Kirkko & Kaupunki-lehti

lat. credo = cor (sydän) ja do (antaa) = uskoa


Siemenet nykykirkkojen ongelmiin kylvettiin Jarmo Tarkin mielestä 1000- ja 1100-luvuilla. Tuolloin kristilliseen teologiaan syvän vaikutuksen jättänyt Anselm Canterburylainen (1033–1109) muotoili sovitusopin, joka edelleen hallitsee lännen kirkkojen julistusta sekä 1200-luvulta peräisin olevaa messukäytäntöä.

– Canterburylaisen sovitusoppi käytti keskiaikaisen feodaaliyhteiskunnan mallia, jossa kartanon herra ei voinut antaa torpparin rikkomuksia anteeksi ilman hyvitystä. Ihmiset olivat tehneet syntiä Jumalaa vastaan, joka vaati hyvitystä.

Jos veristä sijaiskärsimystä korostava kristinusko tulisi markkinoille nyt, se todennäköisesti kiellettäisiin tai saisi ainakin K18-merkinnän.

– Koska ihmiset eivät kyenneet tähän Jumalan itsensä piti tulla ihmiseksi ja sovittaa pahat teot. Jeesus hyvitti ihmiskunnan synnit kärsimällä verisen uhrikuoleman. Nykyihmisen on vaikeata pitää tällaista veriuhriajattelua, vampyyriteologiaa mielekkäänä.

Hänen mielestään nykykirkkojen todellisuus näkyisi toisenlaisena, mikäli Anselmia hieman myöhemmin eläneen Petrus Abaelarduksen kilpaileva teologia (1079–1142) olisi jäänyt voitolle.

– Siinä Jeesuksen kuolemaa ei selitetä feodaaliyhteiskunnan malleilla ja roomalaisella oikeusterminologialla, vaan Jeesus on pikemmin ”tie”, Tarkki sanoo. Jeesushan on omien sanojensa mukaan ”tie, totuus ja elämä”.

Nykyisin uskominen käsitetään Tarkin mukaan virheellisesti erilaisten väitelauseiden totena pitämiseksi.

– Latinan uskomista tarkoittava sana credo tulee sanoista cor, sydän ja do, antaa. Uskominen onkin itse asiassa sydämen antamista, täydellistä ja ehdotonta omistautumista jollekin.

http://www.valomerkki.fi/uutiset/kristinusko-2-0