei ole mullekaan aika tullut pitkäksi, ihmeen paljon sitä löytyy halpoja harrastuksia, tämä netti nyt taitaa olla kallein.
Hyvät jatkot vaan sullekin
Kiva lukea mielipiteesi, sinäkin olet oppinut elämään tätä päivää työttömyydestäsi huolimatta. Se on hyvin positiivinen asia, miksi murehtia huomisesta niin paljoa, kun ei edes tiedä tuleeko sitä vai ei. Tietysti oman aikansa aina vie sopeutuminen uuteen elämäntilanteesee, olkoon se sitten työttömyys taikka eläköityminen, mutta kun sen kanssa hyviksi sinuiksi pääsee, niin elämä on aivan oikeesti elämisen arvoista.
Minusta on ollut kiva lukea tämän foorumin kirjoituksia, kaikkien ja mukavaa saada meidänikäisten vaihtaa keskenämme mielipiteitä. Erittäin hyvä asia tämä netti on tällä tavoin keskustella.
Samansuuntaisia ajatuksia on minullakin ravinnosta ja luonnosta.
Eläkkeelle pääsisin vielä tänä vuonna, mutta kun kunto on ollut hyvä, olen ajatellut jatkaa vielä työelämässä entiseen tapaan jonkin aikaa, kun siihen on mahdollisuus. Kyllähän siitäkin vapaa-aikaa jää. Pelottaa eläkkeen luoma tyhjyys. Kaiken lisäksi pienenisivät tulotkin.
Hyvä, kun on muitakin luontoystäviä, jotka lisäksi hyödyntävät luonnosta saatavan ilmaisen ravinnon. Marjat ja sienet ovat sellainen aarre, jolle Hesassa asuneena ja sieltä kalliisti torilta marjansa ostaneena osaa antaa valtavan arvon. Sitä paitsi esim. syksyisellä suolla karpaloita poimiessa saa aivan ilmaisia elämyksiä.
Samoin kalastaessaan millä aikaa vuodesta tahansa.
Mielenkiintoinen on sinun näkökulmasi ja varmasti ajattelemallasi tavalla monella asiat on. Ja onhan tänä päivänä arvokas asia, että ylipäätään on työpaikka; kunhan osaa ottaa sen niin, ettei anna työn hallita elämäänsä vaan elää jokaista päivää muutenkin eikä työn kautta.
Tyhjyyttäkö Pena pelkäät, tästä asiasta haluaisin keskustella enemmänkin tässä ajan kanssa. Uskon että monia ajatuksia siitä viriää sinulle ja meille palstalaisille muillekin. Itse pelkäsin tyhjyyttä silloin kun elin työni kautta, kunnes lähes loppuunpalamisen aika sai tekemään nämä radikaalit elämänmuutosratkaisut. Vaikka alkuun elämä oli opettelemista rajun pysähdyksen jälkeen, on kuitenkin löytynyt sellainen elämänasenne ja tapa, josta en enää entiseen tahtoisi palata, vaikka tulos ovatkin pienet.
Kirjoitelle Pena ja kaikki toisetkin ajatuksiasi !
Silloin kun oli ajankohtaista tehdä päätös siitä, hylätäkö omasta elämästä se elementti, joka oli ahmaissut kaikki ajatukseni ja tunteeni, vaikkakin kielteiset ( nehän ne tekevätkin oikein riippuvaiseksi! ), tuli tutuksi juuttuminen uraan, josta en uskaltanut lähteä pois, sillä tyhjyydentunne tuntui liian uhkaavalle.
Kun lopulta, psykiatrin avulla työnsin sivuun tämän elämääni tuhoavan elementin elämästäni, "huomasin vihdoin, että minullahan on kaksi lasta, jotka vihdoin saivat äidin".
Lasten aikuistuttua ja muutettua omiin oloihinsa, jäin itseni kanssa ja koen sen enimmäkseen onnellisuutena. Tyhjyydentunne elämänmuutoksissa jäi tilapäiseksi keksittyäni mielekästä puuhaa.
tuosta, kun Pena kirjoitti tulojen pienenemisestäeläkkeelle jäämisen yhteydessä.
Se minuakin arvelutti, mutta pian huomasin, että nettotulot oikeastaan suurenivat! En ollut ajatellut, että menothan pienenevät monessa asiassa, joihin aikaisemmin olen saanut äyskäröidä rahaa.
Ensinnäkin jäi pois pitkät työmatkat ja sen mukana kalliit autokulut. Ajoin vuosittain n. 65000 km.
Sitten kuvittelin, etten voi eläkkeelle jäätyänikään elää ilman autoa, vaikka asuin keskellä kaupunkia, kaikki kävelymatkan päässä
ja maksoin vielä kalliista P-paikasta. Sitä paitsi oli autot keskustassa alituisten murtojen kohteena.
Myin auton pois kokeeksi ja huomasin, että selviän aivan hyvin ilman autoakin.
Poissa oli kaikki bensakulut, remontit, P-maksut.
Toinen säästökohde oli ruokatilin puolella. Aikaisemmin olin ostanut paljo puolivalmista pikaruokaa, koska ei ollut aikaa valmistaa ruokaa perustarvikkeista.
Nyt oli aikaa leipoa (mikä säästö!) ja laittaa isoja määriä ruokaa pakasteeseen. Ruokatili pieneni puoleen aikaisemmasta.
Kolmas suuri menoerä oli vaatetili. Minulla oli ollut työ, missä piti olla hyvinpukeutunut. Vaatteisiin upposi vuosittain suuri summa rahaa. Mutta ei enää. Vietän paljon ulko-ilmaelämää ja vaatetus on sen mukaista.
En ole huomannut mitään, mistä olisin "kärsinyt" eläkkeen pienuuden takia. Useimmat huvitkin kun ovat aivan ilmaisia.
Ehkäpä toisetkin huomaatte, että ei ne isot tulot vaan pienet menot....
Niin, ihmeesti pienilläkin tuloilla pystyy elämään ja jopa ihan normaalisti. Kun ensin totuttelee suurien tulojen jälkeen muuttamaan joitain kulutustapojaan, niin huomaakin ihmettelevänsä miten hyvin lopultakin pärjää.
Onhan tietysti ihmisiä, joille rahaa vaativat harrastukset (lieneen lähinnä ravintolat, tupakka, kalliit erikoisherkut, pitkät ulkomaanmatkat jne.) ovat erittäin tärkeitä, eikä silloin ymmärrettävistä syistä pienet tulot riitä. Mutta meille, joille yksinkertainen ja vaatimaton elämäntapa on jo elämänasenteena, meille on helpompaa oppia elämään pienillä tuloilla. Niinkuin sanoit, itse valmistamalla ruokaa, hakemalla luonnosta lisukkeet; esim. marjat, sienet jne. säästää pitkän pennin.
Kirjaston kirjat ovat ilmaisia, musiikkiakin saa lainata musiikkikirjastoista ja siellä lukea lehtiä. Niin paljon on, mistä voi tinkiä ja sittenkään elämänlaatu ei huonone, päinvastoin.
Kirjoittelehan Penakin, mitä mietit tästä ?
Jäin miettimään sinun elämäntilannettasi ja kyselen, oletko hyvin tarmokkaasti ottanut uudelleen ja uudelleen yhteyttä työterveyslääkäriin, oletko ollut sinnikäs ?
Olen vastaavia tapauksia nähnyt ja vain oman päättäväisen sinnikkyyden avulla hekin ovat saaneet asioihin vauhtia. Kuntien eläkelaitos ei pane tikkua ristiin, se on selkeä juttu. Mutta alkamalla pommittaa työterveyshuoltoa ja yksinkertaisesti "valittamalla" asioiden pitäisi alkaa rullaamaan vähän eteenpäin.
Ymmärrän hyvin masennuksesi ja varmasti sellaisen toivottomuuden tunteen, mutta nyt vain uudelleen ja uudelleen työterveyshuollon kimppuun. Eikä heidän ylimalkaisia lausuntojaan pidä hyväksyä. Me olemme ikäluokkaa, joka olemme hyvin nuoresta saakka itsemme elättäneet, veromme maksaneet ja olemme oikeutettuja saamaan myös itsellemme silloin helpotusta kun sairaudet vaivaavat. JOten vaaditaan vähitellen oikeuksiamme, kuka muu meitä puolustaisi, ellemme itse itseämme.
Kerro Pile, mitä mieltä olet ?
tämä työttömyys voikin olla ihan siunattu asia, nimittäin tässähän tavallaan on ollut aikaa sopeutua eläkeaikaan. Tiedän monta jotka on kuukahtaneet heti päästyään eläkkeelle. Heillä ei ole ollut mitään tekemistä. Mulla ei kyllä tekemisen puute pääse yllättämään. Joskus on tullut mieleen, että millä ihmeen ajalla tässä vielä voisi töissä käydä. Nämä tietokone ja netti jutut minäkin olen opetellut vasta työttömänä ollessa. Töissä ollessa oli aina kiire ja silloin aattelin etten koskaan tarvii tietokonetta. Mielenkiintostahan tämä on.
Aamu on jälleen käsillä, hernerokkasumu tien päällä, joten oli melkoista ajaa tämä noin 50 km tänne työttömien työvoimapoliittisen koulutuksen pitopaikalle. Kuluuhan se aika näinkin ja entistä paremmin tietotekniikan salat tulevat tutuiksi. Tosin parhaiten taitaa oppia kaikessa rauhassa kotona puuhastelemalla.
Totta sanomasi, ettei työssä ollessa ehtinyt paljon tätä alaa opiskelemaan, tietenkin siellä tehtiin vain sillä yhdellä ja samalla ohjelmalla töitäkin, olinhan toimistorottana silloin. Nyt aika kuluu talvisin hyvin tämän koneen kanssa ja keväästä syksyyn samoillen luonnossa, kalastaen, marjastaen ja sienestäen. Kyllä elämä maistaa, kun on oppinut vaatimattomasti elämään !
Aivan, tyhjyyttä pelkään. Asun meikäläisittäin suurkaupunkiympäristössä, mutta lähtöisin suomalaisista havumetsistä ja sinne kaipaan. Juurettomana edelleenkin täällä tuskin viihtyisin eläkkeellä.
Onko eläkeläisen tekeminen pelkkää ajanviettoa?
Perheasiat pitävät kuitenkin täällä ja siksi kai on jatkettava työssä, kun ei kuitenkaan mitään loppuunpalamista tunne.
Vierivä kivi ei tunnetusti sammaloidu. Laakereillaan lepäävä oloneuvos sammaloituu helposti ja sitä pelkään.
Ymmärrän kaipuusi luonnon vapauteen, sillä siksi asumista lähellä luontoa voisi sanoa.
Miten palon nautinkaan asua juuri niin monien vuosikymmenten suurkaupunkiasumisen jälkeen. Jokainen päivä tuntuu lahjalta nyt. Kevään koittaessa on elämys mennä sulavien järvien rantamaisemiin katselemaan joutsenten tuloa, kuunnella kaikkia kevään lintuja kaikessa rauhassa kuljeskelemalla metsissä taikka veneessä järvellä, kaikessa rauhassa ja antaa ajatutustensa vaeltaa elämän äärestä laitaan. En "saa" kyllikseni tästä luonnon läheisestä elämäntavasta, en kaipaa kaupungin hälinää, sen kivisiä katuja, ruuhkaa ja ilmeettömiä ihmisiä kaiken kiireen pursistuksessa, en kaipaa kapakoita enkä muitakaan ns. huvipaikkoja. Enhän niissä kaupunkilaisenakaan viihtynyt.
Minäkin alkuun pelkäsin, josko tyhjyys tulee, mutta onneksi siinä sain "pettyä" noin leikillisesti sanottuna.
Ehkä sinäkin eläkkeellä ollessasi ja jos perheesi vielä on myötätuntoinen, palaat metsien lähelle -
toivotaan niin.
Takuulla et tunne tyhjyyttä, ajankulua ja tekemistä on yllin kyllin ja onhan tämä tietotekniikka vielä yhtenä hyvänä lisänä.
Sanoisin, että elän jo nyt elämää, jota eläkkeelle meno ei tekisi paljoa halvemnmaksi.
En asu keskellä kaupunkia, matkustan usein maaseudulle, siksi tarvitsen auton eläkkeelläkin. Vaatteita on ollut jo vuosia riittävästi. Ulkomaanmatkoja teen varsin vähän, etelänmatkoja en ole tehnyt vuosiin. Työssä voin soittaa yksityispuhelujakin.
Kotimaassa tekisin eläkkeelläkin varsin vähän lento- tai junamatkoja, siksi eläkeläiskortin käytöllä olisi hyvin vähän merkitystä. Ruokapuolen osaltakin elän jo nyt aika säästellen. Kesälomilla kerään nytkin marjat ja sienet, ei siihen eläkekautta tarvita.
Miksi siis menisin eläkkeelle köyhtyäkseni, sillä sitähän se merkitsisi?
Minulla on tilanne sellainen, että tehtävät ovat iän lisääntyessä vähentyneet tai ainakin tulleet vähemmän vaativiksi, eivätkä siksi, että taitoni olisivat heikentyneet. Eläkkeelle, minkäänlaiselle, ei kukaan ole suosittelemassa, vaikka pian olisi jo aika.
Siksi aion jatkaa. Joskus tuntuu turhauttavalta, mutta enhän minä ole työnantaja ja työtehtäväthän ovat työnantajan. Joku haluaisi työpaikkani, mutta eihän se minua juurikaan liikuta.
Miksi menisin eläkkeelle? Ikävystyisin - vielä enemmän. Näin ainakin nyt tuntuu.
Tulee mieleen vanha totuus, mahdollisesti Goethen sanoma: Onni on siellä, missä me emme ole.
Hei! Ihan itse päätät jäätkö eläkkeelle vai et.Mutta älä turhaan yritä masentaa meitä eläkkeelle päässeitä tai joutuneita,minä ainakin pääsin,se oli yhtä tuskaa,kun pakko oli mennä töihin,vaikka se kipu ja pelko siitä,kuinka pärjää oli kamala!! Nyt kun saan olla työhuolia vailla,elämänlaatu on muuttunut täysin! Kivut ei tietenkään ole poistuneet,ne on ja pysyy,mutta ne on paljon helpompi kestää nyt,saa huilata kun siltä tuntuu! Ja vaikka rahantulo on vähäisempää,kaikki muu hyvä,minkä olen saanut tilalle korvaa kyllä sen! Enkä nälkään aio kuolla!!Aloitit kirjoittelusi mukavasti,mutta nyt näyttää,että pääasiasi on eläkeläisten väheksyminen,sekä pienoinen ruikutus! Tähän loppuun vielä se,että tietenkin olisin mieluimmin ollut terve ja sitä kautta töissä vielä 11v,mutta se ei nyt ollut mahdollista!! Ole sinä onnellinen terveydestäsi,mutta pientä myötätuntoa myös sen menettäneille!
En muista puhuneeni sanaakaan eläkeläisistä, vaan siitä, miten omalta kohdaltani näen eläkkeelle menon, enempää kuin ruikuttaneenikaan. Uskon, että on sellaisia,jotka ovat samassa tilanteessa, vähemmistö kylläkin.
Myötätuntoa ansaitsevat erityisesti ne, joiden työn uuvuttamana on ollut välttämätöntä mennä eläkkeelle terveyden pettäessä, vaikka olisivat halunneetkin jatkaa työelämässä. Näin heikentynyt terveys voi rajoittaa elämisen mahdollisuuksia ansaitulla eläkkeellä.
Luonnollisesti jokainen menee eläkkeelle sopivaksi katsomanaan ajankohtana. Paras olla puuttumatta toisen valintoihin.
Hyvä Pena !
Elämässä on se hyvä puoi, että ihan jokainen voi tasan tarkkaan järjestää elämänsä juuri niinkuin hyvältä tuntuu.
Työn uuvuttamat ja jo terveytensä osinkin menettäneet ovat oikeesti mielistänikin myötätunnon arvoisia. Tunnen monia sellaisia, eivätkä he enää eläkepäivinä pysty täysipainoisesti nauttimaan vapauden tuomista mahdollisuuksista.
Soisi jokaiselle suhteellisen hyväkuntoiset ansaitut eläkevuodet, aivan vilpittömästi pystyn iloitsemaan jokaisen puolesta, joka voi tuon kokea.
Itse onneksi olen terve ja jaksaisin töitäkin tehdä, mutta kun niitä nyt ei vain satu alallani olemaan ja olen monen työntantajan mielestä aivan liian vanha - alkaahan 55 lähestyä huimaa vauhtia.
Mutta oivallettuani sen, ettei elämässä sittenkään kohdallani elämänonni ja tyytyväisyys ole kiinni muusta, kuin omasta asenteestani, niin moni asia on auennut ihan eri tavalla.
Sitä paitsi omalla kohdallani yksinkertainen ja vaatimaton elämäntapa on erittäin mieluista ja sopii minulle.
Toisille sopii toisentyyppinen ja se on heille heidän oma asenteensa ja elämänarvonsa, ja jokaisella on oikeus noudattaa niitä elämäarvoja ja asenteita, mitkä on parhaimmaksi nähnyt.
Kirjoitahan Pena edelleen - kiva vastailla, sillä sinun kirjoitustyylisi on jotenkin sellaista, joka tekstinäkin antaa lukijalle jotakin.
Omalta osaltani sanoisin, että työ ei ole minulle vastenmielistä eikä ylivoimaista. Olen valmis ylittämään eläkeikärajan työtä jatkaen.
Valtaisivatko kuitenkin eläkeajan tyhjyydessä, ihmissuhteiden puuttuessa ja juurettomuudessa ikävyys, masennus ja kärttyisyys mielen?
Voiko työ olla myös terapiaa, keino ennakolta ehkäistä tai vähentää mielen vaivoja - en puhu nyt todellakaan ruumiillisesta jaksamisesta?
Onhan varmasti ihan antoisaa jatkaa työssä, kun voimia ja innoitusta riittää. Onhan se tosiaan hyvää terapiana, niinkuin tuossa sanotkin.
Mietit eläkerajan ylittämisen jälkeisen ajan mahdollisia tyhjyyden aikaansaamia vaikutteita.
Kyllä työ on terapiaa, olkoon se sitten leipätyötä taikka harrastusluonteista työtä.
Minäkin viihdyin hyvin työssä, olin ehkä jopa työnarkomaani ihan oikeesti ja työttömäksi jäätyäni kävin ankaran taistelun sopeutumisen suhteen. Mutta onneksi on ollut hyvin paljon mieluista tekemistä; luontokuvaus, marjastus, sienestys, kalastus (monet tutut naiset naureskelee minun kalastamisellani, heidän mielestään vain miesten kuuluu kalastaa), jatkuva uusien asioiden opiskelu tietotekniikan puolella, kirjoittaminen, takkapuiden kerääminen metsistä - ja tämänkaltaista. Niin eikä vähimpänä lukeminen ja klassisen musiikin tai muun hyvän musiikin harrastus. Kaikki tuo on aivan puhdasta terapiaa ja pitää vireänä ja mielen hyvässä kunnossa.
Saattaisin vielä työelämäänkin palata, jos alani töitä löytyisi, mutta tämän ikäinen ei enää pärjää kilpailussa nuorempien kanssa - olen sen saanut monasti kokea ja siinä suhteessa itseluottamus on mennyttä. Mutta olkoon - elämässä on niin paljon muutakin.
Vieläkö sinulla Topi on monia vuosia, ennenkuin oikeesti eläkkeelle pääsisit. Ehkä sinun työsi on henkisen puolen työtä enemmänkin tai sitten tulkitsen ajatuksiasi väärin. Kerrohan siitäkin, on mukavaa voida vaihtaa mielipiteitä näistä ihan oikeista kunnon asioista.
Omassa elämäntilanteessani työ aika mielenkiintoinen asia. Olen tehnyt paljon töitä, lapsuudesta lähtien. Usein olen tehnyt vielä senkin jälkeen kun olisi ollut viisasta pitää taukoa. Aika kauan olen jaksanut toimia tällä tavoin. Mutta yhä useammin jonkun tiiviin työrupeaman jälkeen, kun palautuminen vei enenevästi aikaa, aloin kapinoimaan: voisi olla työntekeminen vähemmän rasittavaa. Huonoa oloa lisäsi se, että laistoin paitsi omista myös lasteni tarpeista huolehtimisen. Tuntuu aika pahalta, kun koululaiseni muistelee päiväkotiaikaansa, että hän oli usein viimeinen, joka haettiin...
Tänä päivänä väsyn yhä helpommin. En jaksa olla innovatiivinen, vaikka se olisi työssäni kovin tarpeellista. Olin viikon sairaslomalla, kun tuntui etten kertakaikkiaan jaksa... Sairastuin flunssaan; tulkintani on, että kun antaa vähän periksi, myös keho reagoi.
Huomenna olen menossa taas töihin. En tiedä, mistä paperikasasta alkaisin purkamaan tekemättömiä töitäni... Ajatuskin ahdistaa tai ainakin tuntuu hankalalta, jopa vastenmieliseltä. Ja toisaalta: pidän työstäni ajoittain paljonkin ja joiltakin osin. Joskus "heittelen", että haluan valintatalon kassalle, että ei tarvitsisi ajatella/suunnitella/vastata niin monenlaisesta, vaan kun työtuntisi naputtelet kassakonetta´, työ on siinä. (Tällä en suinkaan halua vähätellä kyseistä työtä, enhän edes tunne sitä kovin hyvin ja varmaan sekin on omalla laillaan vaativaa). Työni on kuluttavaa myös sen tähden, että palautetta työn onnistumisesta saan harvoin ja palaute on joistakin osa-aluieista voi olla kovin negatiivista.
No, monenlainen hankaluus johtunee omasta "patologisesta" suhteestani työhön... On niin vaikeaa antaa lupaa itselleen toteuttaa sitä vähän "matalammalla profiililla" ja kun yrittää puurtaa, sitten väsyy ja tulos on vieläkin huonompi. Ja kai kyse on myös vaikeudesta suostua hyväksymään, etten jaksa enää yhtä paljon kuin nuorempana.
Ja kuitenkin myös työn terapeuttinen merkitys on työyhteisön mukavat ja tukevat ihmissuhteet.
No, lisää toiste... Ihailen esim. ajattelijan asennetta tilanteessaan. Kovin haluasin oppia samanlaista armollisuutta itseään kohtaan ja muutoksia kohtaan.
Kiva lukea ajatuksiasi, jotka ovat monelle hyvin tavallisia tuntemuksia.
Niin itsellenikin oli työelämässä ollessani ja varamasti yhäkin olisi, ellen olisi tehnyt radiaalia ratkaisua maallemuutosta, joka pakosta toi työpaikan menetyksen.
Tosin en osannut odottaa silloin, että muutama vuosi menee etsiessä tavallaan uutta elämänasennetta ja opiskelua elämän nauttimisesta.
Olinhan ollut aika lailla työnarkomaani ja elin sitä kautta, vaikka kaipasin koko ajan luonnon äärelle.
Mutta kun sain asenteeni muuttumaan elämän todellisten arvojeni mukaisiksi, nyt osaan ja pystyn ja annan itselleni täyden oikeuden nauttia jokaisesta päivästä, jokaisesta kukkasesta, jokaisesta linnunlaulusta, jokaisesta marjasta metsässä, kalastusreissuista järvellä, tietokoneeni kanssa touhuamisesta, kirjoittamisesta ja lukemisesta ja vaatimattomasta elämäntavasta ilman suorituspaineita.
Nämä ovat tottakai vain ja yksinomaan minun henkilökohtaisia kokemuksiani ja jokaisella on omansa, myös elämänarvojen ja asenteiden tasolla.
Mutta kunhan sinäkin eläkeaikaan pääset, tulet huomaamaan paljon uutta, antoisaa ja luovaa poluillasi, vapauden toteuttaa itseäsi juuri sinulle omimmalla tavallasi ja se on parasta.
Ymmärtää kyllä, että moni sairaudesta ja vammoista kärsivä ihminen menisi mielellään eläkkeelle. Hänelle ei kuitenkaan anneta tätä mahdollisuutta.
Tässä asiassa on kuitenkin huomattava eräs varsin lohdullinen puoli: tällainen ihminen kykyineen, tietoineen ja taitoineen katsotaan niin tärkeäksi yhteiskunnalle, ettei kyseisten vammojen katsota estävän häntä hoitamasta totuttuja tehtäviä.
Tästä tuleekin pari kysymystä mieleen:
- Kun joku siirtyy (joutuu tai haluaa) eläkkeelle ennen määrävuottaan, onko hänellä aihetta tuntea olleensa muita huonompi elämän kilpajuoksussa? (Kuten tästäkin keskustelusta ilmenee, monille varhaisempi eläkkeelle siirtyminen on periaatteessa vastenmielinen asia; poikkeuksenahan ovat työnvieroksujat.)
- Onko oikein, että joku eläkkeelle siirtymättä pysyy normaalissa työelämässä yli määrävuosiensa ja vie sillä tavoin esim. nuoremmalta työpaikan?
sinun viestisi on ihanaa lukea, ei pilviä ei sadetta eikä huonoa päivää. No tietysti niin on oikeassa elämässä, mutta et niistä välitä sillä nehän ovat niinkuin tummat raidat räsymatossa, ilman niitä ei se kirkas ja värikäskään erottuisi.
Olen hyvilläni, että olet löytänyt itsesi. Toivottavasti minäkin sen teen ja tämä epämääräinen etsintä loppuisi. Tai ehkäpä ihminen on kehittynytkin sellaiseksi, että aina on etsimässä uutta.
Puhut asiaa ja esittämäsi kysymykset ansaitsevat tulluksi keskusteluun.
Kun joku siirtyy/joutuu/haluaa eläkkeelle ennen määrävuottaan, kysyt tuntemuksesta sen suhteen?
Mielestäni missään tapauksessa ei ole mitään syytä mihinkään huonommuuden tunteeseen.
Sillä meillä itsekullakin on aivan omanlaisemme elämänpolku, aivan omannäköisemme elämänasenne, omannäköisemme arvot joiden pohjalta olemme elämämme polulla taivaltaneet.
Myös eläkkeelle siirtyminen tai joutuminen on täysin omakohtainen ja täysin itselle kuuluva asia, josta voi olla ylpeä tarvitsematta mitenkään tuntea kilparadalla olevansa huonommassa asemassa kuin kukaan muu.
Tunnen myös monia erittäin onnellisia ja tyytyväisiä eläkkeelle siirtyneitä, joille se elämänvaihe on etuoikeus huolimatta siitä, että jotkut heitä arvostelevat asiasta.
Myös heille, jotka haluavat työelämässä jatkaa ja nimenomaan silloin, kun on voimia ja resursseja, niin tokihan heillä on yhtälailla oikeus toteuttaa itseään sillä omimmalla tavallaan kuin hekin, jotka siirtyvät eläkkeelle.
Tietysti voi miettiä työpaikan nuoremmilta vientiä, jos sellainen on täyttä todellisuutta ja jos ikää alkaa olla jo 70 ja ylikin. Uskoisin, että varmasti löytyy työtä korvaavaa toimintaa täydeltä laidalta myös sellaiselle sitten muuallakin kuin työpaikalla.
Mutta suurta rikkautta on moninaisuus ja moninaisuuden hyväksyminen ihmiselämässä.
René Gothóni sanoo hyvin kirjassaan "Sanat kuin peili": On parempi olla huono originaali kuin hyvä kopio". Mielestäni siinä on syvä oivallus.
pääsisimme eroon huonosta omastatunnosta viimeistäänkin eläkkeelle siirtyessämme.
Mistä tämä huono omatunto tulee? Meistä itsestämme vai ympäristön arvostelujen pelosta?
Minusta tuntuu, että meillä on aina korvat höröllään ulospäin kuuntelemassa, mitä ihmiset meistä ajattelevat, puhuvat, pitävät.
Miksi emme joskus pysähdy kuuntelemaan sisäänpäin: mitä MINÄ ITSE haluan?
Elänkö minä toisten vai omaa elämääni?
Huono omatunto saattaa tulla, jos lähtee tai joutuu liian aikaisin eläkkeelle. Pidetäänkö minua itsestään selvänä laiskurina ja työtä vieroksuvana tyyppinä?
Onko ympäristön painostus niin kova, että on vaan yritettävä jaksaa vaikka keho on sanonut aikoja sitten EI?
Huono omatunto saattaa myös tulla jos tekee töitä vielä muutamia ylimääräisiä vuosia ja tietää, että moni nuorempi on ollut työttömänä vuosikausia. Vienkö toiselta työpaikan?
Kuinka paljon aiheetonta tuskaa meille niin usein tuottaakaan se, ettemme voi hyväksyä mitä yksinkertaisinta asiaa, omaa itseämme!
Ajatuksesi resonoi sielussani !
Täsmälleen niin on kuin sanot.
Pysähdyn tähän aamupäivään pieneksi hetkeksi mietiskelemään ajatustasi tarkemminkin.
Miten joskus niin yksinkertaisen asian kuin itsensä hyväksymistä.
Asia tuntuu todella ihanalta, kun sen pystyy ja oppii oivaltamaan taikka ehkä paremminkin oppii sen hyväksymään omaksi elämänarvokseen, josta nauttii. Nauttii omana itsenään olemisesta, siitä että minä olen minä eikä kukaan ole minun veroiseni - olen aito originaali, alkuperäinen minäni enkä toisten asettamien roolien vanki, en toisten odotusten mukainen klooni, kopio.
Totta kaiken tuon oppiminen vaatii kärsivällisyyttä, aikaakin - mutta oppia voi aivan takuulla. Olkoon elämänolosuhteet mitä tahansa, sittenkin voimme oppia, päättäväisyydellä.
Tottahan tämäkään asia ei ole niin yksipiippuinen, asioilla ja ihmisten tavalla elää ja reagoida asioihin on hyvin erilaiset vaikutukset juuri itsensä hyväksymiseen.
Vai voisiko ajatella, uskallukseen hyväksyä itsensä.
Mutta nyt aurinko paistaa niin suloisesti, että on aivan pakko lähteä ulos pitkälle kävelylenkille kuuntelemaan punatulkkuja, jotka viheltelevät niin nätisti.
jos itse hyväksyy itsensä, mutta toiset eivät?
Parikymppisenä irrottauduin väkisellä kotioloista ja päätin että siitä päivästä lähtien tämä tyttö päättää itse omasta elämästään ja niinkuin olen tehnytkin.
Olen oppinut hyväksymään oman itseni, ja olen aina yrittänyt ottaa vastoinkäymisistä opikseni, mutta lähimmäiseni eivät aina voi hyväksyä mitä ratkaisuja elämässäni teen ja olen tehnyt.
Avioeroni oli mm. sellainen häpeä heille että en
ensi alkuun saanut omaisiani tavata ollenkaan.
Vaikka olen asunut vieraassa maassa vuosikymmenet, niin vielä tänäkin päivänä saattaa koti-Suomesta tulla "kauko-ohjausta", eikä minun, yksinäisen naisihmisen uskota elämässä selviävän.
Aivan kuin veisin heiltä jotakin.
Ei riitä, että itse hyväksymme itsemme, olisi myös opittava hyväksymään toisemme sellaisina kuin olemme, mitä ratkaisuja elämässämme sitten teemmekin. Eihän se omasta elämästämme ole pois.
Aivan, hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, samoin hyväksyt toiset sellaisina kuin he ovat, vaikka he ovatkin sellaisia, etteivät he hyväksy sinua sellaisena kuin olet.
Hyväksyt myös sen, ettet kenties saa aikaan sitä, että he hyväksyisivät sinut sellaisena kuin olet.
Olet temperamenttinen ja kielenkäyttösi on erittäin selväsanaista, sanon sen heti ja myönteisessä mielessä.
Itsensä hyväksymisen aste- erot johtuvat mielestäni siitä, missä määrin ja missä asioissa lapsuuden tärkeät ihmiset olivat hyväksyneet aikoinaan.
Ulkopuolisissa löytyy kyllä joka nälkään. Silmä ja korva ovat valikoivia.
Uskon itsekin virittäväni pyydyksiä, joihin lankeaa kuin luonnostaan sitä samaa, mitä sain jo lapsena ollessani.
Toiseen kysymykseen vastaten: jos ihminen on työkunnossa, miksi jättää käyttämättä hänen voimavaransa ja kokemuksensa pelkästään hänen ikänsä vuoksi? Hän hyödyttää sillä työnantajaansa ja sitä kautta koko yhteiskuntaa, koska tekee saamansa rahan hyväksi työtä.
Jotain on yhteiskunnassa nurinkurisesti, jos hänen täytyy lopettaa työnsä vain siksi, että toinen saisi hänen työpaikkansa, ellei tämä toinen todella pystyy heti tekemään kyseistä paremmin.
Tulevaisuuden suuntaus on vääjäämättä se, että eläkkeelle menon aika siirtyy myöhäisemmäksi. Rohkeimmat väittävät, että neljännesvuosisadan kuluttua täydelle eläkkeelle pääsee vasta 75-vuotiaana. Syynä ovat väestön nouseva keski-ikä ja nuoremman väestön osuuden väheneminen samoin kuin koulutusajan jatkuva piteneminen.
Luultavasti se merkitsee työelämän ja osa-aikaeläkkeen laajamittaista sovittamista yhteen. Työelämästä siirryttäisiin siten usein eläkkeelle vähitellen, kuten jo nytkin tapahtuu. Tämähän lienee järkevää niin työntekijän kuin myös työnantajan kannalta.
Näin vääjäämättä tapahtuu.
Tietysti on ihan mielekästä, jos voi ja pystyy työelämässä olemaan ja hyödyntämään ammattitaitoaan ja tietojaan iäkkäämpänäkin. Onhan tietysti monia aloja, joissa ei missään tapauksessa pysty kovin vanhana työskentelemään, ajattelen nyt palomiehiä, raskaan ruumiillisen työn tekijöitä. Entäpä selkävaivainen sairaanhoitaja, miten onnistuisi 70:nä nostamaan, kääntämään ja auttamaan liikuntakyvytöntä potilasta - täysin utopistinen ajatus. Ésimerkiksi noiden ammattiryhmien on aivan mahdotonta ajatella kovin iäkkäänä tehdä työtä.
Miten lienee tänä päivänä tuo osa-aikaeläke, ei kai siihen enää helpolla pääse -en oikein ole perillä. Eikös sitäkin jo ajeta alas ?
Katsoin väestörekisteritiedoista sitä, paljonko Suomessa on suomalaisia.
Niitä on vähän yli neljä miljoonaa, loput ovat ulkomaalaisia, joita on noin miljoona.
Sisältyneekö em.lukuun nekin hämäysmielessä rekisterissä olevat, joiden nimen, osoitteen ja tunnuksen takana ei ole ihmistä ( suurempien rikosten selvittelyä varten???? )?
Näyttää kuin Suomi saisi uudet asukkaat, pois lähtemään kykenevien liuetessa täältä, suurimmasta pienimpään.
Nuo tiedot vaativat täsmennystä.
Ensinnäkín asukasluku on n. 5.2 miljoonaa.
Tästä ulkomaiden kansalaisten määrä on noin 100 000, mistä Venäjän tai ilman kansalaisuutta olevia entisen Neuvostoliiton kansalaisia on viidennes.
Luonnollisesti on myös entisiä ulkomaiden kansalaisia, jotka nykyään ovat Suomen kansalaisia, mutta tuskin yli 100 000.
Kieltämättä suomalaisten suhteellinen osuus vähenee Suomessa, mutta hitaasti se tapahtuu. Siitä saamme syyttää suurelta osin itseämme. Miksi olemme, tämä meidän sukupolvemme, tuottaneet nuorta polvea liian vähän?
Tulevaisuudessa meillä tarvitaan ulkomaalaisia yhä enemmän erilaisiin tehtäviin.
Kun ollaan vanhuuden vuodepotilaina hoitolaitoksessa, niin koetetaanpa arvailla, jos aivot vielä siihen pystyvät, mikä on hoitajan äidinkieli.
Lisäksi jonkun tarvitsee meidän eläkerahammekin hankkia.
Tästä ei ole kauan kun katsoin netistä väestörekisteri / henkikirjoittajan uusinta tietoa väestömäärästä ja mikä siitä on ulkomaalaisten osuus. Ikävä kyllä, minulla ei juuri nyt ole aikaa etsiä sitä, mutta palaan tähän myöhemmin.
Omilla lapsillamme kansoittamisen este? Voisi melkein sanoa, että naisista ikäluokkamme on ensimmäinen kodin ulkopuolella työskentelevä sukupolvi. Liekö ura ollut tärkeämpi kuin lapset?
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että tarvitsemme ulkomaalaisia tänne ja toivottavasti ulkomaalaiset tarvitsevat tätä kylmää, mutta kaunista maata
( Jos tänne sijoitetaan ydinjätteet, niin puhtaudesta ei kannata puhua mitään sen jälkeen ).
Minua ahdistaa se, että Usalla on aina niissä maissa, joissa se aikoo tehdä asennevallankumouksen, ensin klikki omia, seuraava siirto on sisällissota ja sitten näkyy olevan pommitukset ja uudet vallanpitäjät viimeistelijöinä.
Ajattelen Usalla olevan juoksupoikia, ettei heidän aluksi tarvitse itse vaivautua.
Mitä tulee väkilukuun, tarkistin sen ja myönnän olleeni väärässä?
Toivoisin olevani väärässä siinäkin viimeisessä kappaleessa, jossa kerroin ahdistukseni aiheesta.
Käsityksiäni Usan vaarallisuudesta on vaikea kitkeä pois, joten en mitenkään pyydä vaivannäköä. Otan kyllä mielelläni vastaan sinun ja kaikkien ajatuksia.
En tiedä, kuka hoitaa vanhana, - eilen näytettiin televisiossa virtuaalilääkäriä.
Ehkä sen jälkeen virikkeiden vähetessä dementia ja muu höperyys alkavat vaivata useammin.
Oma ratkaisuni on sellainen, että saavutettuani jo eläkeelle pääsyn iän ja oikeuden täyteen eläkkeeseen jatkan vielä työssä tavalliseen tapaan.
Mitäpä eläkkeellä osaisi muuta tehdä kuin katsella lumisadetta ulkona. Mukavampi on olla työssä.
(Eipä tällä taida tosin olla lukijoita.)
Vihdoinkin 55 :laiset saivat kaipaamansa keskustelupaikan.
Monelle saattaa eläkeiän lähestyminen olla peloittavaa, joku toinen odottaa uutta vapauttaan turvallisin mielin.
Itse olen varhaiseläkkeellä ja viihdyn hyvin. Nyt vihdoinkin voin tehdä sellaista mihin ei ennen ollut aikaa tai ei jaksanut.
Vapaa-ajan harrastuksista on rankimmat fyysiset lajit ollut pakko oman terveyden takia karsia pois, mutta tilalle olen hankkinut uusia, kevyempiä lajeja.
Mikä kuitenkin parasta: olen oman aikani herra!
Voin olla myös kiitollinen pojalleni, joka jo kymmenisen vuotta sitten houkutteli minut hankkimaan tietokoneen. Luulin, etten ikinä oppisi sellaista nykyajan rakkinetta käyttämään. Mutta kyllä vanhakin koira näköjään oppii istumaan, aivan uudella tavalla!
Toivon antoisia keskusteluhetkiä kaikkien 55 :laisten kanssa. Tulkaa joukolla mukaan!
Vihdoin, viimein meillekin oma foorumi.
Meille, jotka alamme elää parhaimpia vuosia elämässämme, tosin itse vasta tulevana kesänä saavutan 55 rajan. Onneksi katson jo voivani kuulua siihen porukkaan.
Erittäin mieluista oli löytää tämä kanava, monia olen katsellut, mutta niin paljon on tyhjänpäiväisyyksiä niillä ollut.
En vielä ole eläkkeellä, mutta työttömyys iski rajusti elämältä pohjia jokunen vuosi sitten muutettuani Hesasta kauan haaveilemalleni maaseudulle, kivan kokoiseen kirkonkylään. Tosin tänne ei oikein uusi tulokas ja etenkin suurkaupungista tullut ole päässyt sisäpiireihin mukaan ja olen alkanut vetäytyä omiin oloihini. Onneksi nyt on tämä kanava, jossa voin vaihtaa ajatuksia, voi sanoa oman porukan kanssa.
Iloista mieltä ja kirjoitellaan ahkerasti !
Kiva oli lukea sinunkin ajatuksia eläkeasiasta.
Kumman tärkeältä tuntuu saada peilata eri ihmisten kokemuksia itseään koskevassa kysymyksessä ja ongelmassa. Eräänlaista palapelin rakenteluahan tämä elämä kaikkinensa on ja joskus joidenkin palasten asettelu vie aikaa...
Ja oppiminen on tosiaan mahdollista ikääntyessäkin. Minäkin olen aina ollut jotenkin arka koneiden kanssa. Muistan, kun joskus 80- luvun alkupuolella tutustuin aikuisopiskelijana tietokoneeseen kauhistellen. "Fatal error" on jäänyt mieleen... :) Mutta niinhän vaan kävi, että olen ihan ensimmäisten joukossa esim. tämän netin käytön ottanut haltuuni työssä.Joskus ihan nauratti, kun nuoremmat tulivat kysymään neuvoa minulta!
Jatketaan juttelua.
Luin epäilyksistäsi jäädä osaeläkkeelle.
Entäpä, jos ajattelet, että se on kevyt ponnahdus
johonkin uuteen!
Kyllä oma keho antaa varoitusmerkkejä, jos alkaa tuntua raskaalta ja väsymys alkaa olla sellaista ettei se nukkumalla häviä. On ehkä parempi alkaa jarrutella nyt kun ei vielä ole ajanut täydellisesti seinään.
Monelle meistä työelämä on se joka antaa meille identiteetin, tekee meistä "jonkun". Uskon, että sellaiset ihmiset joilla on jokin mielekäs vapaa-ajanharrastus, selviävät eläkkeelle siirtymisestä helpommin kuin sellaiset joitten koko elämä on työpaikalla.
Mutta jos pitää mielen avoimena ja ajattelee että mikään ei ole mahdotonta, niin kyllä uusia harrastuksia löytyy! Niinkuin esim. tuo tietokoneen salaisuuksiin perehtyminen. Ja mikä ilo, jos keksii aivan itse uusia niksejä, kuinka tuota rakkinetta voisi hyödyntää!
Näillä sivuilla tavataan!
Minä myös tykkään tästä uudesta foorumista, minulla ei ole vielä 55 mittarissa, mutta ei kaukanakaan.
Kiva kun saa kirjoitit siitä, että muutit ympäristöä, sillä minäkin olen niin kovasti sitä harkinnut ja taas harkinnut. Tietysti on niin, että saattaa olla vaikeaa päästä "sisäpiireihin", mutta voihan sitä olla yksin vaikka olisi ystäviä ympärillä.
Minulle muutto olisi toisin päin: pääkaupukiseudulle keskisuuresta kaupungista. Täytyy miettiä vielä, mutta kiehtoo kovasti. Toteutin lomallani pitkäaikaisen haaveen jo, kävin sukeltamassa laitteen avulla tutkimassa koralliriuttoja ja niiden ihmeellisiä elämiä ja kasveja.
Kaipa se muutto uuteen olisi samallainen sukellus elämässä.
Kaikkea hyvää uuden palstan kirjoittajille, olkoon tämä meidän kaikkien varaventtiili ;-))
Jännää nähdä, miten nuo muuttosuuntaukset vaihtelevat eri ihmisillä. Varmasti on monia niinkuin sinä, joka on sisimmältään ns. kaupunkilainen ja sitten on meitäkin, jotka ikämme suurkaupungissa asuessamme olemme aina haaveilleet asumisesta ja elämisestä pitkälti luonnon ehdoilla ja lähellä luontoa, puhtautta.
Sinulla on ollut mielenkiintoinen koralliriuttamatka, missä päin kävit tutkailemassa, et kai Eilatissa, joka on aika tunnettu hyvistä ja kauniista koralliriutoistaan. Tosin itse en ole käynyt niitä siellä tutkailemassa, muutamat tutut kylläkin.
Kyllä muutto on aina iso asia, ja mitä enemmän ikää tulee, sitä tarkemmin miettii sitäkin.
Uuteen ympäristöön muutto ei aina ole niin helppoakaan, etenkin jos on ulospäinsuuntautuva ihminen, joka kaipaisi kontakteja ja sellaista toimintaa, jossa on ihmisiä ympärillä.
Itselleni luonnossa vaeltelu kameran kanssa tai ilman, sienikori tai marjasangot mukana tai ilman ovat se elementti, joka antaa elämälleni jotain sellaista, jota en kaunpungissa saanut.
Tietenkin tämä tietotekniikan jatkuva opiskelu ja harrastus on myös hyvää ja kaikkea tuota voi harrastaa, vaikkei "sisäpiireihin" pääsisikään.
Kuten sanoit; olkoon foorumi heidän ikioma varaventtiili ja enemmänkin :)
Sukeltelin Karibianlahdella, vesi oli kirjasta, korallit, kasvit, kalat värikkäitä. Kiehtoi myös se hiljaisuus syvällä ja ihmeellistä oli miten lähelle pääsee kaloja, melkein voisi koskettaa. Tosin en ollut syvällä merellä, joten en nähnyt haita tai vesikilpikonnia, joita ne kokeneet sullusta harrastajat näkivät. No - eipä tuo oikein kiehtonutkaan kohdata suuria kaloja, esim. haita ekasukelluksella.
Vielä tuosta yksinäisyydestä ja uuden aloittamisesta: minä olen aina ihmetellyt ja ihmettelen vieläkin, miten ihmiset voivat elää yhdessä yksin. Monet avo- tai avoparit eivät keskustele mistään keskenään. Vain arkirutiinit ovat yhteisiä. Minä en voisi elää sillai. Niin pitkään kun olin parisuhteessa, olimme ystäviä ja ehkäpä myös joskus tulevaisuudessakin - aika näyttää.
Joo, tosiaan Karibiallahan sukeltamista voi harrastaa myös. Olet monta kokemusta rikkaampi ja ne ovat tallennettuna sinulla varmasti tietokoneesi kovalevylle tai ainakin sinun pitäisi kaikki tunnelmakuvasi ja kokemasi sinne tallentaa.
Niin, monasti olen tavannut pariskuntia, jotka vain elävät yhdessä - ovat ikäänkuin "kuolleita" ja menevät päivästä toiseen nauttimatta senkummemmin mistään. Ei paljoa keskustella taikka kysytä toiselta mitään. Ajattelen sellaisen suhteen olevan lopultakin aika tyhjä jossain mielessä. Vai onko sellainen keskustelemattomuus kasvanut huomaamatta, jäänyt päälle, jos ei ole aktiivisti hoidettu yhteyttä silläkin tasolla. Mielestäni eräs tärkeimpiä yhdessä viihtymisen ja elämästä yhdessä nauttimisen tasoja juuri ajatusten vaihtaminen on. Ehkä pitäisi ajoissa opetella puhumaan, käymään läpi arkisia ja vähemmmän arkisia asioita.
Ihailen erästä tuttavapariskuntaa heidän tavastaan ottaa lähes päivittäin aikaa ensin tutkia jotain esim. kirjaa, sitten he keskustelevat paljon sen pohjalta. Olen joskus ollut mukana niissä keskusteluissa ja nauttinut suunnattomasti ja hekin näyttävät nauttivat ja heillä on hauskaa kiperienkin pohdintojen viidakossa. Eihän kirjojenkaan sanomasta kaikki ole samaa mieltä eikä koe samalla tavalla.
Olen lukenut kirjoituksiasi noista "ihmeistä", joita siellä luonnonkeskellä näet. Siitä olen samaa mieltä, että luonto on ihmeellistä ja usein sitä ei "näe" kotiympäristöstään. Täytyy mennä kauas ja tulla takaisin, jotta huomaa sen, että on lähtenyt etsimään jotain, joka aina olikin siinä vieressä. Sama saattaa olla myös ihmissuhteissakin (josta aiheesta olisi vielä kiva kirjoittaa enemmänkin).
Mutta kun sinä sanoit, että pääkaupunkiseudulla ei voi nauttia luonnosta, niin ehkä se ei ihan pidä paikkaansa myöskään. Minä olen nyt usein Helsingissä käydessäni tutustunut kaupungin "ihmeisiin" - luontoon, joka on siellä jokapaikassa. Vähänkin kaupunkia tuntevat tietävät puistot, kalliot, lähimetsät ja -saaret, seurasaaren puistot ja myös Korkeasaaren (vaikka itse sen siellä halua käydä, joska en pidä eläinten vangitsemisesta). Siis luonto on siellä lähellä.
Tietysti sitä ei voi verrata SYVIIN SALOIHIN eikä siellä ole kaikkea: ei metsäpuroja ja -kasveja, ei hiljaisuutta ja yölintujen ääniä. Minä pidän luonnosta hyvin paljon ja en pelkää olla tuntemattomassa ympäristössä (vaikka menetänkin metsässä suuntavaistoni helposti). Varsinkin keväisin herää halu lähteä luontoon. Onneksi sitä on aina ollut lähellä, niinkuin oikeesti on koko Suomessa.
Suomalaisillahan tämä maalla eläminen on vielä geeneissä, sillä metsäläisiä olemme - kaupunkiympäristössä asuminen on nuorta (onneksi sanomme me - keskieurooppalaiset ehkä toisin.
Mutta hyvää sumuista perjantaipäivää kaikille
Joo, kyllä Hesassa puistoja on, ja paljon ihmisiä jotka viihtyy senkaltaisessa - ihan hyvä juttu.
Itse koin siellä yksin liikkuessani monta kertaa hyvin epämiellytäviä yllätyksiä. En viitsi niistä edes kertoilla, tiedät varmasti.
Silloinkin siellä joa halutessani marjastaa tai sienestää, piti ajaa pitkiä matkoja jonnekin ja usein löytäessään hyvän sieni- tai marjapaikan, sillä oli aina kymmeniä autoja jo tien varsilla ja kova kilpailu jossain mielessä.
Siksikin ihastelen luontoa täällä vähän kauempana kaupungista, koska voin mielin määrin ja kaikessa rauhassa marjastaa, sienestää ja jopa kalastaa kaikella sillä innolla ja energialla, mikä jäi ikäänkuin käyttämättä kaupungin keskustassa asuessa. Kameran kanssa liikkuessani lisäksi löydän jatkuvasti uusia, aitoja ja alkuperäisiä kuvauskohteita - joten ei varmastikaan tarvitse edes ihmetellä, miten paljon tällaiselle entiselle lähes paljasjalkaiselle suurkaupunkailaiselle elämä nyt antaa ja sitä sitten jopa julkisesti ihastelee. Taloyhtiöömme muutti Espoosta ja Hesasta vanhemmat pariskunnat tässä parin vuoden sisällä ja he eivät lakkaa "ylistämästä" elämänlaatuaan täällä luonnon läheisyydessä. Mikään ei heitäkään pidä sisällä, heti kun kevät koittaa - aina kamerat ja kiikarit mukana ovat menossa nauttimaan ympäristöstä - metka juttu. Hekin ovat kaikki syntyisin suurkaupunkilaisia.
Huomenna meillä heidän kanssaan on aikomus lähteä kävellen tuohon lähimpään saareen, noin 3 km päähän ja keitellä kunnon nuotiokahvit siellä. Tosin jos ei pakastu, niin jäällä on kyllä vettä, jolloin täytyy suunnitella retki toisen järven rantamaisemiin, hyvä sekin.
Mainitsit ihmissuhteissakin olevasta kaukaa etsimisestä ja se on erittäin mukava jutustelun aihe, joten avaahan keskustelu hyvällä pohjustuksella.
Kivaa viikonloppua !
..vähän lyhyempiä juttuja,ja vähemmän "papukaijailua",kiitos! (vihje:re sitä,re tätä!)
Puheenvuoroissa on paljon asiaa. Jota ne eivät kiinnosta, jättäköön ne lukematta.
Tämä on tosiaankin ollut hyvin asiallista keskustelua.
Mitä papukaijailu muka on?
Olen samaa mieltä,että asiallista on,enkä muuta väittänytkään! Toivoin vain,että tekstit olisi lyhyempiä,ja tarkoitin että pitääkö saman ihmisen vastata jokaiseen kirjoitukseen!?! Mutta ok, jos näin täytyy olla! Jos et ymmärtänyt,mitä "papukaijailulla"tarkoitin,olen pahoillani ilmaisutaitoni heikkoudesta! Vaikka oli esimerkkikin!! Pysyn vastedes poissa,eliittiryhmä saa jatkaa!
Kiitos kaikista näistä mukavista hetkistä, mitä
olen saanut parin viikon aikana viettää tässä seurassa.
Toivon kaikille hyvää kevättä ja onnellista aikaa jokaisena tulevana päivänä, mitä elämä eteen vielä antaa vaellettavaksi.
Ehkä on hyvä, että oppii näkemään elämässään jotain sellaista, jota ei itse huomaa - ehkä näin pitäisi aina pyrkiä toimimaan.
toivoo: ajattelija
Lopussa oleva kirjoittajan johtopäätös on järkevä. Ei ole kuitenkaan syytä ottaa nokkiinsa.
Tämä lienee tarpeeksi lyhyt sanoma.
ovat olleet myös minun mielestäni asiallisia, eivätkä tekstit ole olleet liian pitkiä luettavaksi. Sen verran meidän ikäisillä ihmisillä on kärsivällisyyttä, että jaksamme kuunnella mitä toisillamme on sydämmellä.
Onhan toisissa foorumeissa nähty aivan tarpeeksi niitä peräänkuuluttamiasi lyhkäisiä tekstejä, jotka näyttävät helposti muuttuvan pelkäksi naljailuksi.
Mitä eliittiryhmään tulee, niin luulen että porukkamme on hyvin vaihtelevaa sekä taustaltaan, että elämänkokemuksiltaan.
vielä kerran ja vastata sinulle ?
Tiedätkö sinä mitään sellaista paikkaa, jossa voisi oikeesti ja todellisesti jostain aiheesta pohtia enemmänkin kuin vain parilla sanalla ?
Jos et tiedä, niin käperryn sitten "pöytälaatikkooni" - hyvähän sekin on.
On vielä vanhana opittava olemaan pyrkimättä mihinkään, etten pahoittaisi kenenkään mieltä ja elämää - anteeksi, jos olen liikaa kirjoittanut.
Olen hyvin pahoillani.
Minäkin vastaan sinulle täältä sivusta!
Älä toki ota pahaksesi yhden kärttyisän kirjoittelijan sanoista!
Martin jo hänelle vastasi ja sanoi mitä me toisetkin ajattelemme.
Jatkat vaan kirjoittamista niinkuin me muutkin ja tuuletellaan täällä kaikkia maan ja taivaan välillä olevia asioita!
Eikös vaan?
... eihän varis satakielen laulua estä!
ovat parasta, mitä ihminen voi toiselle antaa.
Ihminen hyvyys ja hänen lempeytensä kuvastuu hänen sanoissaan toiselle, miten monta hyvää hetkeä niillä voidaankaan ojentaa lähimmäisille.
Kiitos ystävällisistä ja kauniista sanoista palstalaiset !
3-5 ihmistä näissä ympyröissä on "määrännyt tahdin" siitä asti,kun tämä palsta tuli! Turha vetää hernettä nenään,jos joku toivoo jotakin muutakin! Missä on nyt ne suuret ikäluokat,miksi heitä ei kiinnosta kirjoittelu tänne?? Kaikkihan me tänne mahduttaisi,eikö totta,vaikkei oltaisikaan saman joo-,ja keskinäisen kehumiskerhon jäseniä?!? Mukavaa keväänodotusta kaikille!
Oli tosiaankin pientä tuo mitä esille tuot.
Oletko tuonut itse keskusteluun jotakin, joka
toisia kiinnostaisi? Oletko esittänyt omia toiveitasi, jotka saattaisivat osoittautua keskustelemisen arvoisiksi? Nähtävästi et yhtään mitään muuta kuin sen, että takerrut johonkin sinua ärsyttäneisiin yksityiskohtiin.
Etkö ole huomannut, että tämä palsta on ollut käytössä vasta pari viikkoa ja mielestäsi täällä täytyisi jo koko Suomen suurten ikäluokkien näkyä!
Kyllä täällä varmasti ajan oloon näkyy enemmän nimimerkkejä kuin mitä näitten kahden viikon aikana on ehtinyt näkyä.
Sinäkin mahdut varmasti joukkoon, mutta ei tee pahaa jos otat vähän positiivisemman asenteen kanssaihmisiisi!
Mukavaa keväänodotusta itsellesi!
Jokainen kai saa toivoa, mitä haluaa ja jopa toimia, kuten haluaa eli kirjoittaa keskustelupalstalla niin pitkiä kirjoitelmia kuin haluaa, mikäli sisältö on kuitenkin asiallista. Jos joku kirjoittaa (lue: osaa kirjoittaa!) asioista ja ilmiöistä monisanaisesti ja perustellen, niin itse näen sen pelkästään positiivisena ja siksi olen lähes päivittäin seurannut keskusteluja. Jos joku haluaa toisen tyyppistä, niin varmaan netissä löytyy sellaisia keskusteluja ja varsinkin chatteja runsaasti. Mielenkiintoinen näkökulma on puhua "tahdin määräämisestä". Yleensä kai samanhenkiset ihmiset viihtyvät yhdessä ja niin tässäkin on käynyt.
Kaikki mahdumme mukaan, mutta kaikkia ei kaikki kiinnosta. Ja itse tiedän olevani niin kauan mukana kun täällä on esim. ajattelijan, Tintan, topin tapaisia ihmisiä, jotka ilmaisevat itseään elävästi ja "keskinäisesti kehuen" :-).
Mutta arvatkaapa mitä! Olen lähdössä huomenna viettämään viikon hiihtolomaa Lappiin. Tuntuu todella hyvältä saada etäisyyttä arkeen. Olikin aika rankka kolmen päivän työrupeama, tuli valvottuakin pari yötä niin että olen tällä hetkellä kai vähän väsymyseufoorinen... :) Ihan tekisi mieleni näin kirjallisestikin irrotella ja revitellä! Mutta maltan ja rupean pakkaamaan! Ehkä vielä ennen nukkumaan menoa käyn katsomassa, onko joku 55- plussalainen toivottanut minulle hyvää matkaa!
Toivotan sinulle hauskaa ja rentouttavaa hiihtolomaa!
Hiihteletkö "pitkin vai poikin"?
Itse asustelen sellaisilla seuduilla, että lunta löytyy vaan pakastekaapista, jopa talvisaikaankin.
Ja kun joku puhuu talvilomasta lumisissa maisemissa, niin kaipuu tulee mieleen!
Olehan varovainen mäessä!
kirjoittaminen ja keskustelu. Sellaista on ollut leppoista, ei kannata hermostua ystävät, josko joukossa on lyhytsanaisiakin - niinkuin oikeessa elämässäkin.
Mulla on ollut kiire viimepäivinä, en ole ehtinyt palstalle kirjoittelemaan. Lukemassa kyllä olen käynyt silloin tällöin.
Vielä olen aloittamatta se ajattelijan toivekin - niistä nähellä oleveista ihmisistä, joita ei huomaa ennenkuinon kiertänyt maapallon ympäri.
Vielä sen aloitan - odottakaa vain. Sitä odotellessa toivotan kaikille mielenkiintoisia keskusteluja ja Hannalle hyvää Lapin lomaa. Voi että käy katteeksi.
hetkellä pelastamaan erään ajattelijan, joka oli jo menettää hermonsa tuolla selvänäkijän ammatissaan.
pöytälaatikkoon. Käväise luontopalstalla!
Kävin äsken katsomassa, näkyisikö siellä ajattelijaa.
Ei näkynyt, joten ajattelin ettei luonto kiinnosta sinua.
edelliseen.
Minun piti laittaa äskeiseen, sen sijasta, että edes epäilisin sinun luontokiinnostustasi, vihje luontopalstan olemassaolosta vain siksi, että kyselit muista palstoista.
Viesti karkasi käsistä vahingossa ennen aikojaan.
Miksi valitat, etteivät ihmiset tänne kirjoita ja että 3-5 henkeä "määrää tahdin"? Tänne kirjoittavat ne, jotka tuntevat siihen tarvetta ja pystyvät siihen.
Kirjoitathan sinäkin, mutta ilmaisten närkästyksesi tästä palstasta ja muista kirjoittajista.
Jos kerran kirjoitat, kirjoita jotakin rakentavampaa.
Ei tänne halua oikein kirjoittaa,kun heti hakutaan porukalla lyttyyn,ellei ole samaa mieltä,kuin ns.ydinjoukko,ja pyytää jotain muuta! Oliko sinun teksti rakentavaa,kun nimittelit "saisko pyytää" nimim.varikseksi?? Mielestäni se oli aiheetonta,eihän ylläm.nimitellyt ketään!Minä poistun nyt vapaaehtoisesti,tämä ei ole minun paikkani,varsinkin kun huumori on näköjään kielletty!Elämäni on suhteellisen "tasapaksua",jos niin voi sanoa,minulle huumori on virkistystä ja mielenpiristystä! NÄKEMIIN!
Palaisin tuohon tietokoneharrastukseen.
Tietokoneen tarjoama Internet on kieltämättä aivan erilainen avaruus: se poistaa etäisyydet, mutta ylläpitää seinän keskustelukumppanin edessä; et tiedä, millainen hän on, miltä hän näyttää, et edes missä hän on. Voit seurata keskustelukumppanin ajatuksenjuoksua, mutta et voi tehdä johtopäätöksiä vaikkapa hänen käsialansa perusteella.
Toisaalta tietokoneen käytössä on eräs vaara: se vähentää normaalien ihmissuhteiden tarvetta, joiden tilalle tulevat virtuaaliset ihmissuhteet.
Käykö niin, että meillä on vastaisuudessa pääosin virtuaalisia eritasoisia ihmissuhteita ja ystäviä, joita emme fyysisesti tapaa?
Olet varmasti oikeassa kysyessäsi, onko meillä vastaisuudessa pääosin virtuaalisia eritasoisia ihmissuhteita ja ystäviä.
Kehitys on hyvää vauhtia menossa sinnepäin. Kuinka monta nuorta ihmistä istuukaan tietokoneittensa ääressa surfailemassa sen sijaan, että hakeutuisivat ikäistensä seuraan ja harrastaisivat jotakin ”todellista” ja hankkisivat kontakteja muutenkin kuin tietokoneen välityksellä. He elävät vaarallisesti, koska he eivät opi luomaan sosiaalisia kontakteja luonnollisella tavalla.
Ihmisille, jotka ovat esim. liikuntavammaisia, saattaa tämä uusi tekniikka olla ikkuna ulkomaailmaan.
Kolmisenkymmentä vuotta sitten ilmestyi Alvin Tofflerin kirja ”Hätkähdyttävä tulevaisuus”.
En koskaan aikaisemmin ole lukenut mitään vastaavaa, missä kirjailija niin tarkkaan pystyisi ennakoimaan tulevaisuuden aiheuttamaa shokkia yhteiskunnassa.
Hän kirjoitti mm. ihmissuhteitten pinnallisuudesta ja lyhytaikaisuudesta.
On ystäviä ”maanantaista perjantaihin”.
Vaihdamme myös ystäviä omaa kehitystasoamme ja harrastusten kohteitamme vastaavaksi.
Me jotka olemme käyttäneet tätä uutta tekniikkaa vain vähän aikaa, pystymme ehkä pitämään ystävyyssuhteita yllä myös ”vanhanaikaisella” tavalla.
Mutta kannattaa olla varovainen, sillä netistäkin saattaa tulla riippuvaiseksi!
Tähän voi lisätä erään menneiden vuosien amerikkalaisen tiedekirjailijan ennustaman tulevaisuuden näkymän: tulee aika, jolloin ihmiset tapaavat toisiaan vain tarkoituksella jatkaa sukuaan.
Uskon, että aina tulee olemaan tarve ihmisten tapaamiseen. Nykyään alkaa olla jo entistä enemmän kysyntää ja käyttöä erilaisilla elävillä keskustelupiireillä ja ryhmillä, joissa ihmiset pohtivat paljonkin erilaisia kysymyksiä.
Näin netissäkin on joskus mukavaa tavata ihmisiä tällä tavoin ja vaihtaa mielipiteitä. Jossain mielessä saattaa saada hyvinkin erilaisilla katsantokannoilla ja elämänarvoilla höystettyjä mielipiteitä, jotka voivat omaa ajatteluakin jopa avartaa ja ainankin rikastuttaa.
Tietysti lähtökohtana on se, että keskustelija pystyy kiihkottomasti ja ilman sanallista väkivaltaa keskustelemaan.
Lienenkö ajatuksineni ihan "metsässä" - ken tietää !
ja ennustus on jo niin pitkälle toteutunut, että henkilökohtainen tapaaminenkaan suvunjatkamiseksi ei enää ole välttämätöntä.
Toinen jättää spermaa koeputkeen ja toinen ottaa sen vastaan.
Onhan sekin mahdollista koeputken avulla.
On kuitenkin syytä olettaa, ettei perinteisestä tavasta moni hevillä luovu, vaikka kuinka koneita olisikin käytettävissä.
Pyritään kuitenkin tietokoneen käytön ohella liikkumaan, ettei käy kuin nuorisolle: on todettu, että ylipaino on siinä ikäluokassa lisääntynyt huomattavasti.
Monen ihmisen parhaat ystävät ovatkin usein @-merkillä varustettuja. Ehkäpä siinä on se hyvä puoli, että ystävästä näkee vain parhaat puolet.
Ei olekaan ihme, että on syntynyt virtuaalisia rakkaussuhteita.
Outoa, mutta ei suinkaan harvinaista on, että kahdestaan asuvat mies ja nainen elävät todellisuudessa yksin, niin yksin, ettei edes fyysistä kosketusta ole, ei minkäänlaista, vaan sekin joudutaan hakemaan muualta.
Mitä haittaa on siitä, että sama ihminen esiintyy usein, jos hän kirjoittaa asiasta? Ei hän sillä ketään syrjäytä.
Entä jos hän kirjoittaakin eri nimimerkeillä?
Niinpä niin - kun lukee näitä foorumin mielipiteitä, ainakin minulla nousee niistä ajatuksia ja mielelläni kirjoitan vastineita.
Kun ikäänkuin kysäisit tuossa eri nimimerkeillä kirjoittamisesta, niin oma periaatteeni on kirjoittaa yksinomaan sillä nimimerkillä, jota alan käyttämään. Koska olen originaali, aito minäni, ehdottomasti kirjoitan vain sellaisena minänä ja sillä ainoalla nimellä, minkä olen itselleni valinnut.
Kukin saa tietysti toimia mieltymystensä mukaan ja vaihtaa rooliakin, jos siihen tarvetta on ja se antaa elämänsisältöä jollain tavalla - näinhän sinäkin ajattelet?
Aika erikoinen ratkaisu oli muutto Hlesingistä maaseudulle; luultavasti olet maaseudun kasvatti ja työn tai perheen myötä Helsinkiin muuttanut.
Olen itse haaveillut samaa, mutta ajatellut samalla sopeutumisvaikeuksia, jotka oivat aiheutua siitä, ettei maaseutu tai tarkemmin sanottuna ei ole enää sitä mitä se oli lapsuudessani.
Tuskin maaseutu myöskään on niin idyllinen, kuin helposti kuvittelee. Ihmiset riitelevät keskenään, panettelevat toisiaan, erimuotoinen rikollisuus tulee jo maalaiskyliinkin. Ihmiset kyräilevät toisiaan. Olisikohan sittenkin paras pysytellä vanhuuden päivät pääkaupunkiseudulla?
Toisaalta ratkaisu oli aika luonnollinenkin, sillä olen luontoihminen, marjastan ja sienestän paljon. Hesassa sai mennä aina aika kauas etsimään metsän saalista.
Itseasiassa olen 54 vuoden iästäni Hesassa asunut ja ollut yli 40 vuotta, joten voisi kuvitella, että en olisi osannut muuttaa maalle.
Kun elämän ja työn erittäin kiivastahtinen oravanpyörä oli vähällä viedä burnoutiin, niin tuollainen radiaali repäisy irti siitä ja muutto luonnon lähelle oli paras ratkaisu sittenkin.
Vaikka alkuun työttömyys löi kasvoille lujaa, mutta ei enää. Nautin elämästä täysin siemauksin, ei puutu kuin hyvä ystävä, jonka kanssa voisi yhdessä vaellella metsissä ja luonnossa. Täällä ei mitenkään pääse sisäpiireihin, ihan oikeesti.
Mutta hyvä näin on ja kesä tulee taas, suloista.
Toisaalta täällä on myös huomattavasti helpompi päästä vanhana hoitoihin yms., joten en kyllä enää mistään hinnasta muuttaisi Hesaan.
Mitä itse mietit ?
Onhan tuo maalle muutto suuri muutos ollut, kun nuoruusvuodetkin on jo vietetty Helsingissä.
Voin kuvitella, että uusien yhteyksien luominen maaseututaajamassa paikalliseen väestöön ei ole helppoa. Maaseudulla ihmiset ovat tunteneet toisensa vuosikymmeniä, väestön vaihtuvuus on vähäistä ja tulokkaaseen suhtaudutaan outoksuen, mutta ei välttämättä vieroksuen.
Sitä vaikeampaa tällainen kotoutuminen on, mitä vähemmän on tunne- tai sukulaisuussiteitä kyseiselle uudelle asuinalueelle. Ero suurenee, jos muuttaa maakuntaan, johon ei ennestään ole sukujuuria. Juurilla on merkitystä.
Pitäisi siellä ehkä mennä joihinkin harrastuspiireihin, seurakuntaan, työväenopistoon yms. Ehkä sieltä seuraa löytyisi marjastukseen ja sienestykseenkin, ehkä moneen muuhunkin.
Luonnollisestihan Internetin avulla voi luoda virtuaalisia ihmissuhteita, aivan todellisiin ihmisiin, mutta ei niistä ole marjastukseen.
Kun olen vielä työelämässä, tosin mieluumminkin luokassa 65-, niin omalta osaltani tuo mahdollisuus ei toistaiseksi ole ollut toteutettavissa.
Netti todella luo ihmissuhteita, ja erityisen hyvä puoli on sen ennakkoluulottomuus.
Tässä tapauksessahan ei ole merkitystä esimerkiksi toisen henkilön ulkonäöllä, vaan pelkästään sillä, miten hän ilmaisee ajatuksiaan.
Heippa, olet päässyt onnelliseksi oloneuvokseksi.
Minä on puoleksi,en ole vielä 55 täyttänyt vaan
tuleehan se jonkun vuoden päästä eteen.Olen vielä
puoliksi työelämässä mukana,vaan olisi vapaana
paree olla.On muutakin tekemistä kun palkkatyö
ja haluaisin päästä suht koht kunnossa vapaalle.
Mitenkäs aika menee?Harrastusten parissa vai
muuten vaan huristelee.Oletko leppoisa ja mukava?
Minä en itsestäni ihan ole varma.
Keväisin terveisin Riitta
Vapaana olisi parempi olla, kerrot, samoin kuin että (nyt jo 55-vuotiaana) haikailet eläkkeelle siirtymistä.
Normaali eläkkeellemenoaikasi olisi ilmeisesti vasta varsin monen vuoden kuluttua.
Onko nimenomaan mainitsemasi vapaus seikka, jonka takia haluat eläkkeelle?
En muuten koskaan haluasi olla pelkkä oloneuvos. Se kun antaa sellaisen mielikuvan, että ihminen pelkästään on olemassa, joutilaana ja hyödyttömänä.
Hei Pena
Mitenkäs eläkepäivät sujuvat?Hienosti vai?
Kateeksi ihan käy.Odotahan vaan perässä tullaan.
Ei, mads, ei olla vielä eläkkeellä; aikaa on enkä luultavasti pidä kiirettä eläkkeelle menolla.
... keskustelu, käyntejäkin on tätä kirjoittaessani ollut lähes 2300!
Puheenvuorot ovat olleet varsin monipuolisia, kuitenkin asianomaiseen ikäkauteen liittyvistä asioista ja ongelmista. Kirjoittajat ovat tottuneita kirjoittamaan, edes oikeakielisyysvirheitä ei juurikaan näy.
Jatketaan pohtimista ja kirjoitetaan edelleenkin 55 :n asioista!
Vieläkö teillä toisilla on joitakin ”päähänpistoja” tai unelmia jotka saavat lähimmäiset kauhistelemaan, kieltelemään ja jakelemaan hyviä neuvoja?
Eli teidän iällänne ei enää sovi tehdä kovin suuria elämänmuutoksia.
Varsinkin naisten odotetaan olevan varovaisempia.
Minun päähänpistoni, varsinkin sellaiset, joilla on jotakin taloudellista merkitystä, saavat lähiomaiseni haukkomaan henkeä.
Niinkuin nyt tämä viimeisin juttu.
Kolmetoista vuotta sitten myin omakotitaloni ja muutin kaupunkiin osakkeeseen.
Se kauppa oli omaisteni mielestä onnistunut, paitsi se että ostin ”liian ison” asunnon, 87 neliötä. Yksinäiselle naisihmiselle olisi esim. äitini mielestä riittänyt yksiökin.
Nyt haluaisin takaisin maalle ja minulla on kaupat meneillään 5 h keittiön rivitalosta, järvinäköala, hyvät mahdollisuudet harrastaa ulkoilua ym.
Poikani on myönteinen ja hän haluaa että viihdyn elämässäni, mitä sitten teenkin, mutta tämä muu kontrolliporukka, joka elämääni tuppaa ohjailemaan, on aivan kauhuissaan.
- Tämä on taas niitä Tintan päähänpistoja, olen kuullut.
Ja talonosto tällä iällä on kuitenkin lievää siihen verrattuna, mitä olen uskaltanut elämässäni tehdä.
Mitähän sukulaiset tuumaavat kun kesällä näytän lentolupakirjaani!
Liian rämäpäinen ei voi olla - ainoastaan jos loukkaa toisia. Itsensä, oman elämänsä ja sen eri ympyröiden suhteen täytyy tehdä niin kuin haluaa.
Minunkin sukulaiseni ovat "menettäneet toivonsa" minun suhteen. Mitä se haittaa. En minä heidän elämäänsä ohjaa enkä neuvo, samaa odotan myös toisilta. Jos nyt ja tässä iässä ei uskalla tehdä sitä mitä haluaa niin milloin? Siellä palvelutalossa kiikkutuolissa istuessa on mukava nauraa hauskoille muistoille ja ehkäpä itkeä tirauttaa joskus. Mitään ei niin kadu kuin sitä, että jättää jonkin tekemättä ympäristön takia.
Minäkin myin asuntoni, omakotitalon kohta erottuani. Ostin osakkehuoneiston. Sellaisesta vanhasta, hyvästä talosta. Oli aika huonossa kunnossa, mutta puoli vuotta kun meni niin nyt se on aika kiva. Mutta nyt tekee jo mieli muuttaa. Sanoinkin tyttärelleni, että taidan ruveta ostamaan huoneistoja, suunnittelemaan rempaa ja tehdä se - sitten myydä ja taas sama uudestaan.
Kivaa tuo asunnon suunnittelu ja työaikainen touhu, kun tulee uusia yllättäviä seikkoja.
No on sellaisessa myös haittapuolia, mutta ei niitä jaksa muistaa - ei tänään.
Hyvältä kuulostaa tuo järvenranta-asunto, kaikkihan haluavat asua omakotitalossa, järvenrannalla ja keskellä kaupunkia, tai ainakin lähellä palveluja.
Minulla tuo muuttaminen on mielessä toisin päin. Täytyy varmaan tehdä se ja kokeilla ainakin puolivuotta - vuoden, jotta näkee, miltä se tuntuu: asua Helsingin keskustassa.
olen aina sanonut, että niinkauan kuin en vahingoita ja loukkaa ketään toista, en myöskään vie mitään pois toisten elämästä.
Olen vaan toisten mielestä ehkä turhankin utelias tästä elämästä ja haluan aina kokeilla mihin pystyn. Otan haasteita, joita ei minun ikäiseni enää olisi soveliasta ottaa.
Mutta parempi näin, että on aamulla herätessään valmis uusiin "seikkailuihin" niin kauan kuin se on fyysisesti mahdollista kuin että kököttää asunnossaan sammunein katsein ja edessä oleva päivä tuntuu loputtoman harmaalta ja pitkältä.
Me olemme kaikki näkymättömien aitojen ympäröimissä karsinoissa. Aitoja sinänsä voidaan ylittää, mutta vanhemmalla iällä ylittäminen (tai alittaminen) tulee vaikeammaksi, syyt voivat olla fyysiset, aivan kuin normaalissakin aidan ylittämisessä tai alittamisessa.
Vanhemmankin sukupolven edustajien tulisi tässä suhteessa uskaltaa ylittää niitä aitoja siinä määrin kuin se on mahdollista, olla rohkeita, olla epäsovinnaisia, mennä vaikkapa harrastuksiin,joissa on pääosin nuoremman sukupolven edustajia.
Ei se usein helppoa ole, sovinnaisuuden muodostamat aidat ovat usein hyvin korkeita. Toisaalta se voi antaa paljon - kummallekin osapuolelle, niin nuorelle kuin vanhallekin, jos joku nyt nykymaailmassa enää tunnustaa olevansa vanha.
Aitojen kaataminen voi välillä olla aika hankalaakin, mutta siinä onnistuminen tuo aika lailla avaruutta ja rikkautta elämään.
Harrastuspuolelle olen huomannut esimerkiksi valokuvauksen/luontokuvauksen sellaiseksi, jossa vanhat ja nuoret ovat täysin tasavertaisia ja kokemuksia jaetaan helposti puolin ja toisin. Aivan samoin muissakin luontoon ja luontoharrastuksiin liittyvissä, niistä tiedän,kun ne ovat minua lähellä.
Samoin kirjoittajapiireissä ja erilaisissa ryhmissä. Takuulla monessa muussakin. Monasti tuo aitojen kaataminen on kiinni ennakkoasenteista ja niitä ehkä meidän vanhempien pitäisi aktiivisemmin pyrkiä purkamaan.
Ja mitä vanhuuteen tulee, kun uskaltaa olla oma itsensä, on jopa kunniakasta tunnustaa olevansa vanha.
Omana itsenään oleminen on kieltämättä monesti vaikeata.
Paljon raskaampaa on kuitenkin kantaa sitä taakkaa, jonka avulla pyrkii antamaan kuvan muusta kuin omasta itsestään.
Todellakin - ns. roolimallin tai muiden odotusten mukaan elämään pyrkiminen vaatii henkisiä voimavaroja. Silloinhan ei ole vapaa toimimaan niinkuin oma minuus "vaatisi".
Itse työelämässä aika varhain päätin olla ja elää omana itsenäni aivan reilusti. Olen aina ollut oman tieni kulkija, enkä välittänyt olla massan mukainen harrastuksissa tai missään muussakaan.
Tietysti jossain pukeutumisessa on työssä pakko noudattaa ryhmän sääntöjä, mutta muu aika onkin omaa. Voihan joku nauttiakin roolimallissa elämisestä ja se suotakoon hänelle.
"Paljon raskaampaa on kuitenkin kantaa sitä taakkaa, jonka avulla pyrkii antamaan kuvan muusta kuin omasta itsestään."
Ylläolevaa ajatusta olen itse kuvannut kivirepun kantamiseen. Kivireppua on varjeltava tarkkaan, ettei kukaan pääse sen oikeata sisältöä näkemään. Joku ehkä erehtyy luulemaan, että repussa on jotakin erittäin arvokasta, ehkäpä jalokiviä. Reppua on raahattava aina mukana, sitä on vahdittava ja pidettävä silmällä, ettei kukaan pääse paljastamaan sen todellista sisältöä, joka aina vaan kasvaa ja tulee raskaammaksi.
Ajatella, mikä helpotus, kun sellaisesta taakasta pääsee eroon!
Sopimaton on sopimatonta, tuomittavaa, se ei sovi, mutta epäsovinnainen ei ole sopimatonta, se on pikemminkin sellaista mihin ei ole totuttu.
Usein vedämme sopimattoman rajan kuitenkin epäsovinnaisuuden puolelle.
Jos haluan harrastaa liikuntaa, niin voisiko olla jokin liikunnan muoto, jossa iältään 55 voisi olla mukana 20 :n kanssa?
Onko edes 55 -miehille muutenkaan sopivaa yhteisen liikunnan muotoa?
Naisillahan on aerobic.
Varmasti on montakin, mieleeni nousee esimerkkeinä golf, squas, tennis, hiihto, luistelu, kuntosalitoiminta, itämaiset lajit, míksei erilaiset nyrkkeilymuodotkin, uinti ja onhan niitä. Varmsti on jopa rikastuttavaa kaikkia noitakin harrastaa yhdessä nuorten kanssa tai missä porukassa vaan - etenkin kuntosali on hyvin oivallinen.
Pureskelin pitkään ajatustasi epäsovinnaisuuden sopivuusmietteestäsi.
Mitä epäsovinnaisuus lopultakin on - ehkä siinä on iso häivähdys originelliutta, aitoa omaa ajattelua ja itseä. Originelli kyllä on aika usein ns. normaalimalleihin verrattuna aika epäsovinnainen, jonkinasteinen vastavirtaan kulkija, omalla tavallaan toimija. Tältä pohjalta epäsovinnaisuus on mitä sovinnaisinta.
Mielenkiintoinen asia syvällisempäänkin pohdintaan, taidan alkaa kirjoittaa aiheesta pakinanpätkiä kiintarilleni.
Tässä keskustelussa ovat useimmat puolustelleet varhaista eläkkeelle menoa joko omalta kohdaltaan ja/ tai kehottaneet keskustelukumppania siihen.
Onko joku ajatellut, miten kävisi, jos valtaosa kansasta haluaisi jo 55-vuotiaana eri syihin vedoten eläkkeelle.Kuka silloin hankkisi eläkerahat?
Alle kuusikymppisenä ei pitäisi mennä eläkkeelle, paitsi silloin, kun katsotaan, että ihminen ei enää pysty tekemään hänelle tuttua työtä; eräissä ammateissahan tämä tapahtuu jo lainkin perusteella. Ei työttömyydenkään pitäisi oikeuttaa eläkkeelle menoon.Luultavasti tulevaisuudessa eläkeläisen oikeuksien saanti onkin tiukemmassa, mikä onkin oikein.
Kuuntelin juuri uutisista johtavan sosiaalityöntekijän haastattelua ja hän kertoi, miten tänä päivänä alle 60 sosiaalityöntekijät ruuhkakeskuksissa ovat totaalin loppuunpalaneita ja joutuvat todella sairaseläkkeelle. Syynä on yksinkertaisesti se, että työvoimaa ei lisätä, mutta ongelmaiset ja avuntarvitsijat lisääntyvät huimasti - eikä ihminen työssäkään jaksa ja kestä yli voimiensa. Siis summasummaarum - oravanpyörä on valmis eläköitymiseen aivan väkisin.
Tunnen monta, jotka burnoutin vuoksi ovat sairastuneet vakavasti masennukseen, eivät jaksa edes kotihommiaan hoitaa ja ovat vuosia ensin sairaslomalla ja syynä mieletön työtahti ja se ettei ehdi eikä kerkiä millään hoitaa velvoitteitaan työelämässä vaan kaikki kasaantuu ja kasaantuu.
Ja syy ei mielestäni todellakaan silloin eläkkeellejääntiin ole ihmisen itsensä, sillä emme ole koneita - ainakaan vielä.
Työelämässä jotakin on kieltämättä mennyt vinoon, kun ihminen voi palaa siinä loppuun niin, että joutuu sen takia eläkkeelle ennen määräaikaansa kenties voimatta enää nauttia täysipainoisesti terveenä ansaituista eläkepäivistä.
Pitäisköhän eläkkeellemenoa saada joutavammasti esimerkiksi osa-aikaeläkejärjestelmää lisäämällä? Yhteiskunnan kannaltahan olisi kuitenkin eduksi, että ihminen voisi olla mahdollisimman kauan työelämässä.
Olet oikeassa Martin.
Satuitko kuulemaan muutama päivä sitten, miten juuri osa-aikaeläkejärjestelmää ollaan kiristämässä nimenomaan suurten ikäluokkien kohdalla ja tietysti sitä nuorempien?
Olen mietteissäni tullut siihen tulokseen, että juuri me 40-luvulla syntyneet olemme kantona kaskessa. Eli parasta olisi, jos voisimme vaikka pyörätuolista käsin töissä käydä, olkoon työ millaista tahansa ja sitten kaatua kuoleman syliin työpaikollaimme. Työn tuottavuudesta ei ílmeisesti sitten enää ole väliä, kunhan työpaikoilla ollaan vaikkapa kuinka sairaina ja vähissä voimissa. Tää on nyt hiukan karrikoitu, mutta pakko välillä mustaa hurttia heittää, ettei mieli itsellä pahaksi tulisi.
Tietysti mahdollisuuksien mukaan voisi itsekukin säästää omaa eläkettä ja siten maksaa olemassaoloonsa oikeuden vanhuuden päivinään. Itse nyt työttömänä ollessa sitä teen, koetan pärjätä niin vähällä kuin ikinä, jos sitten minullakin olisi vanhana oikeus olla olemassa edes oman säästetyn eläkkeen avulla enkä saattaisi ketään konkurssiin olemassa elossa.
Tämäkin on sitä ihanaa mustaa huumoria ja nauran oikeesti kirjoitukselleni :)
Ihan käytännön syyhän tässä on. Sotien jälkeen 1945-50 syntyivät suuret ikäluokat, ja niistä tulee paljon eläkkeen nauttijoita.
Moni tietysti sanoo ansainneensa eläkkeensä. Totuus kuitenkin on, että jokainen on itse hankkinut vain noin 20 % omasta eläkkeestään. Loput neljä viidennestä maksavat ne, jotka ovat työssä.
Tulee lähes aina katsotuksi kuolinilmoituksia. Kun ikä lisääntyy, huomaa yhä enemmän joukossa itseään nuorempia.
Kuolema tuntui joskus kammottavalta, salaperäiseltä etenkin silloin, kun sen kohteeksi joutui läheinen tai tuttava tai itseä nuorempi. Iän karttuessa voi todeta suhtautuvansa paljon rauhallisemmin ihmisen poismenoon, niin läheisten kuin myös omaansa.
Kuolema on jo paljon läheisempi: monesta entisestä lapsuuden tuttavasta voi jo ketään loukkaamatta kysyä: elääköhän hän vielä?
Ajatuksesi oli herättävä.
Totta on, että jo alle 50;nä ihmisiä menee majan majoille, on syöpää ja sydäninfarkteja.
Minunkin tuttavapiirissäni ja entisissä työtovereissa on monia, joiden elämä on päättynyt alle 50;nä. Todella pysähdyttävää.
Siitä herää itselle ajatus, osaanko oikeesti nauttia tästä käsilläolevasta päivästä, osaanko olla valittamatta ja "naukumatta" kohdalle sattuvissa vastamäkitilanteissa. Voihan olla, ettei huomenna enää ole laisinkaan ei myötä- eikä vastamäkiä. Kiitän terveydestä ja tästä päivästä juuri tänään, tänä aamuna, sellaisena kuin se eteeni avautuu.
Kiitos topi ajatuksia herättävästä mielipiteestäsi ! Pidän kaltaisesta syvällisemästä ajattelusta paljon.
Tässä elämänvaiheessa ei laadita enää suuria suunnitelmia tulevaisuutta varten, pikemminkin varustaudutaan elämän laskevaa kaarta varten, joka tuo mukanaan vanhuuden ongelmat.
Eletään päivä kerrallaan.
Jokaisena iltana voi olla kiitollinen eletystä päivästä, erityisesti silloin, kun sen on saanut elää terveenä ja rauhallisella mielellä.
Rauhallinen mieli ja elämänmyönteisyys ovat tärkeitä ominaisuuksia iän lisääntyessä ja elämänkaaren ollessa laskusuunnassa.
Jälleen, kiitos topi hyvistä ajatuksistasi !
Kiva jutella ihmisen kanssa, jonka ajatukset selkeästi resonoivat sielussa.
Ajattelen aivan samalla tavoin. Nuoresta saakka olen aika pitkälti asenne/arvomaailmassani ollut samanlainen ja nyt vanhemmiten kaikki tuo vain tulee tärkeämmäksi ja oleellisemmaksi, aivan kaikkia elämänvalintoja tehtäessä.
Kuten sanoit, rauhallinen mieli, positiivuus, myönteisyys ovat valtava elämää ylläpitävä voima. Onhan tunnettu tosiasia,että negatiivisuus, kateus, rauhattomuus ja levottomuus synnyttävät stressiä, joka taas aiheuttaa jopa fyysisiä sairauksia ja ennenkaikkea poistaa kyvyn nauttia kustakin päivästä juuri sellaisena kuin se on .
Kiitos topi - jatketaan keskustelua edelleen.
On ollut mielenkiintoista seurata tätä 55 -ryhmää sen alusta saakka.
On selvästi erotettavissa muutamia selkeitä aiheita:
- Naiset ovat aika ylivoimainen enemmistö kirjoittajien joukossa.
- Perheasiat: joilla on lapsia, ne ovat jo aikuisia, lapsenlapsista taas ei juuri ole puhuttu. Avioero on takana varsin monella; sitä ei kukaan ole ilmoittanut katuvansa, mutta lieneekö asia todellisuudessa näin? Kuinka paljon on aitoja vanhaksipiiaksi tai vanhaksipojaksi tunnustautuvia sinkkuja, on avoin kysymys.
- Eläkkeelle siirtyminen; eläkkeellä olevia tässä ryhmässä on huomattavasti, minkä ymmärtää siltä pohjalta, että tämä ryhmä sisältää ikäluokat 55-64 vuotta. Varhaiseläkkeelle siirtyneitä on ollut useita. Kukaan ei tunnu väittävän, että eläkkeellä olo pitkästyttää
- Henkilökohtaiset ongelmat; perheongelmat, tapahtuneet avioerot tuntuvat puhuttavan, samaa voidaan sanoa terveydentilasta.
- Tuttavuuden hakeminen; tällä alalla tuntuvat miehetkin esiintyvän.
- Ns. häirikkökirjoituksia eri tasoisine tarjouksineen on ollut yllättävän vähän ja tältä osin lienevät vain miehet olleet liikkeellä, usein ilmeisesti alle 55-vuotiaat.
- Miehet tuntuvat olevan naisia paljon haluttomampia kertomaan tunteistaan.
On ollut hienoa seurata tätä kypsien ihmisten ajatusten vaihtoa. Käyntejä on pian 3700. Jatketaan.
55 :n keskustelu on tosiaan ollut asiallista ja elämänläheistä.
Ikäkauteen kuuluu nähtävästi, jos verrataan nuorempiin ryhmiin, että aiheiden joukossa esim. seksi ei juurikaan saa sijaa ja että keskustelun aiheina ovat aidot kysymykset, joihin pyritään saamaan vastauksia tai ainakin näkemyksiä.
Kirjoituksesi oli mieluisaa luettavaa.
Jäin erityisesti miettimään lausettasi;
"- Miehet tuntuvat olevan naisia paljon haluttomampia kertomaan tunteistaan".
Olen usein pohtinut tuota, useammankin miehen kanssa ja kirjo on ollut laaja.
Monia miehiä tunnen, jotka ovat hyvin avoimia kertomaan tunteistaan, haluavat syvällisestikin pohtia siihen liittyviä kysymyksiä. Monet heistä ovat eronneita ja olemme keskustelleen tuntikaupalla tunteisiin liittyvistä, kipeistäkin kysymyksistä.
Arvostan suuresti miehiä, jotka uskaltavat olla avoimia. Sain elää elämäni ihanimmat vuodet sellaisen miehen kanssa, vaikka sitten myöhemmin kaikki päättyi traagisesti.
Uskon, että avoimet miehet ovat sinuja itsensä kanssa, eikä heidän tarvitse näyttää muuta ulospäin kuin mitä oikeesti sisältäkin ovat.
Näin on todellakin ja erittäin positiivista, että näin on.
Olen nauttinut monista mielipiteistä ja keskusteluista juuri siksi, että asioita mietitään syvemmältä ja laajemmin kuin vain pelkästään pyöritään seksin ympärillä.
Ehkä ikäisemme ovat tasapainoisia ja osaavat nauttia elämästä monipuolisemmin ja laajemmin kuin nuoremmat, onhan ikä tuonut mukanaan elämänkokemusta ja useampia näkökulmia - ainakin aika monelle meidän ikäisistämme.
Jatketaan samaan tyyliin.
Niin monella suomalaisella miehellä lienee pinnalla periaate, ettei tosimiehen sovi kertoa tunteistaan.
Kun raaputetaan pintaa syvemmälle, tunteetkin tulevat esiin. Siihen ehkä vaaditaan jo toiseltakin osapuolelta ominaisuuksia, jotka elämänkokemus on aikaansaanut.
Ajattelijan pohdiskelua kaipaa moni, mihin hän jäikään?
ajattelija on ollut vaan lomalla, eikä ole pahoittanut mieltänsä maallikko-annan ilkeistä piikeistä.
Tule ajattelija kirjoittelemaan, kaipaamme sinun sovittelevia ajatuksiasi!
Ilkeyksiä täällä on riittämiin ja olisi ihanaa jos ne loppuisivat ja voisimme keskustella asiasta kuin asiasta samalla tavalla kuin sinä!
Annetaan, Pekka, kaikkien kukkien kukkia, niin Annan kuin maallikonkin.
Kukin kirjoittaa sitä, mitä parhaaksi näkee, kukin ottaa kantaa siihen, mitä parhaaksi näkee. Tarpeetonta lähellä on sellainen puheenvuoro, joka ei lainkaan herätä keskustelua.
Eiköhän ajattelija pian ilmesty kuvaan.
Täällä on kerrottu paljon elämänkokemuksista, mutta yllättävän paljon - nimenomaan myöhemmisssä sanomissa - myös koettelemuksista, kuten lapsuuden kärsimyksistä, ongelmista avioliitossa, jotka kuudenkympin kähestyessä pulpahtavatkin pinnalle.
Minne ovatkaan hävinneet ne, jotka tänne joskus kirjoittelivat ja pohtivat elämän suuria kysymyksiä?
Suuriin kysymyksiin ei liene saatu toivottuja vastauksia, ja siitä lopahti vähitellen mielenkiinto.
Missä ovatkaan nuo keskustelijat, jotka innolla osallistuivat aikanaan tähänkin vuoropuheluun.
Ei ole heitä näkynyt.
Kadonneet he ovat täältä - ainakin nimimerkkeinä.
Missä ovatkaan nuo keskustelijat, jotka innolla osallistuivat aikanaan tähänkin vuoropuheluun.
Ei ole heitä näkynyt.
Kadonneet he ovat täältä - ainakin nimimerkkeinä.
Missä ovatkaan nuo keskustelijat, jotka innolla osallistuivat aikanaan tähänkin vuoropuheluun.
Ei ole heitä näkynyt.
Kadonneet he ovat täältä - ainakin nimimerkkeinä.