Suomessa on valtavasti nostanut suosiotaan pienet rotu-koirat. Omistan silkkiterrierin ja kiltimpää ja rakastavampaa koiraa ei ole. Olen kasvattanut Tanskan-dokeista ja monesta muusta "isommasta" rodusta. Pieni koira osaa käyttää kokoaan hyväkseen ja terrorisoida niin kotona kuin ulkona, "räkyttää" isompia koiria pelosta ja jos on joutunut kerran rieputtelun kohteeksi lenkillään niin ei ihme !! Minun tyttöni tuli 7-viikoisena minulle ja koti oli valmis pikkuisen tulla , oli matto jossa lelut ja muut koiran tavarat olivat . Lehdet levitetty ympärille pisuja varten , ja paikka olohuoneessa muiden kanssa. Ukoilu aloitettiin heti ja vähän ajan kuluttua juoksuremmi 5 m käyttöön. Pentu sai juosta ja teuturoida elämänsä kyllyydestä monta kertaa päivässä. Kotona ensimmäiset opitut sanat EI ja POIS ja TÄNNE. Paljon on kallavedessä vettä virrannut ja nyt tyttö on 2,5 vuotias elämänkumppani. Koira on tohunnut kotona aina vapaana ja tietää oman remu-paikkansa ja ei koskaan ole tehnyt minkäänlaista ilkeyttä , en mieti kännyköitäni tai muita tavaroitani koska tyttö ei niihin koske ikinä eikä minun kodissani ole koiran jälkiä missään. Tärkein ihanuus että tyttö ei koskaan hauku kotona ja asun keskustassa 6:ssa kerroksessa kovan liikenteen metelin keskellä !! Tämä vuodatus tuli mieleeni kun mietin pienien koirien räkytystä kuunnellessa ja ihmisten varottaessa että koiraa ei kannata laskea lähelle. Pienet chiachuat ja muut vaativat määrätietoista ja tiukkaa kasvatusta ja hermoja vaativaa käskytystä sillä nämä veijarit kyllä kokeilevat kummalla pokka kestää. Naiset haluavat aina pienen halinallen jotka kyllä osaavat reviirinsä laajentaa sängystä sohvaan ja usein vieraisiin. Koiasta saa kiltin ja mukavan mutta se vaatii paljon enemmän tiukkaa kuria kun isommat rodut , mutta "näennäinen" kova kasvatus palkitaan sillä että koira tietää kuka laumassa johtaa. !!
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101290- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66751
- 33642
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501